Itsekäs p*skiainen.

Milloin on se vaihe, että nyt äiti tarvitsee lepoa? Onko se silloin, kun ei ole nukkunut puoleen vuoteen, kuin viisitoista minuuttia putkeen? Vai onko se juuri ennen kuin romahtaa? Vai olisiko se kenties jo hetki ennen näitä kumpaakaan vaihtoehtoa? Kestääkö joku väsymystä paremmin kuin toinen? Entä voiko joku toinen äiti väheksyä toisen äidin väsymystä? Voiko verrata, että meidän lapsi itkee 24/7 ja teidän vain 23/7, niin miten sinä voit muka olla väsynyt? 

Vähän ennen kuin hankin blogilleni ulkopuolisen kommenttien moderoijan, olin aika lähellä jonkinlaista henkistä romahtamista. Olin saanut kuulla, että olen itsekäs paskiainen. Äiti, joka ei välitä lapsestaan, vain itsestään. Olin vasta kaksikuukautisen tyttäreni väsynyt äiti, ensikertalainen äitinä. Se, että äitiyttäni arvosteltiin tuntui pahemmalta, kuin mikään muu koskaan saamani arvostelu. Se tuntui pahalta, koska tein ihan kaiken, ihan joka ikisen asian tyttäreni hyvinvointi edellä. Se tuntui pahalta siksi, että olin äitiyden ensimetreillä ihan vasta-alkajana.  Se tuntui pahalta, koska olin todella väsynyt. Se tuntui pahalta, koska kukaan ulkopuolinen ei voi arvostella toista äitiä paremmaksi kuin toista tietämättä koko totuutta. Ja tietäen koko totuuden, pitäisi asua samassa taloudessa.

Silloin päätin, että en enää kirjoita blogiin niin paljon meidän vauva-arjestamme tai muistakaan perheen asioista. Samalla lopetin oikeastaan kokonaan snapchatin käytön. Sinne olin kertonut aika paljonkin omia fiiliksiäni päivien aikana, sinne oli tullut ihan itkettyä ja monesti naurettuakin. 😉 Tiesin, että moni sai vertaistukea videoista ja kirjoituksistani. Tiesin, että moni tykkäsi niistä.

Nyt kirjoitan suurpiirteisemmin. Käytän instagramin MyStorya, mutta sinne en juttele tuntemuksiani samaan tapaan kuin snapchattiin. Se on enemmänkin sellainen, tällaista on tullut tänään tehtyä..

Myös ulkopuolinen kommenttien moderoija on ollut älyttömän hyvä ratkaisu! Ja olenkin nyt ymmärtänyt, että sitä suurinta p*skamyllyä ei enää kommenttiboksissani esiinny. Koska ne, jotka ovat halunneet minua satuttaa kommenteillaan, eivät enää viitsi vaivautua. Enhän kuitenkaan tule näkemään niitä ilkeilyjä, joten ne menevät vähän kuin hukkaan.. 😉 😀

Mutta se on valitettavasti kerrottava, että nämä idiootit onnistuivat pistämään piikkinsä minuun heikommalla hetkelläni. Siitä näen tuloksen nyt. Siksi poden nyt monesti syyllisyyttä, jos en ole Emman kanssa 24/7. Mieheni on saanut tästä varmasti kärsiä, koska olen monesti kysymässä, että onko nyt ok jos käyn siellä tai täällä, olen poissa tunnin tai kaksi. Äitini sanoi, että vaadin itseltäni liikaa äitinä.. Luulen, että nämä asiat johtuvat siitä, että he ketkä minua halusivat satuttaa, onnistuivat siinä pahemman kerran. He onnistuivat horjuttamaan omaa varmuuttani äitinä.

***

Nyt minun on todella vaikea sanoa ääneen, että olen väsynyt. Minun on paljon paljon vaikeampi ottaa sitä omaa aikaa edes silloin tällöin, ilman syyllisyyttä tai sellaista fiilistä, että ei, en saisi olla täällä, kun minun pitäisi olla nyt kotona Emman kanssa. Ehkä nämä asiat korjaantuvat ajan kanssa. Onneksi on tämä ihana rakas Emma. <3 Väsyneenäkin, kun näkee hänen yksihampaisen hymynsä, ei voi olla hymyilemättä. On ihanaa, kun hän painaa pehmeän poskensa poskeani vasten. Rakkaus on suunnaton ja ääretön.

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

37 vastausta artikkeliin “Itsekäs p*skiainen.”

  1. Minusta tuntuu, että tuollainen epävarmuus kuuluu monilla äitiyteen. Epävarmuutta ja syyllisyyttä voi olla hyvin monesta asiasta. Varmasti ajan kanssa voi vähitellen kasvaa varmemmaksi omassa vanhemmuudessaaan. Ihana, että äitisi ja miehesi tukevat sinua.

    Olet varmasti maailman parhain äiti pienelle tyttärellesi. On ihana seurata matkaanne.

  2. Kiitos tästä rohkeasta tekstistä, Monna. On todella ikävää kuulla, että ilkeät kommentoijat pääsivät ihon alle. Muista kuitenkin, että olet monelle esimerkki ja inspiraation lähde. Itse ainakin saan tuoreena äitinä blogistasi paljon irti.

  3. Toi on kyllä niin täysin hanurista,miten omasta ajasta syyllistetään. Kun äiti voi hyvin,lapsi voi hyvin. Itse olin ekan kerran salilla 2viikkoa synnytyksen jälkeen ja sen ajan Eetu nukkui ja isänsä vahti. Nyt 3,5v eikä vaikuttanut kiintymyssuhteeseen tai mihinkään millään lailla.

    Saa nähdä tuleeko itelle huutia omasta ajasta kunhan toinen lapsi elokuussa tupsahtaa,omaa itteäni en meinannut unohtaa vauvasta huolimatta :). Tsemppiä Monna,oot hyvä äiti satavarmasti vaikka sohvalta huutelevat äidit sanois mitä <3

  4. Väitän, että äideille on muutenkin vaikeaa olla erossa vauvastaan. Itse ainakin poden huonoa omatuntoa siitä, että olen kerran viikossa erossa 3 h pari about Emman ikäisestä vauvastani. Vaikka järjellä ajatellen ei ole mitään syytä siihen, kyllä äitikin ansaitsee hieman omaa aikaa vaikkei olisikaan rättiväsynyt 🙂 silti huomaan oleni pirteämpi, kun saan kerran viikossa viettää aikaa rakkaan harrastukseni parissa. On myös tärkeää, että isä saa välillä olla kaksin vauvan kanssa 🙂

  5. Syyllisyys on se yksi vanhemmuuden ikävistä puolista ja varmasti jokainen vanhempi kantaa sitä mukanaan jossain määrin. Itsekkin sitä äitinä kannan ja se meinaa hiipiä paikalle aina kun tahdon jotain vain itselleni. Monesti se syyllisyys tulee myös just siitä, että kuvittelee, että on joku ”äitilaki” jota pitää noudattaa, tai muuten on huono mama ja että sitten kaikki ympärillä tuomitsee.

    Ehkä vanhemmuus on myös just sitä, että kasvaa itse aikuiseksi ja ottaa vastuun omista valinnoistaan! Että tietää mitä tekee, seisoo omien päätöstensä takana ja tiedostaa niiden hyvät ja huonot puolet. Mua on myös helpottanut se, että en laita vastuuta syyllisyydestäni toisten harteille, vaan kannan vastuun omista tunteistani ja päätöksistäni, eihän mun tarvii elää täällä toisten miellyttämistä varten! Aina on ihmisiä jotka eivät ymmärrä ja osoittelevat muita sen sijaan että katsoisivat sisäänsä. Se on paljon helpompaa, eikä tarvitse tehdä omaa henkistä kasvua.

    Sulla on sun oma ainutlaatuinen tapa olla äiti ja ainutlaatuinen suhde tyttäreesi ja teidän perhe tietää parhaiten mitkä jutut teille toimii. Jokainen oikeasti vanhemmaksi kasvanut aikuinen ihminen ymmärtää viimeistään oman vanhemmuuskokemuksen kautta, että toisten valintoja vanhemmuuden suhteen on ihan turha tuomita. Jokainen tekee varmasti parhaansa omien puitteidensa sisällä, eikä niitäkään kukaan muu voi ymmärtää. Siksi voikin vain kannustaa tekemään parhaansa ja luoda turvallista ilmapiiriä oppimiselle – sekä aikuisille että lapsille.

    Iloista kevättä!

    ps. Eikä kaikkea aina tarviiikkaan jakaa, joskus voi olla ihan hyvä vähän suojella itseään, varsinkin jos on herkillä.

  6. Hei, olen lukenut blogiasi vasta noin neljän kuukauden ajan, sillä löysin blogisi oikeastaan Emman vuoksi. Itselläni on nyt kolmekuukautinen, tummatukkainen, pieni tyttö ja minusta on ollut mahtava seurata teidän arkea ja olen pystynyt samaistumaan moneen juttuusi. Minusta on hienoa, että kirjoitat rohkeasti tästä aiheesta, sillä vaikken itse juuri kerro elämästämme kellekään, huomaan itsekin usein kokevani, että olen huono äiti, kun jätän tytön pariksi tunniksi isänsä kanssa tai suunnittelen töihinmenoa. Jostain syystä yhteiskunta osaa painostaa meille vain yhdenlaista ”täydellinen äiti”-ideaa, johon tuskin kukaan pystyy. Jo kolmen kuukauden aikana on kuitenkin tullut huomattua, että lapsi voi hyvin silloin, kun äitikin voi hyvin. Ja siksi on vain kaikkien edun mukaista, että äidilläkin on joskus omaa aikaa, vaikka enemmänkin kuin vain pari tuntia. Kyllä ne isätkin lasten kanssa pärjäävät 😊

  7. Itsellä oli tismalleen sama homma, kun poika oli parin kuukauden ikäinen! Sillä erolla, että olen kahta viikonloppua kuukaudessa lukuunottamatta pojan kanssa kahden. Sitä pelkäsi ihan hirveästi mitä ihmiset ajatteli kun olin joskus yksinään liikenteessä, ja pisti hävettämään kun tutut kyseli kaupungilla että missäs poika. Teki mieli vastata että no yksin kotona tietysti, kyllähän se jo pärjää 😀. Jotenkin sitä itse omassa päässään vielä lietsoo sitä että nyt teen taas niin väärin kun haluan hetken levätä, eikä asiaa auta yhtään se että ulkopuolisilta tulee niitä epäluulosia kysymyksiä ja arvostelua.. Ihan kun kukaan muu vois yhtään tajuta mikä sun tilanne on ja kuinka väsynyt sä milläkin hetkellä olet 🙂 Ihana blogi sulla ja jatka samaan malliin! Sä tiedät itse missä sun jaksamisen raja menee ☺

  8. Tsemppiä Monna!
    Itselläni on reilu vuoden ikäinen vesseli ja ymmärrän tuon väsymyksen ja syyllisyyden täydellisesti. Sano muut äidit mitä vain äitiys ei ole ainut identiteetti. Olihan jo joku ennen äidiksi tuloa eikä se katoa. Hyvin voiva äiti pitää huolta myös itsestään, niin jaksaa toimia paremmin myös äitinä. Itsellesi olet Monna ja vain lapsellesi äiti.

  9. Muista Monna silti se, että vaikka näitä ilkeitä kommentoijia riittää niin suurin osa meistä lukijoista ajattelee sua pelkästään hyvällä, arvostaa sitä sun omaa rohkeeta tyyliä ja olet antanut hyvän vaikutelman äitiydestä ja itsestäsi (juurikin sillä avoimuudella). Uskon sun olevan loistava esikuva monelle, vaikka he eivät sitä ääneen täällä sanokaan.

    Jos susta itsestä ja Emmalle tärkeistä ihmisistä tuntuu, että teet kaiken Emman hyvinvointi edellä niin eiköhän asia niin ole. Mistä sitä voisi joku anonyymi nettikommentoija tietää? Joku nyt saattaa vain haluta aiheuttaa pahan mielen ilman edes mitään järkevää syytä tai vaan testatakseen miten reagoit.

    Toivottavasti itsevarmuus pikkuhiljaa on taas noussut omiin lukemiinsa. Kaikkea hyvää 🙂

  10. Olet ihana nainen ja Äiti. Muista se. Valtavan rohkea kirjoitus. Kaikkea parasta sinulle ja perheellesi. <3

  11. Oli kommenttiboxia tai Ei, niin varmasti jokainen pienen lapsen äiti pohtii ja potee samoja syyllisyydentunteita. On ok ottaa omaa aikaa ja se pitää tehdä juuri niin kuin itselle ja lapselle ja omalle perheelle on parhaaksi.
    Itse olen ”symbioosi-äiti” ja lähden huomenna ensimmäistä kertaa ikinä vaan huilaamaan yöksi eroon lapsistani. He ovat 2v 5kk ja 1v 2kk. Ja varmasti aiemmin olisivat jo pärjänneet vain isin kanssa. Mutta minulle sopii näin ja nyt vasta alan minäkin olla olemassa muutenkin kuin lapsia varten. Nyt on aika käydä yksi yö hotellissa. 🖒

    Ajattelet vain teidän perheen ja Emman parasta. Huutelijat huudelkoon.

  12. Voi kuule, sinä oot lapsellesi paras äiti! En neuvo olemaan välittämättä pahoista sanoista, ei kukaan IHMINEN voi olla välittämättä. Mutta voit nousta sen yläpuolelle olemalla oma aito itsesi. Se kaikkein paras äiti pienelle Emmalle. ❤ Paras teko lapsellesi on se että hoidat itseäsikin. Ottamalla omaa aikaa. Niin paljon kuin SINUN tarpeesi vaatii, ei niin kuin jonkun toisen äidin. Sinä olet riittävä. Minulla on suurperhe, 11 lasta. Tajuan että en kykene rakastamaan lapsiani ellen ensin rakasta itseäni, enkä voi rakastaa itseäni kaikkeen tympääntyneenä ja väsyneenä. Otetaan omaa aikaa ja sanotaan ääneen jos ei jakseta, jos tympii ja ärsyttää. Se on ihan ok. Ja se että lähtee yksin välillä pois. Todella ok. Siksi lapsella on kaksi vanhempaa!

  13. Mä en kestä noita verkkareita 😀 <3 Ihanat!
    Oot just paras äiti sun lapselle, muut suksikoon kuuseen. 🙂

  14. Täytyy sanoa, että olet kyllä kaikkea muuta kuin itsekäs paskiainen. Minuakin niin ystävällisesti autoit pari viikkoa sitten, kun kysyin siitä synnytyspelosta .(ja kun juttelin paikkakunnalla olevan synnytyssairaalan kätilöiden kanssa, niin kohtelu oli kaikkea muuta kuin vanhanaikaista ja kaikki nimenomaan sanoivat, ettei ketään nykyään pakoteta enää synnyttämään alakautta, ja että voi olla aivan huoleti ja nimenomaan yksilötasolla katsotaan nuo asiat). Minäkin kun olin lukenut mm.keskustelupalstoja tuosta sairaalasta, niin ei näköjään kannata mitään uskoa, milloinkohan opin 😀 Tuokin asia on mielestäni tosi pimennossa, tuntuu vaan että kaikki vaan olettaa ja hokee, ettei itse saa ollenkaan synnytystapaan vaikuttaa, mutta ei se ihan noinkaan mene…

    Mutta oikeasti, olen huomannut että etenkin vanhemmat naiset osaavat olla kaikista ilkeimpiä (kun on vissiin aikaa siellä eläkkeellä kirjoitella heh). Suurin osa on kyllä normaaliälyisiä empaattisia fiksuja ihmisiä, ja ymmärtää miksi joku tekee niin kuin tekee. Älä välitä noista yksittäisistä apinoista! 🙂

  15. Voi kuinka harmittaa, että joku turhanpäivänen netissäkirjoittelija on onnistunut vaikuttamaan ihanaan positiivisuuteesi.
    Yhtälailla kuin jokainen saa elää omaa elämäänsä kuten sen parhaaksi näkee, niin jokainen on myös äiti omalla tavallaan. Lapsen saaminen ei tarkoita oman elämän loppumista tai muutoinkaan omista muista tärkeistä asioista luopumista.
    Olen myös sitä mieltä, että liika läsnäolo on huonoksi sekä äidille että lapselle. Jos äiti ei saa hetkeäkään lepoa joko henkisesti tai fyysisesti niin ei hän silloin mielestäni pysty myöskään olemaan yhtä hyvä äiti, kun ei itse ole kunnossa. Ja itse tietää parhaiten kuinka paljon omaa aikaa ja lepoa tarvitsee. Sekin on jokaisella yksilöllistä. Itse asiassa harvemman lapsen elämässä on edes yhtä hyvä tilanne, että äiti on ylipäätään läsnä. Näistä on monia esimerkkejä, mutta useimmat kuitenkin kasvavat terveiksi ja yhteiskuntakelpoisiksi. Ja vaikka kuinka kasvattaisi oppikirjan mukaisesti, ei kenestäkään silti tule täydellistä.

    Olisi vaikka kuinka paljon sanottavaa tähän, mutta lyhyesti halusin kannustaa olemaan rohkeasti juuri sellainen kuin olet ja toimia Emman kanssa juuri kuin parhaaksi näet, koska varmasti toimit niinkuin hänelle ja sinulle on paras ja mikä teille sopii, koska tunnet hänet parhaiten kuten myös itsesikin. Voimia ja iloa oloon! Pidä huolta omasta hyvinvoinnistasi.

  16. Hienoa että teet ajatustyötä sen eteen, ettet tuntisi olevasi huono äiti kun otat omaa aikaa. Joillekin se riittävä oma aika on 1tunti viikossa ja toiselle enemmän, huonoa äitiä itselle otettu aika ei missään nimessä tee. Itse kärsin esikoisen aikoihin samasta ahdistuksesta enkä halunnut poistua hänen läheltään vaikka lepo olisi tehnyt hyvää. Näin jälkikäteen ajattelen, että ehkä olisin ollut parempi äiti kun olisin ottanut enemmän aikaa itselleni enkä olisi ollut niin hermoheikko. Vaikka olet äiti, olet silti ihminen joka myös tarvitsee asioita ja aikaa itselle!
    Mutta kannatan kyllä tuota, että olet vähentänyt henkilökohtaiseen elämään liittyviä kirjoituksia. Ensimmäisen lapsen kanssa on muutenkin niin herkillä kaiken kanssa, että turhat kommentit ehdottomasti on hyvä karsia. Toisen kanssa kaikki onkin jo paljon varmempaa 😊
    Olet paras äiti omalle lapsellesi!

  17. Moi

    Ymmärrän hyvin ja samalla en ymmärrä ollenkaan tekstiäsi. Olen 3kk vauvan äiti enkä ole koskaan välittänyt, jos joku on arvostellut esim työtäni tai parisuhdettani. Mutta mutta miksi ihmeessä nyt välitän kun joku arvostelee äitiyttäni ja siihen liittyviä valintoja… jostainsyystä ne sanat vaan menevät ihon alle… tämän osan tekstiäsi siis ymmärrän.

    Se mitä en toisaalta ymmärrä on se että miten nuo sanat osuvat ihonalle jopa sinulla, joka vaikutat niin itsevarmalta ja positiiviselta.
    Kun kyse on vielä ilman kasvoja esiintyvistä raukkamaisista kiusaajista niin toivon että jaksat miettiä asian vielä kertaalleen läpi ja pääset eroon koko turhasta mietinnästä!

  18. Hei,

    Minulla 10kk ikäinen lapsi. Ainut keneltä olen kuullut kommenttia, kuinka toimin äitinä, on omalta äidiltäni. Hänen mukaansa olen paaponut lapseni piloille. Vielä 4kk sitten oli huono mieli ja omatunto olla poissa lapseni luota. En nauttinut ajasta olla erossa vaan oli kova ikävä hänen luokseen. Nyt viime viikkoina vasta olen halunnut irrottautua enemmän ja miettiä menemisiä ilman lastani. Ja olen varma, että hänkin pärjää ilman minua tai isäänsä hetken. Kirjoituksen pointti oli se, että entä jos niillä kommenteilla ei ole ollutkaan vaikutusta vaan se kuuluu vaan äitiyteen. Olen kuullut, että hormonitoiminta tasoittuu 4kk synnytyksestä, ja esim. yöheräämiset tuntuvat vaikeammalta. Voisiko olla, että tuossa vaiheessa on myös kaipuu lapsen luo voimakkaampi ettei side lapsen kanssa heikkene. Mietin asiaa myös, kun näin bloggaaja Marissan (?) kirjoittavan instassa ikävöivän lastansa juoksulenkillä. 😊

  19. Äitiys on kyllä täyttä tunnetta ja sen arvosteleminen sattuu. Sinä olet lapsesi tärkein henkilö, pidä huoli itsestäsi nainen! Sä oot paras just Emmalle!

  20. Wooooot, haistata paskat tuollaisille arvostelijoille ja tee äitiydestäsi sinun näköinen. Se ei löydy oppaista tai naapurin pirjon näppäimistöltä 🙂 ja toi huono omatunto on varmaan ohjelmoitu jokaiseen äitiin. Ehkä isiinkin. En tiedä. Minä ainakin poden sitä jatkuvasti. Parhaimmillaan siitä, kun menen suihkuun yksin??!!!! Onneksi itseään voi ravistella, että NYT nainen. Sä oot ansainnut tän 🙂

  21. Hei Monna!
    Olen seurannut blogiasi jo pitkään ja saanut siitä hyviä vinkkejä treeniin ja ruokailuun. Kiitos siitä!😊Raskausajan postaukset olivat myös erittäin mielenkiintoisia. Kirjoitit raskaudesta rehellisesti ja ennen kaikkea ilman turhan ”vaaleanpunaisia laseja”. Kerroit paljon peloista, epävarmuudesta, kehon muuttumisesta ja sen tuomista tuntemuksista.
    Näiden vihakommenttien jälkeen tyylisi kirjoittaa (muut kuin urheilupostaukset) on muuttunut. Teksteistäsi huomaa sen, että mietit tarkkaan mitä haluat sanoa ja mistä kukaan ei saa mitään ikävää kommentoitavaa. Tämä vaikuttaa ikävällä tavalla siihen, että postauksesi ovat välillä vähän epäaitoja. Lukijana ja äitinä minua harmittaa se, että ”joudut” jokaisessa postauksessa ja instan kuvassa todistelemaan äidinrakkauttasi. On todella inhottavaa, että olet saanut sellaisia kommentteja, jotka ovat aiheuttaneet sinulle epävarmuutta äitinä. Jokainen äiti on varmasti paras äiti omalle lapselleen! Jos joku ei sitä ymmärrä, hän ei varmasti ole itse äiti, eikä hänen siis edes voi olettaa ymmärtävän vanhemman ehdotonta rakkautta lastaan kohtaan. Sinun ei kuitenkaan tarvitse yrittää todistaa näille vihaajille omia tunteitasi tytärtäsi kohtaan.
    Toivottavasti itsetuntosi äitinä kasvaa ja pääset niiden typerien kommenttien yli!
    Olen ehdottomasti siitä kanssasi samaa mieltä, että blogissa ei tarvitse jakaa kaikkea omasta elämästään!! Olisi kuitenkin kiva jos saisit takaisin sen rehellisen ja aidon tyylin kirjoittaa blogiasi. Toivottavasti sain oman viestini esiin oikein tässä kommentissa. Tarkoituksena ei ollut kritisoida, päinvastoin!
    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

  22. Sä oot paras mahdollinen äiti teiän Emmalle! On tärkeetä että äiti hoitaa myös itseään. Kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin 🙂 <3

  23. Tulin kyllä ihan mahdottoman surulliseksi puolestasi. Ei varmaankaan auta juuri sanoa, että ne ilkeilijät on tyhmiä yms.. Mutta sinä olet huippu, enkä epäile yhtään ettetkö olisi paras äiti pikkuprinsessallenne <3 Oot mahtava nainen ja esikuva, tsemppiä <3

  24. Kateelliset ne noin kommentoi ja haukkuu toisia. Ihanaa että sulla on osallistuva mies ja muuta tukiverkkoa joiden hoitoon voit lapset jättää hetkeksi että saa vähän omaa aikaa. Kaikilla niin ei ole. Ehkä kommentoijillakin on mies jota ei lastenhoito kiinnosta edes hetkeä…

  25. Itselläni ei lapsia ole ja olenkin vielä opiskelija. Silti olen tykännyt lukea blogiasi kovasti ja en voi käsittää kuinka kukaan voi sanoa sinua itsekkääksi. Vaikka minulla ei ole lapsia, eikä tule olemaan vielä pitkään aikaan niin jopa minä tiedän, että jokainen tarvitsee välillä lepoa ja omaa aikaa. Se ei tee kenestäkään yhtään huonompaa äitiä! Silleenhän sitä sitten jaksaa olla lastensa kanssa, kun on voimia <3

  26. Moi Monna!

    Ensimmäistä kertaa kommentoin blogiasi, vaikka lukenut olen jo pitkään. Omat lapseni ovat jo 12- ja 5-vuotiaat, mutta koin ja elin vauva-ajat hyvin samankaltaisesti kuin sinä. Täytyy sanoa, että melkeinpä etukäteen arvasin sen ikävän kommentoinnin koituvan osaksesi, koska uskalsit niin avoimesti asioista kertoa ja pitää kommentoinnin vapaana.. Itse seurasin aikoinaan Vauva-lehden keskustelupalstaa ja samat teilaukset sielläkin olivat silloin. Olen niin herkkä, että suojasin itseäni ja olin kirjoittamatta mitään siitä, kuinka pian menin jo salille ja mies jäi vauvan kanssa reiluksi tunniksi, tai minkä ikäinen vauva oli kun mummo tuli meille yöksi hoitamaan ja vietimme aikaa kahdestaan hotellissa. Unohda ulkopuoliset kommentoijat. Sinä tiedät sydämessäsi, mikä on hyväksi lapsellesi, ja siihen hyvinvointiin kuuluu olennaisena osana äidin hyvinvointi. Pidä jatkossakin huolta itsestäsi ja pidä kiinni omista asioista. Kuuntele jatkossakin omaa äidinvaistoasi ja sulje korvat muilta. Te olette miehesi kanssa upeita kasvattajia. Älä pode syyllisyyttä. Nostan hattua että uskallat paljastaa niin paljon elämästäsi ”kaikelle kansalle”, se on tosi rohkeaa. Kaikkea hyvää teille 🙂

  27. Terkut myös kaikille paskoille isille! Vai onko niitä? Millainen isä menee töihin ja jättää lapsen äitinsä kanssa? Mitä jos nämä lauseet kääntäisikin näin? Kuulostaa naurettavalta, vai mitä?

  28. Huhuh! Itse olen yrittäjä ja jouduin esikoisen synnyttyä kolmen viikon päästä muutaman tunnin työvuoroon työntekijän sairastuttua. Ja muutaman vkon päästä siitä pääsin ensimmäiselle dinnerille miehen kanssa kahdestaan (vauva oli mummon kanssa) enkä osannut ajatella että tekisin jtn väärin.
    Olin meidän porukan ensimmäinen mama, enkä ikinä olisi voinut uskoa miten paljon tulisin kuulemaan eri mielipiteitä siitä kuinka meidän perheen kuuluisi elää!
    Ja miten kasvattaisin lasta: tutti vai ei, luomuruokaa/purkkiruokaa/sormiruokaa, ruokaa sohvalla vai vaan pöydässä, imetys tai korviketta, kestovaipat, kantaminen vs vaunut, vieressä nukuttaminen vai oma sänky jne jne. Ensimmäisen vuoden kuuntelin/mietin liikaa muiden mielipiteitä..
    Nyt kahden pienen äitinä voin sanoa että ei kiinnosta pätkääkään mitä muut ajattelee meidän elämästä! Elämästä täytyy nauttia, sitä ei pidä suorittaa!
    Nauti sinäkin, se mitä muut sanoo tai ajattelee on hyödytöntä! Lainaten Vesalaa ”älä tuu droppaa mun tunnelmaa”

  29. Täällä kans melko tuore äiti (tyttö 10kk) ja yhdyn edellisiin kommentoijiin siitä että jokainen äiti tuntee huonoa omaatuntoa siitä että haluaa välillä olla ilman vauvaa. Ensimmäiset 2kk ovat varmasti myös kaikkein herkimmät hetket kun on tapahtunut suuri muutos ja vasta aloittelee tietään äitinä. Lisänä on tietenkin vielä kaikki hormonit. Mielestäni itsevarmuus äitinä kasvaa sitä mukaa kun lapsikin kasvaa. Aluksi toisten neuvot koskettaa enemmän, mutta kun on kokemusta äitinä takana, on helpompi seistä valintojensa takana ja olla itsevarma siitä että ne on tehty niistä lähtökohdista mitkä omassa perheessä vallitsee pyrkien parhaaseen lopputulokseen. Ajan kanssa oppii myös tuntemaan omat ja perheensä rajat, jolloin päätöksiäkin on helpompi tehdä. Uskon ja toivon että ne inhottavat kommentit joita silloin alussa sait laimenevat ajan myötä.

    Mielestäni myöskään siitä ei tarvitse kokea huonoa omaa tuntoa että on ikävä vauvan luo kun on viettämässä omaa aikaa. Se on ihan luonnollista. Kaikilla meillä on oma tarve sille miten paljon tarvitsee unta, omaa rauhaa tms, ja kaikki tämä hahmottuu vasta vähitellen kun aikuiset kasvavat vanhemmuuteen. Sinä tunnet omat tarpeesi, joten olet ainut joka voi niitä kontrolloida. Mutta jos oman ajan ottamista joutuu perustelemaan muille niin joutuu sitäkin perustelemaan jos ei halua ottaa omaa aikaa. Mutta ajan kanssa kasvaa vahvuus perustella omia päätöksiä myös äitiydessä, tsemppiä äitiyden tielle! <3

  30. Vanhemmuus on niin kova koulu aikuiselle ihmiselle. Olen kasvanut ihmisenä äitiyden myötä paljon ja joutunut myöntämään itselleni monia ei niin kauniita asioita. Nyt, kun lapseni ovat 7- ja 5-vuotiaita, tunnen olevani vähitellen voiton puolella. Joskus olen miettinyt, että vieläkö haluan lapsia lisää, mutta nopeasti olen myöntänyt itselleni etten enää jaksa. En jaksa valvoa, enkä halua luopua siitä vapaudesta, jota alan saamaan lapsien kasvaessa. Olen myös tuntenut monesti huonoa omatuntoa ollessani erossa lapsista. Olen myös kärsinyt lasten vuoksi valtavasta unipulasta ja tiedän minkälaista kidutusta se on. Nykyään kun olen erossa lapsista, saatan joskus herätä siihen ajatukseen, että hetkinen, en ole ajatellut lapsiani pitkään aikaan. Ja sitten siitä tulee huono omatunto, kun kehtaa unohtaa omien lasten olemassaolon hetkellisesti.

    Mutta se on vanhemmuutta. Ja myös sitä pitää opetella, että lapset eivät ole täällä meitä varten. Jokainen lapsi on ihminen ja yksilö. Lapsuus ei ole noviisiaika kohti aikuisuutta, vaan lapsi on ihmisenä osa yhteiskuntaa siinä missä me aikuisetkin. On osattava jossain kohtaa irrottaa otettaan lapsesta ja antaa hänen elää myös osittain omilla ehdoillaan. Siinä sitä vasta on harjoiteltavaa. Mutta summa summarum: ole armollinen itsellesi ja käsittele niitä kurjia tunteita. Ei itseään kannata turhaan ruoskia ja suurin osa meistä on ihan mahtavia vanhempia lapsilleen. Varmaan monelle bloggarille olisi terveellistä käyttää ulkopuolista moderaattoria, sillä eihän kenenkään tarvitse sietää häirintää, kiusaamista ja henkistä väkivaltaa elämässään.

  31. Ai, että nyt liika läsnäolokin on pahasta (viitaten erääseen kommenttiin) :O No itse en ole väsynyt, enkä halua olla juurikaan vauvasta erossa ja olen sitä mieltä, että tämä läsnäolo ei kyllä todellakaan pilaa mitään. Teki niin tai näin, löytyy näköjään arvostelua. Toiset ottaa enemmän omaa aikaa, kuin toiset, niin se nyt vaan menee. Miksi kritisoida kumpaakaan.
    Syyllisyyttä äitinä kyllä riittää, sen olen oppinut tässä reilun 3 kuukauden aikana (olipa jotain kommentoijia tai ei).

  32. Tsemppiä sinne Itse olen niin herkkänahkainen etten ikinä pystyisi pitämään julkista blogia.
    Ihana tuo tytön verkkatakki! 🙂

  33. Itse en ole vielä äiti mutta öitikin tarvitsee omaa aikaa ja lepoa . Jotta jaksaa hoitaa lasta. Jokainen määrittää itse kuinka paljon tarvitsee omaa aikaa ja on lapsen kanssa sitten vuoroisesti.ihana blogi jatka samaa mallia. Kiva lukea vaikka vielä ei omia lapsia olekkaan.

  34. Syyllisyys on kyllä yksi tympeimmistä asioista äitiydessä, se alkaa elää niiin helposti 🙁 Milloin on liian itsekäs ottaakseen omaa aikaa, millon antaa soseita sirmiruokailun sijaan jne.jne. Täällä on 4v ja 5kk lapset. Nyt toisen kohdalla oon osannut olla välittämättä niin ja syyllistämättä itseäni liikaa. Minä voin käydä istumassa kavereiden kanssa iltaa tai ottaa omaa aikaa reippaasti urheiluun. Joku toinen ei halua sitä tehdä. MUTTA itse tarvin sitä ja se on meidän perheessä ok. Jokainen tavallaan. Pääasia, että jokaisessa perheessä toimitaan omien näkemysten mukaan. 🙂 Ja hienoa, että rajoitat nyt kommenttien tulvaa!

  35. Toisten äitiyden arvostelu on ihan perseestä. Toki siinä kohtaa ymmärrän, jos äiti tekee jotain lapselle oikeasti haitallista, niin on hyvä, että äitiä autetaan ja ohjeistetaan. Mutta jos nyt puhutaan ihan normaaleista äideistä, niin eiköhän jokainen saa toimia äitinä niinkuin parhaaksi näkee. Sitä paitsi jokainen lapsikin on erilainen ja kaipaa erilailla huomiota ja ruokaa yms. Joten turha lähteä arvostelemaan toisia siitä, miten paljon vauvaa sylittää tai kuinka usein ruokkii yms.

    Itse olen tässä joutunut kasvattamaan itselleni kovempaa kuorta sekä äiti-itsetuntoa, kun kotona on 2kk vauva ja lähipiiristä löytyy erittäin arvostelevaa porukkaa. Haastavaa on se, että omat vanhempani ja appivanhempani on veistetty ihan eri puusta ja kasvatustavat ovat ihan ääripäästä. Esimerkiksi äitini on aina antanut lapselle paljon syliä, kun taas anoppi on sitä mieltä, ettei lasta saa koko ajan sylittää. Myös korvike aiheuttaa suuria tunteita (olemme antaneet hieman imetyksen lisäksi) kun vauva on selkeästi ollut nälkkäinen). Eläminen tällaisessa ristitulessa on haastavaa, mutta yritän luovia eteenpäin ja tehdä asiat omalla tavalla.

    Se mikä vaan eniten harmittaa on se, että nämä arvostelijat eivät ymmärrä, että heidän arvostelunsa etäännyttää heitä vauvasta. Haluan, että lapseni on läheinem isovanhempiensa kanssa, mutta mitä rankempaa arvostelu on, sen harvemmin tekee mieli käydä kylässä. Jos aina miettiessä kyläilyä sisälleni kasvaa suuri stressipallo, niin kyllä välillä täytyy ajatella omaakin mielenterveyttä ja todeta, että ei mennä tänään, mennään parin päivän päästä.

    Ja erotan kyllä hyvätahtoiset neuvot (joita oma äitini antaa) ja negatiivisen arvostelun (mitä tulee appivanhemmilta). Mieheni ja lapseni takia silti tottakai käydään kylässä ja olen appivanhenmille useaan kertaan todennut, että kiitos neuvoista mutta me teemme omalla tavallamme.

    Sinun blogisi on ollut minulle suuri henkireikä, koska olet avoimesti kertonut haasteistasi arvostelun kanssa. Mielestäni oli hyvä ratkaisu että et itse käy läpi kaikkia kommentteja vaan ne suodatetaan.

    Tsemppiä äitiyteen ja äiti-itsetunnon kasvamiseen. Tee asiat omalla tavalla, se on juuri oikea tapa teidän lapsellenne!❤ toivottavasti jatkossakin kerrot blogissa teidän perhekuulumisia.

  36. Palasimme juuri neljän päivän reissusta mieheni kanssa. Kotona odottavat 8-ja 4-vuotiaat lapsemme. Oikein tervetullut breikki meille ja saimme olla kaksin. Usa:ssa jos asuisit, olisit jo palannut työelämään ja tuskin voisit koko ajan syyllistyä kaikesta vauvaan/lapseen liittyvästä, koska se söisi myös energiaasi. Tunnistan tunteet mutta ihan oikeasti:luota itseesi ja rakasta lapsesi lisäksi myös itseäsi(kuten teetkin ja pidät itsestäsi huolta henkisesti/fyysisesti) Tiedän liian monta kateellista mammaa, jotka eivät pidä huolta itsestään ja ehkäpä juuri he kirjoittelevat ilkeästi. Kivaa kevättä perheellesi!!

  37. Palaan vielä tänne kommentoimaan. Olin jo yhden kerran kirjoittamassa, mutta olin liian kiukkuinen vastaamaan. Mun mielestä kenelläkään ei ole oikeutta tulla laukomaan toisen ihmisen arjen ajankäytöstä tai toimintatavoista haukkumalla tai vähättelemällä toista. Jokainen saa tehdä omat päätöksensä ja luoda omia rutiinejaan ja valitettavasti pienen vauvan kanssa, varsinkaan sen ensimmäisen kanssa, ei välttämättä kaikki mene niin kuin on suunnitellut tai haluaisi. Vauvalla voi olla vatsavaivoja, voi olla univaikeuksia, ihan mitä tahansa. Äiti puolestaan voi stressata uutta elämäntilannetta, koska jokainen äiti haluaa toimia vauvan parhaaksi ja usein tuntee epäonnistuneensa, jos kaikki ei mene suunnitellusti. Siinä ei tarvita ketään toista lisäämään sitä huonoa tunnetta, vaan tällöin äiti nimenomaan tarvitsee muilta tukea.
    Perheessä useimmiten on kaksi vanhempaa, joka myös mielestäni tarkoittaa sitä, että toinenkin vanhemmista voi, ja hänen kuuluukin, osallistua vauva-arjen pyörittämiseen ja ottaa oman vastuunsa. Antaa äidin levätä jos äiti on väsynyt tai hoitaa vauvaa hetken, että äiti pääsee hengähtämään ja harrastamaan. Jos ihminen on aiemmin tottunut harrastamaan jotain liikuntaa esimerkiksi, niin kyllä se on suotava synnytyksen jälkeenkin.
    Kaikkien pitäisi tietää, että liikunnasta saa energiaa ja hyvän olon tunnetta. Tällöin äiti on myös virkeämpi ja jaksaa vauvan kanssa paremmin. Liikunta ja uni saavat ja niiden pitääkin kuulua myös pienen vauvan vanhemmille, myös äidille. Se, että pidät huolta itsestäsi myös nyt, kun vauva on pieni, on kuin laittaisi rahaa pankkiin tulevaisuutta varten.
    Jatka hyvillä mielin liikkumista ja anna isälle myös kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa jatkossakin, se on hänellekin arvokasta.
    Ihanaa kevättä teidän perheelle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 170
Tykkää jutusta