Miltä näyttää 165cm ja 73kg?

Piia Pajunen kirjoitti reilu viikko sitten postauksen, miltä näyttää 156cm ja 61kg. Jonka jälkeen Umppu kirjoitti oman versionsa ja sitten vielä Mansikkapilvi omansa. Mielestäni kaikki postaukset olivat ihan huippuja! 🙂 Jo silloin ajattelin, että minäkin voisin kirjoittaa omani. Miltä näyttää 165cm ja 73kg?

Tässä tulee sitten taas rehellistä ajatusta tuutin täydeltä. Näppäilen kirjainta toisen perään ja suollan ajatukseni suoraan tähän.

Joku teistä ehkä näki instagram-päivitykseni keskiviikkona. Kirjoitin siihen näin:

Muistan miettineeni raskauden vikoina päivinä, kun painoa oli kertynyt reilut 20kg ja vaakalukema alkoi ysillä, että kuinkahan kauan palautuminen ”vanhoihin mittoihin” vie kohdallani aikaa. Mietin myös, tulenko koskaan olemaan saman kokoinen tai näköinen, kuin ennen raskautta. Nyt kilot on lähes tippuneet kokonaan, 2kg painoa nyt enemmän. Katson itseäni peilistä todella erilaisin silmin. En arvostele itseäni pepun koon tai timmin vatsan perusteella. Armollinen on varmasti se kuvaavin sana. Kun katson nyt itseäni peilistä, olen lempeä itselleni. Se on hienoa, että palautuminen on tapahtunut suhteellisen pian kohdallani. Mutta en jollain tapaa koe siitä mitään hurjaa riemuvoittoa! Olen tyytyväisempi kroppaani nyt, kuin silloin ennen raskautta. Vaikka se onkin pehmeämpi. Jollain tapaa rakastan vartaloani nyt enemmän. Lempeästi. 💛

Tuohon samaan aikaan, raskauden loppuvaiheessa mietin, että en tule julkaisemaan enää mitään kuvia – jossa vatsani näkyy. Sillä siihen oli tullut raskausarpia. Mietin sitä ihan tosissani. Mietin, että en halua näyttää julkisesti löysää vatsanahkaani tai niitä raskausarpia. No, nyt arvet ovat haalentuneet ja vatsanahka kiristynyt. Se on kiva asia, mutta se ei merkitsekään enää mitään hurjaa hyväksymisen tunnetta kroppaani kohtaan. Arpia on edelleen, mutta se ei ole asia, joka tekisi itselleni pahanmielen tai saisi katsomaan itseäni halveksuen peilistä.

Olen rehellisesti sanoen yllättynyt siitä, kuinka nyt ajattelen vartalostani. Sitä on jopa vähän vaikea selittää. Nyt oikeastaan huomaan, että vielä viime vuonna ajattelin loppujen lopuksi kuitenkin aika pinnallisesti vartalostani. Nyt se, että pääsen taas kevään mittaan treenaamaan on enemmän henkinen asia. On se toki ollut sitä ennenkin, olen nauttinut treenaamisesta ihan älyttömästi. Mutta silloin kuitenkin olen treenannut MYÖS ulkonäkö mielessäni. Pakaroita pyöreämmäksi ja vatsaa timmimmäksi. Nyt tuntuu, että ihan oikeasti tärkeintä on kropan toimivuus ja liikkumisesta tuleva hyvänolon tunne.

Nyt kun kävelen peilin ohi, minulla on tämä rakas ihanuus sylissäni useasti. Peiliä tulee katsottua, että ”hihiii kukas se siellä kurkistaa?” ja sitten nauretaan yhdessä. Kun seison peilin edessä yksin, näen onnellisen, hyvinvoivan naisen. Äidin. Monnan. En katso sitä, että alavatsani pömpöttää tai peppu ei ole ihan yhtä terhakka kuin ennen. Olen jopa hieman hämilläni siitä, miten lempeästi ajattelen nyt itsestäni. Ja silti, pidän itseäni edelleen kauniina ja viehättävänä naisena.

Olen tammikuusta asti katsonut vähän tarkemmin mitä pistän suuhuni. Olen edelleen meidän Muutos-valmennuksessa mukana ja yritän pitää herkuttelun viikonlopuissa. Tällä viikolla olen kuitenkin syönyt tiistaina berliininmunkkia ja keskiviikkona irtokarkkeja ja eilenkin taisi jotain mennä. Ja varmasti menee myös viikonloppuna. 😀 En kuitenkaan ahdistu herkuttelusta. Mielestäni elämässä pitää kuitenkin nauttia asioista ja jos nautintoa tuo jonain päivänä herkuttelu ja toisena päivänä salitreeni ja kolmantena päivänä joku muu juttu, niin sitten pitää mennä niiden mukaan. Ei pipo tiukalla 24/7 voi elää onnellisesti. Tai ainakaan minä en voi.

Silti tämän vuoden puolella painoa on tippunut nelisen kiloa. Tämä on oikein todella hyvä esimerkki siitä, että kun kokonaisuus on kunnossa, voi silloin tällöin löysätä. Jos syö 80% ajasta järkevästi, tarpeeksi paljon ja terveellisesti – voi 20% ajasta ottaa vähän rennommin.

Mielestäni kokonaisuuteen pitäisi aina kiinnittää eniten huomiota kaikissa asioissa. Kenenkään terveyteen tai hyvinvointiin ei vaikuta yksittäiset asiat niin paljoa, kuin kokonaisuus. Jos syö päivittäin pikaruokaravintoloissa, ei liiku muuta kuin omalla autolla, syö karkkia useita kertoja viikossa ja alkoholiakin kuluu usein – on kokonaisuus jo sen verran epäterveellinen, että varmasti näkyy niin vartalossa kuin henkisessä hyvinvoinnissa. Jos syö 80% ajasta terveellisesti, liikkuu edes muutamia kertoja viikossa ja herkuttelee silloin tällöin, on kokonaisuus jo aivan toista luokkaa. Se, että ostaa spirulinaa ja BCAA-kapseleita ja luulee pelkästään niitä syömällä saavansa terveellisen ja hyvinvoivan vartalon – on homma pielessä. Yksinään mikään superfood ei vaikuta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Eikä myöskään se, jos herkuttelee silloin tällöin.

Mutta nyt ajatukset näköjään meni jo seuraavaan aiheeseen.. 😀

***

Olen ihan hurjan onnellinen. Elämä tuntuu ihanalta. Se tuntuu ihanalta, koska meillä on tällainen maailman ihanin pieni tyttö elämässämme, meillä on ihanat koiramme, meillä on Tuukan kanssa toisemme. Ihanat isovanhemmat ja muu lähiperhe. Onnellisuuteeni ei vaikuta se, kuinka paljon vaakalukema näyttää tai onko minulla raskausarpia. Joka aamu kun herään, vaikka yöllä olisin nukkunut vain pari tuntia, olen ihan älyttömän onnellinen. Kun me täällä hääräämme pienen perheemme kanssa aamutoimia, jompi kumpi käy koirien kanssa ulkona, jompi kumpi vaihtaa Emmalle vaipat ja pesee pyllyn, jompi kumpi keittää kahvit ja tekee smoothiet ja sitten vain istuskellaan olkkarissa koko perheen voimin ja katsotaan aamu-tv:tä. Niinä hetkinä tuntuu siltä, että mikään ei voisi olla paremmin. <3

Ihanaa viikonloppua kaikille!! <3

 

 

Tässä vielä Piian, Nooran ja Umpun kirjoituksiin linkit:

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

25 vastausta artikkeliin “Miltä näyttää 165cm ja 73kg?”

  1. Hyvä kirjoitus! Oot upea nainen ja sulla on hieno kroppa. Jotenkin sitä itse ei pysty olemaan tyytyväinen itseensä mitoilla 172cm/75kg. Täytyisi oppia edes pientä armollisuutta itseään kohtaan. Nää on aina kiinnostavia juttuja, että miten oot saanut painon putoamaan ja silti herkutellut. Saisko aiheesta vielä omaa yksityiskohtaisempaa kirjoitusta? Itse oon sellainen kaikki tai ei mitään -luonne ja syöminen ei tahdo pysyä hallinnassa, jos syön esim.karkkia. Helposti tulee haettua lisää tai jatkettua syömistä seuraavana päivänä. Ja haluaisin todella löytää syömisiini kultaisen keskitien niin että saisin muutaman kilon pois ja silti ei tarvitsis totaalikieltäytyä herkuista.

    • Kiitos Marjo! <3
      Ja kiitos myös postaus-ideasta! 🙂 Voin hyvin kirjoitella tuosta jonkinlaisen jutun!

  2. Hihii ollaan just saman pitusia ja paino samassa:) Neljä lasta olen saanut ja raskausarpia on kiitettävästi,kuten myös erkaantuma josta ei todellakaan puhuttu vajaa 10 vuotta sitten mitään synnytyksen jälkeen:(. Nyt reilun vuoden aikana on paino noussut tuohon 73kg:hen tupakoinnin lopettamisen myötä. Painonnousu ahdistaa ku reilu 10kg tuli painoa lisää ja kaikki tuntuu olevan tuossa vatsan seudulla:(
    Mutta näillä mennään:)

    • 🙂 Ja pitää muistaa se, mistä se paino koostuu. Tupakoinnin lopettaminen tuo monelle lisäkiloja, kun se tupakointi korvataan ehkä jollain syömisellä.

  3. Ihanaa, että tunnet noin! Itse koen noin nyt vasta neljännen raskauden jälkeen. Aikaa tässä on kulunut 13 vuotta ja painoa on nyt 20kg(!!) enemmän kuin esikoisen jälkeen. Kroppa on todellakin tänä aikana muuttunut ja nyt olen huomannut, että en enää peilaa liian kriittisin silmin itseäni. Nyt vasta ymmärrän, kuinka pieni olen ollut silloin aikanaan. Enkä tyytyväinen kuitenkaan…
    Nuorin lapsi on pian 3kk, raskauskilot sulaneet pois ja massukka hiljalleen kiristyy. Tässä on hyvä.

    • Hyvä, että siinä on nyt hyvä! 🙂 Se on jännä, kuinka katsoessaan ajassa taaksepäin huomaa, että on ollut vaikka todella timmissä kunnossa – silti peilikuva ei ole jostain syystä miellyttänyt.

  4. Kiitis tästä ihanasta postauksesta!! Itsekin pitäisi oppia armollisuutta itseään kohtaan!
    Kahden ensimmäisen lapsen jälkeen, joilla ikäeroa 11kk:tta painoa jäi raskauksien jälkeen reilu 20kg roikkumaan! Pari vuotta toisen syntymän jälkeen olin taas päässyt tavoitekondikseeni!
    Syntyi kolmas lapsemme, nyt ihana 1vuotias, jonka raskausaikana kiloja tuli VAIN 8, mutta synnytyksen jälkeinen aika kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa on tuonut niitä kiloja taas! Yritän herkutella vain viikonloppuisin mutta välillä lipsuu, kun rankan päivän jälkeen tuntuu että ne irtokarkit tuo sen lohdutuksen ja helpotuksen siitä että on pärjännyt ja selvinnyt niin miksi en niitä ottaisi.. Toisaalta ehdin päästä varmasti tavoitekuntooni vielä myöhemminkin, pääasia että äiti ja lapset voi hyvin! <3

    • Sitä kannattaa tosiaankin opetella! 🙂 <3
      Karkit houkuttelee väsyneenä!! Se on ihan fakta! Tärkeintä on että äiti ja lapset voi hyvin! Monesti myös se liikunta, vaikka kävelylenkki, tuo kuitenkin sitten loppupeleissä paremman olon jälkikäteen kuin karkkipussi. 😉

  5. Aivan ku oisin lukenu omia ajatuksia! Aattelen just samoin raskauden jälkeen omasta kehostani! Vaikka oon treenanut ja pitänyt vartalostani ennen raskauttakin, niin on ihana aatella itestä näin lempeästi! On siistiä pitää ihteään kauniina ja hyvännäkösenä, vaikka onkin vähä pehmeepi ku ennen raskautta 😊😊

    • Ihana! <3
      On todellakin siistiä pitää itseään kauniina ja hyvvännäköisenä! 🙂

  6. Olipa ihana kirjoitus. Sinua instassa seuraavana onnellisuus kyllä välittyy etenkin näistä snapeistasi! 🙂 Itselläni on takana monia ”superdieettejä” ja liikunnan lisäämistä rytinällä, herkut totaalikieltäen. Paino ja muut tottumukset palasivat aina takaisin kuurien jälkeen entiselleen. Lopulta päätin lopettaa oman kehoni mollaamisen ja hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Lopetin myös itseni palkitsemisen ruualla ja otin käyttöön yhden herkkupäivän viikkoon. Se vaati todella paljon työtä mutta siitä lähti lopullinen Elämänmuutos. Nykyään olen 10kg kevyempi ja olen löytäny liikunnasta tärkeimmän syyn sen harrastukseen eli juurikin hyvän olon. Herkkuja menee välillä muulloinkin kuin yhtenä päivänä mutta pysyn kohtuudessa ja tiedän että se ei kokonaiskuvaan vaikuta. Kauhulla katson ihmisiä jotka haukkuvat kehoansa itselleen ja muille, olinhan itsekin juuri samanlainen. . Kiitos kivasta blogista 🙂

    • Kiitos! <3
      Kaikki totaalikieltäytymiset ja supersuperdieettit on mielestäni aina huonosta. Koska niillä ei kukaan jaksa olla kauaa, ennen pitkää sitten palataan niihin vanhoihin huonoihin tottumuksiin. 🙁
      Yksi herkkupäivä viikossa on tosi hyvä tapa! 🙂 Toimii myös täällä!

  7. Mahtavaa lukea, että joku on avoimesti niin onnellinen elämäänsä! Tulee itsellekin hyvä fiilis ja mieleen kaikki ne asiat, mistä voi itse olla elämässään iloinen. Loppujen lopuksi mullakin on asiat tosi hyvin, vaikka turhan usein sitä sortuukin vatvomaan vain niitä asioista, jotka ei miellytä. Kokonaisuus kai ratkaisee… omassa vartalossa, onnellisuudessa ja elämässä yleensä! 🙂 Ja oma asenne ennen kaikkea. Sitä asennettaan vaan on välillä niin vaikea muuttaa… 😀

    • 🙂 <3
      Niinhän se menee, että monesti sitä keskittyy niihin asioihin jotka on huonosti. Mutta loppujen lopuksi meillä on asiat kuitenkin ihan todella hyvin, ellei nyt jotain vakavia sairauksia ole tai muuta sellaista huonoa elämässä. 🙁
      Oma asenne ratkaisee paljon! <3

  8. Hyvältä näyttää! Ihanan terveitä/terveellisiä ajatuksia varsinkin omasta kropasta. Katsotaan muuttuuko oma suhtautuminen myös jossain vaiheessa, vielä toistaiseksi ainakin harmitellaan juurikin niitä raskausarpia (jaloissa, pepussa). Ovat sen verran pahoja etten näe toivoa niiden kanssa. Toisaalta, synnytys saattaa laittaa ajatusmaailman uusiksi.. 🙂

    http://starbox.fi/tuijastateofmind

    • Kokeile raskausarpiin jotain öljyä! Ja kollageenia (sisäisesti nautittuna) suosittelen myös! 🙂

  9. Hei! Ihana postaus ja allekirjoitan täysin sen, että äitiyden myötä sitä tulee armollisemmaksi itselleen ja ulkonäölleen. <3 Itse kuuluin niihin "onnellisiin", jotka lähtivät synnäriltä kaikki kilot pudonneena, joten annoin itselleni luvan olla liikkumatta. No nyt tässä on käynyt niin, että 7.5kk synnytyksestä painan kyllä vähemmän kuin ennen raskautta (osin johtuen vamaan imetyksestä), mutta mä en pysty kohta nostamaan tuota meidän vauvaa, koska mulla on niin kipeä selkä. Olisiko sinulla selän venytyksiin liittyviä hyviä liikkeitä tai keinoja, jolla selkää voisi (koti)jumpata paremmaksi? Olisin hyvin kiitollinen!

    • Kiitos 🙂 <3
      Joo, hei tuollaista selkävenyttelyjuttua olen ajatellut tekeväni, kun itsellänikin selkä aika jumissa vauvan kantelusta.
      Tsemppiä sinne!

  10. Kiitos tästä! Itselläni laskettu aika tällä viikolla (!) ja kovasti mietityttää, miltä kroppa tulee näyttämään synnytyksen jälkeen. Olen aina taistellut kehonkuvan kanssa ja on ihanaa nähdä hyvältä näyttävä ihminen, joka on kanssani saman pituinen ja painoinen. Ihan samoissa mitoissa mennään, sillä itsellänikin nyt raskauden loppuvaiheessa paino kolkuttelee tuota hurjan kuuloista 90 kiloa. Vaikka en mielestäni näytä mitenkään pahalta, niin on myönnettävä, että en ole halunnut miestäni mukaan neuvolaan siitä syystä, että en halua hänen kuulevan näitä kilolukemia. Ihanaa, että on kaltaisiasi rajoja rikkovia naisia, jotka uskaltavat myöntää vaa’an lukemat ääneen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 47
Tykkää jutusta