Miltä lapsesta tuntuu?

On hullua lukea sellaisista jutuista, että lapsi pakotetaan nukkumaan aamulla pidempään, jotta vanhemmat saisivat heärätä virkeinä. Ja sellaisista, että lapset ei saisi leikkiä leluilla tietyn iän jälkeen, koska se on lapsellista ja tämä ”tietty ikä” on jo ala-asteella. On kamala seurata miten lapsilta kadotetaan lapsuus liian aikaisin, ihan kuin se sellainen lapsenmielisyys ja spontaniuus elämään pitäisi pistää ruotuun ja raiteille hyvin varhaisessa vaiheessa.

Hankitaanko lapsia sen vuoksi, että se ”kuuluu” tähän systeemiin? Ajatteleeko kaikki tulevat vanhemmat ylipäätään miten lapsi/lapset tulee muuttamaan omaa elämää? Vai onko vain todella paljon sellaisia ajattelijoita, että ”no se lapsi kulkee siinä rinnalla ja saa luvan tottua tähän meidän elämäntyyliin”? Tottakai ymmärrän ja itsekin allekirjoitan sen ajatuksen, että lapsi tulee vanhempien elämään. Ei toisinpäin. Mutta silti olen sitä mieltä, että jos lapsia saadaan, heistä pitäisi nauttia ja heidän pitäisi antaa olla lapsia mahdollisimman pitkään. Ei lapsia pitäisi ”hankkia” vain siksi, että se nyt vaan kuuluu elämään ja sitten huomata, että nehän on vain riesaksi.

Minun mielestäni vanhempien pitäisi muistaa mennä lapsen tasolle välillä ja miettiä, että miltä lapsesta tuntuu. Kuinka moni lapsi herää kiusallaan tai tahallaan aikaisin? Kuinka moni lapsi miettii siellä pienessä pääkopassaan ymmällään, että miksi en saa enää leikkiä barbeilla ja autoradoilla? Miksi minun pitäisi jo käyttäytyä kuin olisin aikuinen?

Pitäkää hulluna tai ei, mutta minä olen sitä mieltä että vanhempien pitäisi mennä lapsen tasolle joka päivä. Istua lattialla, leikkiä lapsen/lasten kanssa. Esittää elefanttia ja töräytellä suustaan norsun karjahduksia. Ottaa kilpa-ajoja leikkiautoilla ja nauraa mahan pohjasta lapsen jutuille ja varsinkin sen lapsen kanssa. Olen ajatellut näin jo koirien kanssa. Jos kerran olemme ottaneet koiria meidän perheeseen, pitää heistä myös välittää ja osoittaa se niille. Me juoksemme mieheni kanssa kotia ympäri koiriemme perässä, koirilla lelut suussa ja me perässä. Yhtenä päivänä minä juoksin Emma sylissä Pimun perässä ja kaikilla oli hauskaa. Ne on pieniä hetkiä, mutta ne antaa paljon.

Tottakai on kiireisiä päiviä ja viikkoja. Mutta ei silloinkaan saisi unohtaa lapsen tarpeita. Ja ne tarpeet on aina myös henkisiä, ei vain fyysisiä. Pienet ja vähän isommatkin lapset tarvitsevat vanhempiaan ja heidän seuraansa. Minä muistan sen aina, että isäni pelleili meidän kanssa. Veti housut korviin ja pisti silmälasit väärinpäin päähän. Hyppi pommeja uima-altaaseen meidän kanssa ja oli todellakin lasten tasolla monesti. 🙂 Vaikka äitini ja isäni teki paljon töitä, kuten monet vanhemmat tekevät, oli heillä silti aina aikaa meille. Me teimme mm. monesti viikonloppuisin erilaisia retkiä perheenä.

Se mitä olen itse oppinut kotona vanhemmiltani, haluan ehdottomasti tuoda myös Emman elämään. Läsnäoloa ja heittäytymistä lapsen tasolle. Haluan nyt ja aina ajatella sitä, miltä Emmasta tuntuu. Mitä hän ajattelee mistäkin. Varmasti tulen olemaan monia kertoja huono äiti, kiireinen tai muuten vain vaikka väsynyt ja poissaolevakin joskus. Mutta haluan kuitenkin pitää sen prioriteettina aina, että Emmalla on hyvä olla ja hänen tunteitaan ja ajatuksiaan tullaan kuuntelemaan. En koskaan halua, että hän joutuu yksin miettimään, että miksi en saa leikkiä tai miksi minut pakotetaan nukkumaan tai makaamaan sängyssä hiljaa. Olen sitä mieltä, että lapset toimivat niin primitiivisesti, että he vain menevät ja tuntevat ja tekevät. Eivät he ajattele, että minun täytyisi käyttäytyä jollain tietyllä tavalla tietyn ikäisenä tai tietyissä paikoissa. Eivät lapset herää aikaisin kiusatakseen vanhempiaan, heitä vain ei nukuta enää.

Armanin ohjelma Pohjantähden alla käsitteli tällä viikolla lastensuojelua. En pystynyt katsomaan jaksoa. Minua alkaa jo nyt itkettämään kun kirjoitan tätä ja mietin sitä, miten kamala olo on niillä lapsilla, joita vanhemmat pahoinpitelee. Miten sekaisin heidän pienet mielensä on, kun he eivät ymmärrä miksi isä tai äiti ei tykkää minusta? Miksi isä tai äiti ei leiki minun kanssani? Miksi isä tai äiti lyövät minua? Se on niin kamalaa, että en oikeasti voi ajatella sitä. Jokainen joka pahoinpitelee lastaan tai käyttää seksuaalisesti hyväksi, pitäisi tuomita linnaan.

Ihan jokaisen vanhemman tulisi aina miettiä miltä lapsesta tuntuu.

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

17 vastausta artikkeliin “Miltä lapsesta tuntuu?”

  1. Vietettiin juuri kolmen mammakamun kanssa tyttöjen ilta. Hieman nauratt, kun kaikki istuimme automaattiaesti olohuoneen lattialle. 😂

  2. Olen niin samaa mieltä sun kans tästä asiasta. Harmittaa itsessäni se, että semmonen lapsenmielinen heittäytyminen ja pienten asioiden ihmettely ja maailman kauneudesta ihastuminen on tietyllä tapaa hautautunut aikuisuuden ja velvollisuuksien alle. Toivonkin lapseni kautta löytäväni lapsenmielisyyden ja ihmettelyn ja ihastelun jalon taidon uudestaan! Menemällä sinne lattialle leikkimään ja höpöttelemällä pienokaiselle.

    Itse katsoin Armanin Lastensuojelu-jakson ja olihan se kamala, mutta sai arvostamaan taas omaa elämääni ja vauvaani ja toi palavan halun tehdä lapseni elämästä mahdollisimman hyvä. ♥️

  3. Voi kunpa kaikki vanhemmat ajattelisivat näin! ❤ Ihana teksti kertakaikkiaan.

  4. Ois todella tärkeää, että lapsien annettaisiin leikkiä niin myöhään kuin haluaisivat. Me niin lapsena leikittiin vielä ala-asteen ihan lopussa ja hyvä ettei yläasteellakin pyöriä, että ne ois hevosia ;D Ja niin hauskoja muistoja jäänyt. Toki barbeilla ei enää siinä vaihees leikitty, mut saatiin ulkoilua yms. Nykyään vaan helposti pistetään tabletin tai tv:n ääreen.. Joka on surullista.

    Ja aiheeseen lastensuojelu. Niin surullista. Ja surullista, että suurin osa niistä on alkoholisti/päihdeperheiden lapsia. Ja silti Suomessa hyysätään alkoholin kuluttajia. Aivan käsittämätöntä. Ja rattijuoppoja ja rikokset lieventyy, jos tehty kännissä. Ei voi ymmärtää.

  5. Hei,
    Olen teidän elämää sun blogin kautta seuraillut ja nyt oli ihan pakko kommentoida. Aihe koskettaa minuakin kahden, kohta kolmen alle kouluikäisen äitinä.

    Kiirettä riittää päivissä, eikä koskaan tekeminen lopu kesken. Täytyy vaan itse miettiä, kuinka sitä aikaa käyttää, ne tiskit odottavat kyllä vielä puoli tuntia, jonka voin antaa lapsille ja sitten yhteisen hetken jälkeen hyvällä mielellä laitan ne.

    Lapsien kanssa puuhaillessa oppii itsekin huomaamaan, miten kauniita ja ihmeellisiä asioita ympärillämme on. Tällä viikolla tehtyjä havaintoja meillä esimerkiksi: Miten kauniisti linnut laulaa, miten huippua on, kun leskenlehdet kukkii, miten pyöräilystä voi innostua joka kevät uudestaan tai kuinka hienoa on tehdä hiekkakakku, jossa on tummaa ja vaaleaa hiekkaa.

    Moni edellä mainittu asia, jäisi minulta yksin iloitsematta, mutta lapsieni kautta löydän pientä riemua kaikkialta, he saavat muistamaan, että onni on pienestä kiinni. Tämän kaiken huomaaminen ja ihmettely on mahdollista vain, kun annan aikaa ja kuuntelen sekä olen läsnä. Ei aina helppoa, mutta niin kovin palkitsevaa.

    Ja ne aikaiset aamut, varsinkin näin keväällä. Nekin ovat valtavan kauniita ja rauhallisia, kun ei mieti sitä, miten aikaisin joutui heräämään, vaan sitä miten paljosta saa nauttia heti aamusta.

    Tähän loppuun vielä, ei kukaan aina jaksa aina olla supervanhempi, mutta yksi huono päivä silloin tällöin ei kaada mitään. Täytyy muistaa myös olla itselleen armollinen.

    Sun blogissa musta on ihanaa juuri tuo maalaisjärjellä ajattelu ja positiivinen asenne. 😊

  6. Hurjaa, jos joku todella pakottaa lapsensa aikuistumaan liian aikaisin tai pysymään vuoteessaan hereillä aamuisin , jotta itse saisi jatkaa unia. Minun silloinen 8v(nyt 22v)työnsi nallensa reppuun lähtiessään pihan poikki mummin ja ukin autoon kohti mökkiä. Kysyin häneltä syytä moiseen , ja vetosin ettei nalle raasu saa ilmaa , niin hän vastasi ettei kehtaa kantaa isoa nallea pihan poikki. Jostain ulkopuoleltakin saattaa tämä turhan aikaisin isoksi roolimallitkin tulla.Hän jatkoi kuitenkin leikkejään ihan koko lapsuutensa . Lapsen tasolle meneminen ja heidän kanssaan pelleily ja leikkiminen lienee aika persoonakohtaista. Minun vanhempani ja minä ollaan aina oltu leikkimielisiä ja pelleilty ja leikitty lasten(ja lemmikkien)kanssa luonnostaan. Samoin kun ollaan laulettu ja loruiltu , koska se on ollut hauskaa ja luontevaa , ei siksi , että oltaisiin laulun lahjoilla siunattuja. Kaikille tämä ei ole luontevaa , he olkoot omalla ainutlaatuisella ja parhaalla tavallaan vanhempia . Se minkä tekee pakotettuna ja ulkopuolelta tulevavana vaateena , ei tule sydämestä . Lasten ”housuihin” meneminen ajatusten tasolla on kuitenkin silloin tällöin kiireessä ihan terveellistä. Mieleeni muistuu eräs kiireinen päiväkodista paluu , kun pienellä pojallani(nyt18)oli tärkeää asiaa. En enää muista mitä asia koski , mutta, kun olin kommentoinut asiaan , että katsotaan myöhemmin,poika vastasi , ettei tämä ole ehkä sinulle tärkeä asia , mutta minulle se on tärkeä. Ne sanat muistan lopun elämäni . Kiire ja väsymys painoivat usein niin ettei päiviä erottanut toisistaan . Lasten päiväkotiaikaan silloinen mieheni teki yötyötä ja oli illat ja yöt pois pelistä . Työmatkani julkisilla olivat tunnin suuntaansa , joten tuli pepun alla mentiin. Ideaali äityis hukkui jonnekin . Rahaa oli niukasti , mutta kun olen jälkeenpäin jutellut lasteni kanssa he muistavat juurikin sen , että oltiin paljon yhdessä ja olin aika ”hullu” keksiessäni kaikkea. Vaikka olin varmasti myös kireä ja stressikimppu , enkä se pullantuoksuinen lempeä kokonaisuus , joka oli mielikuvani hyvästä äitiydestä , johon en koskaan yltänyt. Nyt nelikymmpisenä sanoisin nuorelle minulle, joka kamppaili riittämättömyyden tunteen syövereissä , että ole oma itsesi ja arvosta äitiyttäsi sellaisenaan , älä yritä asettua ihannesaappaisiin , joita et täytä. Älä välitä ulkopuolelta tulevista paineista , vaan luota omaan intuitioosi ja oikeudentajuusi äitinä .Stressaa siivouksesta vähemmän , koska se vie voimiasi täkeimmiltä asioilta. Jo silloin toki välttelin syytteleviä äitipalstoja , vaikkei se maailma ollutkaan niin valtava , kuin nykyisin nettiaikaan. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi, vaikutat todella lämpimältä ja sydämelliseltä ihmiseltä!

  7. Olen niin samaa mieltä kanssasi! Itselläni on tässä vieressä 3kk tyttö ja huomaan, että hänelle on välillä vaikea olla läsnä, koska vauva ei ota vielä niin paljon kontaktia, mutta pyrin kehittämään läsnäoloani koko ajan ja vauvankin kasvaessa osaan olla sitten yhä paremmin läsnä..☺ kyllä me silti myös jo hullutellaan, vaikkei likka sitä ehkä vielä täysin ymmärrä, mitä se äiti oikeen puuhaa!

    Meillä vauvelin isillä on aika lyhyt pinna kun vauva itkee. Olen usein toistanut hänelle juuri tuota mitä sanoit, mene vauvan tasolle. Ei se vauva ilkeyksissään itke, vaan sillä on tarpeita. Ehkä vaipassa on jotain tai maha kipeä. Ehkä vauva haluaa läheisyyttä. Yllättävästi se pinna niille itkuille kasvaa ja sitä tulee lempeämmäksi vanhemmaksi, kun miettii, että ei se vauva sitä kiusallaan tee. Pitää yrittää kuunnella, mikäs nyt vaivaa. Ihan niinkuin vanhemmalta lapselta voisi kysyä lempeästi, mikä on hätänä.

    On ihana katsoa vaikka kaupassa perheitä, joissa vanhemmat ei ole kireitä kuin viulun kielet ja antavat lasten osallistua mm. vihannesten punnitukseen ja puhuvat lapsille ystävällisesti. Ihan liikaa näkee niitä perheitä, joissa vanhemmat tiuskii lapsille. Ihan kun se lapsi ymmärtäisi, että äiti on stressaantunut töistä. Ei, kyllä se lapsi ajattelee, että hänessä on jotain vikaa..

    Katsoin tuon Armanin jakson. Oli useamman kerran itku silmässä. Äärimmäisen tärkeää työtä tuo lastensuojelun työ.. onneksi jotkut pystyvät sitä tehdä, itsestäni ei siihen olisi ❤ sitä en vaan voi koskaan ymmärtää, miksi lastensuojelua tarvitaan.. miksi aikuiset ihmiset satuttavat lapsia?! Miksi lapsi tehdään elämäntilanteeseen, johon kuuluu päihteet ja väkivalta.. en voi ymmärtää. Ehkä joku päivä, jos pystyn, pyrin sijaisvanhemmaksi. Ehkä siihen pystyisin. Tarve auttaa hädänalaisia lapsia on suuri.. vielä olen vain vähän liian nuori ja naiivi tuohon maailmaan..

  8. Mä en oikein ymmärrä, miksi vanhempi ei saisi päättää lapsen heräämisaikaa? Ainakin oma esikoinen selkeästi tarvitsee x tuntia unta ja mikäli nukkuu liian vähän, on koko päivän kärttyinen ja kiukkuinen. Enhän mä voi ketään uneen uudelleen pakottaa, mutta en todellakaan anna lapsen nousta ”liian” aikaisin.

    Ei myöskään pienempien kanssa olla ikinä noustu sängystä ennen seitsemää. Molempien lasten rytmi on ollut ihan vauvana tosi myöhäinen ja taaperona oli molemmilla kausi, kun heräilivät klo 5-6, vaikka olivat menneet nukkumaan normiaikaan.

    Mä koen, että suurempaa tuhoa olisi tulluy sillä, että olisin noussut väsyneen lapsen kanssa ylös liian aikaisin.

    Nykyään molempien rytmi on n. 19.30/20-7/8 ja se on enemmän ku ok. Lomilla rytmi venyy tunnilla suunnilleen myöhöisempään. Ikää 7 ja 5 vuotta. 🙂

    Olin myös esikoisen pikkulapsiaikaan sitä mieltä, että meillä saa hyppiä sohvilla ja sängyillä. No, enää 140cm ja 35 kiloa ei tod. saa. 😀

    Nykyään

    • Samaa mieltä heräämisajasta. Mun nyt 5v poika melko vähäuninen ja etenkin aamulla haluaisi kömpiä pystyyn miten aikaisin sattuu. Mun käsky on ollut nukkua kunnes klo näyttää 7. Usein on vielä jatkanut unia lähelle sitä, joskus silti noustu esim 6.30 kun on jaksanut vaikka puolisen tuntia sängyssä makoilla unen jatkumatta. Ei se mun mielestä mitään kidutusta ole, vaan ohjaamista hänelle sopivaan unirytmiin. Paljon hyvää asiaa sun tekstissä, mutta kun tuolla heräämisaiheella aloittaa ja päätyy lastensuojeluasiaan niin itselle vähän kolahti.
      Joka tapauksessa lasten turvallisuus ja onni edellä 😊

    • En juurikaan koskaan kommentoi blogikirjoituksia mutta nyt tuli niin iholle, että pakko. Itselläni on 1v 2kk erittäin voimakastahtoinen ja erittäin touhukas poika niin hyvässä kuin pahassakin. Mieheni on koko vauvavuoden ajan työn ohella käynyt opiskelemassa toisella paikkakunnalla ja tehnyt lisäksi ajoittain todella pitkiä työpäiviä joten olen yksin todella paljon vastuussa lapsesta ja kodista Lisäksi pojalla oli kuukausien korvatulehduskierre ja rikkonaisia öitä. Olen ollut ajoittain todella väsynyt. Olemme joutuneet pitämään unikoulua lukemattomia kertoja ja itkettäneet lasta sen yhteydessä valitettavan paljon ja kyllä, myös esittämään nukkuvaa jotta lapsi ei virkoaisi liikaa vaan jatkaisi ilman apua unia. Ammattilaisen ohjein toteutimme unikoulua ja sen myötä äiti voi henkisesti paremmin ja lapsi on paljon iloisempi päivisin kun saa tarpeeksi unta. Väsyneenä olen myös valitettavasti korottanut ääntäni lapselle, ihan niinkin paljon että sen on varmasti kuullut koko naapurusto. Joudun välillä torjumaan lapsen pyynnöt syliin ja kutsut leikkiin jotta saisin edes jollain tasolla pidettyä kodin pystyssä. Ja lapsi ei siis viihdy hetkeäkään yksin ja jos menen edes vessaan hän itkee kuin päätä leikattaisiin irti. Olisiko minussa siis ainesta lastensuojelun asiakkaaksi? Se tunne tekstistä valitettavasti tuli ja se särki sydämeni miljooniksi paloiksi.

    • Sanna, en missään tapauksessa tarkoittanut tuolla nukkumisen säätely/heräämisen säätely asialla yhteyttä lastensuojeluun!! En missään tapauksessa. Pahoittelen, jos tuli sellainen käsitys. <3
      Tuo lastensuojelu ja Armanin ohjelma oli tässä kirjoituksessa sen yhteyden vuoksi, että "miltä lapsesta tuntuu". Mutta siis vielä kerran, pahoittelut.

    • Satu, tottakai vanhemmat saavat (ja pitääkin) ohjata lapsen unirytmiä oikeaksi. 🙂 En sitä tarkoittanut. Luin vain yhdestä postauksesta kovin tiukkasanaisen kirjoituksen tuosta lapsen ”pakottamisesta” makaamaan sängyssä hiljaa jne.. ja se tuntui itsestäni jotenkin pahalta.
      Mutta aina kaikki on tapauskohtaista. <3

    • Kiitos Monna, kun selvensit tekstiäsi<3 Tyhmää noin järjellä ajateltuna, että täytyy hakea tuntemattomalta ihmiseltä armahdus kasvatustavoilleen, mutta ei näissä pienen lapsen äidin ajatuksissa aina muutenkaan ole paljoa järkeä😂 Olen siis vain tykännyt lukea juttujasi, kun vaikutat niin tolkun ihmiseltä ja joihinkin muihin treeniblogeihin verrattuna sulla on ihanan terve ja sellainen tavallinen meininki. Ja lasten kasvatuksessakin olet jotenkin armollisen tuntuinen. Siksi varmaan tuntui nyt niin pahalta. Mutta kiitos siis vielä, että selvensit ja jatka samaan malliin!

  9. Tuli tuosta lapsen tasolle menemisestä kiva muisto mieleen, vaikka itsellä ei lapsia vielä olekaan. Tykkäsin pienenä noin 5 v. yli kaiken tiskata mummolassa kun siellä ei vielä konetta ollut. Äidillä, isällä ja mummulla meni hermot, koska tiskaaminen kesti sillä tavalla mun kanssa reilun tunnin aina aterian jälkeen. Mutta meidän vaari tiskas jokanen kerta mun kanssa aina uudestaan ja uudestaan, kun samat jo puhtaat lautaset tipahteli tohinassa takaisin lika veteen. Respect! Ei vois kyllä edellyttää tätä vangemmilta arjessa päivittäin, mutta voi vitsit se oli hauskaa!

  10. Erittäin hyvä kirjoitus!! <3

    Lastensuojelussa olen töissä ohjaajana. Rakastan työtäni. Armanin ohjelma toi myös meidän lastenkodin työntekijöiden näkökulmaa esille (ei ainoastaan sosiaalityöntekijöiden, joita yleensä mediassa on esillä). Teen työtäni koko sydämestäni. Lasten ja nuorten kanssa jaetaan ilot ja surut. Luotamme heihin ja he luottavat meihin. Lapsilla ja nuorilla ei välttämättä ole ikinä ollut aikuista johon voi luottaa, arki on arvaamatonta joka luo turvattomuutta. luomme mahdollisimman normaalia arkea. Töissä on kivaa, saa hullutella ja hupsutella 😀 Armanin ohjelmassa ohjaaja sanoi, että ei tämä ole työtä, tämä on elämäntapa. Samaa mieltä! Mitään ei voi esittää, sen näkee kilsojen päähän 😀 mahtavaa on nähdä itsenäistyvä nuori joka muuttaa omilleen, varma omasta tulevaisuudestaan ja unelmistaan! Onnistuttiin yhdessä kasvattamisessa!! 🙂

  11. Minulla on vastareaktiona omalla lapsuudelle se, että ainakin vielä uskallan /kehtaan ja haluan aivan ehdottomasti höpsötellä lapsen kanssa ihan paikasta ja ajasta riippumatta. Tulimme juuri reissulta Hampurista, jossa tanssittiin pojan kanssa metrossa, älämölöiltiin kaupoilla ja lentokontällä laskeuduttuamme takaisin maan kamaralle istuin lentokentän lattialla, poika juoksi useita kertoja edestakaisin yhtä väliä, heittäytyi muka niin voimakkaasti syliin, että äiti kaatui selälleen jne jne.. kaikkea tuollaista. Äitiyden myötä minulle on alkanut olla ihan sama se, mitä muut ajattelee minusta, jos haluan leikittää ja hupsuttaa lastani, niin ei sitä tule hävettyä lainkaan 🙂

    Vastapainona poikaa kuljetetaan paljon aikuisten jutuissa mukana, välillä asiakaskäynneillä ja toimistollakin poika on ollut työpäiviä. Itsekkäästi kuljetan myös poikaa mukaan hararstuksiin, mutta missä ikinä ollaankin, poikakin saa huomiota ja leikitystä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 50
Tykkää jutusta