Kehitys loppuu tyytyväisyyteen!

Miksi niin moni ajattelee, että kun on tyytyväinen itseensä se on huono juttu?
Että ”kehitys loppuu tyytyväisyyteen”.
Mun mielestä se on tyhmä väite.

Tyytyväinen voi olla, mutta haluta silti jotain kehitystä itselleen.
Eihän ne kaksi asiaa voi (tai ainakaan pitäisi) sulkea toisiaan pois.

Kuinka moni teistä voi sanoa, että ”mä olen tyytyväinen itseeni”?
Toivottavasti moni!!
Ei se ole huono asia. Ei sitä pidä hävetä tai kainostella.
Itseään pitää rakastaa ja juuri sen vuoksi voi tyytyväisenä kehittää itseään. Niin fyysisesti kuin henkisesti.
20141121_101338
Kirjoitin jokunen aika sitten jutun Olet kauniimpi kuin uskot!.
Juttu keräsi todella paljon kommentteja ja se oli ihana huomata. Ihmiset halusivat kertoa itsestään muutaman hyvän asian, jonka kuulivat joltain läheiseltään.
Haluttiin jakaa hyvääoloa ja positiivisuutta itseään kohden.
Ilman, että juttuun liittyi mitään palkintoa. 😉 Palkinto oli se, että jokainen lukija sai itselleen hyvänmielen. Ja ehkä se tyytyväisyys itseään kohtaan taas pikkaisen enemmän kasvoi.

Olen muutenkin paasannut siitä monesti, että itseään olisi hyvä oppia rakastamaan.
Juuri sellaisena kuin on.
Jokaista meitä on vain yksi, se olisi hyvä muistaa. Jos et itse ajattele olevasti tärkeä, miten luulet muiden ajattelevan sinusta?
Itseinhon kautta on vaikea hakea tuloksia. Joillekin toki toimii negatiivisuus, mutta väitän ettei positiivisuudesta olisi haittaa kellekään.
Kun itseään peilistä katsoen tokaisee, että hyi hitto – tuoko se positiivisuutta? Tuoko se tyytyväisyyttä itseensä? Alkaako kehitys siitä?

Eikö itseään olisi mahtava lähteä kehittämään rakastamalla?
Kun seuraavan kerran katsoo peiliin, sanoisikin: ”Okei, tossa mä oon. Se oon juuri minä, minä joita ei oo toista tässä maailmassa. Olen ainutlaatuinen. Mä haluan tehdä hyvää tälle kropalle, tälle pääkopalle. Itselleni. Oon tyytyävinen itseeni, rakastan itseäni. Mutta haluan kehittää vartaloani vielä hiukan.”
Miltä se tuntuisi?

Joka kerta kun sanot ääneen, hyi saakeli kun mä oon läski. Ja laitat instagramiin kuvia itsestäsi hashtagilla fat to fit jnejne. Mietitkö koskaan, mitä joku sinua isompi siitä ajattelee? Jos olet oikeasti normaalipainoinen ihminen, tai vaikkapa vähän pyöreäkin, mieti sanomiasi. Mieti miten se itseinho ja sen ääneen sanominen tai someen laittaminen vaikuttaa muihin? Oletko muka oikeasti FAT? Vai oletko kenties aivan huikeassa kunnossa ja vatsan ympäriltä löytyy vähän pehmeää – luokittelet itsesi läskiksi? Mietipä miten joku oikeasti ylipainoinen, heikolla itsetunnolla varustettu ihminen tuntee tällöin? Ajatteleekohan hän, että voi vitsit joo onpa toi Pirkko muuten oikeasti tosi lihava, hyi hitto sentään. Vai luuletko, että hänestä tuntuu ehkä vähän pahalta? Luuletko, että joku anoreksiaa sairastava nuori tyttö katsoo kuvaasi, jossa vatsapalasi jo selkeästi erottuu, mutta hashtagissa lukee lihavat on leppoisia, että hän ajattelee joo kyllä on muuten on tuo Sirpa lihava. Vai meneeköhän hän peilin eteen ja katsoo omaa vartaloaan vääristynein silmin ja menee oksentamaan?

En väitä etteikö jokaisella saisi olla omia tavoitteita ja omia haaveita ja vaatimuksia kehoaan kohtaan.
Mutta olisi hyvä muistaa, että omilla sanoilla ja teoillaan on usein heijastumia muita kohtaan. Varsinkin tässä nykymaailmassa kun internet ja some-maailma on niin jumalattoman isossa roolissa nuorten silmissä ja kaikkien muidenkin, olisi hyvä ehkä miettiä pari kertaa tekojensa seurauksia.

Itse käynnistin kuukaudekiristely-kampanjan pari viikkoa sitten.
Sanoin silloin, että oma syöminen oli heittänyt häränpyllyä ja treenaaminen vähentynyt. Olo omassa kropassa oli tukala ja turvonneempi kuin yleensä. Sanoin silti, että olen tyytyväinen itseeni, mutta haluan vähän haastaa itseäni ja kehittyä.
Mulla ei tulisi mieleenkään mennä jollekin mun ystävälle, jolla on hiukan ylipainoa marisemaan, että voi hemmetti ku mä oon läskissä kunnossa! Ei ikinä!!
Tai kirjoittaa facebookiin statuspäivitys, että voi itku kun oon läski ja hyi hitto! Ei ikinä!!

Mua suututtaa katsoa instagramista kuvia ihmisistä, jotka on oikeasti aivan huikeassa kunnossa ja kutsuvat itseään lihavaksi!! Se ihan tosissaan saa mun sapen kiehumaan.

 

Olkaa tyytyväisiä itseenne.
Rakastakaa itseänne.
Aloittakaa kehitys oppimalla rakastamaan itseänne.

♥: Monna

20141121_101455

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

10 vastausta artikkeliin “Kehitys loppuu tyytyväisyyteen!”

  1. Hyviä asioita! En tiiä haetaanko sillä kannustusta muilta itselleen jos sanoo itseään läskiks vaikka on tikissä. Huono itsetunto? Mä tiiän miltä tuntuu olla se porukan lihavin. Olin pitkään se tyttö. En shoppaillut normikaupoista jos oltiin ystävien kaa kaupoilla, koska mulle ei löytyny kokoja. Sitten muutinkin elämääni ja laihdutin 40kg vajaassa vuodessa. Itsetunto-ongelmat ei oo silti täysin loppuneet. Unohdan että mulle mahtuu nykyään ne S/M kokoiset vaatteet ja voin shoppailla. Kun kuitenkin oli koulukiusattu lihavuuden ym asioiden takia niin vaatii paljon aikaa unohtaa ne ja katsoa itseään tyytyväisenä. Mutta nykyään osaan jo monesta asiasta olla kehossani tyytyväinen. En kokonaan, mutta yritän joka päivä.

    • Joo en tiiä, oon miettinyt tuota samaa. Että halutaanko sitä sitten vaan kuulla, että ei et sä oo lihava ollenkaan..
      Joka tapauksessa älytöntä ja ajattelematonta.
      Ihanaa, että oot oppinut olemaan tyytyväinen itseesi edes osittain. Pikku hiljaa sitten kokonaan. <3

  2. Niin, oon edelleen ihan samaa mieltä tuosta tyytyväisyydestä siun kanssa 🙂 Kuten joskus, olikohan kesällä, postauksen kirjoitinkin niin ainakin itse koen ammantavani entistä enemmän motivaatiota tyytyväisyydetä: ”Vitsit, pystyin tähän, jes! Varmasti pystyn siis jonkin ajan päästä vielä hieman parempaankin kunhan vaan jatkan harjoittelua!”. Sanoisin siis niin, että kehitys ei lopu tyytyväisyyteen vaan tyytymiseen 😉

    • Joo mä muistan kun kirjoitit asiasta. 🙂
      Toi on just se mitä itsekin ajattelen ja olis mahtavaa kun useampi miettisi noin.

  3. Tuo on niin jännä, että miksi ”normaali”painoisilla ihmisillä on tarve sanoa itseään läskiksi. Itse olen aina ollut kaveriporukasta lihavin, olen edelleen vaikka painoa saanut tiputettua -20kg. Ja voin sanoa, että ei todellakaan ole tuntunut kivalta kun kaverit sanoo itsestään ”voi hitto kun oon läski, miks oon päästänyt itseni NÄIN läskiin kuntoon, kato nyt näitä läskejä (ja vatsasta tuskin saa kiinni)” jne jne. Sitä vaan tulee mietittyä, että mitähän kaverit ajattelee musta, joka oikeasti on reilusti ylipainoinen (sentään päässyt BMI:n mukaan sairaalloisesta lihavuudesta vaikeaan lihavuuteen).

    • Niinpä. Surullista se on miksi normaalipainoiset käyttäytyy noin.
      Ymmärrän täysin fiiliksesi. Mutta oikeastihan nuo ihmiset, jotka valittaa omaa ”lihavuuttaan” eivät mieti muista samalla tavoin. Ne on vaan kiinnostuneita siitä, että saavat kehuja omasta kropastaan. 😀 😉

  4. Oman kropan morkkaus on kamalaa. Jos ei muuta, niin tulee sellainen olo, että ei kai munkaan sitten pitäisi olla tyytyväinen itseeni, jos tuokin kerran ahdistuu olemattomista makkaroistaan. Jos joku porukassa alkaa haukkua ”läskejään”, yritän aina vaihtaa puheenaihetta, koska ei siitä tule ikinä kellekään hyvä mieli. Ihmisten pitäisi uskaltaa useammin sanoa, että on tyytyväinen kroppaansa – ilman pelkoa siitä, että pidetään itserakkaana.

    • Niin on kamalaa!! Ja ihanaa, että yrität vaihtaa puheenaihetta! <3
      Ihmisten todellakin pitäisi uskaltaa olla tyytyväisiä "julkisesti", ilman leimautumista itserakkaaksi.

  5. Totta tämä! Mun äiti on aina opettanut mulle, että älä koskaan hauku itteäs läskiksi varsinkaan vähänkin isokokoisempien seurassa. Ja ei kyllä tulis mieleenkään! Olis kyllä loukkaavaa. Muutenkin ärsyttää niin hirveesti sellanen kans, että valitetaan ulkonäöstä ja arvostellaankin toisten ulkonäköä! Sille ei voi mitään! 😀 Tottakai itekki aina haluis olla nätimpi. 😉 Mut ei tulis mieleenkään arvostella muiden ulkonäköä!!

  6. Word!
    Juurikin näin. En kans ole ymmärtänyt tuota kehitys loppuu tyytyväisyyteen juttua, ei kai sitä itsensä kehittämistä tarvitse lopettaa vaikka olisi tyytyväinen.Tyytyväinen tähän hetkeen, niinkuin pitäisikin jokaisen olla 🙂 Ja tämä tyytyväisyys/kehitys pätee ihan kaikkeen elämässä, niin henkiseen kuin fyysiseen 🙂
    Rakastetaan ja ollaan tyytyväisä itseemme ♥

    http://outikarita.fitfashion.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta