Tunnesyöppö!

Minä olen. Tai ainakin tunnistan itseni sellaiseksi.

Heti kun on kiireisempi aikakausi tai viikko, syön huonommin. Heti jos jokin asia stressaa tai vaivaa, syön huonommin. Myös se vaikuttaa syömisiini miten pääsen treenaamaan. Tunnistatteko te näistä itsenne?

CitySurvivors -viikonloppu painettiin niska limassa melkein 20h päivässä hommia. Ei todella ollut mielessä terveelliset ja ravitsevat ruoka-annokset, vaikka ne juuri olisi auttanut jaksamaan paremmin. Kisapäivä meni juostessa eestaas Hietsun rantaa ja infopistettä, söin päivän aikana kolme banaania aamusmoothien lisäksi. Kun illalla klo 22 tulimme kotiin, en tehnyt ravitsevaa ja terveellistä ruokaa – hain roskaruokaa.

Ihmisen mieli on siitä ”fiksu”, että silloin kun on kuormaa liikaa, se yrittää helpottaa sitä jollain kivalla asialla. Monelle herkut tai jokin muu syömiseen liittyvä asia on vähän kuin palkinto. Että nyt kun on pitkä työviikko takana, on viinilasillinen (pullollinen) ansaittu. Tai väsyneenä ajattelee, että nyt kyllä olen niin poikki ettei mikään muu piristä mieltä kuin suklaapala (levy).

Joudun tekemään kaksi kertaa enemmän töitä syömisten kanssa siis silloin, kun olen väsynyt / streessaantunut tai muuten vain ylikuormitettu. Näinä hetkinä ei ole sitä super energiaa ja fiilistä, että ei edes tee mieli herkkuja. Tai sitä oloa, kun oikein pursuaa jaksamista ja tekee mieli ihan pomppia ja syödä salaattia. 😉

Nyt minulla on tällainen ajanjakso menossa. Joka ilta olen aivan puhki, siis oikeasti on sellainen olo ettei ole senttiäkään enempää annettavaa. Päivät on niin täynnä töitä, Emman touhuja ja kaikkea, että mieli vaeltelee koko ajan herkkujen parissa. En ehdi liikkumaan, mikä tekisi samantien stopin ajatuksilleni. Jotta pystyn edes jollain tapaa hillitsemään jokapäiväistä herkuttelua, on minun kiristettävä itsekurin nyörejä. Ei sillä, että se olisi ihan kamalaa jos söisin nyt joka päivä karkkia hetken aikaa. Vaan sillä, että kun se huonosti syöminen ja ne karkit ei tuo tippaakaan lisää energiaa ja jaksamista tähän hektiseen vaiheeseen.

***

Onko siellä tunnesyöppöjä ruudun takana? Miten te kiristätte itsekurin nyörejä silloin kun surettaa, stressaa tai väsyttää? Tai toisaalta, voihan sitä myös syödä iloon! Kertokaa omia kokemuksia ja fiiliksiä asiasta! 

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

7 vastausta artikkeliin “Tunnesyöppö!”

  1. Elän totaalisia ruuhkavuosia 2- vuotiaan tytön äitinä, käyn töissä, joudun vielä päivystämään, apukäsiä ei ole. Jossain välissä yritän pitää huolen itsestäni. Viikot ovat kohtuuttomia kun miettii tätä kaikkea. Onneksi miehen kanssa ollaan hyvä tiimi, muuten kaatuisi korttitalo. Mietin asian niin että annan itselleni luvan syödä sen karkin, suklaan, pullan, jäätelön – jos sen avulla tunnen että selviän/jaksan edes hitusen paremmin. Turha ankaruus pois ja perusrunko ruuan suhteen edes jotenkin kunnossa. Annetaan armollisuutta itsellemme!

  2. Voi kyllä, kyllä, kyllä.

    Minä raivaan kalenterista väkisin kyllä tilaa treenaamiselle, koska muuten selkä ei pysy kunnossa. Jos siis mikään muu ei motivoi niin se, että kohtuullisen fyysinen työ käy äkkiä kivuliaaksi ja vaikeaksi jos ei urheile. Mutta se ruokapuoli!

    Nyt kuitenkin syksyllä päätin, että kolmesta asiasta – ruoka, uni ja treeni – mulla on paukkuja nyt juuri priorisoida kahta. Kolmas on vain yksinkertaisesti liikaa, koska samalla on työt, perhe ja opiskelut, eikä kaikkea vaan pysty vaikka miten haluaisi. Päätin sitten ottaa treeniin ja unen, koska huonohkollakin ruoalla pärjää jotenkin, mutta nuo kaksi on vaan oltava kuosissa jotta oikeasti jaksaa.

    Toki siis syön ihan perusok, yleensä viisi ateriaa, paljon kasviksia ja marjoja, huolehdin proteiininsaannista, juon MSM:t ja muuta, mutta kyllä sitä herkkuakin kuluu ja ajoittain tosi paljon. Myös ruokailuvälit venyy helposti ja välipalat on mun kompastuskivi, koska en ikinä ehdi/muista tehdä välipalaa töihin mukaan ja sitten järsin jonkun yhden hapankorpun ja ai kamala sitä päivällisen aikaan koittavaa pohjatonta nälkää! Mutta nyt oon vaan niellyt sen, että tällä hetkellä energiaa on tähän ja sillä selvä. Kyllä se tästä kun elämä rauhoittuu. Olisihan se hienoa olla timmimmässä kunnossa ja jeejee, mutta kaikkea ei voi saada.

    Ja ainakin mun kohdalla pahinta on se morkkis ja syyttely. Olenkin päättänyt, että syön herkut hyvällä omallatunnolla enkä koskaan syyttele siitä itseäni. Ei se auta mitään, tulee vain paha mieli. Suklaa on hyvää ja jos se on se mun päivän henkireikä että saan iltapuuron jälkeen syödä yksin suklaata, niin sitten se on. Ihminen ei ole kone. Joskus on tärkeämpää kaikki muu kuin siisti ruokavalio. Luulen että näitä asioita kerrot toisinaan asiakkaillesi 🙂 Miten se onkin itselle niin vaikeaa.

    Tsemppiä!<3

  3. Teksti oli suoraan omasta elämästä.. 😅 Mun ei tee herkkuja koskaan mieli silloin kun olen onnellinen vaan aina ahdistuneena ja stressaantuneena. Kun töissä työtaakka alkaa painaa, jatkuva elämän minuutti aikataulu ottaa päähän jne.. sitä silloin ajattelee, että kun ei ole mitään muuta pelastusta niin pussi irtonamuja auttaa aina.. mukamas.. eihän se oikeasti auta ja olenkin yrittänyt nyt opetella, että kiireen keskellä saan syödä vähän rennommalla otteella ja ihan sitä roskaakin, mutta sen syöntiin ei saa liittyä juuri mitään pakkomielteitä ja stressiä tai itsesyyttelyä. Se on auttanut valitsemaan paremmin kun ei ole tehnyt asiasta kiellettyä kivaa tai pahetta, Se nyt vaan on osa elämää. Ainahan voi yrittää valita vähän fiksumpia herkkuja, mutta en jaksa edes yrittää kieltäytyä kokonaan. Ihan energian hukkaa, koska häviän sille pahisminälle 6-0, mutta kun auttaa, neuvoo ja opastaa on sillekin mennyt jakeluun, että vähempi riittää ja herkkujen laatua voi valita fiksummin. ☺️

  4. Tämä on kyllä niin totta! Kun on kiire, ei ehdi tehdä ruokaa ja kun on kiire, ei ehdi edes syödä. Sitten itse muka sallin sen herkun, että tästä saan nyt äkkiä energiaa, niin jaksan sinne kunnon ruokaan asti, jota ei sitten vaan välttämättä edes tule. Kunnon oravanpyörä! Onneks tällaset vaiheet on usein hetkellisiä ja askel eteenpäin on jo se, että tiedostaa ongelman 🙂 Tsemppiä järjestelyhommiin, puhuttiin jo siskon kanssa, että täytyy osallistua ensi keväänä!

  5. Täällä ilmoittautuu yksi tunne syöppö!

    Olen huomannut että, saan tunteisiin syönnit pidettyä jotenkuten aisoissa pitämällä ruokailu välin järkevänä. Jos tämä ei toimi, niin joskus kysyn ihan itseltäni tarvitsetko todella sokeria, herkkua yms?

    Ja kyllä joskus sitten ihan herkuttelen, juon viiniä jne tunteeseen, mutta silloin nautin yritän nauttia siitä parhaani mukaan.

    Välillä jopa mietin että, ehkä tämä on hyväkin puoli minussa? Koska paheita pitää olla, niin tämä on se minun pahe.

  6. Vähän myöhässä tätä luen, mutta ihanaa kun kirjoitit tästä aiheesta joten kyllä, oi kyllä täällä on myös!

    Itselläni huomasin sen kun minulta meni huhtikuussa polvi ja leikattiin toukokuussa, kuntoutus edelleen menossa ja pitäisi vajaan kk:n päästä olla ohitse suurin työ. Tänä aikana söin suklaata levyllisiä enemmän kuin koskaan ja tuuditin itseni siihen, että kyllä mä saan lohtusuklaata syödä.
    Jokapäiväisestä karkin/herkkujen/suklaan syömisestä eroon pääseminen on ollut ihan hemmetin vaikeata eikä siihen auta se, että syön päivän aikana huonosti ja illalla se kostautuu roskaruualla sekä herkuilla. Minua auttaa eniten tällä hetkellä se, että pääsen reenaileen ”kunnolla” taas ja saan nauttia taas siitä fiiliksestä, mutta siltikin joskus reenin jälkeen tulee sellainen olo, että saan palkata itseni nyt kunnon reenin jälkeen karkipussilla (mikä menee muutamas minuutis). 😂 Ärsyttävä riesa ainakin itsellä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 50
Tykkää jutusta