Äidin tyttö

Meidän pieni kesätyttö on nyt ollut muutaman viikon sitä mieltä, että äiti on ykkönen.

Tämäkin on tosiaan vaihe, joka menee ohi. Ja uskon tämän liittyvän siihen, että pienokaiset ymmärtävät olevansa omia yksilöitään, eikä äidin kanssa samaa tyyppiä. <3 Emma, joka ei koskaan ole ollut mikään sylivauva, haluaisi nyt koko ajan olla minun sylissäni. Tai ainakin hyvin lähellä minua.

Olen vähän haaveillut sellaisesta, että istuskelisin Emman kanssa sohvalla pitkät pätkät sylikkäin ja saisin vain pitää häntä sylissä lähelläni. Mutta Emma on aina halunnut vaan mennä ja touhottaa. 😀 Leikkiä, tutkia ja opetella ryömimistä tai konttaamista. Nyt ihan muutaman päivän ajan, hän on halunnut olla sylissä pidempään. Se on kyllä aikamoisen mukavaa. On ihana pitää pientä lämmintä pakkausta sylissä, se on oikeasti jotenkin todella rauhoittavaa ja ihanaa.

Mutta toisaalta se, että Emma itkeskelee minun perääni aina kun häviän nurkan taakse esim. keittiöön, tekee vähän haasteita tähän arkeen.. 😉 Ei tietystikään mitään suuria haasteita, mutta vaikkapa ihan veskissä tai suihkussa käynti voi aiheuttaa itkukohtauksen. Vaikka iskä olisi ihan vieressä. <3

Onneksi kuitenkin Emma viihtyy myös iskän kanssa. <3 Vaikka minun mielestäni onkin hellyttävää ja ihanaa, kun Emma oikein painautuu kaulaani vasten ja puristaa kovasti, niin silti on myös ihanaa katsoa kun hän naureskelee Tuukan kanssa ja viihtyy niin kovin myös hänen seurassaan.

Me kesätytöt painelemme nyt Tuukan ja koirien kanssa kohti Turun saaristoa ja lähdemme viettämään juhannusta. <3

Oikein ihanaa, lämmintä ja aurinkoista juhannusta kaikille!! Ja lämpö + aurinko voi tulla sitten sisältäpäin jos ei taivaalta. 😉

ps. Muistakaa, että se joka ottaa ei mene vesille! <3