Hyvyys ❤

* sis. mainoslinkkejä

img_4535

Tiedätte varmasti näitä tämän tyylisiä quoteseja, kuten yllä olevassa kuvassa. Tai, että ”Be the reason, someone smiles today.” Mielestäni ne on erittäin hyviä! Vaikka ovat varmasti ns. kuluneita sloganeita, mutta niiden pointti on tärkeä! ❤

Välillä kun tuntuu, että henkisesti pahoinvoivia ihmisiä vaan pulpahtelee esiin jokaisen kulman takaa, ei silloin meinaa muistaa ihmisten hyvyyttä. Tulee miettineeksi, että mikä siinä on kun ihmiset voivat nykypäivänä niin huonosti. Miksei ihmiset puhu ahdistuksistaan ja ahdingoistaan kenellekään? Jos ei ole ketään läheistä kelle puhua, eikö voisi jutella ammattiauttajan kanssa? Eihän nykyään ole mikään ihme, että ihan kuka tahansa meistä terveistäkin tyypeistä saattaa käydä silloin tällöin juttelemassa ammattilaisen kanssa.

Olen sitä mieltä, että kaikki asiat aukenevat puhumalla. Jos asioita vaan patoo sisälleen, ne paisuu. On kyse sitten parisuhteen sisällä olevista asioista, ystäviin liittyvissä asioissa, omaan vartalonkuvaan kohdistuvissa paineissa tms. Vaikka puhuminen voikin olla hankalaa, mutta kun pääsee vauhtiin, huomaa kuinka se helpottaa. Myös se, että avaa suunsa jostain vaikeasta asiasta toimii usein vertaistukena jollekin toiselle. Onkin ihana huomata, että moni muukin saattaa kamppailla ihan saman asian kanssa ja siitä tulee heti helpompi olo. Että ei ole ainut ihminen maailmassa, joka miettii tällaista tai tollaista juttua.

Kun ojentaa apua pyytävän kätensä ja siihen tartutaan, saadaan huomata kuinka hyvyyttä on paljon tässä maailmassa. ❤
Vaikka kuinka onkin heitä, jotka ovat pahansuopia ja katkeria. Tai heitä, jotka eivät osaa puhua tunteistaan, vaan purkavat pahan olonsa negatiivisena energiana jotain muuta kohden. On myös tuhansittain ja miljoonittain niitä ihmisiä, jotka tahtovat lähtökohtaisesti kaikille hyvää. Sanoisin, että hyväntahtoisia ihmisiä tässä maailmassa on enemmistö. Onneksi.

Monesti vain on niin, että nämä hyväntahtoiset (normaalit) ihmiset ovat niitä, jotka eivät pidä melua itsestään. He elävät normaalia elämää, tekevät normaaleja asioita, ovat normaaleja ihmisiä. He eivät tietentahtoen satuta toisia ihmisiä henkisesti eikä fyysisesti. He haluavat muille kanssaihmisille hyvää. Se on ihanaa.

Kirjoitin vähän ennen joulua TÄSSÄ postauksessa tästä samasta asiasta. Kirjoitin siinä mm. tämän lauseen: Jätetään katkeruus pienemmälle ja rakastetaan enemmän!! Siitä ei voi olla mitään haittaa! Ja olen niin sitä mieltä edelleen ja aina!

15725288_10154686018755351_1519745130_o-1

Olen tutustunut blogimaailmassa ihaniin ihmisiin. Mm. kuvassa olevaan Emmaan. ❤ On super ihanaa, kun mammat vetävät yhtä köyttä. On myös super ihanaa, kun me bloggaajakollegat vedetään yhtä köyttä. Kirjoitin viime kesänä siitä postauksen. Voit lukea sen TÄSTÄ jos se jäi silloin lukematta.

***

Postaukseni tarkoitus tämän kaiken sepostuksen jälkeen on se, että jakakaa ihmiset hyvää. ❤ Olkaa hyviä toisillenne. Näyttäkää hyvyyttä! Ei ole heikkoa olla hyvä, on paljon helpompi olla tyly ja ilkeä ja käpertyä omaan kuoreensa. Jaetaan hyvää energiaa ja hyviä asioita! Ollaan me niitä, joiden vuoksi ihmiset uskovat hyvyyteen. Ollaan me niitä, joiden vuoksi ihmiset hymyilevät. ❤

***

Tämän hyvänmielen postauksen päätteeksi saankin jakaa hyvää! 🙂 Nimittäin arvon Flamingo Spa:han kylpyläliput kahdelle (arvo 78€) !

Kommentoi tähän postauksen alle jotain hyvää. 😉 Se voi olla jotain hyvää, mitä sinä olet tehnyt jotain toista kohtaan tai vaikka itsellesi. ❤

Kilpailu päättyy 11.tammikuuta klo 21!

Ja hei nyt on Offerilla muuten hyviä tarjouksia tuonne Flamingo Day Spa:han! Varsinkin nämä kaksi oli sellaisia mihin itse tarttuisin! 😉

logo

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

101 vastausta artikkeliin “Hyvyys ❤”

  1. Tänään tulin kyläilemään kummipoikani luona. Lastenhoitoapua äidille ja vilpitöntä rakkautta kummipojalle. Läsnäolo on mielestäni tärkeintä maailmassa ❤️

  2. Liukkailla keleillä saa olla jokainen tarkkana ja eilen juuri autoin kaatuneen rouvan ylös kadulla. Onneksi ei pahemmin sattunut mutta silti tuli hyvä mieli kun sai olla apuna ja varmistaa että kaikki on hyvin

  3. Siivosin, jotta miehen on mukava tulla töistä illalla puhtaaseen kotiin.. 💕

  4. Tarjosin suurperheen vanhemmille mahdollisuuden lähteä viikonloppuvapaille kahdestaan. 🙂

  5. Vein tuttavalle pari purkkia maitoa ja muutakin ruokaa huonon rahatilanteen vuoksi 🙂

  6. Ilmoitin ystävälle että voin hoitaa hänen lastaan että hän saa omaa aikaa😍

  7. Olin hyvä itselleni ja kävin salilla 🙂 treenailu vasta aluillaan sektion jälkeen.

  8. Haluaisin ilahduttaa ihanaa poikaystävääni, joka minun sairauksieni takia joutuu kestämään paljon enemmän kuin tahtoisin. Hän ei ole ikinä hermostunut minun jaksamattomuuteeni, vaan on aina kannustanut ja tukenut minua. Siksi hän ansaitsisi kunnon hemmottelun <3

  9. Vein jo pieneksk jääneet vauvan ja lasten vaatteet sekä lelut myymisen sijaan ensikodille niitä tarvitseville.

  10. Meillä on 4 kuukauden ikäinen vauva ja ollaan miehen kanssa vuorotellen heräilty yöllä syöttämään. Viime yönä annoin miehen nukkua koko yön ja aamulla heräsin vauvan kanssa touhuamaan. Tein miehelle aamupalan ja annoin luvan pelata pleikkarilla änäriä 😄 niin helposti tuon saa onnelliseksi ❤

  11. Autoimme tstäväni kanssa toisiamme siivouksessa😊 Homma oli paljon hauskempaa ja sujui nopeasti. Jos voitan arvonnan, menemme yhdessä spa:han❤

  12. Menen tänään töihin ja teen kaikkeni, että lapsille ja vanhemmille jäisi lääkärikäynnistä hyvä ja positiivinen muisto 💟

  13. koitan joka päivä antaa ainakin yhden spontaanin kehun jollekin, on se salituttu tai oma mies, ihan sama siitä saa hyvän mielen toiselle ja itselle 🙂

  14. Hei Monna, oot huippu! Kiitos kun jaat ajatuksiasi ja teidän elämää täällä blogissa! 😊

  15. Ystäväni ja oma perhe ovat olleet valtava tuki kun mies jätti minut ja 1,5kk vanhan pojan. Nyt poika jo 5kk ja niin hymyilevä ja ihana pakkaus 🙂

  16. Hoitoalalla työskennellessäni uskon antaneeni joka päivä omalta osaltani hyvää ihmisille 🙂

  17. Meillä on miehen kanssa omat kotityöt, jotka olemme jakaneet keskenämme tasan.
    Hoidin miehen pitkän työpäivän aikana kuitenkin myös hänenkin osuutensa hommista ilahduttaakseni häntä 🙂

  18. Olen lasten myötä oppinut olemaan rennompi ja tuntuu siltä että raskaiden arkisten asioiden kautta olen myös oppinut olemaan itseäni kohtaan armollisempi enkä vaadi itseltäni niin paljoa. Voisin jopa sanoa pitäväni itsestäni enemmän. Tämä asia ei oo aina ollut kohdallani itsestäänselvyys.🙂 Kaikkea hyvää Monna sinulle ja perheellesi,Ihana ja inspiroiva blogi!

  19. Ihan itselle annoin luvan jättää tiskit altaaseen, samoin pyykit koneeseen. Sen sijaan vietän minityypin päiväuniajan sohvalla teekupin ja kirjan kanssa, vieläpä hyvällä omallatunnolla! Alla erittäin itkuisia öitä liikkumista opettelevan ja hampaita tekevän vauvan kanssa.

  20. Pussailin ja rapsutin koiria aamulla sängyssä normaalia enemmän tänään. <3 Tuli hyvä mieli kun välillä tuntee tuskaa, kun joutuvat olemaan 8 h yksin kotona päivisin… Sitten ajattelen, että kyllä ne tietää meidän tulevan kotiin ja sitten se riemu. <3

  21. Jätin kouluhommat tekemättä ja vietin rokulipäivän kotona. Nyt jaksan olla parempi äiti ja vaimo kotona 😊

  22. Kiitin paikallisbussin kuljettajaa, että ajoi pysäkin ohitse minua huomaamatta ja jouduin juoksemaan pääpysäkille, josta bussi lähti 7 minuuttia myöhemmin. Kiittelin, että sain lisää virtaa ja endorfiiniryöpyn lyhyellä juoksulenkillä. Kuski aluksi kyllä luuli mun keljuilevan 😀 Olin kuitenkin tosissani!

  23. Vein vauvalle pieneksi jääneitä vaatteita vataanottokeskukseen. Olivat silminnähden ilahtuneita ja itsellenikin tuli hyvä mieli!

  24. Kiitin poikaystävääni tekemästä aamupalasta ja olin hyvällä tuulella koulussa

  25. Olen kärsinyt vuosia huonosta itsetunnosta. Yritän kokoajan opetella armollisuutta itseäni kohtaan ja pitää itsestäni parempaa huolta, olla hyvä itselleni. Se näkyy sitten myös ulospäin ja siirtyy muihinkin ihmisiin kun itsellä on hyvä olla. 🙂

  26. Lähetin miehelleni työpäivän aikana viestin. Pari kaunista sanaa päivän aikana vaikka ihan tekstarina voi ainakin itsellä saada hymyn huulille.

  27. Oman lapsen syntymän jälkeen huomasin herkistyväni ja ahdistuvani huonoista uutisista ja maailman ikävistä tapahtumista. Se vaikutti niin paljon omaan mielialaan ja kun muutenkin mieli käy myllerrystä tässä uudessa elämäntilanteessa.
    Jotenka tein hyvää itselleni ja skippaan nykyäään jatkuvan uutisten lukemiseni ja huomaan käyttäväni tuon ajan fitfashionin blogien parissa, jotka ovat nimenomaan hyväntuulisia. Näin tein hyvää itselleni ja sirä kautta pikkuisellemme kun äippäkin huokuu hyvää energiaa. Aloitimme myös päivittäiset liikkumiset, omineen tai yhdessä ja näin teemme hyvää koko perheelle ja isikin saa kahdenkeskistä aikaa pätkän kanssa 🙂 Arjessa tulee tehtyä yllättävän paljon hyvää myös muille kun oma mieli voi hyvin ja vallitsevana energiana on positiivinen energia.

  28. Joka ilta kerron 5 ja 6 vuotiaille pojilleni jotain hyvää. Päivät on vauhdikkaita mutta illalla on aikaa pysähtyä ja pienen ihmisen tarvii saada kokea/kuulla hyvää ennen nukkumaan käymistä. Sanat on usein: sä oot tosi ihana lapsi tai oot huippupoika tai oot mulle tosi tärkeä tai ihanaa kun mulla on tollanen lapsi kuin sinä 😊sitten asennetaan näkymättömät timantit sydämen kohtaan ym muuta hauskaa

  29. Järjestin itselleni aikaa ja lähden personal trainerin kanssa treenaamaan! Aviomiehelle järjestin myös omaa aikaa ja hän pääsee kokeilemaan lajia, josta on haaveillut 😊 tätä kaipaa välillä, kun pyörittää arkea täällä 2v ja 5kk ikäisten lasten kera.

  30. Minulla on kaksi pikkuveljeä (kaksoset) ja he ovat 5 vuotiaita. Äitini ja isäpuoleni ovat usein hyvin väsyneitä kun he pääsevät kotiin pitkän päivän jälkeen ja viikonloppuisin he eivät saa paljon kahdenkeskistä aikaa. Vaikka on todella tärkeetä että viettää aikaa lastensa kanssa ja monien vanhempien mielestä se on todella ihanaa niin tarvitsee välillä sitä omaa aikaa. Olen opiskelija joten minulla ei ole paljoa rahaa millä ostaa mitään mutta ostin molemmille (äidilleni ja isäpuolelleni) leffaliput joilla he pääsevät katsomaan leffaa kahdestaan ja viettämään vähän ”hiljaista aikaa” yhdessä 😄 Samalla lupauduin olemaan sen illan lapsenvahtina veljilleni joten siinä on myös itselleni kiva juttu, saan viettää laatuaikaa niitten kahden vauhtihirmun kanssa!😍 Itselle tulee hyvä fiilis ja vanhemmat saavat vähän rauhallisempaa aikaa yhden illan, eli kaikille mukava juttu.

  31. Hyvää on kun kesken koulupäivän saa pienen irtioton kun kaveri lähtee mukaan kahvittelemaan <3

  32. Autoin kaupassa rouvaa nostamaan ostoskärryistä mikrouunia, et kassa saa hinnan lukijalla.

  33. Just viime viikolla kiinnitin aiheeseen huomiota, kun kaupungissa käydessäni tulin jutelleeksi parinkin eri tuntemattoman ihmisen kanssa. Toki vain muutaman sanan enkä mitään merkittävää, mutta ne kohtaamiset ja mua kohtaan osoitettu ystävällisyys hymyilyttää edelleen 🙂

  34. Vaikka itsellä olisi kuinka paha olla, en ikinä halua purkaa sitä toisiin ihmisiin olemalla ilkeä, vaan pyrin aina olemaan mahdollisimman kiva kaikille ja selvittämään inhottavat tilanteet. Suoraan voi sanoa nätistikin ja asioita tarkastella rakentavalta kantilta. Eikä ole olemassa asiaa, jossa ei olisi jotain hyvää, vaikka sitten sen pahimman kautta. Monestihan ne negatiiviset ajatukset kuitenkin kumpuavat sieltä omasta itsestä, joten yleensä olisi hyvä tarkastella asioita sen kautta.

  35. Päästin kaupan jonossapojan ohitseni jolla oli vain limsapullo.
    Kuuntelin ystävän rakkaussuruja ja lohdutin
    Kerroin muutamalle ihmiselle kuinka pidänkään heistä ☺
    Avasin oven vanhukselle

    Ja olisi mahtavaa jos mulla kävisi niin tuuri näiden lippujen kaa! Olen halunnut mennä tuonne jo kauan mutta opiskelijana en oikein pysty 😕

  36. Kuulun, että työkaverin määräaiksisuutta ei jatketa ilm. henkilökemioiden vuoksi. Kerroin hänelle, että minun mielestä hän on mukava.

  37. Siskoni ystävä jäi asunnottomaksi 10kk lapsensa ja koiransa kanssa, kun tuli yllättäen ero. Annoin oman kämppäni heille väliaikaisesti ja itse muutin siskoni nurkkiin asumaan.

  38. Arjessa pienet asiat: aamukahvin keittäminen miehelle ja opiskelukaverin kampauksen kehuminen. Pyrin aina myös tarjoamaan auttavaa kättä sukulaisten lastenhoitoon, ja tietysti opiskelujen ohella kun teen töitä vanhusten parissa niin pyrin siinä vähässäkin ajassa olemaan läsnä. Joka päivä hymyilen tuntemattomalle 😊 jos jotain olen oppinut elämän vastoinkäymisistä niin sen että pienelläkin asialla voi pelastaa toisen päivän.

  39. Vein aamulla omat ja kolmen muun perheen lapset kouluun, kun koulubussi ajautui liukkaassa mutkassa ojaan. Lapset olisivat joutuneet odottamaan korvaavaa autoa pimeässä ja kylmässä tuulessa. Olipa onneksi tila-auto johon kaikki mahtui.

  40. Tärkeä aihe tuo keskustelemisen tärkeys. Positiivisuudella me muutetaan tätä maailmaa paremmaksi. Mikäli voitan liput, vien psykoterapia-asiaakkaani flamingoon toiminnallisena tapaamisella nauttimaan ja rentoutumaan. Jos en voita, vien jokatapauksessa! 😃

  41. Soitan joka päivä äitilleni pitkän puhelun, koska tiedän, että hänellä on iltaisin harrastusten ja päivän tapahtumien jälkeen juttukaverin puute. Tuo puhelu tuo minullekin aina hyvän olon kun kuulen miten iloissaan äiti vastaa puhelimeen kun näkee minun soittavan. Puhelun lopuksi toivotellaan toisillemme hyvää yötä ja vaihdetaan iltahalit. Tuo puhelu on niin ihana tapa ja tuo hyvän mielen meille molemmille.

  42. Aina kiva kun myös arjessa voi tehdä pientä hyvää:) itse neuvoin eksynyttä miestä oikeeseen suuntaan ja hän kiitteli kovasti avustani! Itse saan usein kysymättä apua lastenvaunujen kanssa bussissa. Arjen pienet hyvyydet ilahduttaa!

  43. Pääsen hyvän ystävän kanssa viettämään iltaa ja höpöttelemään pitkästä aikaa <3

  44. Lämmin ruoka oli odottamassa koululaista jotta hän pääsi mahdollisimman nopeasti iltamäkeen laskettelemaan ystävänsä kanssa 🙂

  45. Olin viikonloppuna hoitamassa veljeni 3kk kaksosia: apukäsinä ja että perheen äiti sai aamulla nukkua pidempään. Tosin itse saan niin hyvän mielen veljenpoikieni kanssa olemisessa että he tekevät minulle sen hyvän työn kun saan hoitaa ja olla osa poikien elämää ❤

  46. Tuntematon nainen huusi perääni, kun tiputin hanskani parkkipaikalla. Sain hanskan ja hyvän mielen.

  47. Tänään kaupassa olin ostamassa kynttilöitä, kun vieressäni oleva vanhempi naishenkilö tuskaili, kun juuri ne kynttilät mitä hän tahtoisi, ovat niin ylhäällä hyllyllä, ettei niitä saa. Ojensin naiselle paketillisen haluamiaan kynttilöitä ja hän oli oikein mielissään ja kiitteli 🙂 Tuli hyvä mieli itsellekin, kun pystyi olemaan apuna ja saamaan hyvän mielen toiselle 🙂

  48. Ihan tämä postaus saa hymyn huulille, muutenkin ollut hyvä päivä, kun palasin talviloman jälkee takas töihin:)!

  49. Se on hyvää ja saa hyvänmielen niin itselle kuin toisellekkin kun muistaa kiittää 😊❤

  50. Hymyilin ja halein vauvaa, annoin taaperolle oman yhteisen leikkihetken ilman vauvaa, kerroin miehelle kuinka paljon häntä rakastan <3

  51. Hain vapaaehtoiseksi tärkeäksi kokemaani järjestöön. Opiskeluaikanani olin mukana monen hyvää tekevän järjestön toiminnassa, mutta työelämän alettua sille ei muka ole ollut aikaa – päätin että hyville asioille on aina aikaa löydyttävä.

  52. Olimme pitkään haaveileet lapsuuden ystäväni kanssa yhteisestä ulkomaanmatkasta. Matkalle lähtö aina venyi ja venyi. Milloin toinen oli raskaana+ vauva-aika kotona. Oli opiskelut, oli työt. Ystävättäreni on suurperheen äiti ja mies varhaisella sairauseläkkeellä, ymmärrettäväsi siis rahat on tiukassa ja halvinkin äkkilähtö olisi valtaisa summa ystävälleni. Siis salassa häneltä säätin summan rahaa ja ilmoitin toissa jouluna hänelle että alahan pakkaamaan 😉 Näin saimme ensimmäisen yhteisen lomamme ja ihanan hengästystauon kotoa! Minulle pieni säästö oli ystävälleni valtaisa kokemus: Myös hänen ensimmäinen koskaa oleva ulkomaanmatka 🙂

  53. Tein hyvää anopilleni. Hän ei voinut asua kotonaan joten hän tuli hetkellisesti asumaan meille 😊

  54. Mä olen niin kiitollinen kun vihdoin olen tajunnut että mulla on miljoona syytä olla kiitollinen 🙂 Sitä mä vaa ajattelin kertoa 🙂

  55. Me kerrotaan avopuolison kanssa joka ilta päivän viisi positiivista juttua toisillemme, siitä tulee hyvä mieli ja niiden myötä muistaa kuinka ihanaa oma elämä onkaan sekä tietenkin olla kiitollinen siitä.

  56. Usein kiireen ja väsymyksen keskellä sitä sortuu tuomaan kotiin liikaa ärtymyksen aiheita. Olen kuitenkin maailman onnekkain, kun olen saanut ympärilleni paljon aurinkoisia ystäviä ja kumppanin, joille ei voi antaa kuin hyvää.
    Olen myös kiitollinen työstäni, jossa saan päivittäin auttaa ihmisiä ja tuoda heidän ainutlaatuiseen elämäänsä hieman lisää toivoa.

    On kuitenkin hyvä muistaa, että, vaikka ei itse saisi aina hyvää osakseen, hyvä seuraa hyvää. Yritetään aina siis vastata myös negatiivisuuteen positiivisuudella, joskus kiitos seisoo siitäkin.

  57. Tänään korjasin aviomiehen lapasen, halasin molempia lapsia, kysyin ystävän kuulumisia, otin koiran viereeni sohvalle rapsutuksille ja olin kiitollinen heistä kaikista. ♡

  58. Kävin tänään rakkaan ystävän luona, niinkuin slogan sanoo: hyvät ystävät ovat kuin tähtiä, vaikka et aina näe heitä, tiedät että he ovat olemassa.

  59. Synnytyksestä yli vuosi ja vasta viime aikoina olen hymyillyt vartalolleni sen jälkeen. Pitkä tie on ollut tähän, mutta viimein se rakkaus omaa kehoa kohtaan on löytynyt. Useilla juuri sun kirjoittamilla teksteillä on ollut iso merkitys positiivisesti omaan polkuuni, kiitos siitä. <3

  60. Mulla on ollut tosi pahoja vauvakuumeita jo pari vuotta. No vihdoin kun löysin sen miehen kenen kanssa tahdon perheen perustaa, on ollut todella vaikea hillitä tätä kuumeilua.
    Mies on sanonut että odotellaan nyt rauhassa hetki ja nautitaan kahdenkeskeistä elämisestä ennen kun otetaan siihen liikaa uutta.
    Nyt vihdoin päästin irti siitä pakkomielteestä ja sen jälkeen olenkin voinut nauttia elämästä ja rakkaushetkistämme täysillä. Mielestäni tämä oli erittäin hyvä teko itseäni kohtaan ja tulevaisuudelleni, sekä tietenkin miestäni kohtaan.
    Tällaisten tapahtumien soisi tapahtuvan kuitenkin rauhassa ja kaikkien osapuolien ehdoilla. Nautin muunmuassa eräiden bloggareiden vauva-arjesta sivusta seuraten ja omaa aikaani odotellen. 😉

  61. Esikoistyttöni 7v huolehtii pienemmästä siskosta niin pyyteettömästi välillä ettei voi, kuin ihmetellä. Tänään isosiskon avustuksella pestiin hampaat ja vaihdettiin yökkärit pyytämättä äidin iloksi 😍

  62. Autoin mielenterveysongelmasta kärsivää veljeäni, tarjoamalla hänelle kyydin lääkäriin sekä ostin hänelle kassillisen ruokaa. Eilen teimme myös makkaranpaistoretken hänen kanssaan. ❤

  63. ❤ Ei yhtään kuluneita fraaseja ! Jos jokainen jolla on huono mieli, kokeilisi aamulla ensimmäiseksi sanoa jotaa hyvää , jotain kaunista omalle peilikuvalleen….uskon että hyviä ihmisiä olisi vieläkin vähän enemmän ❤

  64. Halin lapsiani ja miestäni työpäiväni jälkeen, enkä potenut syyllisyyttä poissaolostani. Paras päätös itseäni kohtaan oli lähteä osa-aikatöihin hiljattain yli kolmen vuoden kotiäitiyden jälkeen, vaikka välillä lasten jättäminen p-kotiin riipaiseekin; olen huomannut oikeasti kuinka ihanat lapset ja erityisesti kuinka ihana ja reipas mies minulla on!

  65. Tänään treeneissä meni tosi hyvin ja se teki iloiseksi! 🙂 Liikunta tekee hyvää mielelle ja keholle ja olen niin onnellinen että pystyn liikkumaan 🙂

  66. Tänään autoin ystävääni kokeisiin valmistautumisessa. Toiset ystäväni taas siirsivät porukalla sopimaamme lounastreffiä vain siksi, että se ei sopinut minulle. :’)

  67. Olen ollut todella väsynyt viimeisen kuukauden (hyvin pienestä syystä ;)) ja olen sen vuoksi nukkunut niin paljon kuin olen vaan pystynyt. <3

  68. Märehdin ja vatvoin omaa raskasta olotilaani (rv 38 ja touhukas esikoinen vajaa 2 vee) ympärilläni oleville. No saahan sitä vähän kitistä ja valittaa, mutta hohhoijaa… rajansa sillä märinälläkin. 😀 Aloin kuulostaa ihan liian marttyyrimaiselta omiinkin korviini. No määpä tein jotain hyvää: hommasin lastenvahdin ja varasin itelleni parturin ja raskausajan hemmottelu hierontahoidon. Voila! Teki muuten erittäin gutaa <3 Askel vähän kevyempi on! 😉 Enää joiyain viikkoja synnärille.. jaksaa jaksaa! 🙂

  69. Muutama päivä sitten kiitin miestäni viestitse tuollaisella quotse:lla,missä luki: ”Thank you for being reason i smile!”. Mulla on ollut rankkoja hetkiä silloin tällöin ja mies on ollut se joka saa mut aina hyvälle tuulelle ja hymyilemään! ♡ Ilman häntä en olisi näin ”ehjä”.

  70. Koiramme löysi lumihangesta lompakon ja mieheni kanssa otimme selvää kuka omistaa kyseisen lompakon. Soitimme lompakon omistajalle, joka oli todella onnellinen löydöstämme. Palautimme lompakon omistajalle. Kyseinen henkilö oli todella otettu rehellisyydestämme ja koira sai ekstra rapsutukset vainutaidoistaan. Toivoisin kaikilta ihmisiltä samanlaista rehellisyyttä 🙂

  71. Eilen annoin terveydenhoitajalleni hyvää palautetta ja sanoin kauniita sanoja <3
    -Henna

  72. Voi, rakastan tehdä pieniä hyväntahdon tekoja ja elkeitä. Alkaen ihan oven avaamisesta naapurille, vanhuksen auttaminen tien yli, kauniin kommentin sanominen toiselle ❤ Pieniä suuria juttuja!

  73. Aion lahjoittaa pieneksi jääneitä lastenvaatteita ja leluja niitä oikeasti tarvitseville 🙂

  74. Meille on syntymässä pian vauva, niin veisin miehen treffeille vauva arjen keskellä, jotta saisimme viettää rentouttavaa parisuhde aikaa sekä yrittäjä mieheni saisi kunnon irtioton arki asioista 🙂 lasten hoitajakin on ilmoittautunut etukäteen

  75. Lapsen syntymän jälkeen (4kk) päätin tätä yritän olla stressaamatta valvottuja öitä koska seuraava yö on aina uusi mahdollisuus nukkuakin paremmin. Se oli hyvä teko ja päätös itselleni koska mieli voi paremmin ja onnellinen äitiä on onnellinen lapsi.

    Tsemppiä teille ja meille pienten lasten vanhemmille 🙂

  76. Vein työkavereille kahvileipää tänään ja kävin moikkaamassa että jaksavat raataa raskasta hoitotyötä,ite oon äippälomalla😊

  77. Olen alkanut kiinnittää erityistä huomiota lastenvaunujen kanssa kulkeviin, kun lähden bussista. Odotan, että he menevät ensin ja kysyn tarvitseeko apua vaunujen/rattaiden kanssa ulos menossa 🙂 Siitä tulee aina hyvä mieli!

  78. Kutsuin tänä iltana ystäväpariskunnan kylään ja mies tekaisi pannaria, arjen pieniä hyviä hetkiä <3

  79. Käytin naapurin koiraa lenkillä kun oli niin liukasta, ja tällä vanhemmalla rouvalla ei meinannut jalat pitää. Oli ihana nähdä miten onnelliseksi hän tuli tästä pienestä palveluksesta ❤️

  80. Päivittäin yritän parhaani tehdä hyvää meidän pienelle 7vkoiselle vauvalle ja helpottaa pienen masutuskia<3

  81. Tein ruuan meille kahdelle, samalla ottaen itselle omaa aikaa ja hyvää oloa kahvakuulan avulla.

  82. Tein vuoden vaihteessa itselleni lupauksen, etten pyöri negatiivisissä asioissa vaan yritän unohtaa ne heti. Mulla on tapana ikävän asian kohdattuani (tarkoitan siis jonkun toisen takia kokemaani ärsytystä/pahaa mieltä) jäädä vellomaan siihen ärsytykseen, mutta nyt se loppuu! Siitä kun ei ole kenellekään mitään hyötyä, vähiten minulle itselleni. Positiivisuus pelastaa!

  83. KIITOS KAIKILLE NÄISTÄ IHANISTA KOMMENTEISTA!!! TULI IHAN ISO HYMY HUULILLE NÄITÄ LUKIESSA! <3
    ARVONTA ON NYT SUORITETTU JA OLEN YHTEYDESSÄ VOITTAJAAN SÄHKÖPOSTITSE! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *