Asiat, jotka on jääneet..

..viimeisen puolen vuoden aikana pois elämästä. Ainakin hetkellisesti.

Tv-sarjojen seuraaminen! Harmittaa oikein, että on jäänyt muutamat todella mielenkiintoiset sarjat seuraamatta nyt viimeisen puolen vuoden aikana. Emman nukkumaanmeno on juurikin siinä televisio-ohjelmien ”prime time” aikaan. Se käytännössä tarkoittaa sitä, että minä olen kiinni Emmassa ja Tuukka viemässä koiria iltapissalle.

Muisti! Voi luoja! Se on varmasti täyttä faktaa, että vähäinen määrä unta heikentää muistia ja tyhmentää.. 😉 Välillä tuntuu, että en muista edes mikä päivä on. Saatika sitten jotain oikeasti tärkeitä juttuja. Vaikka olen äitiyslomalla, täytyy minun käyttää kalenteria. Saatan nimittäin unohtaa jonkun kahvittelun tai vaunulenkkitreffit tms. jos ne ei ole kalenterissa ylhäällä.

Omat tarpeet. Siis vaikka kuinka yritän aina muistaa kaikki jutut tehdä, saatan silti unohtaa lähtiessä oman lompakkoni kotiin tms. Koska kaikki kapasiteetti menee siihen, että onhan Emmalla mukana vaippoja, ruokaa jne.. Joskus myös tuntuu, että pissahätä on ollut jo parisen tuntia päällä, koska ei vain ole ”ehtinyt” vessaan. 😀 😀

Meikkaaminen. En koskaan ole ollut mikään suuri meikkien käyttäjä, mutta kuitenkin esim. luomiväriä on tullut joskus sipaistua ihan vain arkisinkin silmiin. Nyt en kyllä mitään muuta tee, kun laitan cc-voidetta, puuteria ja aurinkopuuteria. Niin ja kulmiin väriä. Mutta kaikki extra on jäänyt. Sunnuntaina sipaisin huulipunaa huuliini ja Tuukka sanoi, että meinasi saada sydärin. 😀

Nopea vastaaminen viesteihin. Tämäkin jollain tapaa liittyy siihen omaan kapasiteettiin tällä hetkellä. Että sitten kun se hetki sitä omaa aikaa on, ei vaan kertakaikkiaan jaksa alkaa näpyttämään kännykällä viestejä. Ihan paras juttu onkin ääniviestit!!

***

Mites teillä? Kuulostaako tutulta? 😉

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

10 vastausta artikkeliin “Asiat, jotka on jääneet..”

  1. Itellä kyllä tulee kateltuu telkkua paljonki nyt ku imetän joskus kunnon maratooneja niin siinä kerkee kattoo kaikki ohjelmat ja plärää somee tuntikaupalla . Toinen käyttää mua ihan tuttinaan 🙂

    Meikit on kyllä kans jääny ja jopa hiusten harjaaminen unohtuu. Crocsit jalassa ja lökäpöksyt jalassa tääl mennään.

    • Joo, imetys ja muutenkin ihan se pikkuvauva-aika oli helpompi seurata ohjelmia, kun toinen nukkui ja söi. 😀 Nyt on tässä osoitteessa koko ajan sellanen touhu päällä. 😉 Paitsi päikkäriaikaan.

  2. Puhuin aikaisemmin mielelläni puhelimessa ja vastailin nopeasti viesteihin ja s-posteihin. Lapsen syntymän jälkeen olen ollut tosi tosi huono vastaamaan puhelimeen, ja vastausaika viesteihinkin on aika pitkä, sähköposteista puhumattakaan. Lapsi on nyt 3-vuotias ja huonommaksi vaan menee. Ei vaan jaksa olla jatkuvasti olemassa jotakuta muuta varten ja lyhyet omat hetket käyttää mieluummin omassa rauhassa olemiseen kuin ”asioiden” hoitamiseen. Kuitenkin kavereiden tapaaminen kasvotusten on ihan eri juttu, eikä vie voimavaroja vaan antaa niitä lisää. Joten ainakin täällä ilahdutaan enemmän kyläilevistä ystävistä kuin yleensä juuri niihin kiireisimpiin (ilta-)hetkiin osuvista puheluista.

    • Toi on muuten ihan totta! Ei jaksa koko ajan olla olemassa jotakuta muuta varten! Sen takia noi viesteihin vastailut voikin viedä aikaa. Hyvä pointti! 🙂

  3. Huuui tässähän alkaa jännittää miten itselle käy kunhan bebe syntyy… 😍 nyt kun äippälomalaisena tottunut siihen, että on aikaa somettaa monta tuntia päivässä ja laittaa itsensä niin nätiksi ku jaksaa (ei tosin monesti ees jaksa:D).. Monet ovat sanoneet, että älä käytä puhelinta imettäessä, mutta kun siinä ois niin hyvää aikaa selailla instaa ja lukea blogeja.. 😀 niin hassua tämä elämä, että samaan aikaan odottaa innolla ja pienellä kauhulla pikkuvauva-aikaa. Jännittää, miten itse muuttuu, miten kroppa muuttuu, (kiitos muuten edellisestä postauksesta!) millainen vauva sattuu olemaan… Jne jne. Sen oon kuitenkin päättänyt, että se ihan pikkuvauvavaihe kestää niin vähän aikaa, että haluan siitä nauttia, ja joka ikinen päivä etsiä siitä iloa. Vaikka hetkittäin tulee olemaan rankkaa, mutta ku koskaan ei tiedä, saako toista vauva-aikaa kokea ikinä..
    Ps. Instassa on mukava aina seurata niitä sun stooreja. Kuunnella Emman kikatusta ja ihailla sen leveää hymyä.. 😍
    Rentouttavaa kesää teidän perheelle! ❤

    • Hahaa.. 😀
      Tosi moni kuulemma käyttää imettäessä puhelinta. Olisin varmaan itsekin käyttänyt, jos imetys meillä olisi onnistunut pidempään. 🙂
      Kiitos kovasti, kiva jos ollaan tuota iloa Emman kanssa. <3
      Ja tsemppiä raskauden loppuviikoille! 🙂 Ihanaa kesää!

  4. Tämä ei nyt liity tekstin aiheeseen, mutta sulla on ihana takki tuossa kuvassa 🙂 Saako kysyä mistä se on?

  5. Noh…. en ole varmaan sitten kahdeksaan vuoteen katsonut telkkarista mitään. Tällä kaudella päätin, että katson tanssii tähtien kanssa (mun lemppariohjelma) ja taisin katsoa yhden kokonaisen jakson sekä parin jakson loppupätkän. Täytyy kyllä sanoa, että mulla ei ole harmainta haisua edes, että milloin mitäkin tulee. Pikku Kakkosen jälkeen tulee Holby City Hospital joten jos telkkari jää päälle niin sitä sivusilmällä seuraan. Muisti on mennyt ajat sitten, mutta itsediagnoosini sanoo että töihin palatessa se palautuu. Tämänhetkinen tilanne kun on se, että lapset keskeyttää joka ikisen hetken kun suunnittelen/mietin/pähkäilen jotain asiaa. Tämä on siis täysin yleistä lapsiperheissä. Siksi töihin paluu koetaankin usein lomaksi

    • Hahaa! 😀 Mä päätin kanssa ton TTK:n kanssa noin, koska myös ollut yks mun lemppariohjelmista. Mutta taisin myös katsoa yhden kokonaisen, loput pätkissä sieltä täältä. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 22
Tykkää jutusta