Pitkät pois!

Pari kuukautta minulla oli kauniit pidennykset, jotka nyt otatin pois. Halusin kevyempää lookkia ja toki myös pidennysten kiinnityskohdat olivat ehtineet kasvaa jo sen verran, että olisi ollut joka tapauksessa ainakin korjauksen aika. Päätin kuitenkin ottaa ne kokonaan pois tällä erää ja pistää pussiin säilöön, koska niitä voi käyttää vielä toistamiseen ja vielä kolmannenkin kerran! 🙂

Nyt on sellainen fiilis, että haluan pitää hetken aikaa taukoa kaikenlaisissa pidennyksissä. Ripsipidennykset jäävät myös tauolle, eli niitä en ole käynyt huoltamassa ja annan loppujenkin pudota pois hiljalleen. Kynnet minulla on olleetkin jo yli puolitoista vuotta ihan naturellit. Ja vaikka välillä houkutteleekin kauniit pidemmät kynnet, niin olen vain tullut siihen tulokseen etten oikeasti niitä ”tarvitse”. 😀

Eihän näitä mitään pidennyksiä sun muita juttuja oikeasti tarvitse. Mutta jotkin niistä tekevät arjen helpommaksi. Kulmien microblading ja ripsipidennykset on sellaisia, jotka on arjen helpottajia itselläni. Mutta hiuspidennykset on vain sellaista extraa. 🙂

***

Mitäs mieltä te olette, onko pidennykset ripsissä tai hiuksissa jo menneen talven lumia? Vai ehkä taas pikkujoulukauden kuumin juttu? 😉

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

2 vastausta artikkeliin “Pitkät pois!”

  1. Tosi nätit nuo sinun hiukset. Naturel on in. Itsellä ei ole koskaan ollut mitään pidennyksiä ja nyt olen päättänyt, etten edes värjää hiuksiani. Haluan näyttää luonnolliselta ja raikkaalta, hyvä olo näkyy ulospäin ilmankin 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 26
Tykkää jutusta