Toinen maailma – kaksi todellisuutta.

Joulu ja pienoinen joululoma on antanut aikaa ajatella. Ottaa perspektiiviä asioihin.

Profiilikuviani
Profiilikuviani

Joulupäivänä makoilin illasta sohvalla ja katselin telkkaria, kännykkä oli äänettömällä keittiössä, käden ulottumattomissa. Telkkarista ei tullut mitään kovin hääviä ja makoilinkin vain selälläni ja katselin ympäriinsä ja mietin. Jotenkin todella konkreettisesti ja jopa hieman huvittavasti tuli silmieni eteen kuva toisesta maailmasta. Siitä pienestä kuuden tuuman maailmasta. Kuinka me ihmiset olemmekin niin riippuvaisia siitä. Miten se pieni litteä värkki meidän käsissämme tuntuu niin uskomattoman tärkeältä ja ilman sitä tuntuu orvolta. Tuntuu kuin kädestä puuttuisi jotain.

Siitä ruudusta katselemme sitä toista maailmaa. Toista todellisuutta.
Se todellisuus ei ole valhetta, eikä epäaitoutta. Mutta se on jotenkin silti erilaista. Siellä on aitoutta ja siellä on kamalasti myös sitä epäaitoutta. Siellä tapahtuu paljon ja sen maailman seuraamisesta ollaan riippuvaisia. Huomaamatta tämä toinen todellisuus, eli tämä ihan oikea elämä tässä meidän ympärillämme hämärtyy ja jää varjoon.

Kahden todellisuuden raja hämärtyy. Se raja hämärtyy, että millä on oikeasti väliä.
Itse kamppailen tällä hetkellä kovastikin kahden eri mielipiteen kanssa. Toisaalta tykkään tästä kaikesta, bloggaamisesta ja instagram-maailmasta. On kiva jakaa kuvia ja postauksia, niiden avulla saada ihmiset liikkumaan, motivoitumaan, kiinnostumaan terveemmistä elämäntavoista, antamaan aihetta ajattelemiseen, miettimään elämän arvoja jnejne… Toisaalta enenevissä määrin ahdistaa kuvien jakaminen nettiin. Eilen julkaisemani joulupostaus tuntui samaan aikaan kivalta ja ahdistavalta. Oli ihana laittaa kivoja kuvia meidän joulusta ja kertoa pientä pintaraapaisua siitä. Toisaalta tuntui ahdistavalta, miksi ihmeessä laitan kuvia meidän perheen joulusta nettiin?! Miksi?!

Siinä toisessa, kuuden tuuman maailmassa käyttäydytään eri tavalla.
Siellä ollaan kavereita ihmisten kanssa keitä ei tunneta. Siellä tykkäillään kuvista ja saatetaan jopa kommentoida jotain iloista ja mukavaa. Siltikään kadulla törmätessä kaveruus ei ole voimassa. Kuuden tuuman maailmassa diskataan kavereita nurkkaan, kun ei enää jonkun kaverin jutut kiinnosta tai se kaveri ei ole tarpeeksi hyvä omaan piiriin. Kun joku kaveri ei enää kelpaa, otetaan toinen kaveri ja tykätään siitä. Iloisten ja mukavien kommenttien sekä tykkäysten lisäksi siellä lauotaan kovilla panoksilla suoraan päähän ja sydämeen. Loukataan ja pahoitetaan toisten mieliä.

Ihmisillä on somen kautta niin paljon keinoja olla ilkeitä, joskus jopa tietämättään. Joskus ja valitettavan usein tietäen ja tarkoituksella. Asiat, joita ei sellainen ihminen tiedä joka ei käytä somea päivittäin on esimerkiksi yhtäkkinen ignooraaminen. Seuraamisen lopettaminen instagramissa, yhtäkkinen tykkäämisten lopettaminen jne..

Someriippuvaisuus on jumalattoman yleistä. Harva sen myöntää, mutta niin se vaan on. Toki on yksilöitä, joita ei some kiinnosta, mutta kyllä se enemmistö on jota se kiinnostaa niin pirun paljon. Niin paljon, että se toinen todellisuus jää varjoon. Että se mitä instagramissa tai snapchatissa tapahtuu on muka tärkeämpää kuin se mitä siinä ympärillä tapahtuu ihan juuri siinä hetkessä ja ihan juuri siinä vieressä. Kosketeltavissa.
Oletteko nähneet niitä kuvia, mistä on otettu kännykät pois käsistä

Eric Pickersgill - Removed
Eric Pickersgill – Removed

Kirjoitin elokuussa jutun ”Leikitäänkö yhdessä?” Siinä pureudun enemmän siihen kuvamuokkaus-asiaan. Mutta kirjoitin siinäkin pienen pätkän, joka on oikeastaan tätä samaa asiaa.

Muutenkin olen miettinyt sitä somen alituista läsnäoloa. Latasin snapchat-sovelluksen itselleni pari viikkoa sitten. Olen sinne lisäillyt muutamia snäppejä, mutta koko ajan mulla on takaraivossa ollut sellainen olo etten oikein meinaa ymmärtää sitä. Sitä, että on koko ajan ”saatavilla”. Ihmiset tietävät toistensa menoista ja puuhista niin kamalan paljon nykyään somen vuoksi, että tuntuu ihan sellaiselta ähkyltä välillä. Ja olenkin ajatellut poistaa snapchatin käytöstä nyt heti alkumetreillä.

On pelottavaa katsoa kuinka sosiaalinen media menee normaalin kanssakäymisen edelle. Kun katselee ihmisiä kaupungilla, kaikki tuijottaa kännykkää. Jopa niin paljon ettei nähdä eteensä, törmätään toisiin. On hurjaa katsoa kuinka ystävät kahvittelevat saman pöydän ääressä ja silti molemmilla on kännykät kädessä.
Mihin on katoamassa se oikea kanssakäyminen? Tekeekö nykyään lapset ja nuoret sitä, että mennään kaverin ovelle soittamaan ovikelloa ja kysymään, että leikitäänkö yhdessä?

Pian tämän kirjoituksen jälkeen poistin snapchatin käytöstäni. Poistin myös kuvia instagram-tililtäni ja vähensin uusien kuvien lataamista sinne. Nyt kun olen vähentänyt kuvien lisäämistä, olen huomannut tulleeni vielä kauemmas siitä latauspaljoudesta. Mietin, että onko tätä ja tätä kuvaa todella tarpeellista jakaa vai ei. Mitä siitä kukaan saa irti tai motivoiko se oikeasti yhtään ketään? Toki edelleen laitan kuvan tai joskus jopa kaksi päivässä, mutta kun ennen laitoin jopa kuusi kuvaa päivässä instagramiin, sen lisäksi päivitin blogia ja pistin vielä videoita snapiin, niin kyllä alkoi jo vähän ahdistamaan somepaljous omassa elämässä. Tuli oikeasti pyörryttävä olo. Että minkä ihmeen vuoksi minä näitä pirun kuvia tänne ja tonne niin paljon lataan?
Ähky. Minulle tuli ähky.

Tässä pitkin syksyä ja ehkä jopa koko vuoden aikana on paljon puhuttu sosiaalisen median vaikutuksesta ihmisiin ja  sen some-maailman aitoudesta.
Mä olen moneen otteeseen miettinyt, että mitä olen mieltä niistä jutuista. Paljon on ollut kaikenlaisia tempauksia somea vastaan ja varsinkin siitä aitoudesta on puhuttu ja kirjoitettu mielinmäärin. Niin minäkin. En kuitenkaan ole osannut ottaa täysillä kantaa puolesta tai vastaan. Sillä mielestäni se, että jollakin on silikonit tai ripsipidennykset eivät tee hänestä epäaitoa. Eikä sekään tee epäaitoa jos haluaa laittaa sen parhaimman kuvan itsestään someen. Aitouden ja epäaitouden tekee jotkin muut seikat.

Kauneusihanteet vääristyvät, se on selvä. Varsinkien nuorempien tyttöjen silmissä, mutta myös poikien. Ja toki myös meidän ei enää niin nuorten silmissä. Instagram on täynnä kuvia, joissa iho on virheetön, ryppyjä ei ole edes viisikymppisillä, ei finnejä murrosikäisillä. Kuvanmuokkausohjelmia on satoja ellei tuhansia ja sitten siihen päälle vielä jotain kamalia meikkisovelluksia, josta nappia painamalla tulee sotamaalaus kasvoille. Ei se ole ihme, että hämärtyy se todellisuus tässäkin asiassa.

***

Mutta onhan sosiaalisessa mediassa, siinä toisessa todellisuudessa toki paljon hyvääkin. Siellä voi saada uusia ystäviä, siellä voi kertoa mielipiteitään järkevästi, siellä voi tehdä töitä ja markkinoida omia töitään. Kyllähän sosiaalinen media yhdistää ja siellä on monta toimivaa kanavaa, jotka on hyviä.
Kunhan vaan muistaisi välillä ottaa sitä perspektiiviä näiden kahden todellisuuden välille.

SOME – CONNECTING PEOPLE
vai
SOME – DISCONNECTING PEOPLE

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

11 vastausta artikkeliin “Toinen maailma – kaksi todellisuutta.”

  1. Kiitos Monna hienosta kirjoituksestasi. Tämä osui ja upposi. Itse olen viime aikoina miettinyt omaa somen käyttöäni, ensimmäisenä aamulla avaan fb:n ja tsekkaan ”missä mennään”. Ei siinä sinänsä pahaa ole, mutta se pakonomaisuus, riippuvaisuuden tunne. Itsekin ihmettelen, mikä vimma sinne on melkein päivittäin laittaa kuvia tai kertoa mitä olen tekemässä….Olenkin tehnyt uuden vuoden lupauksen, että vähennän huomattavasti fb:n käyttöä.

    Mutta kuten tuossa lopussa totesit, on somessa paljon hyvääkin. Voi luoda kontakteja, voi pitää sellaisiin ystäviin ja sukulaisiin yhteyttä joista todellisessa elämässä kulee vähemmän. Ja minähän tykkään kuulla entisistä naapureista ja varsinkin ihanista lemmikeistänne. Ikään kuin ette olisi pois muuttaneetkaan 🙂

    • Kiitos Seija! 🙂
      Niinhän se on, sana ”vimma” kuvaa sitä aika hyvin tosiaan. 😀 Itse olen ottanut sellaisen käytännön, että facebookkia, instagramia tai mitään muutakaan some-kanavaa en avaa ennen kuin on kahvikuppi kädessä ja aamupala tehtynä (ja koirat käytettynä). Ettei ihan heti silmät auki saatuaan avaisi konetta tai kännykkää.

      Ja tosiaan, on somessa paljon hyvääkin! 🙂

  2. IHANA teksti Monna! Oon miettinyt ihan samoja asioita mutta sä puit kyllä jokaisen ajatuksen lauseeksi. Nyökyttelin jokaiselle kohdalle 🙂 ei mulla muuta, kiitos 🙂

  3. Hyvä kirjoitus Monna!
    Kait se Somekin on niin, että se sisältää hyvää ja huonoa ja paljon ratkaisee se miten sitä itse käyttää. Juuri eilen mietein että pitäiskö mun jo tutustua siihen snäppiin, mutta taas se ajatus kaikkosi yhtä nopeaan kuin tulikin. En mä tarvi lisää somekanavaia viemään mun aikaani läsnäolevasta hetkestä ja maailmasta eli en ainakaan vielä ladannut sitä snäppiä 😀
    Tässä bloggaamisessa kyllä yks parhaista asioista on ollut se, miten on tutustunut moniin uusiin ihmisiin ja löytänyt hengenheimolaisia <3
    PUS!

    • Joo todellakin se miten sitä itse käyttää! 🙂 Monella se vaan on mennyt sinne ylikäytön ja riippuvuuden pariin. Mutta se on hyvä jos herää siihen jossain vaiheessa ja sitten vähän säätelee sen käyttöä. 🙂

      Ja se on superia, että bloggaamisen kautta todella on löytänyt näitä hengenheimolaisia! 😉 <3 PUS sullekin!!

  4. Tosi hyvä kirjoitus Monna!
    Olen myös pohtinut samoja asioita useampaan otteeseen ja vähentänyt somen käyttöä. Vaikka sitä kautta on helppo pitää ihmisiin yhteyttä ja kuulla (tai nähdä) mitä heille kuuluu, niin yksi asia unohtuu. Se, että kaikkea ei kerrota somessa. Useat ihmiset kuvittelee tietävänsä, mitä jollekin ihmiselle kuuluu, sen perusteella mitä se somessa jakaa tai mitä se facebook päivitykseen kirjoittaa.

    Olen saanut kasvotusten kommentteja, että kyllähän mä tiedän mitä sun elämässä tapahtuu, kun mä luen ne facebookista. Monesti on tehnyt mieli sanoa, että sulla ei ole pienintäkään käsitystä siitä mitä mun elämässäni tapahtuu tai on tapahtunut. Ne isoimmat ja vaikeimmat asiat minä ainakin jätän facebook seinälläni kertomatta. Ne oikeat ystävät kyllä tietää. Ne, jotka pitää yhteyttä ja suoraan kysyy ”Mitä sulle kuuluu?”.

    • Kiitos Johanna! 🙂
      Kaikkea ei tosiaan kerrota somessa! Se on tosi hyvä pointti! Voit arvata kuinka usein monet meistä bloggaajista saa kuulla juurikin tuon (ärsyttävän) kommentin, että mä tiedän mitä sulle kuuluu.. 😀 😀
      Oikeille ystäville tai perheelle sitten ihan tosissaan kerrotaan se mitä jätetään somesta pois.

  5. Sinulla tuo mieliala hiukan heittelehtii!! Yhdesä kirjoituksessa haluat olla julkisuden henkilö ja nautit siitä kun ihmiset kadulla sinut tunnistaa ja toisessa taas haluat olla näkymätön. Kuvat myyvät ja niillä saa lisää lukijoita 1+1=2

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta