Blogien päiväkirjamaisuus mennyttä?

Vietimme eilen tyttöjen iltaa Annan ja Saran kanssa. Monesti kun tapaamme, juttelemme myös jonkin verran bloggaamisesta. Olemmehan kaikki sitä tehneet suurin piirtein saman aikaa, reilut neljä vuotta.

IMG_0402

Puhuimme eilen siitä, minkälaisia meidän kolmen blogit oli alussa. Meillä oli jokaisella jonkinlainen elämäntapamuutos käynnissä. Kirjoitimme painonpudottamisesta, treenaamisesta ja omasta elämästämme siinä ohella. Pidimme jokainen hyvin päiväkirjamaista blogia. Silloin sitä pidettiin erikoisena ja jopa rohkeana kirjoittaa omalla nimellä ja kasvoilla niin epäonnistumisista kuin onnistumisista. Meillä jokaisella oli kaunistelemattomia kuvia senhetkisestä kunnostamme ja olimme myös rohkeasti ylpeitä saavutetuista tuloksista, vaikka emme joidenkin silmiin näyttäneetkään sillä hetkellä kuin löysiltä palloilta.

Ajan kuluessa meillä kaikilla alkoi lukijamäärät nousta. Sen myötä jätimme monia juttuja pois blogista, emme halunneetkaan enää kertoa ihan jokaisesta askeleesta ja tekemisestä julkisesti.

Mutta niin tekivät monet muutkin. Samoihin aikoihin alkoi blogibuumi kasvamaan, silloin moni kirjoitti hyvin päiväkirjamaista blogia. Kuvat oli kännykällä otettuja ja postauksissa ei ollut sen kummempaa sisältöä, kuin se mitä oli sinä päivänä syönyt, juonut ja tehnyt. Mutta niistä postauksista tykättiin. Niiden ansiosta meilläkin kolmella ja monella muulla kasvoivat lukijamäärät. Sitä kautta moni meistä Fitfashioninkin bloggaajista alkoi kasvattamaan näkyvyyttään ja tunnettuuttaan.

Sara Sara ja Anna Monna

Silloin paljon luetut ja tykätyt postaukset, mutta silti se päiväkirjamaisuus on nyt häviävä aihepiiri blogeissa. Nykyään postaukset on enenevissä määrin tarkoin suunniteltuja, ajastettuja, harkittuja. Kuvat on järkkärillä otettuja ja kuvankäsittelyohjelmilla paranneltuja. Niin minullakin siis, enkä soimaa ketään. Juttelimme siitä, kuinka bloggaaminen on ammattimaistunut ja sitä myötä myös meillä bloggaajilla on paineita kirjoitusten sisällöstä ja kuvien laadusta.

Itse laitan blogiin sekä järkkärillä otettuja kuvia, että kännykkäkuvia. Harkitsen tarkemmin mitä kirjoitan ja koen silloin tällöin pientä painetta siitä, että mistä pitäisi kirjoittaa. Samaa miettivät Anna ja Sara. Kuitenkin huomattiin, että silloin tällöin tekemämme ”päivä kanssani”-tyyppiset postaukset ovat edelleen hyvin suosittuja, tykättyjä ja luettuja. Miksi niitä on sitten niin vaikea tehdä enää usein?

grilliherkut jälkkäri jälkkäri.

Ammttaimaisia blogitekstejä verrataan nykyään aikakausilehtien artikkeleihin. Kun kaikki haluavat tietysti kehittyä ja olla parempia työssään, ei tee mieli jäädä laakereille lepäämään ja pistää sitten omaan blogiin niitä pimeitä ja epätarkkoja kännykkäkuvia.
Toisaalta, nykyään kännyköissä on niin hyvät kamerat, että harvoin sitä edes huomaa mikä kuva on otettu kännykällä ja mikä järkkärillä.

Mutta mitä te luulette lukijana, onko blogien päiväkirjamaisuus mennyttä? Vai vieläkö niillekin jutuille löytyy lukijakuntaa? Pitääkö postauksien olla mielummin tarkoin harkittuja artikkeleita? Vai hetken mielijohteesta tunteella kirjoitettuja turinoita? Vai kenties sekamelskaa näistä?

IMG_0428 Me kolme Me kolme :D

 

ps. Kävin muuten pidemmän tauon jälkeen taas ottamassa itselleni ripset Helsingin parhaalla ripsientekijällä Anniinalla Beauty Anniinassa. <3  Tykkään ja suosittelen!! <3

Itse itsensä motivaattori!

Mä aina silloin tällöin selailen mun vanhoja kuvia instagramista. On hauska kattoa mitä kaikkea on puuhannut, koirien kasvamista, meiän puuhailuja perheenä, hiusvärien ja mallien muuttumista, tyttöjen iltoja ja treenikuvia.

Monna_TB

Luin eilen juurikin instagramista yhden mun mammatutun postauksen, jossa hän kertoi jo haaveilevansa treenijutuista sitten vauvan syntymän jälkeen. Mulla oikein heräsi siitä kuvasta into. Siis treeni-into!

Oon huomannut, että mulla on hävinnyt sellainen kova into treenaamiseen tässä raskauden aikana. Oon toki treenannut jonkin verran, mutta se on ollut vähän sellaista, että ”treenaanpa nyt vähän etten ihan fläsähdä”.. Ja oon miettinytkin, että mitä jos se into ei tuu enää takas edes sitten joskus ens vuoden puolella. 😀 Että jos pullat ja karkit maistuu sohvalla lötköttelyn rinnalla niin paljon, että ei enää tää pt treeneihin kaipaile. Haha. 😀

Monna_TB_2 Monna_TB_3

Mutta eilen tajusin, että hitto vie mähän ihan kaipaan niitä omia treenejäni. Sitä, että hiki valuu ja pistän peliin ihan kaiken. Se tunne treenin aikana ja treenin jälkeen on ollut mulle ihan huumetta. Ja nyt huomaan, että vitsi mä kaipaan sitä taas! Se on aika ihana huomata. Vaikka varmasti tässä vielä raskauden aikana ja sitten synntyksen jälkeen tuleekin nämä kaipuut ja innot vielä aaltoilemaan moneen otteeseen. Silti tiedän nyt, että treenaamisesta tuleva hyvä olo niin henkisesti kuin fyysisestikin on mun juttu.

Monna_TB_4 Monna_TB_5 Monna_TB_6 Monna_TB_7

Mun täytyy myöntää, että mä olen nimittäin vähän pelännyt sitä ”vanhan Monnan” takaisintuloa. Sitä, että treeniin lähteminen on ollut pakkopullaa ja oikeasti tekisi vain mieli maata sohvalla peiton alla, katsoa telkkaria ja syödä irtokarkkeja. Olen ajatellut, että se on jossain tuolla niin syvällä mussa, ettei se lähde pois koskaan ja että nyt se on ottanut taas vallan.

Sen vuoksi on ihan oikeasti ilo ja helpotus huomata, että omat vanhat treenikuvat ja sen fiiliksen muisteleminen motivoi jo nyt ihan satasella jatkamaan sitten kun keho on siihen valmis synnytyksen jälkeen. Parasta onkin huomata, että voi olla itse itsensä motivaattori. Tietää ne lajit mistä nauttii, muistaa ihan omakohtaisesti sen uskomattoman hyvän voittajafiiliksen treenien jälkeen ja tietysti se peilikuvakin hymyilyttää.

Monna_TB_10 Monna_TB_11 Monna_TB_12 Monna_TB_13 Monna_TB_14Monna_TB_15

Nyt tuntuu, että on taas vähän väsyneempi kausi menossa tässä raskaudessa ja tekisi tosi paljon mieli ottaa päikkäreitä ja mennä hirmu aikaisin nukkumaan. Tällä viikolla en ole itse treenannut yhtään, ei ole vain huvittanut.

Se energinen olo mikä treenin jälkeen tulee, on yksi isoista asioista mitä odotan. Ja se energiamäärä, mikä treeneistä ja hyvästä ruuasta tulee kokonaisuudessaan, se on ihanaa. En tykkää olla väsynyt ja vain möllöttää. Se energinen Monna, sitä kaipaan. Saan varmasti kaivata vielä jonkin aikaa, koska tuskin vähäiset ja pätkittäiset yöunet pikkuisen Vauva Pursiaisen kanssa energiamäärää lisää ainakaan. 😉 Mutta se, että muistan tuon tunteen ja se motivoi!!

Päivä, jolloin tein positiivisen raskaustestin. :)

Päivä, jolloin tein positiivisen raskaustestin. :)

Mutta nyt kuitenkin mennään vielä tällä vähäisemmällä treenaamisella ja laiskemmalla fiiliksellä jonkin aikaa. Ja sekin on ok. 🙂

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

Nyt mennään tällä. :)

Nyt mennään tällä. :)