Vauvavuoden TOP5 hankinnat!

Kohta yksitoista kuukautta on vauvavuotta elelty. On muutama tuote/tavara, jotka on olleet ehdottomasti parhaita hankintoja! Nämä viisi asiaa on meillä helpottanut arkea ja ollut koko todella tiuhaan käytössä.

  1. Häirikkökeinu! Ostimme Emman ollessa tasan kuukauden ikäinen ns. koliikkikeinun. Olimme kuulleet siitä hyvää ja vaikka Emma ei kärsinyt koliikista, oli keinu ihan huippu. Siinä Emma köllötteli noin yhdeksän kuukauden aikana monen moista kertaa ja ihan pikkuisena jopa nukahti keinuvaan liikkeeseen. Tuukka nimesi keinun häirikkökeinuksi. 😀 Nyt ei enää keinu ole suosikkipaikka, koska halu mennä ja tehdä on suurempi, kuin paikallaan istuminen. 😉
  2. Unipussi(t)! Meillä on neljä unipussia. Yksi toppapussi, joka oli vaunuissa käytössä koko talven ja pitkälle kevääseen ja on ollut taas nyt viileinä aamuina käytössä. Yksi kevyttoppapussi, joka on ollut vaunuissa alkukesän ja lämpiminäkin päivinä ainakin aamupäikkäreillä parvekkeella. Yksi neulepussi, joka meillä oli oikeastaan ihan heinäkuun alkuun asti pinnasängyssä öisin. Emma nukkui todella rauhallisesti unipussissa, eikä riekkunut ympäri sänkyä konttaamiset, ryömimiset ja muut opittuaan. Ja sitten oli vielä yksi pussi, jota käytettiin turvakaukalossa. Nuo kaikki pussit on olleet kyllä ihan super hankintoja ja joku näistä ollut päivittäin käytössä.
  3. BabyBjörnin sitteri! Ihan ehdoton! Sitterissä Emma oli pienempänä aina silloin, kun itse halusi kädet hetkeksi vapaaksi. Esim. ruokaa laittaessa tai vanhempien syödessä. Joskus ihan pikkuisena Emma myös nukahti sitteriin. 🙂 Ei siinä nukkunut kokonaisia öitä, mutta pikkutorkut otti silloin tällöin. Siihen pieneen heilutukseen hän nukahti parikuukautisena mukavasti. 
  4. Leikkikehä. Ostin meille käytettynä ison leikkikehän kesällä. Olin katsellut erilaisia vaihtoehtoja leikkikehistä monesta eri paikasta, mutta niiden pienuus vähän häiritsi. Se, että siellä Emma ei pääsisi liikkumaan kuin alle metrin matkan. Kuitenkin jonkunlainen ”turva-aita” oli tarpeen, koska konttaustaidon opittuaan varsinkin koirat oli koko ajan pienen vipeltäjän kohteena. Vaikka meillä koirat on olleetkin tosi suotuisia Emmaa kohtaan, on siinä aina pieni vaara, jos vauva menee nukkuvan koiran viereen ja vetäisee korvasta tms.. Joten kun löysin tämän ison leikkikehän Tori.fi:stä, pistin samantien viestiä myyjälle. Tämä on ollut huippu ostos! Emma viihtyy siellä yksinään ja usein meistä jompi kumpi istuu ja leikkii siellä Emman kanssa. Koirat saavat olla rauhassa ja Emma työntelee kärryjä, leikkii leluilla ja tepastelee aidasta tukea ottaen ympäri kehää. 🙂 
  5. Itkuhälytin. Muutettuamme nykyiseen asuntoomme, jossa on parveke, ostimme heti itkuhälyttimet. Ne on olleet käytössä siitä lähtien oikeastaan joka päivä. Aina kun Emma nukkuu parvekkeella päikkäreitään, on itkuhälytin päällä. Nyt myös kun Emma on siirtynyt omaan huoneeseen, on itkuhälytin käytössä öisin. Ainakin näin alkuun. 😉  

Voisin lisätä listaan vielä Ikean syöttötuolin, Stokken kylpyammeen (taittuu ihanan pieneen tilaan), Brion kävelykärryn ja vaikka mitä. Turhakkeita on taasen ollut mm. hyppykeinu, konttauskypärä ja Bumbo-istuin. Näitä kolmea viimeistä on tullut käytettyä yhteensä alle viisi kertaa, siis kaikkia kolmea yhteensä. 😉 😀

***

Mitä teillä on ollut TOP5 parhaita tai sitten niitä turhakkeita?

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

4 vastausta artikkeliin “Vauvavuoden TOP5 hankinnat!”

  1. Meillä hyviä hankintoja oli myös toppamakuupussi esim. Oli tosi kätevä kun pystyi vauvan laittaa sinne vähissä vaatteissa ja hyvin tarkeni! Sitten juurikin sitteri oli loistava. Ja hyvät vaunut. Ekan vuoden aikana meillä oli 3 eri vaunut ennen kuin löysimme meille oikeasti hyvät. 😀
    Turhakkeita sitten kävelykärry, kylvetystuki ja hyppykiikku.

  2. Meillä kyllä taas hyppykiikku on tykätty juttu. Siis tykkäilee olla siinä aina jonkin aikaa ja tekee piruetteja siinä. Ei se nyt mikään must ole mutta kivaa vaihtelua lattialla köllötykselle.

    Turha juttu olis ollu hoitopöytä jos ois ostettu. Mutta meillä on matkahoitopöytä jolla ei oo tehty mitään.

    Manducaa on käytetty, se kyllä on ollu hyvä mut liinailuun en koskaan oppinu.

    Leikkimatto oli hyvin pitkään tarpeellinen! Nyt ei enää, kun lähtee siitä ryömii pois.

    Vaipparoskis oli turha.

    Bumboistuin on meillä mummolassa, siellä käytetään sitä ja kotona stokken tripptrappia joka on osoittautunut loistavaksi istuimeksi!

  3. Meillä vauvavuoden pelastajat on olleet kantoliina ja -reppu sekä jumppapallo. En tiedä miten olisimme selvinneet ensimmäisistä kuukausista ilman liinaa ja jumppapalloa. 😀 Vielä nytkin 10kk iässä tyttö nukkuu päikkärit parhaiten isänsä sylissä repussa ja yöunille rauhoitutaan edelleen jumppapallon kautta.

    Sitteriä, itkuhälytintä yms ”pakollista” vauvakamaa meillä ei ole juuri ollenkaan. Minua ahdistaa niin ajatus siitä, että joko niitä on hillottava kaapeissa mahdollisia pikkusisaruksia varten tai nähtävä vaivaa niiden myynnissä. 😀 Muutenkin menin pienimmän pahan periaatteella ja yritin ostaa kaiken käytettynä, ettei sitten harmittaisi jos tavaralle ei löytyisikään käyttöä.

  4. Moikka. Minun vauva on jo 6 vuotias, mutta muistan että meilläkin oli tuo ”häirikkökeinu.” Mun poika ei vain viihtynyt siinä ollenkaan, joten se laite sai pölyyntyä ihan rauhassa. 😀 Poika myös vihasi olla autossa siinä kaukalossa sekä rattaissa, joten ainoa mahdollisuus liikkumiseen oli kantoreppu. Sanoisin, että tämä reppu pelasti minut ja kaikki muutkin hermoromahdukselta. 🙂

    http://noorakatariina.fitfashion.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 16
Tykkää jutusta