Lapsen kasvatus

Se on aihe, mistä riittää mielipiteitä varmasti yhtä paljon kuin kaikesta muustakin lapsiin liittyvästä. Eli yhtä paljon, kuin on erilaisia vanhempia, on erilaisia kasvatustapoja. Minä luotan, että jokainen vanhempi osaa itse kasvattaa oman lapsensa, koska tuntee lapsen tarpeet ja persoonan. Toki kuitenkin on jotain sellaisia yleisiä juttuja, jotka olisi omasta mielestäni hyvä opettaa kaikille lapsille. Kuten mm. kohteliaisuus, hyvät käytöstavat ja väkivallattomuus.

Katsoin aamulla MTV3:n AamuTv:stä haastattelua, jossa puhuttiin lasten kasvattamisesta. Vieraana oli Jari Sinkkonen, tunnettu lastenpsykiatri – osa pitää hänen opeistaan ja mielipiteistään, osa ei. Toisena vieraana oli Suvi Saaresti, lastentarhan opettaja ja kirjailija. Haastattelu oli todella mielenkiintoinen. Siinä puhuttii mm. siitä, että nykyään vanhemmat ovat jollain tapaa hukassa siitä, että miten rajoja voi asettaa lapselle. Milloin mennään liiallisuuksiin ja milloin taas annetaan lapselle liikaa päätösvaltaa. Mielestäni eräs älyttömän hyvä ja tärkeä pointti oli Jari Sinkkoselta ja Suvi Saarestilta oli se, että jos lapselle annetaan taaperoikäisestä lähtien kaikki päätösvalta, hän ei osaa käyttää sitä oikein. Lapsi ei koe sitä vapautena ja aah, minä saan päättää kaikesta itse – vaan voi kokea sen jopa turvattomana.

Vanha sanonta ”rajat luo rakkautta” on mielestäni pätevä juttu. Samaa sanoi Sinkkonen ja Saaresti. Samaa olen lukenut muutamista ”kasvatus-oppaista” ja kirjoista. On kuulemma yleistyvä trendi, että lapset on perheen pää, ei enää vanhemmat. Yksi tähän ajavista asioista on se, että monia 80-luvulla syntyneitä lapsia on saatettu kasvattaa liiankin tiukoilla rajoilla. Nyt sitten nämä lapset aikuisena haluavat antaa omille lapsilleen vapautta ja saattavatkin antaa sitä jopa liiaksi.

On muutama kasvatusmetodi, joista olen lukenut ja tänään aamuohjelmasta kuullut, joita itse olen ajatellut ainakin yrittää kasvatuksessa. Ja ne ovat nämä:

  1. Aseta rajoja, mutta anna lapselle vapaus valita. Lapselle voi asettaa rajat esimerkiksi syömisessä niin, että antaa lapsen valita muutamasta vaihtoehdosta. ”Syötkö sinä tänään aamupalaksi banaania vai omenaa” – lapsi saa päättää kumpaa syö, mutta vanhempi on kuitenkin laittanut jonkinlaiset rajat. Jos lapselta kysytään, että mitä haluat syödä tänään aamupalaksi voi lapsi päättää, että syö aamupalaksi suklaata ja jäätelöä. 😀
  2. Väkivallalle aina ei.  Kun parivuotias pikkutaapero muksii nyrkillä äitiä tai iskää, se voi olla huvittavaakin, eikä tietysti satu. Mutta jo tällöin pitäisi kieltää lyöminen, silloin lapsi oppii jo pienestä pitäen ettei väkivalta ole ratkaisu missään tilanteessa.
  3. Ymmärrä lasta, myös uhmakiukkupotkuraivareissa. Tämä on varmasti yksi haastavimmista ja vaikeimmista tilanteista – varsinkin keskellä ruokakauppaa. 😉 On kuulemma tärkeää ymmärtää lasta tällaisissa tilanteissa. Jos lapsi heittäytyy karkkihyllyn edessä lattialla ja huutaa kurkku suorana, että haluaa karkkia on lasta yritettävä ymmärtää ja kertoa tilanne auki. ”Tänään ei ole karkkipäivä, ymmärrän että sinua harmittaa, mutta tullaan ostamaan karkkia lauantaina.” Lapsi kokee näin, että hänen kiukulleen ja tunteilleen annetaan tilaa, mutta rajat on olemassa, eikä karkkia syödä joka päivä.
  4. Ole läsnä. Huomaan muunmuassa jo nyt, että Emma kiinnostuu aina kännykästä. Hän on nähnyt sen meidän kädessä monta kertaa. Olenkin tehnyt tietoisen päätöksen, että kun Emma on hereillä ei minun tarvitse selata instagramia tai facebookkia. Ne jutut saa odottaa. Haluan muutenkin yrittää olla mahdollisimman paljon läsnä Emman kanssa. Uskon, että aito läsnäolo tuo lapselle turvallisuuden tunnetta ja itseluottamusta. Ajattelen, että lapsi aistii sen jos aikuisia kiinnostaa lapsen seura, eivätkä ne ole koko ajan vain kännykkä kädessä.

Nämä neljä juttua on nyt sellaisia, joita tuli tällä hetkellä mieleen. On paljon muitakin juttuja, joita olen ajatellut kasvatuksesta. Näistä neljästä asiasta on varmasti välillä vaikea pitää kiinni tilanteen tullessa, mutta ajattelen niin, että meillä aikuisilla pitää olla sitä itsehillintää ja henkistä voimaa. Lapsella sitä ei tarvitse kovin varhaisessa vaiheessa olla ja siksi sitä pitääkin lapselle opettaa oman käyttäytymisen kautta.

***

Aurinkoista torstaita kaikille! 🙂 Tässä hyvä teksti, jossa Sinkkonen puhuu kasvatuksesta ja mm. väkivallasta ja syömisestä ja vaikka mistä. 🙂

 

Lue myös kirjoitukseni: Miltä lapsesta tuntuu?

ps. Jollyroomin vaatesetti-pakkauksen voitti nimimerkki Laura. Olen voittajaan yhteydessä meilitse. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistumisesta! <3

Hei muuten, jos olette sitä mieltä, että blogini ansaitsi äänenne Suomen blogiskenen vaikuttajana, niin käykäähän antamassa äänenne TÄÄLLÄ.

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

7 vastausta artikkeliin “Lapsen kasvatus”

  1. Hei Monna,

    Pari omakohtaista kokemusta pienten lasten kasvatuksesta. Omani kun lähentelevät jo murrosikää.

    Kaikken tärkeintä lasten kasvatuksessa on olla läsnä. Se ei tarkoita että koko ajan oltaisiin lapsen iholla, mutta silloin kun lapsi tarvitsee läheisyyttä, sitä on mahdollisuus saada. Pienenä huomiota tarvitsee enemmän, kouluikäinen puuhailee jo paljon itsekseen ja kaipaa myös omaa rauhaa. En kuitenkaan usko, että tämä on teillä ongelma kun olette perhekeskeisiä.

    PIenten lasten kanssa arkea helpottaa huimasti se, että sanan ’ei’ opettaa heti kun lapsi lähtee liikkeelle. Helppo tapa on opettaa hyllyillä ja pöydillä olevien tavaroiden suhteen, että niihin ei kosketa. Jos lapsi ei tottele, nostetaan lapsi kauemmaksi ja kiinnitetään huomio esimerkiksi leluihin. Alkuvaiheessa tämä vaatii kärsivällisyyttä, koska toki kielletty esine kiinnostaa enemmän kuin tutut lelut. Kun tämän alkuvaiheen käy läpi, on helppo käydä kavereiden luona kylässä, kun ei tarvitse miettiä mikä pöytälamppu tällä kertaa hajoaa. Samalla myös tulee selväksi kuka asioista määrää.

    Uhmakiukkupotkuraivareiden aikana on turha yrittää puhua järkeä. Lapsi karjuu niin, ettei edes kuule mitään. Meillä raivarit sattuivat aamuisin kun piti pukea ulkovaatteet ylle, ja silloin parhaiten toimi se, kun kävi lapsen viereen selälleen karjumaan. Ensin tuli hämmästys ja sen jälkeen hiljaisuus. Tämän jälkeen sylittelyä niin kauan että tunteet rauhoittuvat ja tässä vaiheessa voi jo yrittää jutellakin. Julkisella paikalla en ehkä kehtaisi kuitenkaan käydä selälleen karjumaan, vaikka olen kuullut että joku vanhempi on niinkin tehnyt.
    Ben Furman on kirjoittanut aiheesta lapsille ja aikuisille suunnatun kirjan: Tiikerikirja. Siinä on hyviä vinkkejä miten tilanteita voi käsitellä ja toistaa jälkikäteen hallitusti lapsen nähden vaikkapa puolison kanssa. Samaan kirjasarjaan kuuluu myös toinen kirja jolla painajaisista pääsi eroon. Se kannattaa myös lukea. Meillä painajaisetkin olivat joskus kovasti ajankohtaisia.

    On myös tärkeää tarkkailla millaisista tilanteista lapsi palkitaan. Kiukuttelua ei milloinkaan saa palkita, muutoin se pahenee hurjiin mittasuhteisiin. Esimerkiksi kaupasta voidaan ostaa jos se sovitaan ennalta, tai ostos on vanhemman mielestä hyvä idea. Jos vanhempi ensin kieltää ja kiukuttelun jälkeen myöntyy, ollaan ongelmissa. Pitäisi pystyä olemaan looginen sen tilanteen ajan, lapset huomaavat kyllä epäröinnin ja käyttävät sen hyväkseen.

    Tällaisia ajatuksi tällä kertaa tuli mieleen kirjoituksestasi. Toivottelen hyvää kevättä koko perheelle.

  2. Hyviä pointteja Monna 🙂

    Mulla on aikaslailla samat ajatukset. Yks mitä itse pidän myös tosi tärkeänä on tunteiden sanoittaminen. Pieni lapsi ei vielä pysty tunnistamaan eikä ymmärtämään miksi tietyissä tilanteissa tuntuu joltain. Että mitä kummaa se oiken on. Mun mielestä aikuisen tehtävä on silloin auttaa lasta ja selittämällä tyyliin: ” voi kun sua harmittaa kun et nyt saa ottaa lelua joka toisella on leikeissä” tai ”voi että nyt kiukuttaa kun olet väsynyt”. Opettaa lasta tunnistamaan omia tunnetiloja, käsittelemään niitä ja myös osoittaa että ymmärtää ja hyväksyy lapsen tunteineen kaikkineen. Toki pitää varoa, ettei liikaa ylitulkitse ja varmaan monesti kannattaa myös vanhemmalta lapselta kysyä eikä aina olettaa. Mutta uskon, että tunnekasvatus kantaa valtavasti hedelmää myöhemmin 🙂 Tämä varmaan menee tosi pitkälti sun kohtaan kolme, mutta halusin sanoa siihen vaan sen tunteiden sanoittamisen vähän niinkuin lisänä 🙂

  3. Kiva kirjoitus, samoja ajatuksia, mitä itsekin olen miettinyt ☺ kiitos tästä!

    Mikähän siinä on, että monet äidit on niin kovia kinastelemaan lapsiin liittyvistä asioista netissä? Olisi kiva, että näistä kaikista lapsiin liittyvistä asioista voitaisiin keskustella rakentavasti.☺ välillä koen suurta ärtymystä ja myötähäpeää, kun esim. Facen imetysryhmässä on ihan ihme riitoja..

    Olisiko sun ollut mahdollista tehdä jotain postausta Emman ruokailuista ihan ekoista päivistä tähän päivään? ☺ ymmärrän jos menee liian henkilökohtaiseksi. Olen vain saanut niin paljon tukea ja voimia niistä sinun kirjotuksistasi, joissa kerroit mm. Imetyksen loppumisesta. Täällä menen 3kk tytön kanssa osittaisimetyksellä, suurin osa ravinnosta tulee korvikkeena. 4kk iässä tarkoitus aloittaa kiinteät, ja olisi kiva kuulla teidän taipaleesta sen suhteen lisää, jos saisi jotain vinkkejä. ☺ kiitos kuitenkin jo tähän astisista teksteistä, on ollut hyvä lukea niitä, kun joka puolelta on painostettu imettämään ja moitittu korviketta, vaikka yksinkertaisesti maitoa ei koskaan tullut tarpeeksi rinnoista.

    Aurinkoista päivää sinne teille!😘

  4. Hyvä kirjoitus👍Valonlapsen kaavatuskirja on myös lukemisen arvoinen…se on lapsen näkökulmasta kirjoitettu.

  5. Juuri tuo rajojen asettaminen monelta puuttuu nykyään. Musta on uskomatonta, että annetaan lapsien lyödä/purea/sylkeä ja vanhemmat vain nauraa ompas hauskaa.. Ei oo enää myöhemmin hauskaa varmaan sellainenkaa.. Meillä on ollut kotona pienenä ehdoton ei puremiseen esimerkiksi. Ja lyömiseen tietenkin kans. Jos lapselle antaa liikaa päätösvaltaa, todella voi hänestä tuntua turvattomalta! Sitä ei moni välttämättä edes tajua..

  6. Niin ihana kuva Emmasta, että alkoi ihan itkettää. Niin pieni ja viaton. <3

  7. Hienoa, että tv-keskustelumme on herättänyt hyvää pohdintaa ja jatkokeskustelua (:

    Kirjassani Valon lapsen kasvatuskirja käydään läpi lapsen tie kohdusta aina nuoreen aikuisikään asti. Käykäähän lukemassa!

    T. Suvi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 31
Tykkää jutusta