Kilpailua, tonnikalapiirakkaa ja jalkatreeniä

Moikkamoi! 🙂
Sitä ollaan taas yli viikon puolivälin. Kyllä vaan välillä tuntuu, ettei tiiä miten nää päivät juoksee näin nopeesti.
Hyvä kun ehtii ite käydä treenaamassa töiden ohella ja nähdä silloin tällöin lähimpiä ystäviä ja perhettä. Miten sitten ehtis tehdä jotain muutakin?
Tai no tarviiko sitä toisaalta tehdäkään?
Mä aina välillä mietin, että mitkä on tärkeitä asioita elämässä. Mitä kaikkea pitäis ehtiä ynnätä kalenteriin? Miten välillä onkin niin vaikeaa sanoa ei? Ja miksei sitä täysin vieläkään (kohta 33-veenä) oo oppinut tekemään just tasan vaan niitä juttuja mitä itse haluaa?
Mä ajattelen, että ihminen on aika itsekäs jos tekee VAAN niitä juttuja mitä itse haluaa. Mun mielestä on myös jotenkin kylmäkiskoista olla sitä mieltä, että vain omat jutut on tärkeitä ja vain omat halut ja tarpeet merkitsee.

No mutta ennen kun tää juttu lähtee aivan raiteiltaan niin siirrytäänpä takaisin tähän treeniblogimaailmaan.. 😀
Ensiksi kiva kilpailujuttu! Käykäähän katsomassa firmani Facebook-sivuilla CocoVi-kuvan alla olevaa kilpailua ja toimikaa! 😉
TÄSSÄ LINKKI!

Sitten treenin pariin.
Eilen mulla oli lepopäivä omista treeneistä, mutta tiistaina käytiin Inarin kanssa tekemässä jalkatreeni.
Viimeksi jalkatreeni oli lyhyitä sarjoja ja raakoja liikkeitä isoilla painoilla.
Nyt tehtiin erilainen. Pitkiä sarjoja, vähän painoja.

Valmiina treenaamaan! :)
Valmiina treenaamaan! 🙂

Lämmiteltiin lyhyellä juoksupätkällä ja samalla ehdittiin vaihtaa kuulumiset. 🙂
Sitten TRX-nauhojen kimppuun!

Remmit valmiiks..
Remmit valmiiks..

TRX-takakyykky ensimmäisenä.
TRX-takakyykky ensimmäisenä.

TRX:llä tehty takakyykky vaatii aika paljon toistoja, että sen saa tuntumaan. Mutta kun tekee tarpeeksi toistoja ja pitää käsivarret KOKO AJAN suorana, niin kyllä alkaa polttelemaan.
Ja sitten pistoolikyykkyjä..
20130820_153803 IMG_20130820_035212
Ja lantionnostoja..
20130820_150945_171765

ja tallustelua.. :D
ja tallustelua.. 😀

Sitten haettiin vielä 10kg:n levypainot ja tehtiin reiden loitontajat ja lähentäjät.
20130820_153730

..lähentäjät..
..lähentäjät..

20130820_155439

Treenin jälkeen kotiin syömään välipalaa ja koiraa hoitamaan. Ja sitten takaisin töihin.
20130820_183721 IMG-20130820-WA000120130820_202514 20130820_203750
Eilen aamusella valmistin tonnikala-katkarapupiirakan. 🙂
Mulla oli rakas ystävä tulossa lounaalle ja ajattelin pitkästä aikaa tehdä piirakan.
Kiireen vuoksi käytin kylläkin valmista pohjaa.. Hyihyi!! Ihme muija.
20130821_074319 20130821_074649Ainekset siis:
– Sunnuntai Ruisperunataikina
– Tonnikalapurkki
– Kevyt kermaviili
– Kapriksia
– Katkarapuja
– Kananmuna
– Punasipuli
– Mausteita

Kermaviilin sekaan tonnikalapurkki, kananmuna ja mausteet.
Mössö sekaisin ja taikinan päälle. Ja sitten koko satsin päälle ripottelin vielä kapriksia, katkarapuja ja sipulia.

Valmiina uunia varten..
Valmiina uunia varten..

Uuni 220 asteeseen ja piirakka sinne n.25minuutiksi.

Valmis! :)
Valmis! 🙂 (Yksi osa jätettiin ilman katkarapuja ja kapriksia.. 😀 Tuukkaa varten. 🙂 )

20130821_091147 20130821_091157Piirakan valmistumisen jälkeen suhasin kohti Kumpulan Unisporttia. Siellä oli asiakkaalle treenit ja sitten sain nauttia pari tuntia ystävän seurasta. <3

Laura <3
Laura <3

Lounas :)
Lounas 🙂

Ihanan lounashetken jälkeen oli sitten taas aika lähteä asiakkaiden luokse. Kuteet niskaan ja menoks! 🙂
20130821_092444 20130821_092603 20130821_092648 IMG_20130821_094300 IMG_20130821_093831
Nyt pitää taas tämä päivä startata ekoilla treeneillä asiakkaan kanssa ja sitten on iltaan asti hommia. Tänään on illalla taas neljän tunnin jumppaohjausputki Töölön Fixissä. Mutta ne on ihania tunteja! Katotaan meneekö tälläkin kertaa se 2030kcal! 😀

Loppuun muistutan teitä vielä Kurvi Hair Premierin tarjouksesta!
Vielä on hetken aikaa voimassa tarjous!! TÄÄLLÄ teille kirjoittelinkin mun kampaamokäynnistäni ja edelleen oon super tyytyväinen hiuksiin!
Tarjous koskee siis elokuun aikana tehtyjä varauksia ja tarjoushan on:
Monna treenaa-blogin lukijat saa -10% väri&leikkaus-palvelusta Kurvi Hair Premieristä!! Nyt vaan aikoja varailemaan! 09-7019998
Kun varaatte aikaa, mainitkaa että olette blogini lukijoita, niin saatte alennuksen!

Tältä näytti mun hiukset Kurvi Hair Premieristä lähtiessä! :)
Tältä näytti mun hiukset Kurvi Hair Premieristä lähtiessä! 🙂
Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

6 vastausta artikkeliin “Kilpailua, tonnikalapiirakkaa ja jalkatreeniä”

  1. kiitos uusista kivoista treeniliikevinkeistä. Pistoolikyykkyä on testattava ja samoin tuo idea käyttää levypainoa loitontaja/lähentäjäliikkeisiin oli kullan arvoinen. Testattava!
    Piirakka näyttää melko herkulta 🙂
    Treeni-iloa ja hauskaa päivää!

  2. Hei. Voitko hieman kertoa tarkemmin miten teet tuon liikkeen missä käytät levypainoa loitontaja/lähentäjäliikkeeseen? 🙂 p.s Piirakka ohje lähtee testaukseen 😉

    • Pidin siis levypainoa toisella kädellä sisäreidessä kiinni. Sitten nostin mahdollisimman suoraa jalkaa ylöspäin, nilkka koukussa.
      Loitontajat tein niin, että levypaino oli ”ulkoreiden” päällä ja pidin sen kädellä paikallani ja sitten taasen nostin sitä jalkaa ylöspäin. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta