Kehonkoostumus raskauden jälkeen?!

Tiesin, että sunnuntaina 8.tammikuuta mittaan kehonkoostumukseni ekan kerran raskauden jälkeen. Mietin, että piru vie, ennen se olin minä kun näytin yhtä hyvältä kuin nyt Ida Jemina tiukoissa trikoissaan. Mietin, että tänään näytän joltain muulta. Ei sillä, en vaihtaisi pois sitä mitä minulla on nyt, jotta saisin runkoni takaisin. En tietenkään!! En mistään hinnasta! Jokainenhan sen tajuaa. Kun ennen katsoin peiliin ja ajattelin, että tsiisus kun näytän hyvältä. Katson nyt peiliin lempeästi hymyillen ja ajattelen, että ok.

Pidän itseäni kauniina edelleen. Jopa hyvännäköisenä. Mutta vaikka niin kovin olin huudellut kylillä, että minähän treenaan ihan viimeiseen asti, niin toisin kävi. Ensimmäiset kolme kuukautta meni raskauspahoinvoinnin vuoksi vähemmillä treeneillä, keskivaiheen treenasin ihan normaalisti, mutta sitten viimeinen kolmannes olikin sellaista mahan kannattelua, ettei enää treeni minun kohdallani ottanut luonnistuakseen. Eikä toisaalta loppuvaiheessa enää edes kiinnostanut. Tämä tietysti vaikutti kehonkoostumukseen.

Tänään sitten kävin ottamassa InBody -kehonkoostumusmittauksen ekan kerran raskauden jälkeen. Se jännitti. Tiesin, että rasvamassaa on tullut lisää, tiesin myös jalkojeni lihasmäärän pienenneen. Jännitti, että kuinka erilaiseksi voi kehonkoostumus vuodessa muuttua. Laitan tähän alle kolmen kuvan koosteen. Ensimmäisessä olen varmaankin parhaassa kunnossa aikuisiällä, toinen on reilu kuukausi ennen raskaaksi tuloani ja kolmas on tältä päivältä. Myös aiemmat tulokset näiltä samoilta ajankohdilta.

kehonkoostumus

Tältä se näyttää kuvissa. Ja miltä se näyttää luvuissa:

Päivämäärä 09 / 2015 01 / 2016 01 / 2017
Paino 68,4kg 70,6kg 75,8kg
Lihasmassa 31,3kg 29,1kg 29,9kg
Rasvamassa 13,3kg 18,5kg 22,7kg
Rasvaprosentti 19,4% 26,2% 29,0%

Täytyy sanoa, että yllätyin todella positiivisesti!! Olin oikeasti erittäin iloinen varsinkin tuosta lihasmassasta! Sitä oli tullut yläkroppaan jopa lisää! Ja sen kyllä olen peilistä huomannutkin. Hauis on kasvanut Emmaa kanniskellessa. 😉 Mutta toki rasvaa oli tullut lisää raskauden aikana ja siitä nyt jäljellä noin neljä. Ja tosiaan alakropasta oli lihasta lähtenyt ja sen olen myös huomannut peilistä. 😀

Nyt kuitenkin olen palaillut treenien pariin into piukassa. On ihana käydä salilla muutama kerta viikossa ja on ihana käydä melkein joka päivä vaunulenkillä. Odotan innolla kun huhtikuussa meinaan ottaa mittauksen uudemman kerran, että mitä tulokset silloin sanovat.

unnamed-10

Olen osallistumassa ystäväni Saran järjestämään synnytyksestä palautumisen kurssille. Kerroin kurssista jo aiemmin ja nyt sen päivämäärät on selvillä. Eli nyt kaikki äidit huomio!

Tässä vähän infoa kurssista, tekstin on kirjoittanut ystäväni ja kurssinvetäjä Sara:

Back on Track – palaudu synnytyksestä

Kurssi on tarkoitettu raskausajasta ja synnytyksestä aiheutuvien kehollisten epätasapainojen palautumiseen. Mikäli olet juuri tai jo vuosia sitten synnyttänyt, olet tervetullut kurssille!
Kurssi sisältää teoriaosion anatomiasta ja fysiologiasta sekä harjoitteita, joilla saamme sekä keskivartalon lihakset että lantionpohjan palautumaan entiselleen.

Kurssin jälkeen ymmärrät, mitkä asiat vaikuttavat sekä lantionpohjaan että keskivartaloon jokapäiväisissä askareissamme. Lisäksi ymmärrät miten treeni vaikuttaa kehoon ja voit turvallisin mielin palata oman lajin pariin, kun keho sen sallii.
Kurssilla:
-Yhteys keskivartaloon palautuu
-Laskeumien syntyä ehkäistään
-Erkauman paraneminen käynnistyy
-Virtsankarkailuoireet helpottavat
-Saat paremman tuntuman omaan kehoon
-Ryhti paranee
-Niskahartiavaivat helpottuvat.

Mikäli keskivartalon lihakset eivät ole kunnossa, vartalon tuki on heikentynyt. Sinulla saattaa esiintyä muun muassa selkäkipuja tai virtsankarkailua, kenties myös tunne, että jokin lantionpohjassasi on valahtanut. Myös pallealla on iso rooli kehon optimaalisessa toiminnassa, tämä ei jää kurssilla huomaamatta!

Kannattaa olla tarkkana aloittaessaan jälleen kuormittavan liikunnan. Kuormittavan liikunnan aloittaminen liian varhain voi johtaa vaivoihin myöhemmin, vaivoja voi syntyä jälkitarkastuksenkin jälkeen.

Kurssi alkaa to 2.2.17 klo 10.30-11.30. Kurssi kestää yhteensä seitsemän kertaa.
Kurssi pidetään Mommy & Me: ssä, Erottajankatu 9 B.
Kurssinhinta on 120€.
Ilmoittautumiset: [email protected]
Vauvat ovat tervetulleita mukaan, vaikka kurssilla keskitytään äitien harjoitteluun!

Back on Track -kurssit ovat saaneet paljon hyvää palautetta pienryhmäharjoittelusta. Haluamme panostaa siihen, että pystymme takaamaan kaikille osallistujille yksilöllistä ohjausta läpi kurssin.

Back on Track -kurssituksesta vastaa osteopaatti Sara Lexmond. Sara on erikoistunut raskausajan, synnyttäneiden naisten sekä lasten osteopatiaan. Hän on kouluttautunut erkaumien hoitoon ja lihasten palautumiseen synnytyksestä Heller konseptin mukaan. Kurssien ohjaajana hänellä on hyvä, varma ja rauhallinen ote. Voit tutustua Saraan tarkemmin osoitteessa: http://www.keholle.fi/

***

Tuolle kurssille ei mahdu kuin kahdeksan osallistujaa, koska se on pienryhmä. Itse olen yksi osallistujista, joten vain seitsemän mahtuu lisäkseni. Nyt kannattaakin olla nopea jos haluaa mukaan!! 🙂 Jos lähdet mukaan tälle kurssille, niin ilmoittautuessa kerro olevasi blogini lukija, niin saat 10% alea!! 🙂

unnamed-1

***

Tällaisilla aatoksilla ja koostumuksilla etiäpäin! 🙂 Ensi viikolla meillä onkin muutto ja vielä ei ole pakattuna tavaraakaan! 😀 Että tsemppiä meille! 😉

logo

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

10 vastausta artikkeliin “Kehonkoostumus raskauden jälkeen?!”

  1. Kirjoitinkin sulle jo tuonne instan puolelle. Tuo vuosi synnytyksen jälkeen on jotenkin mielettömän siisti kun kehitys on niin nopeasti huomattavissa. Mulla on nyt 1,5 vuotta (kääk mihin tää aika juoksee) synnytyksestä ja en varmaan ikinä ole ollut näin tyytyväinen vartalooni. On se varmasti joskus ollut timmimpi, mutta mulla on vaan nyt SUPER hyvä olla omassa kropassa.
    Mun vinkki on se, ettei ota stressiä mistään syömisistä tai liikkumisista. Nyt kun lapsi ei vielä liiku, suosittelen nauttimaan suklaista rauhassa ja siitä että saa joskus olla paikallaan. Meikä suhas pikku vauva vaiheenkin koko ajan salilla tai lenkillä ja nyt mietin, ettei tuommoista aikaa, että saa vaan olla tule enää koskaan 😂 Tosin meidän perhe on niin ikiliikkujia koko poppoo, että ei sitä varmaan osaisi paikallaan ollakaan.
    Nojoo, jokatapauksessa. Näytät ainakin kuvissa super hyvältä vaikka synnytyksestä on tosi vähän aikaa. Mulla kesti 4 kk ennenkun kaikki raskauskilot oli lähtenyt.
    Meinasin tulla tänään tuohon mittaukseen, mutta perheen yhteinen aika voitti. 😄

  2. Heippa! Piti vaan tulla sanomaam että näytät hyvältä! Rasvaprosentista viis, lapsen syntymän jälkeen näytät onnellisemmalta, tyytyväisemmältä kuin aiemmin 😊
    Saman oon huomannu itessänikin, on olemassa jotain paljon suurempaa kun vaa-an lukema tms, vaikka terveys ja hyvä olo tärkeitä asioita ovatkin.

  3. Moikka!

    Tää kommentti ei liity tähän postaukseen, mutta ajattelin, että tästä varmaan näet sen helpoiten 🙂 Mua on jo pitkään houkutellut tankotanssin aloittaminen ja googletellessani asiaa eksyin johonkin sinun vanhaan postaukseen tankotanssista! En ole harrastanut säännöllistä urheilua muutamaan vuoteen, joten fyysinen kuntoni on todella lähtökuopissa ja kysymys kuuluukin, voiko tankotanssin aloittaa, vaikka ei ole koskaan tehnyt mitään siihen liittyvää ja fyysiset voimat ovat hyvinn vähäiset? Onko oikeasti mahdollista tehdä liikkeitä jos käsi- ja jalkavoimat ovat huonot? 🙂

  4. Heippa! Kuinka pitä olet! 🙂
    Ihana blogi vaikken oo näitten monien vuosien aikana kommentoinukkaan kertaakaa, vaikka joka postauksen kumminkin luen :>

  5. Keskittysit oikeesti välillä lapseesi,lapsen ensimmäinen vuosi luo pohjan koko hänen tulevaisuudelle…ole vuorovaikutuksessa,ole läsnä.sinun luonteesi tuntuu olevan ja olet itsekkin sen sanonut sellainen ”kaikki tänne heti”…imetys ei suhunut heti,luovutit…haluat entisen kropan takaisin,hinnalla millä hyvänsä(vaikka itsellesi ja somessa uskottelet että ei ole kiirettä) muuta toimintatapaasi,olet nyt vastuussa muistakin kuin itsestäsi.laita lapsesi nyt etusijalle ja se ei tarkoita sitä että et voisi olla kunnossa,näyttää hyvältä ja olla onnellinen…näin myös lapsesikin olisi.kurkkaappa vaikka nanna karalahden elämään…hän on urheilullinen,kaunis,tyylikäs nainen mutta siitä huolimatta upea,lapsensa etusijalle laittava äiti!ja nyt voit sanoa minulle että:jokainen äiti on lapselleen paras,olemme erilaisia,kyllä lapsemme saa rakkautta,sillä on ihana rakastava isä,ja kyllä siitä kasvaa ihminen ilman rintamaitoa…nämä kaikki on varmasti totta mutta onko se todella niin että et pystyisi parempaan mutta et vain voi laittaa omia tarpeitasi nyt sijalle 2?äläkä pahastu,pahoita mieltäsi tästä kommentista…mieti asioita eri näkökulmista.

    • Anteeksi mitä?! Mistä teitä älypäitä satelee?! Mistä ihmeestä voit kuvitella etten olisi laittanut lastani etusijalle?!
      Minä en enää jaksa todistella sitä! Lapseni on minulle NRO 1!!!!! Mikään ei mene sen edelle! EI MIKÄÄN!! Jumalauta kun se ei mene teille älypäille perille!!!!!!!!!!!!!!!!!!
      Olen käynyt tämän 2,5kk aikana KOLME kertaa salilla!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
      Minä tunnen Nannan, hän on ystäväni. Sinä tiedät hänet blogin perusteella. Sinä taasen et tiedä meidän kummankaan äitiydestä MITÄÄN!!!!!!!!!!!!!!!
      Minä rakastan lastani aivan yhtä paljon, kuin Nanna omaansa!!!!!!!!!!!!!!

      Ja millä helvetin hinnalla millä hyvänsä haluan entisen kroppani takaisin?! Missä helvetissä olen kertaakaan sanonut niin!?!?!?!?!?!?! En yhtään missään!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      ANTEEKSI, mutta en ehdi vääntää rautalangasta asiaa pidemmin kaltaisellesi idiootille. KOSKA menen ottamaan rakkaan lapseni syliin!

    • Täysin asiaton, nolo ja typerä kommentti! Menisit itseesi(jos edes osaat)!!
      Miten törkeitä ihmiset nykyään voi olla… Huoh. Tee palvelus maailmalle ja lakkaa lukemasta näitä blogeja!

  6. Tämä kommentointi on mennyt kyllä ihan mahdottomaksi, ihan kuin vain tahallaan haluttaisiin loukata toista. Luulen, että nämä kommentoijat ovat vain kateellisia siitä, että Tuukka todella osallistuu vauvan hoitoon ja haluaa viettää myös kahdenkeskistä isä-tytär aikaa. Ja minusta on äärettömän hienoa, että äiti ottaa välillä ns. omaa aikaa, vaikka se olisi sitten se nopea pyörähdys salilla. Olen valitettavasti saanut vieressä seurata kun avioliitto on päättynyt eroon sen takia, että äiti on pakonomaisesti ollut koko ajan vauvan kanssa eikä ole antanut isän kunnolla osallistua hoitoon, vaikka äiti itse on ollut aivan väsynyt ja loppuun palanut. Tämä väsymys purkautuu jatkuvana tiuskimisena ja huutona ja kun isä yrittää hetken hoitaa lasta, että äiti saisi levätä, ei hän tietenkään osaa tehdä sitä äidin mielestä oikealla tavalla.

    Ylipäätään voisi vähän miettiä mitä ja miten kommentoi. Jos ei ole valmis sanomaan samaa asiaa kasvotusten, jättäisin kirjoittamatta. Tuskin kukaan menee naapurin Lissullekaan sanomaan, että jaahas, minne olet ilman vauvaa lähdössä, etkö tiedä miten haitallista se on jos et ole vauvan kanssa 24/7. Äitiys on vaativa laji ja tsemppiä ja tukea tarvitaan myös muilta äidiltä, ei arvostelua ja puuttumista asioihin joista ei oikeasti tiedetä yhtään mitään.

  7. Minulla ei ole ainuttakaan lasta, joten olen varmaan sitten ihan viimeinen ihminen tähän mitään kommentoimaan. Mutta kirjoitanpa silti. Minusta tuntuu, Monna, pahalta puolestasi lukea näitä kommentteja. En ymmärrä kuinka näistä sinun teksteistäsi ihmiset onnistuvat lukemaan rivien välistä haluamiaan asioita. Niin ja ei kai se muu elämä lopu, kun perheeseen vauva syntyy? Kai voi senkin jälkeen olla omiakin juttuja? Jatka vain omalla tavallasi eteenpäin ja yritä olla välittämättä ihmisistä, jotka eivät tunne sinua mitenkään. Pelkkä blogin seuraaminen ei vielä kuitenkaan kerro kaikkea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *