Poikittainen vatsalihas

Tiedättekö mikä se on? Ja mitä se tekee? Poikittainen vatsalihas sijaitsee ”syvimmällä” vatsassa. Sen päällä kulkee vinot vatsalihakset, sekä suorat vatsalihakset (”six-pack”). Poikittainen vatsalihas säätelee vatsaontelon painetta ja litistää vatsaa, kun lihasta jännittää. Hyväkuntoinen poikittainen vatsalihas tukee lannerankaa edestä ja estää vatsaa pömpähtämästä ulos ja kontrolloi alaselän notkoa. Poikittainen vatsalihas työskentelee oikein aktivoituna mm. staattisissa pidoissa.

Makasin tällä viikolla Töölön Mehiläisessä sairaalavuoteella ja vatsalleni pursotettiin geeliä, oikein urakalla. Tämän jälkeen mahaani alettiin painelemaan sillä ihmeellisellä tötteröllä, jolla katsellaan esimerkiksi sikiön touhuja mahan läpi. Mutta tällä kertaa ruudulla ei näkynyt sikiö, vaan siellä näkyi linea alba ja poikittainen vatsalihas, se kaikkein syvimmällä oleva vatsalihas.

Pääsin ihan älyttömän mielenkiintoiseen ultratutkimukseen. Nimittäin vatsalihasten ja lantionpohjan lihasten ultraukseen. Sain kuulla hyviä uutisia, mutta myös sen, että edelleen on keskityttävä ihan äärimmäisen tarkasti siihen mitä ja miten erilaisia treeniliikkeitä tekee.

Ultrassa selvisi, että lantionpohjan lihakset minulla on aika hyvässä kunnossa. Sen olin itsekin huomannut ja aavistellut asian olevan näin. Eli ne ovat palautuneet raskaudesta paremmin, kuin suorat vatsalihakseni omille paikoilleen. Toki niidenkin aktivointi – ja rentoutusharjoituksia aion jatkaa.

Linea alba on jännesauma, joka on suorien vatsalihasten välissä. Se venyy jokaisella naisella raskauden aikana, osalla se kuroutuu kiinni luonnollisesti synnytyksen jälkeen joidenkin viikkojen tai kuukausien kuluessa. Sekin riippuu ihmisestä. Joillain sen palautumiseen tarvitaan apukeinoja, eli erilaisia palautumisharjoituksia. Tärkein niistä on saada aktivoitumaan poikittainen vatsalihas. Jos se ei ole aktiivinen, on oikeastaan koko keskivartalon tuki erittäin huteralla pohjalla.

Ultrassa selvisi myös se, että osaan aktivoida tämän poikittaisen vatsalihaksen kyllä. Mutta erittäin helposti otan voimaa mukaan suorista (päällimmäisistä) vatsalihaksistani. Katsoimme yhdessä fysioterapeutin kanssa siitä ruudulta, kun tein aktivointia eri tavoin ja löydettiin se tapa, jolla minun täytyy aktivointeja tehdä. Erittäin rauhallisesti ja todella pienellä voimalla.

Samalla katsoimme erkauman tilanteen ultralla. Navan ympärillä, sekä ylä- että alapuolella oli huonoin tilanne. Siinä erkaumaa oli jäljellä vielä parin sentin verran. Mutta sekä suorien vatsalihasten ylä- että alaosassa oli linea alba alkanut kaventua jo mukavasti ja erkaumaa ei enää ollut kovinkaan paljoa. Teimme harjoituksia niin, että selinmakuulla nostin pääni spontaanisti ylös ja tällöin erkauma suureni. Joka on huono asia.  Kun taas teimme harjoituksia siten, että rauhallisesti ensin aktivoin poikittaisen vatsalihaksen ja vasta sitten nostin pääni ylös – erkauma kapeni! Huraa!!

Käy lukemassa postaukseni siitä, että ei todella ole normaalia jos tulee pissat housuun juostessa tai jumpatessa. Eikä sekään, että alaselkä kipeytyy esim. jalkatreenistä. Ja TULE MUKAAN valmennukseen, jossa keskivartalo saadaan kuntoon! Sen voi tehdä mistä päin Suomea tahansa ja se on erittäin pieni summa siitä, että sen jälkeen tietää miten oma keskivartalo toimii ja kuinka voi turvallisesti lähteä treenaamaan! Ilman pelkoa pissan lorahtelusta housuihin tai selkäkivuista jne.. TÄSTÄ pääset postaukseen!

***

Tämä on sellainen asia, josta aion ja haluan puhua paljon blogissani!! Sillä tämä on asia, josta liian harva nainen edelleenkään tietää!!

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

8 vastausta artikkeliin “Poikittainen vatsalihas”

  1. Moikka! Mahtavaa, että jaat tätä tietoutta! Synnytyksestä palautuminen on tärkeä juttu! Valitettavasti olen kuullut, että omassa neuvolassani terkka oli vähätellyt erkaumaa sanomalla sen olevan nyt joku muotijuttu, kun asiakas olisi halunnut lääkärin tarkistavan ..siis mitä hittoa?!! Ihan vaan sellainen ’muotijuttu’, joka voi vaikuttaa koko loppuelämään. Joten hyvä, että levität faktaa erkaumasta! No niin, pääsinpä avautumaan, kiitos 😀

    • Eikä!! Siis aivan käsittämätöntä! 🙁 Onneksi kuitenkin tämän asian tietoutta pyritään lisäämään koko ajan jokaisella sektorilla! Toivottavasti pian myös neuvoloissa! 🙂

  2. Kiitos näistä.
    Mulle ainakin tullut ihan uudenlainen herääminen näitä postauksia lukiessa. Itselläni on 5 lasta ja kuopus jo 3,5-vuotias, mutta alan yhä vahvemmin uskoa siihen, että vatsa (erkauma) ei ollutkaan palautunut vielä kunnolla, kun aloitin salitreenit. Vaikka fyssari tilanteen tarkisti. Ja vauvakin oli jo lähes vuoden ennenkuin rupesin vatsoja tekemään. Mutta olin kuitenkin repinyt kyykkyjä sun muuta, joten ei ihme että vatsa pullottaa ja selkä kipuilee edelleen. Ja pissakin saattaa lirahtaa äkkitilanteissa, jos on täynnä.

    Varasin paikkani siltä äitikurssilta, mitä mainostit ja aion todellakin paneutua aiheeseen tarkasti.

    • Vastaan varalta nimimerkille C, kun en ihan varma ollut kysyitkö minulta 🙂

      Mutta en mennyt lähetteellä fyssarille, vaan kävin siellä ihan muun syyn takia. Tuli vain puhetta treenaamisesta ja pyysin hänenkin arviotaan vatsalihasten tilanteesta. Kaikki näytti olevan ok.
      Ei tilanne mulla varmasti loppupeleissä paha ole, varsinkin nyt, kun itse tiedostan asian ka voin sille jotakin tehdä.

  3. Hei! Kiitos hyvästä postauksesta! Raskauden jälkeen minulle jäi noin 3,5 cm erkauma jonka sain kurottua noin 2 cm kokoiseksi fysioterapian avulla. Olen kuullut, että alle 2,5 cm kokoinen erkauma olisi ok eikä se edes välttämättä edes harjoittelulla kuroudu kaikilla kokonaan. Olisin kiinnostunut kuulemaan ajatuksiasi tästä? Onko ”tarkoitus”, että erkauma kuroutuu kokonaan 0 cm kokoinenseksi? Lisäksi olen myös ymmärtänyt että tuon linea alban jäntevyys on myös tärkeätä erkauman hoidossa, eli linea alba ei saisi antaa periksi kun esimerkiksi päätä nostaa maasta selinmakuulla.

  4. Tosi mielenkiintosta tietoo! Oon ymmärtäny että linea alba on normaalistikin sormen levynen. Tekis mieli mennä jonneki tarkistuttaa mut pelottaa hinnat 🙈 En oo varsinaisesti vatsalihaksia treenannu, mutta itämaista tanssia oon harrastanu. Tiedä sitte onko siitä haittaa vai hyötyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 37
Tykkää jutusta