Miksi näistä asioista ei puhuta?

Vuosi 2016 päättyi ja nyt on aika taas uuden. ❤ Vajaan viikon päästä pieni Emmamme on jo kaksi kuukautta. Aika on mennyt ihan hullun nopeasti ja nyt tyttö tuntuu jo isolta vauvalta. Kaikki tuntuu päivä päivältä helpommalta ja ihannemmalta. Vaikka toki vaikeitakin hetkiä on. Kun nyt muistelen ensimmäisiä päiviä tai paria ensimmäistä viikkoa, kaikki tuntuu yhdeltä sumuiselta ja hämärältä pilveltä. Myös hyvin itkuiselta.

unnamed-4

Juttelin erään some-kaverini kanssa äitiysjutuista. Hän laittoi minulle viestiä ja sanoi, että on todella kurjaa kun näistä vanhemmuuden tylsistä asioista ei oikein puhuta. Varsinkaan neuvolassa ei puhuta, joka on monelle kuitenkin se ainoa paikka josta saa neuvoa näihin asioihin. Niihin ensimmäisiin viikkoihin liittyy paljon sellaista, mikä tulee monelle ja myös meille tuli yllätyksenä.

Kivut synnytyksen tai sektion jälkeen. On synnytystapa sitten mikä tahansa, on naisen kroppa ensimmäiset kaksi viikkoa (vähintään) aika rikki, eikä oikein tunnu omalta. Sektiohaavan paraneminen on todella pitkä prosessi, myös muut leikkaushaavat esim. alapäässä on kivuliaita vielä pitkään sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Kuinka monelle on puhuttu esim. vessassakäymisen vaikeudesta ja kivuliaisuudesta alatiesynnytyksen jälkeen? Entä kuinka moni on saanut neuvoja, että sektion (ja alatiesynnytyksenkin) jälkeen kannattaa syödä jotain, joka pistää vatsan toimimaan hieman ”luikkaammin”? Kuinka monelle on kerrottu, että virtsaaminen kirvelee ja saattaa jopa sattua välilihan leikkaamisen vuoksi.

Imetys sattuu. Suurin osa äideistä joutuu kokemaan tämän. Imetys sattuu alkuun. Joillakin imetys sattuu vain päivän, joillakin monta viikkoa tai jopa kuukautta. Eikä siihen auta muu kuin imettäminen ja huulen pureminen. Lopulta kun oikea imetysasento löytyy ja rinnanpäät turtuvat, on imetys mukavan tuntuista puuhaa. Tai sitten imetys ei vain ota sujuakseen ja on aika siirtyä korvikkeisiin. Itselläni nännit vuosivat verta. Anteeksi suorapuheisuus, mutta näin se oli. Ja jokainen voi sitten tästä miettiä kuinka mukavalta on imetys tuntunut alkuun.

unnamed-5

Oma kroppa tuntuu vieraalta. Monelle on vaikea suhtautua omaan vartaloon heti synnytyksen jälkeen. Ei sen vuoksi, että jäljellä olevat raskauskilot haittaisivat, mutta esim. sen vuoksi, että keskivartalon tuki on hetkellisesti tiessään. Vartaloa on ihan erillaista hallita ja todella moni liike ihan suoraan sanottuna pelottaa. Että ei sitten vahingossakaan käyttäisi niitä vatsalihaksia sängystä noustessaan tai vauvan tuttia lattialta poimiessaan. Uskon, että tämä oman kropan vieraalta tuntuminen korostuu ennen raskautta paljon liikkuneilla naisilla. Eikä se ole asia, mitä pitäisi tuomita. Kyse ei ole turhamaisuudesta, että heti pitäisi näkyä sixpack tai olla kaikkien kilojen poissa. Vaan kyse on siitä, kun aiemmin omaa kroppaa on pystynyt hallitsemaan ja synnytyksen jälkeen se hallinta on tipotiessään. Tietysti vain hetkellisesti, mutta kuitenkin.

Myös isä voi uupua. Meidän neuvolatätimme sanoi aika alussa raskautta jo, että muistakaa sitten synnytyksen jälkeen pitää myös isän jaksamisesta huolta. Hän sanoi vielä, että ”kun isillä ei ole niitä hormoneita apunaan”. Olin tästä erittäin kiitollinen, että hän meille tämän aiheen toi esille. Sillä tästäkään asiasta ei kovin usein puhuta. Puhutaan kyllä äitien jaksamisesta ja äitien nukkumisesta. Mutta kuinka usein isältä kysytään, kuinka sinä olet jaksanut nyt pikkuvauva-arkea? Koska isät on nykyään (onneksi) enemmän mukana vauvan hoitamisessa, myös öisin – on uupumuksen puolelle ihan todella pieni kynnys myös heillä. Onkin tärkeä kuunnella myös isiä, äitien lisäksi.

Jälkivuoto on runsasta. Todella runsasta varsinkin alatiesynnyttäneillä. Mutta myös sektion kautta synnyttäneillä. Tämäkin yllättää monen äidin ja saattaa jopa säikäyttää. Runsas ja viikkoja kestävä jälkivuoto on kuitenkin ihan normaalia.

Vauvojen nenä on usein tukossa. Kun sitä ensimmäisinä öinä sairaalasta kotiinpaluun jälkeen on tarkistanut n.68 kertaa saako vauva happea vai tukehtuuko hän omaan räkäänsä ja googlannut myös tämän asian ainakin kerran tunnissa – olisi tieto tämän normaaliudesta ollut paikallaan. Vauvan hengitystiet ovat niin pienet, että hengitys voi kuulostaa raskaalta ja tukkoiselta pitkälle parikuukautiseksi. Myös maito rohisee ruokatorvessa, jos röyhtäytys ei ole onnistunut tai välillä jopa isojen röyhtäisyjen jälkeenkin.

unnamed

Babyblues on yleistä. Monet naiset kokevat babybluesin synnytyksen jälkeen. Se kestää usein n.2-3 viikkoa ja silloin tunteet ovat todella herkässä. Moni kovin ihmeellinenkin asia itkettää ja myös naurattaa. Itketään ilosta, surusta, haikeudesta ja huolesta. Kyynel voi vierähtää poskelle sen vuoksi kuinka suloinen ja ihana vauva on, samalla sekunnilla voi kuitenkin myös tuntea suurta huolta siitä miten vauva selviää ja itku yltyykin ihan valtavaksi.

***

Nämä kaikki (ja monet muutkin) asiat tulevat kertarykäisyllä päälle. Samalla kun rakastaa sydän pakahtuen sitä pientä uutta ihmettä, on pää ihan sekaisin kaikesta muutoksesta. Kun väsyneenä miettii näitä kaikkia asioita ja googlaa hädissään onko tämä ja tämä asia normaalia, on babybluesin jatkuminen raskauden jälkeiseksi masennukseksi hyvin lyhyt tie. Näistä asioista olisi hyvä tietää ja puhua, moni vanhempi on kovin yksin näiden asioiden kanssa.

Se, että välillä väsyttää niin paljon ettei meinaa järki kulkea. Tai ettei aina tiedä mitä vauva itkullaan tarkoittaa, on ihan normaalia. Ei äiti tai isä aina tiedä mitä mikäkin itku tarkoittaa. Välillä vauva on niin väsynyt, että ei osaa nukahtaa. Välillä saattaa vatsassa kiertää ja siksi kitisyttää. Välillä on nälkä ja välillä on kakka housussa. Ja sitten on vielä niitäkin hetkiä, kun kaikki nämä edellämainitut asiat on kunnossa – mutta silti itkettää. Sitten ei muuta kun vauvan halailua, sylissäpitämistä ja vanhemmille pitkiä pinnoja. <3

Oma äitini sanoi minulle joskus vauvan ekojen päivien aikana, että muista aina sillä väsyneimmälläkin hetkellä, että ”Emma ei tarkoita itkullaan pahaa, se rakastaa teitä sen pienellä vauvan sydämellään ihan sen täyttä, eikä aina itsekään tiedä mikä itkettää.” Tämän olen muistanut aina silloin, kun väsymys meinaa vyörytä päälle isoimmalla voimallaan ja kaikki omat voimat meinaa loppua kesken. Myös sen olen oppinut, että asioista pitää puhua ääneen. Joko sille toiselle vanhemmalle tai jos on yksinhuoltaja, niin omalle äidilleen tai isälleen tai ystävälleen. Tai neuvolassa neuvolantädille. Jos näitä asioita ja tuntemuksia väsyneenä vain hautoo päässään, ei varmasti olo ainakaan helpotu.

***

Toivotan kaikille onnea, iloa, rakkautta ja rauhaa vuoteen 2017!

logo

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

21 vastausta artikkeliin “Miksi näistä asioista ei puhuta?”

  1. Todella tärkeitä huomioita ja loistava kirjoitus! Meidän esikoinen on nyt 10 viikkoa ja kaikkein eniten mut yllätti juuri tuo oman kropan vieraus synnytyksen jälkeen, se miten raskaalta kaikki mahdollinen tuntuu kun keskivartalon hallinta katoaa. Olen aiemmin miettinyt että kuinka hyvä keskivartalon hallinta sitä oikein olisi pitänyt olla ennen raskautta jotta se säilyisi synnytyksen jälkeen, ja potenut jopa huonoa omatuntoa siitä että miksi en treenannut tarpeeksi. En ole aiemmin tullutkaan ajatelleeksi että outouden tunne saattaa juurikin johtua siitä että olen liikkunut paljon ja jatkoin sitä pitkälle loppuraskauteen asti, kiitos siis tästä ajatuksesta! Myös vauvan mukanaan tuoma huoli on yllättänyt. Ajattelin olevani rento ja reipas äiti, mutta paskan marjat, hysterian ja neuroottisuuden puolelle lipsahdetaan jatkuvasti 😂

    • Kiitos MariM! 🙂 Joo, näin se taitaa olla, että kun ne keskivartalon lihakset on ihan ”miten sattuu” synnytyksen jälkeen, niin hallinta on kokonaan poissa. Se tuntuu tosi vieraalta.
      Ja siis hei!! Mä niin kanssa ajattelin olevan rento ja reipas äiti, mutta paskan marjat täälläkin! 😀 😀

  2. Hyvä kirjoitus! Itse olin aivan suunnattoman järkyttynyt siitä vapauden menettämisen tunteesta mikä valtasi vauvan tulon jälkeen, vaikka vauva oli enemmän kuin toivottu. Kaikki se huoli ja vastuu tuntui musertavalta. Ja nyt vasta kun lapsi on 1-vuotias alkaa tunne-elämä normalisoitua. Näistä ei tosiaan neuvolassa juuri puhuttu muuten kuin kaavaketta täyttämällä.

    • Kiitos Ella. 🙂 Kaikki noi tunnepuolen asiat on tosi yllättäviä, vaikka vauva olis kuinka toivottu ja rakastettu. Myös liikaa ehkä tuomitaan ja piilotetaan niitä tunteita, että apua miten vauva muuttaakin omaa ”vapautta” jne. Koska muuttaahan se, mutta onko se negatiivista vai positiivista muutosta. 🙂 Siitä on tehty negatiivinen muutos just sen takia, että siitäkään ei puhuta.

  3. Kyllä mun mielestä puhutaan.. oppaissa, perhevalmennuksessa, netissä… riippuu kuinka hyvin perehtyy aiheeseen etuläkäteen. Ja voihan niitä asioita ottaa ite puheeksi siellä neuvolassa. Ite yllätyin kuinka vähän oli mitään mielialan vaihteluita, jälkivuotoa paljon vähemmän kuin kaverit pelotellut etukäteen jne. Toki itekin yllätyin että synnytyksestä palautuminen on hidasta jne mutta kun ne on niin yksilöllisiä juttuja. Voisko olla niin päin että nykyään ihmiset ajattelee etukäteen että mikään ei sais muuttua ku vauva tulee? Omat treenit pitäs jatkua heti jne.. vaikka todellisuudessa niihin pääsee kiinni vasta ehkä vuoden kohdalla. Ei sitä etukäteen vaan voi kuvitella kaikkea mihin vauva vaikuttaa ja ehkä sitä toivoo viimeseen asti että omalla kohdalla asiat menee erilailla..

    • Tosi hyvä, että oot kokenut näin. 🙂 Meitä, joiden mielestä ei puhuta – on myös paljon. Ja meitä, joille tulee niitä mielialan vaihteluita jne.. Ne on tosiaan yksilöllisiä juttuja. Ja kyllä täällä on perehdytty kaikenlaisiin oppaisiin ja netin saloihin vähän liikaakin. Silti moni asia tuli yllätyksenä.

  4. Osui ja upposi. Meillä vuoden ikäinen tyttö ja juuri samanlaisten ajatusten kanssa ollaan painittu. Omien kokemusten pohjalta olen aloittelemassa gradua aiheesta ja siitä millä tavoin näihin voitaisiin saada muutosta… Kyse ei ole omalla kohdallakaan siitä etteikö oltaisi luettu läpi kaikkia oppaita ja selattu nettiä eikä myöskään siitä etteikö asioita olisi neuvolassa otettu esille. Vastaukseksi saatiin vaan, että nämä vaan kuuluu vauvavuoteen. Näissäkin pitäisi muistaa, että niin meitä vanhempia kuin vauvojakin on erilaisia. Toiset ei kaipaa apua eikä neuvoja jo yksin siksi että oma tilanne ei sitä vaadi. Kaikki sympatiat Monna teille ❤

  5. Siis apua! Tuleeko kroppa vielä tästäki vieraammaks ku vauva on syntyny!! Oon vikoilla viikoilla nyt ja jo nyt tää kroppa on tosi vieras mulle. Ihan ku olis jonku toisen nahoissa! Vatsalihaksia ei oo enää missään, kompuroin ja astun koirien tassuille, en hahmota missä mahani on vaa vedän jatkuvasti kaapin ovia siihen..

  6. Hyviä pointteja ja tosiaan hienoa, että niistä puhutaan avoimesti ja näin huolta ja tuntemuksia voi jakaa! Lisäisin vielä listaan sen, että kaikki tunteet ovat sallittuja.

    Se, että äitiys ja vanhemmuus tuo mukanaan sellaisiakin tunteita omaa lasta kohtaan joita ei kuvitellut olevan olemassa.. Se voi jopa järkyttää, mutta on ihan normaalia. Varsinkin äiti myytiin liittyy vahvasti se, että oma lapsi ei saa kiukuttaa tai ärsyttää tai jopa vihastuttaa! Kyllä saa ja niin se joskus tekeekin. Joskus oma lapsi saattaa nostaa jopa vihan tunteita esiin. Paras tapa olisi kertoa niistä avoimesti vaikkapa omalle puolisolle ja miettiä mistä ne tunteet kumpuaa.

    Pahinta on pelästyä niitä ja koittaa tukahduttaa ne ja tuntea syyllisyyttä. Silloin ne painuu pinnan alle bodaamaan ja nousee pintaan entistä vahvempana. Niin kun kaikki käsittelemättömät tunteet yleensä.

    Tsemppiä teille vauva-arkeen ja onnea uudelle vuodelle 2017!!! 😊

  7. Tosi hyvä kirjoitus! itsellä saliharrastus niin rakkaana että eniten omista vaivoista pelottaa juuri se kehon palautuminen ja siihen suhtautuminen. Saa nähdä kuinka pärjää, paljon on tullut lueskeltua muiden ajatuksia ja kokemuksia. Silti on jäänyt lähestulkoon kaikki mietityttämään. Itse kun tahdon olla sellainen mulle nyt heti kaikki tyyppi. Hyvää on se että tiedostaa nämä kuitenkin jo etukäteen. 🙂

  8. En tiedä miten paljon näitä asioita tuli käytyä läpi kenenkään ammattilaisen kanssa, mutta jotenkin osasin valmistautua melkein jokaisen mainitsemasi osa-alueen kohdalla jokseenkin ’pahimpaan’. Meidän pian 2kk pojan kanssa hankalinta on ollut itkuisuus. Hän näyttää olevan todella herkkä tuntemuksissaan, mm. likainen vaippa itkettää vielä senkin jälkeen kun se on jo vaihdettu. Poika on lisäksi mahdoton laittaa nukkumaan ns. itsekseen. Väsymys menee niin överiksi, että siihen on auta kuin tissitainnutus tai kantoliina ja jumppapallon päällä pomppiminen.
    Oman kropan kanssa yllättävänä on tullut sekaiset tunteet tyytymättömästä ylpeyteen. Näissä muhkuroissa en tunne oloani seksikkääksi, mutta olen tavattoman onnellinen, että olen kantanut ja synnyttänyt maailman suloisimman pojan 🙂

  9. Toisaalta odottavalle tai yrittävälle ei saisi puhua niistä lapsellisuuden varjopuolista ettei sitä vain latistaisi toisen intoa ja onnea tai kadehtisi, mutta samalla pitäisi kaikki se tieto jostakin taikoa tarjolle. Musta ihan valtavan hämmentävää. Toisen lapsen kohdalla asioista puhutaan jo avoimemmin, mutta esikoista odottavalle toivotaan vain laalaalandiaa ja sitten hyppyä syvään päätyyn.
    Omalla kohdalla se hyppy oli todella syvä, olisin ehdottomasti kaivannut sitä tietoa ja tukea enemmän. Toisen ja kolmannen kohdalla niitä tarjottiinkin jo enemmän vai olinko minä sulkenut korvani esikoisen odotuksessa ihan itse? En ole varma.

  10. Täällä 4viikon ikäinen tyttö, ja jos jotain olisin halunnu tietää ennen ekaa vessa reissua synnytyksen jälkeen niin siitä hajusta! Meinasin oksentaa sen takia eikä kukaan sanonu että se on normaalia, vasta kotiinlähtö keskustelussa kysyin siitä kätilöltä että onko kaikilla sama:D Siitä kyllä kiitän omaa kätilöö että hän painotti myös parisuhteen tärkeyttä ja on ok laittaa vauva hoitoon että pääsee puolison kans treffeille ihan kahestaan. Meillä myös tyttö meni 3viikon ikäisenä ekaa kertaa mummolle yöks että saatiin nukuttua yö kokonaan että sitte jaksetaan sitä valvomista, mää ite olin sitälaittamassa ennen nukkunu kunnolla varmaan raskauden puolivälissä kun rv28 jälkeen alkokin jatkuva huoli liian aikaisesta synnytyksestä olin siitä lähtien vuodelevossa aina rv37 asti, siitä viikko ja 4 päivää kun pieni synty ilman mitään varotuksia.

  11. Hyviä huomioita, itse en tiennyt mitään noista ennen lapsen syntymää, olisi ollut kiva jos joku olisi kertonut. Kiitos tästä muiden puolesta 🙂

  12. Joku muukin jo otti esille sen asian että ensimmäistä lastaan odottava voi kokea ja moni kokeekin näistä aiheista puhumisen juuri pelotteluna tai lannistamisena tai negatiivisuuden luomisena. Moni myös ”sulkee” korvansa ja silmänsä näiltä jutuilta. Tyyliin että ei mulla noin käy tai noin ajattele, kun niin kovasti haluan tätä vauvaa ja elämänmuutosta.

    Vaikeaa! Miten puhua avoimesti mutta maalaamatta kaikkia piruja seinille? Ja olematta turhan negatiivinen. Hyvä aihe pohtia näin alan ihmisenä ja myös henkilökohtaisessa elämässä jo useamman lapsen äitinä.

    Mut itse oon kokenut että seuraavien kanssa kaikessa tuossa pääsee jo paljon helpommalla.:) ei oo enää niin kipeä, ei niin iso elämänmuutos ja osaa luottaa itseen vanhempana jo paremmin.

  13. Pakko nyt kommentoida, että imetyksen ei kuulu sattua enää alun jälkeen. Vauvan imuotteessa on vikaa, jos imetys sattuu vielä viikkojen jälkeen.

    Itse havahduin imetyskipuun vauvan ollessa 4 viikkoinen. Onnellisten sattumien kautta törmäsin tietoon liian kireästä huuli- ja kielijänteestä ja niiden vaikutuksesta imetysongelmiin. Vauvan ollessa 5,5 viikkoa molemmat liian kireät jänteet operoitiin ja ongelmat alkoivat korjaantua. Liian kireät jänteet on yllättävän yleinen ongelma ja valitettavan harva lääkäri ymmärtää niiden vaikutuksen.

    Kiva kun kirjoitat rehellisesti elämästä vauvan kanssa. Ihanaa alkanutta vuotta!

  14. Hyviä pointteja olet kirjoittanut, mutta itse kokisin pelotteluna ja negatiivisena puheena, jos näistä asioista liikaa neuvolassa puhuttaisiin. Itselläni on muutaman päivän vajaa 7 viikkoinen vauva, mutta minulla ei ole ollut kirjoittamistasi kohdista mitään muuta kuin runsas jälkivuoto ja sekin oli odotettavissa alatiesynnytyksen jälkeen.

    Tuntuu jotenkin, että ihmisiltä piittuu maalaisjärki asioiden kanssa, ja halutaan päästä kaikessa mahdollisimman helpolla.. ehkä jos haluaa etukäteen pelätä ja miettiä huonoja puolia, pitäisi seksivalistuksessa ruveta kertomaan; raskaus voi aiheuttaa mielialavaihteluita, runsasta jälkivuotoa, synnytys sattuu, et voi ottaa omaa aikaa heti synnytyksen jälkeen yms…. en tarkoita sinua Monna loukata vaan yleisesti ihmiset tarvitsee mielestäni liikaa nykypäivänä holhousta vähän joka asiassa.

    Tykkään blogistasi kovasti ja jatka samaan malliin!😊
    T: Jenni

  15. Mun mielestä näistä asioista kyllä puhutaan ainakin neuvolassa ja erityisesti nyt lapsen synnyttyä joka käynnillä on keskusteltu äidin voinnista ja jaksamisesta. Kuten joku jo aiemmin kommentoikin, näistä vanhemmuuden varjopuolista voi olla hankala puhua odottavien vanhempien kanssa ilman, että se koetaan pelotteluksi tai tunnelman latistamiseksi. Itse koin, että fyysisiin muutoksiin ja esim. jälkivuotoon oli helpompi varautua, mutta henkiset muutokset yllättivät eniten. En kärsinyt varsinaisesta baby bluesista, mutta vauvan kanssa kotona olo on tuntunut yllättävän yksinäiseltä vaikka se ihanaa onkin ja olen aiemmin viihtynyt hyvin yksin.

  16. Mun vanhin tyttö täyttää pian 13- ja nuorin 12- vuotta. Omana odotusaikana ei kirjoittamistasi asioista puhuttu, babybluesista kyllä. Yksi mistä ei myöskään puhuttu on vatsalihasten erkauma, todella tärkeä asia. Joskus luen posket punoittaen nykyäitien avoimia kirjoituksia, jotkut herkät voi jopa jättää lapset hankkimatta kun oikein yksityiskohtiin mennään. Jestas sitä seksikästä sairaalan äippä vaippaa ja verkkopikkareita. Rankinta itselleni oli yövalvominen, olin niin herkillä että heräsin ihan pieniinkin vauvojen ynähdyksiin. Koukutuin korvatulppiin useiksi vuosiksi. On ollut tervehdyttävää seurata teidän perheen elämää, yhteen hiileen puhaltamista. Itse jäin vauvojen kanssa täysin yksin. Onneksi kaikesta selviää, vaikkakin osa vuosista on kuin olisi unessa kulkenut, onneksi jaksoin valokuvata, vauva-aika on kuvissa tallessa. Paljon ollaan yhdessä menty ja tehty tyttöjen kanssa univelkojen helpottaessa. Hyviä hetkiä tähän vuoteen teidän perheelle <3

  17. Itse olen sitä mieltä, että kyllä näistä puhutaan, mutta moni asia menee odottavalla äidillä perhevalmennusvaiheessa myös ohi. Asiat eivät ole vielä ajankohtaisia, niistä ei ole kokemusta niin ne eivät jää mieleen tai ne saattaa jopa torjua.
    Monia näistä asioista kerrotaan myös synnytyssairaalassa. Omakohtainen kokemukseni on sekä henkilökunnan puolelta että viisi kertaa synnyttäjän roolissa. Olen siis ensin saanut lapset ja sitten vasta työskennellyt alalla. Synnytyksen jälkeen kotona useamman kerran muistan ihmetelleeni, että onko tällaista tai tällaista puhuttu minulle tai vaikka tutkittu vauvasta??? Minulla ei itselläni ole ollut minkäänlaista muistikuvaa 😀 Mies on sitten muistuttanut, että kyllähän siitä puhuttiin jne. tai niin tehtiin. Kai sitä itse on niin pöllyssä synnytyksen jälkeen, että muistiin jää vaan harvat ja valitut asiat ;D Sittemmin alalla työskennellessäni olen huomannut, mitä kaikkea äitiysneuvolassa ja synnärillä puhutaan…
    Jos ne eivät jää äitien mieleen, niin kuin eivät minullekaan jääneet, voi miettiä, miten ja missä vaiheessa niistä olisi parasta puhua. Lastenneuvolan rooli korostuu tällöin ja huonoa on, jos lastenneuvola ei hoksaa kerrata asioita, kun siellä ajatellaan helposti, että nehän on jo puhuttu äitiysneuvolassa ja synnärillä. Äitiysneuvolassa moni äiti on myös niin hauras jo raskausaikaisista muutoksista, ettei kenenkään taakkaa halua ainakaan lisätä. Samoin neuvolakertoja on vähennetty ja hoitopäiviä synnärillä myös. Melkoisen asiarallin joutuu muutamalla kerralla käymään läpi. Onneksi on myös vertaistuki ja toisen lapsen kohdalla jutut tietää myös. Ja moni asia juuri näistä menee muutenkin helpomman kaavan kautta.

  18. Hieno teksti, ja tärkeä aihe! Kiitos, kun kirjoitit tämän <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *