Voiko normaalilla ruualla pudottaa painoa?

Toivepostaus

Saan silloin tällöin kyselyitä siitä, että voiko ihan ”normaalilla ruualla” pudottaa painoa tai koettaa opetella terveellisempiä elämäntapoja. KYLLÄ! Kyllä voi! Ja minun mielipiteeni on, että NIMENOMAAN sillä!

Olen sitä mieltä, että ns. me normaalit ihmiset ei tarvita mitään ihmekonsteja painonpudotukseen tai lihasmassan kasvattamiseen. Paras ja toimivin konsti siihen on oikeanlainen ja riittävä ravinnonsaanti. Sillä ei ole merkitystä syötkö gluteenitonta leipää tai maidottomia vanukkaita, ei ne sinun painoasi pudota tai ole pudottamatta. Sillä on merkitystä mikä on kokonaisuus.

Jos haluaa laihtua nopeasti (mitä en tavallaan ymmärrä), on pakko syödä vain sen verran mitä kuluttaa eikä hirveästi ylimääräistä. Sellainen tyyli kyllä pistää nälkäpeikon huutelemaan. Painoa voi tippua esimerkiksi kilo viikossa, mutta koska kukaan ei jaksa olla dieetillä koko elämäänsä – paino usein kohoaa takaisin kun dieettihanskat isketään naulaan.

Pysyviä tuloksia painonpudotuksen saralla saadaan yksinkertaisesti vain sillä, että opetellaan syömään omalle kulutukselle sopivasti. Tämä onnistuu nimenomaan ihan sillä ”normaalilla ruualla”. Jotta paino ei tipu kokonaan lihaksesta vaan myös sitä rasvaa lähtisi, pitää syödä monipuolisesti. Tarpeeksi hiilareita, tarpeeksi proteiinia, tarpeeksi hyviä rasvoja jne. Ylipäätään tarpeeksi! Lihamakaroonilaatikko, lihapullat ja perunamuussi, tonnikalarisotto, kanawokki, jne jne.. Ruokia on satoja. Painonpudotusta varten ei tarvitse unohtaa kaikkea muuta kuin kuivat kanafileet ja parsakaalin.

Näen punaista kun kuulen, että viinirypäleitä ei kannata syödä painonpudotuksen aikana. Tai ettei voi ostaa mansikoita kesätorilta, koska on laihdutuskuurilla. SIIS MITÄ? Ihan oikeasti kukaan, EI KUKAAN ole kerännyt kilojaan viinirypäleillä ja mansikoilla. Tai yhtään millään muullakaan hedelmällä tai marjalla. Kyllä silloin on peiliin katsomisen paikka, jos kirkkain silmin väittää lihonneensa, koska on syönyt niin paljon tomaatteja ja viinirypäleitä.

Lisäravinteet ja superfoodit eivät myöskään ole millään tapaa pakollisia. Heraproteiini on sellainen, jota suosittelen lisäravinteista ensimmäisenä. Tai jokin muu lisäproteiini, esim. hamppu – tai riisiproteiini. Niitä saa hyvin lisättyä päivän proteiininsaantiin, esim. smoothien sekaan tai niihin kuuluisiin banaanilettuihin. 😉 Jotka on muuten tosi hyviä, helppoja ja käteviä. Monesti varsinkin naisilla jää proteiinin saanti vähäiseksi, siksi lisäproteiini on ihan tervellut. Mitään rasvanpolttokapseleita en lisäisi kenenkään normaalin ihmisen ruokavalioon ikinä. Niitä voi käyttää sitten ne, jotka haluavat lisätä rasvanpolttoa vaikkapa kisalavoja varten. Vaikkapa BCAA, chlorella, spiruliina, maca, Opti-MSM, jne on ihan toimivia asioita, mutta vasta sitten kun se muu ruokavalio on kunnossa.

***

Että nyt kun kesän jälkeen on joka paikka täynnä toinen toistaan villimpää dieettiä, niin pieni vinkki: ei ole oikotietä onneen. 😉 Jos kahdeksan kiloa tippuu kuukaudessa, ne tulee takaisin. Muistakaa, että puoli kiloa viikossa on äärimmäisen hyvä tahti painonpudotuksessa. Muistakaa syödä kunnolla! Jos ihan oikeasti haluatte terveellisistä elämäntavoista ELÄMÄNTAPOJA, niin miettikää mikä on sellainen tapa millä jaksatte koko elämän! 😀 Ei siis vaan hädintuskin kuukauden aivan tuskassa.

Pus!

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

14 vastausta artikkeliin “Voiko normaalilla ruualla pudottaa painoa?”

  1. Olipa hyvä postaus – ja jollakin tavalla kovin lohdullinen. 🙂 Toki näissä ravintoasioissa saa niin halutessaan hifistelläkin mutta tällaista tavallista tallaajaa ilahduttaa aina saada vahvistusta ajatukselle, että myös ihan normaalilla kotiruualla ja maalaisjärjellä voi saavuttaa tavoitteensa.

  2. Moikka! Sun blogia on ihana lukea, kun suhtaudut asioihin niin järkevästi ja positiivisesti! Niin vauva-, treeni- kuin ruokavalioasioissakin 🙂
    Laihduttavasta ruokavaliosta oon ehdottomasti samaa mieltä! Kun täyttää lautasen kunnon ruoalla kasviksia suosien, ei jää tilaa kaikelle lihottavalle hötölle (joka sekin on ihan ok silloin tällöin). Ja säännölliset ateriat on toinen ehdoton juttu, niin ei pääse järkyttävässä nälässä tekemään huonoja valintoja. Suomalaiset keskimäärin saa proteiinia aika hyvin, omaa proteiininsaantia voi laskea esim fineli.fi -laskurilla, jos pohtii onko joku lisäproteiini tarpeen. Liikaa ei kannata syödä, ei sillä lihakset kasva, mutta saattaa vaurioittaa munuaisiaan kyllä. Toisaalta ei myöskään pääse paino laskemaan, kun ravinnon ylimääräinen proteiini muuttuu elimistössä rasvaksi. Heraproteiini on kyllä hyvä vaihtoehto hyvälaatuisena proteiinina, jos jossain muodossa tarvitsee proteiinilisää!
    T. Ruokavalioasioista kiinnostunut lääkäri

    • Kiitos! 🙂
      Tosi hyviä pointteja kirjoitit! Juurikin näin se menee!
      Tuo finelin laskuri on tosi kätevä! Sitä pitäisi käyttää ihan muidenkin kuin vain ns. meidän jollain tapaa terveyteen liittyvien ammattilaisten. 🙂

  3. Aamen! Tää on tosi tärkeä asia, joka monen laihduttajan/painontarkkailijan tulisi sisäistää. Tulisipa jossain vaiheessa muotiin sellanen mummula-dieetti, missä vedetään perunaa, jauhelihakastiketta ja porkkanaraastetta. Nyt vähän turhan vähän arvostetaan normaaliruokaa.

    Blogini osoitteessa http://www.parastaennen.fi

  4. Tää on niin totta! Mä olen saanut omat 18 kiloa karistettua Alku-ruokavaliolla ja sitten onneton lopetin ja sorruin mässäilyyn. Nyt sitten taas tiputetaan vaikka näin ei juuri saisi mennä…Mutta normaalia ruokaa ja kohtuudella herkuttelua…

  5. Hei.
    Juuri näin! Tosin minun tekisi mieli kyllä sanoa, että kyllä ”normaalia ruokaa” syöväkin voi olla vähän ”fitness”. Olen ollut koko elämäni vaihteleva liikkuja, mutta max 2 krt ”liikuntaa liikunnan vuoksi” viikossa. Tosin, varsinkin kesäisin, on aina tullut raskastakin hyötyliikuntaa lähes päivittäin… Ja onpa mennyt talvia, etten ole liikkunut lähes yhtään. Aina olen ollut normaalipainoinen ( röllykkämaha ja jenkkakahvat löytyi silti, ihan oikeasti) ja syönyt 4-5 krt päivässä. 34 vuotiaana puri salikärpänen. Aloin käydä salilla 4 kertaa viikossa (+silloin tällöin crosstrainingissa). Edelleen söin ja tein kotiruokaa (makaroonilaatikkoa, karjalanpaistia, kalapuikkoja, perunamuusia jne.) ja kävin työpaikan ruokalassa. Ainoa muutos ruokavalioon oli proteiinin lisääminen. Aamupuuroon lisäsin proteiinijauhetta ja töissä join veden sijasta maitoa, treenin jälkeen join palautusjuoman tai maitokaakaota. 36- vuotissynttäripäivänä olin salilla. Samalle laitteelle tuli fitnessissä jopa kilpaillut kanssatreenaaja ja kysyi multa montako kertaa treenaan ja montako vuotta olen treenannut… Kun sanoin, että kaksi vuotta tavoitteena parempi lihaskunto, hän huudahti suureen äänen, että ”ei voi olla totta, ei kahdessa vuodessa tulla noin hyvään kuntoon”. En ollut sitä ennen kiinnittänyt huomiota kroppani ulkonäköön (en ole edelleenkään ottanut yhtään selfietä jne.), mutta täytyy myöntää, että kävelin kotiin suu virneessä. Olen kyllä sittemmin hifistellyt ruoka-asioissa, mutta palannut aina kotiruokaan. Peruskotiruoka pitää makeanhimon kurissa.

    Kiitos, Monna, ihanasta blogista!

    • Siis todellakin voi! 🙂 Kyllä mäkin luin itseni ennen raskautta jollain tapaa ”fitness”-tyypiksi. 😀 Vaikka en sitä lajia harrastanut. Ja söin todellakin vain ”normaalia ruokaa”.
      Mahtavaa työtä sinulta! Ja ihanan järkevän kuuloista!

  6. Lehdistä onkin saanut lukea muutaman teillä asiakkaana olleen henkilön onnistuneista painonpudotuksista. Toki jokainen on loppukädessä vastuussa itse onnistumisestaan, mutta uskon että valmentajien vaikutus onnistumiseen ja painon pudotuksen pysyvyyteen on näissä tapauksissa kiistaton. Hienoa työtä olette tehneet ja teette. Normaali kotiruoka kunniaan, 80/20 sääntö toimii. 🙂

    • Juu, tuo 80/20 on oikeasti tosi toimiva! 🙂 Tottakai valmentajien kannustus ja motivointi auttaa monia! 🙂

  7. Itsellä se ongelma on aina ollut nimenomaan nuo rasvat, luulen että monella muullakin, vaikka muuten söisikin terveellisesti. Avokado maistuu vain smoothieen piilotettuna, salaatinkastikkeet ja öljyt lähinnä tekee salaatista syömäkelvottoman… no, jäähän siinä jäljelle pähkinät. Niitäkään vaan ei sitten voi pussikaupalla vetää, joten taas ollaan umpikujassa. 😀

    • Joo rasvoja saadaan tosiaan monesti vähän liian vähän. Se on sellainen juttu joka ”pelottaa” monia. Ei uskalleta syödä rasvaisia ruokia, edes niitä joissa olisi hyvää rasvaa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 76
Tykkää jutusta