Töihinpaluu edessä.

Ihan ristiriitaiset fiilikset. Parin kuukauden päästä loppuu äitiyslomani ja palaan töihin.

Olen ollut jo kahdeksan kuukautta äitiyslomalla, koska olin jo koko lokakuun virallisesti. Elokuussa koittaa aika, kun tuet loppuvat ja ihan oikeasti pitäisi ajatella, että mistä sitä elantoaan siitä eteenpäin hankkii. Minä en ainakaan pärjää pelkällä kotihoidontuella, vaan on tehtävä ihan oikeita töitä.

Tavallaan on ihana ajatella, että ns. normaali arki alkaa. Että saa tehdä töitä ja sitten nauttia vapaa-ajasta Emman ja perheen kanssa töiden ulkopuolella. Olen tämän äitiysloman aikana käynyt vetämässä treeniryhmän treenejä silloin tällöin ja auttanut Tuukkaa CitySurvivorsissa. Mitään palkkaa itselleni en ole kuitenkaan nostanut, koska äitiystuki on pyörinyt. Joten tavallaan se, että voi ihan luvan kanssa palata töihin, on jollain tapaa jopa vapauttavaa.

Kuitenkin se, että kotiäitiys loppuu jo nyt on tylsää. Nyt kun Emma touhuaa jo kovasti kaikkea ja oppii koko ajan uusia juttuja, on tylsää olla itse töissä kun pieni puuhaa omiaan sitten hoidossa. Olisihan se ihanaa, jos voisi vain olla kotona ja käydä lounailla äitiystävien kanssa ja hengailla. Puuhata Emman kanssa kaikenlaista, ilman aikatauluja.

Muutenkin olen huomannut, että aikataulut stressaa minua ihan kamalan paljon. En tiedä mistä se johtuu, mutta minua ahdistaa jos joka päivä on joku aikataulu. Vaikka ne kalenterissa olevat jutut olisivat kuinka ihania, on kellon ja kalenterin orjana eläminen jotenkin todella ahdistavaa.

Se on vähän ristiriitaista, koska sitten toisaalta olen sellainen ihminen joka tarvitsee niitä joitakin aikatauluja.
Meillä on käynnistynyt kirjaprojekti, koko projekti kestää yhteensä vajaan vuoden. Ensi keväänä kirja on kaupoissa. Jos kirjaan liittyvissä jutuissa ei olisi mitään deadlinejä, ei tulisi hommia tehtyä. Minä nimittäin olen sellainen, että teen hommat vasta viimeisenä päivänä. 😀 Useimmiten. Varaan kyllä aikaa sille viimeiselle päivälle, enkä tee hutiloiden. Mutta jos aikatauluja ei olisi, en saisi ehkä mitään aikaiseksi.

Tiedättekö? Tavallaan aikataulut ja kalenteri ahdistaa, mutta toisaalta niistä on suuri hyöty. Tämän saman syyn vuoksi töihinpaluu on ihanaa ja kamalaa samaan aikaan.

Minä jos joku tarvitsisin jonkinlaista koulutusta ajanhallintaan liittyen. 😉 Jotenkin jopa tuntuu, että ihan kuin olisin häslännyt koko äitiyslomani läpi. Että nyt kun se on loppumassa, tuleekin sellainen apua-fiilis! Miten tämä jo nyt loppuu, enhän minä ole ehtinyt nauttia siitä vielä yhtään?!

Ensi viikolla on juhannus ja siitä me jäämme lomalle kahdeksi viikoksi. Olen pistänyt kalenterin ”kiinni” siksi aikaa. Ja niin julmalta kuin se ehkä kuulostaa, en halua nähdä sinä aikana ketään muuta kuin oman perheeni. Niin ihania kuin kaikki ystäväni ovatkin, haluan viettää aikaa vain perheen kesken. Haluan pistää kännykän kiinni ja blogia varten teen valmiiksi muutaman postauksen, että saan laittaa myös blogin kiinni hetkeksi. Haluan istua meren rannalla Emma sylissäni ja ihmetellä merta. Ilman, että on yhtään aikataulua mielessä tai kiire mihinkään.

Sillä syksyllä ei tahti ainakaan hidastu.

Onneksi Emmaa ei vielä kuitenkaan täydy laittaa päiväkotiin. Tai siis eihän päiväkodissa ole mitään vikana ja monilla vanhemmilla ei ole muuta vaihtoehtoa. Mutta koska meillä on ihana äitini, joka on luvannut olla elokuusta alkaen Emman kanssa yhden päivän viikossa (ja tarvittaessa enemmän), on töihinpaluu mahdollista järjestää nyt ilman päiväkotia. Myös se, että voimme Tuukan kanssa vuorotella työhommissa on suuri juttu. Katsomme toistemme kalenterit aina läpi, ennen kuin sovimme asiakastapaamisia.

***

Miltä muista äideistä tuntuu töihinpaluu? 

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

8 vastausta artikkeliin “Töihinpaluu edessä.”

  1. Itsellä kun ei ole oikein kavereita ketä nähdä mammalomalla enkä juokse missään palavereissa sun muissa niin se töihin paluu on jees. Seinät kaatuu muuten päälle. Yksinäisyys on se mitä inhoon.

  2. Alussa olin kaasupohjassa lähdössä aina töistä että äkkiä pojan luo ! Mutta siihenkin tottuu ja oppii luottamaan (vaikka tietää että lapsella on kaikki hyvin silti miettii pärjääkö se 😁 ) kun hoito paikka tulee itsellekin tutuksi.

  3. Kuulostaapa tutulta. Mulla äitiysloma loppui toukokuun lopussa, kesä kitkutellaan kotihoidontuella ja syyskuussa töihin. Jos tästä hengailusta saisi vähän enemmän rahaa niin jatkaisin vielä muutamalla kuukaudella. Iso juttu tietty on se, että on niitä äippäkavereita joiden kanssa kahvitella ja lounastella, eikä jämähdä neljän seinän sisään. Vaikka sekin joskus kivaa 🙂 onneksi monet kaveritkin palaa syksyllä töihin 😀 mietin tosiaan samoja asioita, mihin tää aika on hävinnyt ja vastahan olen päässyt lomailun makuun 😉 ja haluan ihan tosissaan ottaa jokaisesta päivästä kaiken irti vielä kun kotona saa olla. <3 uskon olevan kiva palata myös töihin, mutta jännittäähän se uusi arki kun ei sellasta koskaan ennen ole ollut… eiköhän se siitä 🙂 toivottavasti vielä joskus saa mammalomailla uudelleen 😉 ihanaa viikkoa teille! <3

    • Jatkoa vielä sen verran kun tärkein pointti jäi pois. Eniten fiilis on haikea. Joko tämä äippäloma oli tässä?! Yli vuosi kotona- ajatuksena ikuisuus ja todellisuudessa niin lyhyt aika.

  4. Mä oon kahdesta lapsesta lähtenyt kans heti töihin, en vois kuvitellakaan kituuttavani sillä taskurahalla kotona. Toiseksi oon halunnut aina hoitaa perheen laskuista puolet, ei anna luonne periksi maksattaa toisella kaikkea. Hienoa, että saatte tytön aluksi äidillesi hoitoon ❤ myöhemmin tulee se kaverin tarve, ja oppiihan päiväkodissa paljon paljon taitoja, joita ei tule kotihoidossa niin ajateltua.

  5. Mulla on kans niin haikee fiilis et tää mammalomailu loppuu ens syksynä. Pitäis keksii mitä tekee, kitkuttaako jollain olemattomalla kotihoidontuella vai yrittäis päästä töihin. Ihan kamalaa. Haluisin niin olla vaan oman vauvani kanssa ja katsella miten hän kehittyy. Entisestä uraihmisestä on tullut ihan kotiäiti. Ei kiinnosta nyt just yhtään työt.

  6. Onneksi äitisi hoitaa,jotenkin niin sääli vauvat jotka joutuvat päiväkodin hälinään selviytymään..ja sitä se valitettavasti on, ylisuuret ryhmät ja vaihtuvat aikuiset,ei vain ole alle kolme vuotiaan paikka.
    Itse olen kitkutelkut pienillä rahoilla ja hoitanut lapset kotona kolmivuotiaaksi,jälkeenpäin ajateltuna olen niin tyytyväinen ratkaisuun,vaikkei se helppoa ollut,ei taloudellisesti eikä henkisestikään.

  7. Ekan lapsen vein hoitoon just vuosikkaana ja mitään en kadu niin paljon kuin sitä päätöstä. näiden nuorempien kanssa olen sitten pitänyt tiukasti sisarukset kotona, työpätkää olen tehnyt lasten välissä 60% viikkoa eli kolme päivää viikossa. Riippuu lapsesta, mutta esikoisen kohdalla tiedän nyt, että se päätökseni laittaa hänet hoitoon niin pienenä oli väärä, monelta osin näkyy nyt isompana. Onneksi sen jälkeiset kotivuodet ovat parantaneet tilannetta. Meillä oli yksi vuosi, kun miehen sisarus hoiti lapset kotona, tein sitä kolmipäiväistä viikkoa silloinkin. Mullakin no lopullinen työhönpakottaminen nyt edesssä, viime talvi meni opiskellessa ja ei tämä kyllä kivalta tunnu, nuorin on onneksi jo 2,5 kun hän nyt aloittaa päiväkotitaipaleen ja kyllä niin reipas tyttö on että varmasti pärjää. Olen siis kitkuttanut aika pitkän aikaa kotihoidontuella, kuntalisällä, lapsilisillä…. en näitä vuosia vaihtaisi ikinä, on ollut upeaa olla kotona ja läsnä lapsille, järjestää heille rauhallinen arki josta ponnistaa sitten kouluun. Taloudellisesti on ollut tietysti shokki, kaikki säästöt meni jne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 35
Tykkää jutusta