Onko sitä raskausmahaa ikävä?

Tämä yllä oleva kuva on varmaan yksi kivoimmista raskausmasukuvistani. Vaikka mahani oli jo tuossa vaiheessa aika hurjan iso, se kasvoi vielä aikamoiseksi jättiläispalloksi. 😀 Alkuraskaudesta kirjoittelin siitä, että miten kehonkuva on muuttunut raskausaikana ja kuinka kasvava keskivartalo oli myös välillä vaikea asia peilikuvassa. Vaikka kuinka tiesikin sen ihanan sisällön. <3

En tiedä kuinka nämä luvut menee todellisuudessa, mutta voisin veikata, että noin puolet naisista tykkää raskausvatsastaan ja noin puolet ei. Itselläni vatsan koko loppua kohden tosiaan oli niin älyttömän suuri, että se vaikeutti liikkumista. Siis ihan päivittäistä kaupassakäyntiä ja muuta arkiliikuntaa. Muistan, kuinka löntystin Tuukan perässä ja en todellakaan voinut enää loppuvaiheessa lähteä koirien ja Tuukan kanssa yhteislenkille, koska kaikki olisivat joutuneet odottamaan minua ja minä olisin vaivalloisesti löntystänyt (luultavasti pahantuulisena) perässä.

Jokainen liike oli tuskallisen vaikea ja vaivalloinen. Jos halusin kääntää sängyssä kylkeä, siihen meni noin kaksi minuuttia. Kaikki ketteryys oli tiessään ja rehellisesti sanottuna teki mieli vain maata sohvalla. Paitsi, että ei sekään onnistunut. Sillä minullahan puutui sormet loppuraskaudesta aina maatessa. Yöt eivät olleet kovin ihania.

Tämä kuulostaa jonkun korviin varmasti ihan kamalalta ja itsekkäältä valittamiselta, mutta oloni oli todella tukala. Toivoin koko ajan, että on se päivä kun vauvamme on tässä maailmassa, ulkona vatsasta. Ja kun minulle sanottiin, että ”nauti nyt vielä kun voit”, niin en todella nauttinut. Jos nyt mietin, että oliko ne viimeiset viikot jotenkin sellaista aikaa, että niistä olisin voinut näin jälkikäteen ajateltuna nauttia verrattuna tähän hetkeen, niin vastaus on ehdottomasti ei.

Kyllä mä nautin hurjasti enemmän nyt, kun tämä ihana pötkylä on tässä vatsan ulkopuolella. 😉

Muutenkaan en itse välitä hirveästi sellaisesta ajattelutavasta, että ”sitten kun”. Kyllä ne tuskat ja nautinnot tuntuu juuri siinä hetkessä eniten. En ainakaan itse osaa ajatella elämää niin, että sitten kun vauva syntyy, niin sitten vasta väsyttääkin ja kolottaa. Tai että sitten kun pääsen lomalle etelään, niin sitten vasta nautin ja siihen asti puurran hampaat irvessä töissä. Tai että sitten kun raskauskilot on poissa, niin olen onnellinen, siihen asti inhoan peilikuvaani. Tähän samaan kategoriaan pistän itse sen, että oikeastaan ikinä en ole haikaillut menneeseen. Se on mennyttä ja nyt on nyt. Toki joskus voi muistella, että olipa silloin kiva kesäloma tai ihana joulu. Tai voi ikävöidä jotain henkilöä menneestä ajasta tai jo poismennyttä. Tai voi katsella valokuvia, että olipas minulla tuolloin kroppa hyvässä kunnossa tai kivan väriset hiukset. Mutta jos niitä asioita haluaa tässäkin hetkessä, pitää tehdä jotain. En osaa sanoa miksi, mutta olen oppinut iän ja varmasti monien kivojen ja ei niin kivojen kokemusten vuoksi elämään vahvasti vain tätä hetkeä. Enkä tarkoita tällä nyt mitään jeesustelua hetkessä elämisen taidosta, vaan tarkoitan tällä hetkellä tätä päivää, tätä viikkoa, tätä kuukautta. En osaa ikävöidä raskausmahaani, se oli silloin ja nyt on nyt. Toisaalta en myöskään kyllä kaipaa yhtään sitä oloa, kun tuntui maailman kömpelöimmältä ja vaivalloiselta päästä edes kotitalon rappuset ylös. En osaa myöskään ajatella, että voi kunpa olisin vielä 17-vuotias, vailla huolia, murheita ja vastuuta. Ja että naama olisi rypytön ja tissit sojottaisivat kohti taivasta.

Mielestäni jokainen kokemus ja ajanjakso opettaa ja kasvattaa. Mutta en kaipaa niihin takaisin. Se, että itse koin kömpelyyttä, sormien puutumista, pahoinvointia jne raskausaikana opetti minulle pidempää pinnaa ja sitä, että mihin kroppa voi muokkaantua lyhyessäkin ajassa. Minua huvittaa, kun kyselen jatkuvasti Back on track -valmennuskurssilla, että kuinka pian voi näkyä tuloksia erkauman palautumisessa ja koska sitä pääsee treenaamaan. Että hinkuisin kamalasti eteenpäin. Mutta ei se ole sitä, olen vain innoissani siitä, että saan erkauman hoidettua kuntoon ja tietysti olen vähän sellainen kaikkitännehetinyt -tyyppi, niin se kiinnostaa kuinka pian tällainen asia voi korjaantua. Mutta en kuitenkaan ajattele, että sitten kun keskivartaloni on kunnossa, niin elämäni on parempaa.

***

Kyllä minä nautin kaikkein eniten juuri tästä hetkestä, tästä päivästä (vaikka juuri nyt väsyttää niin paljon, että tekisi mieli vain kaivautua sängynpohjalle koko päiväksi), huomisesta ja ensi viikosta. Tulevaisuutta voi suunnitella ja kannattaakin. Tavoitteita voi asettaa ja sekin motivoi. Mutta silti tämä hetki on se, mitä me eletään. Ei ensi kesä, ei viime kesä, ei vatsa ennen raskautta, raskauden aikana tai viikko sen jälkeen – vaan nyt.

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

4 vastausta artikkeliin “Onko sitä raskausmahaa ikävä?”

  1. Olipas hieno kirjoitus! Tuli oikein semmonen reipas ja hyvä olo itellekin tuosta jutusta. Mulla on melkein samanikäinen tyttö kun teidän Emma ja löysin sun blogin odotusaikana. Sun jutuista saa niin usein hyvän mielen ja energiaa päiviin, että kiitos!!! ☺️

  2. Moi!

    Sulla on kyllä ihana blogi 😊

    Vaikka oma raskauteni oli kai monilla mittapuilla helppo (ei vaivoja, pieni maha), en varsinaisesti myöskään osaa ikävöidä mahaa. Nautin paljon enemmän ajasta nyt vauvan kanssa ja elän hetkessä. Lisäksi raskausaikana mielessä pyöri koko ajan todella synkkiä ajatuksia mm. etten saakaan elävää lasta syliini.. nyt tuo ihana lapsi on sylissä ja kaikki hyvin ❤ En voi sanoa ettenkö nauttinut omalla tavallani raskausajasta ja siitä masusta, mutta se oli ja meni ja nyt nautin vauvasta 😊 ymmärrän siis erittäin hyvin pointtisi!!

    Täällä on siis 1kk esikoistyttö sylissä ja blogisi vetovoima on ehdottomasti minun suuntaani lisääntynyt, kun sinullakin on samanlainen elämäntilanne 😊 mukava saada vinkkejä yms.

  3. Ja piti vielä sanoa, että tuo viimeinen kuva susta, WAU!! Miten kaunis nainen 😊

  4. Ooks tutustunut Tolleen ja Läsnäolon voimaan? Muutti ainakin mun suhtautumista tähän hetkeen kovasti 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 23
Tykkää jutusta