Ulkonäkökeskeinen maailma.

Kuka osaa vääntää itseään parhaaseen s-kirjaimen muotoiseen asentoon kuvissa? Kuka osaa vetää vatsaa parhaiten sisäänpäin, niin ettei kasvoilta näy hengityksen pidättäminen? Kuka osaa pyllistää juuri sopivasti, mutta ei liikaa?

Olen miettinyt nyt lähiaikoina todella paljon sitä, kuinka ulkonäkökeskeistä tämä elämä on. Ulkonäkö on käyntikortti. Eikä sen käyntikortin kiillottamiseen riitä se, että pukeutuu siististi ja on ystävällinen ja kohtelias. Kiiltävin kortti on sillä, jolla on niin älyttömän upea kroppa ja niin kalliita outfittejä, että ei niihin ihan peruspertit ja pirkot pysty. Ei rahallisesti, eikä vain kuntosalilla kyykkäämällä.

Minua on alkanut myös todella kovasti mietityttämään se, haluanko oikeasti tehdä töitä enää personal trainerina. Ehkä haluan. Mutta haluanko valmentaa ihmisiä ulkonäkö edellä? En halua. Toisaalta, en ole koskaan halunnut kannustaa asiakkaitani pelkästään ulkonäkötavoitteisiin. Ulkonäöstä saa ja pitää välittää. On hienoa, että halutaan kropan olevan sellainen, jota itsellään on kiva kantaa. Sellainen, jota ei häpeile. Mutta jos ainoa tavoite on ulkonäkö ja koko elämä pyörii sen ympärillä miltä näyttää missäkin ig-kuvassa, on mielestäni jotain ehkä vähän pielessä. Mutta tietysti tämä on vain minun mielipiteeni.

Luin viime viikolla kirjoituksen, kuinka nuorten itsemurhatilastot ovat nousseet. Kuinka paljon nuoret kokevat ahdistusta ja sairastavat masennusta. Olen varma, että osa näistä ahdistuksista johtuu todella kovista ulkonäköpaineista ja siitä, että nuoria ei osata auttaa näissä asioissa. Tai kuulla heidän ahdistustaan. En oikein tykkää niistä sellaisista ”tältä näyttää nainen (tai mies) oikeasti” -kuvapostauksista, koska on olemassa ihan oikeastikin hyväkuntoisia ja hyvännäköisiä ihmisiä. Mutta se mikä pitäisi jollain tapaa terottaa nuorille on se, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Kaikki ig-kuvien takana olevat upeakroppaiset mimmit eivät elä unelmaansa, eivätkä he pysty olemaan pidättämättä hengitystään, kuin sen kuvan oton verran. Kaikki muskelimiehet ig-kuvissa ei ole hankkineet hauiksiaan pelkällä heraproteiinilla.

Tiedän, että ääneni ei tästä asiasta kanna tarpeeksi kauas. Mutta kirjoitan, koska tiedän siellä lukijoissa olevan äitejä, joiden lapset nyt miettivät tai tulevat tulevaisuudessa miettimään näitä asioita. Tiedän siellä lukijoissa olevan nuoria, jotka kamppailee juuri tällä hetkellä ulkonäköpaineista. En vain tiedä, kuka olisi oikea ihminen puhumaan näistä niille yläaste-ikäisille, jotka katsovat joka aamu itseään peilistä ja miettivät olenko minä tarpeeksi. Tai niille parikymppisille neidoille, jotka katsovat julkisuudessakin pyörivien naisten kuvia ihaillen. Unelmoiden siitä kropasta ja ajatellen, että kun tuollaisen kropan minäkin saan, olen onnellinen. Sitten kun se peppu ei kasva ja hauis ei pullistele liian kovalla treenillä ja pelkällä parsakaalilla ja kanalla, onkin suru puserossa – olenko minä huono, kun en onnistunut?

Tiedättekö mistä puhun?

En tiedä… Jotenkin vain tulen kovin surulliseksi siitä miten se voi olla mahdollista, että ulkonäöllä on niin suuri merkitys. Edelleenkään en kiellä sitä, etteikö ulkonäöstä saisi välittää ja vaikka tavoitellakin sitä pyöreää peppua. Mutta jos ulkonäkö määrittää sinut ihmisenä ja vain sillä on merkitystä kenen uuma on kapein ja peppu pyörein, niin miten ihmeessä se on mahdollista?! Ihan oikeasti. Kuinka moni oikeasti liikkuu liikunnan riemusta? Kuinka moni treenaa sen vuoksi, että viihtyisi omassa kropassaan, mutta kuitenkin pilke silmäkulmassa ja jotain sellaista lajia mikä innostaa joka ikinen kerta liikkumaan? Ja kun ihan oikeasti siinä omassa kropassaan voi  ja saa viihtyä myös vaikkei olisikaan sitä pyöreää peppua ja kapeaa vyötäröä. Itseensä voi olla pirun tyytyväinen, vaikka olisi minkä näköinen tai kokoinen. Painokiloilla ei ole merkitystä, kunhan ne eivät ole terveydelle vaarallisen suuria.

Minusta tuntuu, että olen välillä niin kovin sinisilmäinen. Ja sitten kun kuulen asioita ja luen juttuja, joissa ollaan valmiita tekemään aivan päättömiä asioita vain ulkonäön vuoksi, tulen surulliseksi.

***

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

28 vastausta artikkeliin “Ulkonäkökeskeinen maailma.”

  1. ❤❤❤
    Puhut asiaa. some on tietyissä määrin todella kiva juttu mut sit se määrä ahdistusta ja paineita, minkä se voi ihmisille aiheuttaa, se ei ole kiva juttu. en oikein tiedä itsekkään mitä asialle vois tehdä, mutta ainakin siitä voidaan puhua ja meistä jokainen kun voi hoitaa vaan sen oman tonttinsa. koitetaan vaan rakastaa toisiamme ja levittää hyvää mieltä. ehkä yksi ihminen voi edes jollain tasolla auttaa jotain toista.

    • Joo, somella on myös hyvät puolensa! 🙂 Mutta se jos se alkaa tekemään paineita ja ahdistusta, on huono juttu. 🙁
      Ja todellakin! Jos jokainen levittää hyvää mieltä ja puhuu hyvistä asioista, voidaan varmasti auttaa toinen toisiamme.

  2. Erittäin hyvä kirjoitus, Monna. Sinulla on taito nostaa tärkeitä asioita pinnalle ja kirjoitat hyvin. Kiitos siitä! Itsekin tuoreena äitinä olen pohtinut aihetta paljon ja miettinyt, millaista naisen mallia haluan lapselleni antaa ja millaiseen maailmaan hän kasvaa. Nuo itsemurhatilastot ovat karua luettavaa, eikä voi vähätellä sitäkään, miten paljon erilaiset syömishäiriöt ovat lisääntyneet. Se on pelottavaa.

    • Kiitos Riina! 🙂
      Nuo tilastot on todellakin karua luettavaa. Myös se, että syömishäiriöt on lisääntyneet niin pojilla kuin tytöllä on pelottavaa. 🙁

  3. Tosi hyvä kirjoitus. Itse olen ollut yläaste/lukio-ikäinen silloin kun ei ollut niin hienoa omistaa isoa takapuolta..18 vuotiaana lakkiaiskuvassa painan 53kg ja pidin itseäni pullukkana. Nyt 33 vuotiaana painan 80kg ja olen kahden lapsen äiti, fyysisesti vahvempi ja paremmassa kunnossa kuin tuolloin..Ja enemmän sinut itseni kanssa ja koen itseni enemmän seksikkääksi ja kauniimmaksi kuin tuolloin. Ja saan enemmän kehuja ulkonäöstäni..vaikka tammikuussa synnytinkin. Tykkään treenata ja pitää huolta itsestäni, mutta siltikin se kauneus tulee sisältä..olen itsevarmempi kuin koskaan ja se näkyy ulospäin. Eräs mies sanoi juuri tällä viikolla minulle, että vaikka mulla on muotoja enkä ole mikään fitnessbeibe, niin kannan itseni jotenkin niin itsevarmalla asenteella, että se saa katsomaan perään. Ja ei ollut edes oma puoliso joka tämän sanoi 😊 Tämän jos jotenkin saisi kaikille nuorille tytöille iskostettua alitajuntaan niin monella jäisi itkut peilin edessä vähemmäksi.

    • Ounouh. 🙁 Se on aika kamalaa, että noin pienikokoisena voi ajatella olevansa pullukka. Mutta sitähän se nimenomaan on tämä ulkonäkökeskeinen maailma. 🙁 Kroppaihanteet muuttuu, milloin on muotia iso peppu ja milloin länkisääret. Ja sitten kun ei ole ihan niissä ”ihanteissa”, niin kokee olevansa huono.
      Ihana kuulla, että nyt koet itsesi seksikkääksi ja kauniiksi! <3 Ihan super mahtavaa!! 🙂
      Ja siis itsevarmuushan on ihan oikeasti parhaimman näköistä, ei se onko fitnessbeibe tai ei.

  4. Hienosti kirjoitettu

    Oon huomannut, että urheilu auttaa miulla ulkonäköpaineisiin. Muutamia kertoja ollut pitempi tauko liikunnassa, kun en ole sairastelun tai muun alavireisyyden takia päässyt/jaksanut kotia ja työtä pitemmälle. Silloin on jotenkin huonompi olo kropassaankin, ja peilin edessä tulee liian usein huokailtua sitä miten ”voi voi, kun tuokin on yhtä löysää höttöä ja voivoi, miten tuostakin pömpöttää”. Sitten taas kun pääsee säännölliseen urheiluun käsiksi, niin sama edelleen jonkin verran ”virallisten mittojen” mukaan ylipainoinen kroppa tuntuu huomattavasti paremmalta paikalta asua. Keskittyy ehkä enemmän siihen, miten se kroppa toimii. Miten se tänäänkin jaksoi maastavetää pikkasen enemmän, kuin viime kuussa. Se höttö ja pömpötyskin näyttää paremmalta, kun on taas päässyt käyttämään lihaksia siellä alla.

    • Joo, kyllä urheilu parantaa myös mielenlaatua! 🙂 Se on ihan fakta! Ja ehdottomasti se, että tekee sellaista liikuntaa, mistä tykkää ja missä kokee onnistumisen fiiliksiä! Ei se katso sitä, onko vähän makkaraa vai ei. 🙂

  5. Aivan mahtava kirjoitus!!! <3 Saako jakaa facessa? 🙂 kavereissani on niin monia joille tekis hyvää nähdä tämä.

    • Tottakai saa! 🙂 Mitä enemmän silmäpareja tämän näkee, sen parempi! <3

  6. Kirjoitin samasta aiheesta blogiini viime viikolla pohtien kuka on tänä päivänä aito ja mitä aitous on nykyään. Aika paljon muuttuneet ihanteet viime vuosina.

    • Niinhän ne ovat. Aitous on jännä käsite, koska se ei välttämättä tarkoita pelkästään ulkonäköä. Hyvä, että sinäkin olet kirjoittanut. <3

  7. Minä 24v nuori neitonen kamppailen juuri nyt näiden asioiden kanssa.. aikaisemmin laihdutin, innostuin kuntosalista ja silloin hyväksyin itseni. Sitten laihtumisen myötä vaatteet istui hyvin ja oli kiva kun pystyi ostamaan erilaisia vaatteita. Samaan aikaan tsemppasin laihduttavaa ystävääni että ”kilot menee elämän aikana ylös ja alas, mutta se ei määrittele sua ihmisenä mitenkään, oot vaan oma ihana ittes”. Eikä hän kehdannut lähteä salillekaan ja siihen totetin ettei siellä kukaan katso pahasti ja että itse ainakin katson ihailevasti kuinka ihmiset huolehtivat itsestään. Noh.. sitten vaikean elämäntilanteen vuoksi kertyi kiloja ja painan taas saman verran kuin aikanaan alkaessani laihduttamaan.. kaikki nuo vinkit mitä sanoin ystävälleni joutui hän sanomaan ne takaisin minulle, mutten siltikään usko sitä. Joka päivä ahdistun vaatekaapilla kun mikään ei enää mahdu enkä näytä kauniilta.. en osta uusia sopivia koska se on painajaismaista etsimistä. Tyydynkin ajattelemaan että sitten kun laihdun takaisin omaksi itsekseni..
    Kävin pt kurssinkin ja sinunkin kanssa jokunen sana vaihdettiin, kun aloit suorittamaan health coach kurssia. Koulutukseni alussa olin innoissani, mutta lopussa en tuntenut enää kuuluvani sinne, koska en näytä ”siltä miltä pitäisi”. Nyt on kuitenkin todistus ja paljon tietoa ja taitoa, mutta ei todellakaan itsevarmuutta. Enhän mä tän näkösenä voi toisia neuvoa, kun omakin kunto päässyt heikkenemään.. nyt edessä pääsykokeet vierumäelle liikunnanohjaajaksi, mutta välillä iskee turhautuminen: en mä oo kuitenkaan yhtähyvässä kunnossa kuin muut niin tuskin pääsen.
    Salilla on vaihtelevasti kiva käydä, mutta jos satun näkemään oman vartaloni heikkoudet peilistä niin menee koko treeni pilalle ja myöskin koko päivä. Olen vain niin pettynyt että päästin itseni tähän kuntoon taas.. toisaalta kun kävelen kaupungillakin piiiiitkän asukamppailun jälkeen niin huomaan että oon ihan joukkoon kuuluva enkä mitenkään vastenmielinen. Tosin jos nään peilistä itseni jotenkin rumana niin haluan äkkiä pois kaupungiltakin 😀
    Kyllä itse syytän osittain somea koska päivät pitkät haikailen parempaa kroppaa tuijotellen ihailemieni urheilijoiden kuvia.. lähdin instagramistakin, että edes vähän vähenisi se muiden ihailu, mutta kyllä ne keinot keksin silti, facebook tms.. olen vain tällähetkellä niin väsynyt ja elämä vieläkin sekaisin että ei vain voimat riitä alkaa toteuttamaan tätä tavoitetta isommin. Olen vaan niin armoton itselleni ja siitä pitäisi oppia pois. :/ olisi ihana päästä takaisin siihen aikaan, kun puhelimella ei päässyt nettiin.. avopuolisokin katselee jatkuvasti youtubea minun huomioimiseni sijaan..
    Kauhea avautuminen näin heti aamuun, mutta hyvä kirjoitus sinulta! En yleensä kommentoi mihinkään blogeihin, mutta kerroin nyt oman tilanteeni ja sen ettet kyllä ihan metsässä ollut kirjoituksesi kanssa. 🙂 Ihanaa kesää teidän perheelle <3

    • Kiitos kommentistasi! Kiitos, että jaoit omia tuntemuksia! <3
      Mielestäni ei ole olemassa "oikean näköistä" pt:tä! Eihän kaikki jääkiekkovalmentajatkaan enää pystyisi pelaamaan, mutta he voivat silti valmentaa. 😉
      Se, miten valmennat ja mitä tietoa ja taitoa omaat, on paljon tärkeämpää, kuin se miltä näytät. Tämä on asia, mistä pitäisi myös puhua enemmän! <3
      Ihanaa kesää myös sinulle!

  8. Se on mielestäni käsittämätöntä, että monet ”hyvinvointi” bloggaajat selittävät, että liikun hyvinvoinnin vuoksi ja ulkonäkö ei niin kiinnosta. Mutta silti instagram täynnä kuvia vatsapaloista ja hauiksista.😁

    Mukavahan se on näyttää hyvälle, mutta miksi jokatoinen kuva on paljaasta pinnasta….

    • Joo, näinpä. 🙁
      Itse olen sitä mieltä, että liikunta hyvinvoinnin ja ilon vuoksi on se paras juttu, mutta toki (kuten tässäkin kirjoitin) se kroppa mitä tykkää itse kantaa on ”mukava plussa” siinä ohessa.
      Ja paljasta pintaa ei ehkä ihan niin paljon tarvitsisi ig:t ja muut kanavat olla täynnä.

  9. En myöskään ymmärrä, miksi niitä kuvia pitää muokata niin rankalla kädellä 😀 Ja kun sen vielä huomaa ihan selvästi. Miksi ei voisi rypyt yms näkyä kuvissa ja täytyy näyttää koko ajan hyvältä? Omissa kuvissani saa finnit yms näkyä, en jaksa/osaa edes muokata niitä. 😀

    • Niin. 🙁 Se on totta. Ja eihän rypyt tarkoita sitä, etteikö näyttäisi silti hyvältä? Vai mitä? 🙂

  10. Oon ihan samoilla linjoilla ja oon myös surullinen kuinka paljon ulkonäkö merkitsee nykypäivänä. Tuntuu, että ihmiset asettavat vaatimuksia itselleen sosiaalisen median mukaan ja nämä vaatimukset eivät välttämättä koske enää pelkkää ulkonäköä. Eniten mua itseäni huolettaa ne teinit ja lapset, jotka syntyvät tämän sosiaalisen median keskelle ja alusta lähtien näkevät näitä epätodellisia kuvia ja ahdistuvat niistä.

    Eilen just mietin näitä asioita, kun luin Svenska dagbladetin artikkelin uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan Instagram tekee alakuloiseksi/masentuneeksi. (https://www.svd.se/darfor-kan-instagram-gora-dig-deprimerad) Niin kuin sanoit niin näillä asioilla taitaa olla yhteys ihmisten henkiseen hyvinvointiin, valitettavasti. Ainakin artikkelin mukaan, jossa nostetaan esille, kuinka etenkin nuoret naiset ahdistuvat omasta kropastaan ja elämästään vertaillessaan muiden ihmisten filtteröityjä kuvia.

    Oon myös huolissani, että nämä sosiaalisen median epärealistiset kuvat ja sen tuomat vaatimukset itselle vaikuttavat itsetunnon rakentamiseen suorittamisella. (Kirjoitin itsekin hetki sitten (http://www.lily.fi/blogit/pa-andra-sidan-havet/olenko-vahvistanut-itsetuntoani-suorittamalla).

    Kiitos Monna sun blogista, jossa nostat tärkeitä asioita esiin. 🙂

    <3:lla Bansku

    • Joo, mua myös huolestuttaa ne teinit. 🙁 Miten heille voi opettaa sellaisen armollisen elämäntavan ja jakaa tietoa siitä, että sosiaalinen media ei ole totuus.
      Ja voihan huoh tuo tutkimus. Se on varmasti niin paikkansa pitävä!!
      Kiitos! Ja ihanaa, että sinäkin olet kirjoittanut asiasta! Käyn lukemassa tuon tekstisi! <3

  11. Mitäpä, jos alkaisit hyvinvointivalmentajaksi tai elämänhallinta terapeutiksi? Kuulostaaa nimittäin tosi fiksulta, ainakin mun korvaan. Ehkä nuita reittejä kautta voisit saada äänesi kuuluviin. Entä oletko ajatellut terveydenhoitajaopintoja? 🙂 ihanaa kevättä!

    • Niin, se on kyllä sellainen mikä on jo aiemmin vähän kiinnostanut. Ehkäpä.. 😉
      Terveydenhoitajan työ ei ehkä kiinnosta.. :/

  12. Hei Monna! Hyvä kirjoitus ja komppaan kovasti! Oletko somessa tai muualla törmännyt Jenny Lehtiseen ja hänen vaakavallankumoukseen, kasvurauhaan ja / tai läskimyytinmurtajiin. Ehdottomasti kannattaa tutustua! Itsekin olen hiljalleen opettelemassa uutta näkökulmaa terveys- ylipaino asiassa, että voisi olla itselleen hiukan armollisempi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 80
Tykkää jutusta