Vauvavegaani?!

Mieheni linkkasi eilen Facebookkiin TÄMÄN uutisen. Uutinen käsitteli sitä, että kaikki kunnat eivät tue vegaania ruokavaliota päiväkodeissa. Ymmärrän sen täysin, että päiväkodeissa ja/tai kouluissa ei ole resursseja alkaa keittelemään jokaiselle lapselle omaa ruokaa. En ymmärrä sitä silloin, jos siihen liittyy allergiat tai uskonto.

Olen samalla linjalla Tuukan kanssa, on melko hurjaa pistää pieni vaapero/taapero vegaanille ruokavaliolle ja vaarantaa sillä lapsen riittämätön ravintoaineiden saanti. Vanhemmat voivat pitää omista ruokavalioistaan kiinni, on ne sitten maidottomia, viljattomia tai lihattomia. Mutta lapsen pitäisi antaa päättää se itse, sitten kun on siihen kykenevä. Siihen asti vanhemmat tuovat ruuan kotiin ja pitävät huolen lapsen riittävän monipuolisesta ravinnonsaannista.

Eettiset syyt nousevat nykyään paljon lihattoman ruokavalion puolesta. En ole kovin paljon asiaa tutkinut, lukenut muutaman artikkelin ja dokumenttielokuva Before the flood on tarkoitus katsoa pian. Mutta tiedän toki jo nyt, että punaisen lihan tehotuotanto ja nykyään myös massamainen broilerituotanto olisi todella tärkeä saada maailmassa vähemmälle.

Kuitenkin minua itseäni huolettaisi kovasti pistää oma pieni tyttäremme jollekin todella rajatulle ruokavaliolle kasvuiässä. Jos päättäisimme Tuukan kanssa, että meidän pieni yksivuotias tyttömme ei muuten enää tätä maailmaa vedä alaspäin syömällä yhden lihapullan päivässä, kokisin suuren moraalittomuuden tunteen äitinä.

Eettisiä arvoja voi lapselle opettaa, kun se niitä alkaa ymmärtämään. Sitä ennen aion ainakin itse antaa Emmalle monipuolista ruokaa. Paljon kalaa, kasviksia ja jonkin verran myös lihaa. Me olemme antaneet hänelle eniten kalaa, koska hän myös pitää siitä eniten. Broileria emme ole antaneet kertaakaan, mutta jauhelihaa kyllä. Sen tiedän, että voisin skarpata ostamalla lähituotettua lihaa pieniltä farmeilta enemmän.

 

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

57 vastausta artikkeliin “Vauvavegaani?!”

  1. Jännä juttu miten usein sekasyöjät kuvittelevat vegaanien elävän jossain puutostilassa. Eiköhän se mene monesti niin päin, että juuri vegaanit syövät monipuolisesti erilaisia vegaanisia ruokia ja ovat joutuneet perehtymään paljon ravintoaineisiin ja siihen mitä saa mistäkin. Suuri osa sekasyöjistä taas huoletta syö mitä sattuu miettimättä sen tarkemmin. Harva varmasti syö tarpeeksi kasviksia. Osa ei varmaan ollenkaan.
    Rajoitetuilla ruokavalioilla ei myöskään niin helposti mene syömään mitä tahansa mihin tahansa roskaruokapaikkaan.
    (En ole itse vegaani. Ainakaan vielä.)

    Eiköhän teidänkin perheessä osattaisi syödä terveellisesti. Alkuun voi kokeilla jotain kevyempääkin vaihtoehtoa. Esim. lakto-ovopescoa. Tuolloin saa käyttää maitotuotteita, munaa ja kalaa.
    Pikkuaskelin kohti maailmanpä pelastusta. 😉

    • No kyllä meillä syödään terveellisesti. 😊

      Se on totta, että näin ”ei-vegaanina” sitä helposti lähtee ajattelemaan vegaanin ruokavalion olevan suppea. Mutta jos osaa toteuttaa sen hyvin, niin eihän se ole. 😊

  2. Vaarantaa lapsen ravintoaineiden saanti? Erikoista, että joku joka ei selkeästi edes tiedä vegaaniperheiden ruokavaliosta sen kummemmin, ottaa näin vahvasti kantaa tällaiseen asiaan. Eiköhän ihan sekasyöjien keskuudessa ole ihan yhtä paljon, ellei enemmänkin, perheitä missä syödään huonosti, liikaa sokeria, maitotuotteita, vehnää, lisäaineita, valmisruokia etc millä voidaan vaarantaa lapsen riittävä tärkeiden ravintoaineiden saanti. Kuinka moni suomessa juottaa vauvallensa korviketta, ja syöttää teollisia vauvanruokia, jolloin lapsi ei saa riittävästi hyviä bakteereita ja vitamiineja jne? Kirjoittaisitko sellaisesta saman tyylisen postauksen? Veikkaan että et, joten suosittelen, että et arvostelisi näin myöskään vegaaniperheitä. Ja ei, itse en ole vegaani. Terveisin kolmen lapsen äiti

    • Ihan varmasti sekasyöjien keskuudessa myös on heitä, jotka syövät huonosti ja antavat lapsille liikaa sokereita, valmisruokia jne. Enhän sellaista väittänytkään ettei olisi. 🙂
      En arvostele vegaaniperheitä, kerron vain että itse aion antaa Emmalle kaikenlaista ruokaa ja hän saa sitten jossain vaiheessa päättää itse haluaako olla kasvissyöjä, vegaani vai sekasyöjä. 🙂

    • Mitä pahaa on vehnässä, maitotuotteissa ja valmisruoissa? En itse tiedä, niin siksi kysyn?

    • Kompaten ”Tuukkaa” -niin, mitä pahaa todella on vehnässä, maitotuotteissa tai ihan jopa vaikka sokerissa? Kaikkea kohtuudella hyvät ihmiset niin varmaankin parhain vaihtoehto.

    • ”Olen samalla linjalla Tuukan kanssa, on melko hurjaa pistää pieni vaapero/taapero vegaanille ruokavaliolle ja vaarantaa sillä lapsen riittämätön ravintoaineiden saanti. Vanhemmat voivat pitää omista ruokavalioistaan kiinni, on ne sitten maidottomia, viljattomia tai lihattomia. Mutta lapsen pitäisi antaa päättää se itse, sitten kun on siihen kykenevä.”

      —> Et arvostele vegaaniperheitä? Ymmärrän tämän hetkisen mielipiteesi (vielä aika hataralla tietopohjalla olevan – tutustu ihmeessä asiaan lisää kuten kerroit tekeväsi), mutta kuulostat hölmöltä väittäessäsi, että lyhyt postauksesi ei olisi arvostelua. Toki kerroit siinä myös, kuinka itse toimitte.

  3. Eiköhän ne vanhemmat joiden lapsetkin on vegaaneja tutustu tarkasti siihen mitä kaikkia eri ravintoaineita kasvava lapsi tarvitsee. Aikuisenkin kun on kiinnitettävä huomiota siihen, että saa tarvitsemansa ravintoaineet.

    Mielestäni kannattaa tutustua lapsien vegaaniseen ruokavalioon ennen kuin sen tyrmää siitä tietämättömänä.

    Kuinka monessa sekasyöjä perheessä lapsi saa sitten valita syökö lihaa vai ei? Aika usein saa lukea että lapsi haluaisi alkaa kasvissyöjäksi mutta vanhemmat pakottavat syömään lihaa. Uskoisin että se on yleisempi ”ongelma” kuin että vanhemmat pakottaisivat lapsensa vegaaniksi.

    Itse olen vegaani ja mieheni on sekasyöjä. Itse en lapsesta tekisi vegaania mutta en myöskään alkaisi hänelle erikseen laittamaan muuta ruokaa kuin itselleni kun en miehellekkään erikseen laita liharuokaa (ellei tietenkin ole sovittu että tietty ruoka on valmista kun tulee kotiin niinkuin mieskin minulle laittaa ruuan pyydettäessä) eikä miehen tarvitsisi väsätä lapselle vegaanista ruokaa erikseen. Päiväkodissa ja koulussa tietenkin mitä siellä tarjotaan (koulussa nykyään saa kasvisruokaa myös).

    • Varmasti suurin osa vanhemmista näin tekee. 🙂
      En tiedä kuinka monessa perheessä lapsi saa valita, mutta kerron tässä vain omasta perheestämme ja meidän valinnoista. Emma saa meillä valita sitten kun on siihen kykenevä. 🙂

  4. Hieman jyrkältä vaikuttaa tämä teksti. Eihän lihattomuus lapselle ole haitaksi, vaan mikä tahansa seka/kasvis/vegaaniruokavalio, jos se ei tarjoa riittävän monipuolisesti ravintoa ja eri ravintoaineita. Ymmärrän huolesi ja ymmärrän miksi päiväkodeissa ym. olisi haastavaa toteuttaa yhden lapsen erikoisruokavalio, mutta en lähtisi silti tuomitsemaan niitä, jotka tarjoavat lapselleen hyvää ja ravitsevaa ruokaa, joka syystä tai toisesta ei vain sisällä eläinperäisiä tuotteita.

    • Näinhän se on, että mikä tahansa ruokavalio on haitaksi, jos se ei ole monipuolinen.
      Kantani on ehkä jyrkkä tässä asiassa, en tuomitse heitä jotka niin tekevät. Mutta nimenomaan yritin kertoa, että itse en tee näin. 🙂

  5. Komppaan edellistä siinä, että yhtä hyvin vegaani kuin sekaanikin voi koostaa täysipainoisen ja terveellisen ruokavalion. Ei myöskään ole itsestään selvää, että sekaruokavaliota seuraavat lapset olisivat täysipainoisesti ja terveellisesti ravittuja.

    Myös sekaruokavalio on aivan yhtä ideologinen valinta, jonka vanhemmat tekevät lapsensa puolesta, olkoonkin se yleisin tällä hetkellä. Lapsen puolesta päätetään, että on ok syödä eläimiä ihan yhtä paljon kuin vegaanit päättävät kasviperäisyydestä. Tämä unohtuu keskustelussa helposti varmaankin juuri siksi, että se tuntuu yleisyydessään itsestään selvältä.

    • Ei todella ole itsestään selvää, että sekaruokavaliota noudattavat lapset olisivat täysipainoisesti ravittuja. 🙂 Oma kantani perustuu siihen, että jos on suppeampi ruokavalio – on mahdollisempaa antaa tietämättään liian yksipuolista ravintoa lapselle. Mutta eihän se todella AINA näin ole. Enhän niin väittänytkään. 🙂

      Meillä (kuten kirjoitin) Emma saa itse päättää mitkä ruoka-aineet jäävät hänen ruokavalioonsa sitten myöhemmin. Jos hän haluaa olla vegaani, se on täysin sallittavaa. Tai jos sekasyöjä, sekin on sallittavaa. 🙂

    • Toki ymmärsin tämän, viittasinkin aikaan ennen sitä, kun Emma voi itse tehdä päätökset. Itse en syö lihaa, ja yhtä lailla minusta tuntuu pahalta ajatus syöttää sitä lapselleni kuin sinusta tuntuu ruokavalion rajaaminen. Sitä ajoin takaa 🙂

  6. Aina yhtä klassikko, että heti kun joku vähänkään, varovaisestikaan, pohtii vegaaniruokavalion ongelmia, hyökkäävät vegaanit täysillä päälle.

    Vegaaniruokavaliota perustellaan monesti eettisillä syillä ja kyllä, naudanlihan tehotuotanto on ongelmallista. Naudanlihan kulutusta pitäisi vähentää ja lihatuotannossa siirtyä toisenlaisiin tuotantomenetelmiin. Kuitenkaan en ymmärrä, miten valtamerten takaa tuodut vegaanien protskut, mm. soija, olisi yhtään sen eettisempää kuin kauppatorilta paikalliselta kalastajalta ostettu päivän saalis tai lähikanalasta haetut munat?

    • Se on niin, että kun tällaisista aiheista uskaltaa sanoa mielipiteen, niin tulee kovaa takaisin! 😉 Mutta saahan jokainen kertoa toki oman mielipiteen ja puolustaa jos joku mollaa omaa. Hyökkäystä en kuitenkaan oikein ymmärrä.

      Mutta siis todella hyvä pointti sinulla tässä. Jos vertaa perhettä, joka ostaa lähitiloilta tai vaikka sieltä kauppatorilta kalaa ja lähikanalasta kananmunat siihen perheeseen, joka syö kaukaa laivalla tai lentorahdilla tuotuja soijatuotteita – niin siinähän mitataan jo jonkinlainen hiilijalanjälke. 😉 Mutta nämähän tietysti ovat niitä ääriesimerkkejä.

    • Ja mitäköhän ne lähikanalan kanat syö? No sitä tuontisoijaa!

      Oletko kuullut siitä kuinka paljon energiaa ne lähituotantoeläimet tarvitsevat tuottaakseen lihaa, kanamunia ja maitoa? Siitä soijapellosta suurin osa menee eläinperäisiätuotteita syövien ihmisten ruuan tuotantoon kuin vegaanien.

      Tässä tekstissä voi tutustua millaista on vegaani lapsiperheessä https://www.hs.fi/elama/art-2000002907479.html

      THL on lisännyt virallisiin lapsiperheiden ravitsemussuosituksiin lautasmallin vegaaniruokavaliosta. Vegaanilapsiperheet ohjataan myös ravitsemusterapeutille kun lapsi siirtyy vegaaniruokavalioon.

      Ihan tieteellisten tutkimustenkin mukaan vegaanien hiilijalanjälki on pienempi kuin sekasyöjien. Sitä ei voi omalla mututuntumalla kumota.

      Eikä täällä ole kukaan hyökännyt vaan kertoneet eriävän mielipiteensä, koska selvästikkään vegaaniseen ruokavalioon ei olla tustuttu.
      En ymmärrä sitä että jos vegaani lyö faktoka tiskiin niin sitä pidetään hyökkäyksenä. Ehkä silloin pitäisi itse katsoa peiliin?

    • ”Olen samalla linjalla Tuukan kanssa, on melko hurjaa pistää pieni vaapero/taapero vegaanille ruokavaliolle ja vaarantaa sillä lapsen riittämätön ravintoaineiden saanti”. Monna väittää suoraan, että vegaani ruokavalio vaarantaa lapsen riittävän ravintoaineiden saannin. Mielipiteensä saa kertoa, mutta valheellisen tiedon levittäminen on tämän päivän vitsaus. On hyvä, että ihmiset ovat tulleet kertomaan miten asiat oikeasti ovat.

      Jos et tiedä, miksi soijan käyttö on eettisempää ku kalan osto lähitorilta niin kannattaisi perehtyä asiaan. Mm. WWF:n sivuilta löytyy ympäristöasioista tietoa, kalan käytöstäkin. Yleensä vegaanien tuotteissa oleva soija ei tule maailman toiselta puolelta. Esim alpron tuotteissa käytetty soija on kasvatettu mm. Ranskassa. Soijasta, joka kasvatetaan tropiikissa, ja jonka tieltä raivataan sademetsää, menee suurin osa karjan rehuksi. Osa tästä karjasta löytyy suomalaistenkin lautaselta 😉

    • Heh. Suurinosa maailman soijasta menee eläinten ruuaksi 🙂

  7. Ehkäpä tässä tapauksessa jo otsikon kysymysmerkki-huutomerkki-yhdistelmä antaa vaikutelman ennakkoasenteista (jotka itse teksti osin vahvistaa), ja siksi on helppo siirtyä puolustuskannalle, jos asia on omaa sydäntä lähellä…

    Lapselle opetetaan empatiaa ja annetaan asennekasvatusta tehokkaimmin omalla esimerkillä. Jos vanhempien mielestä on ok syödä lihaa joka aterialla ja vetää välipalaksi kennollinen kananmunia (koska protsku!), ei varmaan ole kovinkaan todennäköistä, että esimerkiksi (tuotanto-)eläinten hyvinvointi tai ekologinen elämäntapa nousee lapsen elämässä niin merkittäväksi tekijäksi, että lapsi itse valitsee vegaaniuden. Tai edes kasvissyönnin, tai kohtuuden lihan syönnissä.

    Itse olen kodin ulkopuolella kasvissyöjä, kotona vegaani ja 3-vuotiaan (päivähoidollisista syistä) sekasyöjäpojan äiti. Lapsi sukkuloi sujuvasti vegaani-, kasvis- ja liharuoan välillä, ja toivottavasti oppii pitämään vegaani- ja kasvisruokaa normaalina vaihtoehtona myös myöhemmin elämässään.

    Toivoisin, että tämän päivän vanhemmat pohtisivat tarkkaan elämäntapojaan ja tekisivät tiedostaen mm. kulutus- ja ruokailuvalintojaan. Se, mitä valitsemme tänään, vaikuttaa suoraan siihen, millaisessa maailmassa lapsemme elävät aikuisina. Kaikkien ei tarvitse olla täysvegaaneja, jos se tuntuu mahdottomalta, mutta eettisyys ja ennen kaikkea ekologisuus olisi hyvä pitää mielessä ihan jokapäiväisessä elämässä. On totta, että tieto lisää tuskaa, mutta ilman tiedon tuomaa toimintaa tulevaisuus ei vaikuta kovinkaan ruusuiselta.

    • Totta! Laitoin postauksen otsikkoon alunperin vain kysymysmerkin. 😀 Jostain syystä koin aiheeksi laittaa perään vielä huutomerkin. Nyt tekisin mieli ottaa se pois. 😀

      Jos vanhempien mielestä on ok syödä joka aterialla lihaa ja välipalaksi kennollinen kananmunia, niin ei sielläkään ihan putkeen mene.. 😀 Hahaha.. 😉

      Minä yritän opettaa lapselleni kohtuutta kaikissa asioissa, kuten yritän myös itse toteuttaa. Myös ekologiset ja eettiset asiat on meidän perheessä tärkeitä ja koitammekin tehdä osuutemme niissäkin asioissa. Silti kohtuudella teemme senkin. On super hienoa, kun jotkut tekevät senkin asian 100% hienosti! Meillä ei tällä hetkellä vain riitä resurssit kaiken tekemiseen 100% hienosti. Siksi yritämmekin omalla tavallamme siellä kohtuuden mailla kulkea. 🙂

    • ”Myös ekologiset ja eettiset asiat on meidän perheessä tärkeitä ja koitammekin tehdä osuutemme niissäkin asioissa. Silti kohtuudella teemme senkin.”
      Tämä on aika erikoinen lause, ymmärrät sen varmaan itsekin? Eli lapselle opetetaan kohtuudella luonnon ja maapallon kunnioitusta, sekä empatiaa muita eläimiä kohtaa joiden kanssa me tämän maailman jaamme?
      Usein myös sekasyöjien suusta kuulee puhetta lähiruuan ja ”eettisen” lihan puolesta. Kiinnostaisi tietää kuinka moni sekasyöjä oikeasti hommaa lihansa, maitonsa ja munansa pientilalta? Ja kuinka moni tietää mitä esim. ”Vapaan kanan muna” käytännössä tarkoitta?

  8. Mä oon samaa mieltä sun kanssa, että on outoa tehdä haloo siitä, ettei päiväkoti noudata omia eettisiä valintoja ruokavalion suhteen, eli en pidä omaa eettistä linjaa yhtä pätevänä syynä vaatia erikoiskohtelua, kuin allergia tai uskonto. Mutta se mitä tulin varsinaisesti kommentoimaan, on se, että Suomessa kyllä voi hyvällä omalla tunnolla ostaa mitä vain kotimaista ruokaa – Suomessa on kaikkeen ruuantuotantoon todella korkeat standardit, ja kaikki se ruoka mikä Suomessa tuotetaan on lopulta melko läheltä. 🙂 Toki jos haluaa lähitiloihin panostaa, tukea pienyrittäjää ja esim aidosti tiedostaa mistä se ruoka tulee, niin en sitäkään missään nimessä vastusta! Tehotuotanto on niin negatiivinen sana ja toisaalta luomu ja lähiruoka on hienosti brändättyjä. Tehotuotannosta tulee jo sanana mieleen, että siinä on niin tehokasta ja ”kylmää” menoa, että ei kerkeä paljon eläimen hyvinvointia miettiä tai että kasvitkin myrkytetään täyteen torjunta-aineita. Totuus on että Suomessa on maailman puhtainta ruokaa, vähiten torjunta-aineita (”tehotuotettunakin” puhtaampaa kuin monen maan luomu), siat saa pitää saparonsa ja kanat nokkansa, eikä turhia antibiootteja anneta. Ja ainakin oman kokemukseni mukaan myös ”tehotuottajat” rapsuttelevat lehmiään töidensä lomassa. 🙂 Tehotuotanto tarvitsisi uuden termin mielestäni, joka ei olisi niin negatiivinen. Hassua sinänsä, että kaiken muun tuotannon suhteen tehokkuus on pelkästään positiivinen asia.

    Pahoittelut jos menee paatostamisen puolelle. Tämä vain on aihe, josta kerta toisensa jälkeen innostun. 🙂 Mukavaa päivää teille! <3

  9. Tosiasia kuitenkin on se, että täysin vegaanisesta ruokavaliosta ei saa kaikkia ihmisen tarvitsemia vitamiineja ja hivenaineita. Tällöin ei ole kyse siitä, että niitä ei saisi, koska vegaaniruokavalio on väärin/vastoin parempaa tietoa vajavaisesti koostettu, vaan ihan täydellisesti koostetustakin vegaaniruokavaliosta jää mm. B12-vitamiini uupumaan. Aikuiselle on mielestäni ihan ok syödä ruokaa, jota täytyy täydentää vitamiinivalmisteella, mutta hieman hurjalta tuntuu ajatus, että jo tuon ikäinen pikkulapsi söisi ruokaa, jota pitää täydentää tableteilla. Se ei tietysti poista mihinkään sitä tosiasiaa, että monella sekasyöjälläkin voi jostain yksittäisestä vitamiinista olla puutosta, jos syö täysin päin honkia, mutta tässä tapauksessa tosiaan ongelmat ovat jo ihan muussa kuin noudatettavassa ruokafilosofiassa.

    • Lapsi saa tarvittavan B12 vitamiinin jos juo tarvittavan määrän esim kauramaitoa 🙂 tiesithän, että B12 suositellaan ihan koko väestölle? Ja kaikkien sekaanilapsien tulisi myös ottaa vähintäänkin D-vitamiinilisää. Ja suurinosa sekasyöjien lapsista ei syö tarpeeksi kalaa, eikä täydennä sitä muilla vastaavilla hyvillä rasvoilla, joten omega-lisää syö hyvin moni. Lopulta voi käydä jopa niin, eytä ne sekasyöjät ottavat useampaa vitamiinia purkista kuin vegaanit 🙂

  10. Vegaanisuus ei millään tavalla vaaranna riittävää ravintaineiden saantia. Millä tahansa ruokavaliolla voi saada aikaiseksi puutostilan jos se ei ole riittävän monipuolinen. Liha ruokavaliossa ei automaattisesti tee siitä terveellistä tai monipuolista, päin vastoin punaisen lihan epäterveellisyyshän on monissa tutkimuksissa jo osoitettu.

    Huvittaa myös, että ainoastaan kasvissyönti tai veganismi nähdään jonkinlaisena valintana, vaikka yhtä lailla sinä vanhempana olet tehnyt valinnan antaa lapsellesi liharuokaa. Yhtä hyvin voisi olla niin, että lapselle annetaan kasvisruokaa vauvasta alkaen ja sitten vanhempana hän saa itse päättää haluaako lisätä eläinperäisiä tuotteita ruokavalioon.

  11. Lainaus tekstistäsi: ”on melko hurjaa pistää pieni vaapero/taapero vegaanille ruokavaliolle ja vaarantaa sillä lapsen riittämätön ravintoaineiden saanti.”

    Kirjoitat, että kerrot vain miten teillä tehdään, mutta silti tuo kirjoittamasti lause yleistää kaikki vegaaniruokavaliolla olevat lapset.

    Ja haluaisin toki kuulla lisää miten monipuolinen vegaaniruokavalio vaarantaa lapsen ravintoaineiden saannin?

  12. Lihansyönnin on tutkitusti todettu lisäävän syöpään sairastumisen riskiä, myös vaalean lihan, ei vain punaisen. Itse koen vegaaniruokavalion olevan kaikenkaikkiaan parempi ja terveellisempi valinta kenelle tahansa, tietenkin oikein koostettuna ja monipuolisia ravintolähteitä käyttäen. Enkä ole itse vegaani, mutta luultavasti pian olen.

  13. Jaahas. Itsehän lapsena sain vain kasvisruokaa , koska äitini söi niin. Kärsin raudanpuutteesta aikuisikään asti , kunnes aloin itse tajuamaan että liha on tarpeen . Itse äitinä nykyään , en missään nimessä antaisi pelkästään vegaaniruokaa lapselle ,syö kasviksia , lihaa,kalaa,kanaa ,leipää jne.
    Valmisruokia en kylläkään ikinä syötä lapsille, enkä itsekään niihin koske.

    • Huonosti toteutettu kasvis/vegaaniruokavalio on huono. Samoin kuin huonosti toteutettu sekaruokavalio. Itse taas kärsin raudanpuutteesta kunnes lopetin lihansyönnin. Aloin niin paljon enemmän kiinnittää huomiota, että varmasti saan kaiken tarvittavan. Ei ole sen koommin mitään puutostiloja ollut 🙂

  14. Kannattaa asioita aina selvittää ennenkuin niihin ottaa kantaa, silloin välttyisi siltä että ”vihaiset vegaanit” tulevat vääriä väittämiä oikaisemaan 🙂 tiesithän, että mm thl:län virallinen kanta on, että vegaaninen ruokavalio on oikein toteutettuna vauvasta vaariin kaikille todella hyvä ruokavalio. Ja uskon heidän tietävän asiasta enemmän kuin sekasyöjien jotka kommentoivat asiaa täysin mututuntumalla.

    Itselleni erikoislääkäri sanoi pari päivää sitten, että vegaaninen ruokavalio on tosi hyvö juttu. Ja hänen koemuksellaan vegaaniperheissä on lähes poikkeuksetta vitamiiniasiat yms paremmassa kunnossa, kuin sekaaniperheissä 🙂

  15. Pari vuotta sitten kuohutti tanskalaisen perheen tapaus, jossa äiti syöttänyt pojalle pelkkää vegaani raakaruokaa. Poika oli 15v ja puberteetti ei ollut alkanut, oli fyysisessä kehityksessä noin 11v tasolla. Lääkärit totesivat tämän johtuvan puutostilasta ja liian suppeasta ravinnosta. Lapsi otettiin lopulta huostaan. Dokumentin nimeä en valitettavasti muista, mutta oli varmaan 2015 ylellä ja keskustelupalstoille esillä.

    • Tanskassa todetaan vuosittain satoja tapauksia jossa lapsi on aliravittu/ kärsii puutostilasta. Ja lähes kaikki tapauksista ovat sekasyöjien lapsia.

    • + kiinnostaisi tietää dokumentin tekijöiden motiivit dokumentin teolle. Tanska on tunnetusti tehotuotannon luvattu maa, ja siellä eläin ei ole muuta kun tuotantoväline. En ihmettelisi jos dokkari olisi liha -ja maitoteollisuuden epätoivoinen lobbausyritys. Näyttää purevan ainakin osaan ihmisistä 🙂

    • Näitä tapauksiahan löytyy ihan sekasyöjistäkin. Jos ei syö monipuolisesti (oli vegaani tai sekaani), niin puutostilat on taattu. Tämä on yksi tapaus, yksi.
      Liha ei ole mikään ihmeaine mistä saisi kaikki maailman vitamiinit yms. Vaikka moni näköjään niin ajattelee :/
      Mutta kun ruokavalio koostuu lihasta ja perunasta, niin siinä päästään aika pahasti puutostiloihin, ja näitä lapsia on suomessa pelottavan paljon.

  16. Musta kyllä tuntuu, että vegaanilapset saa noin 100% terveellisempää ja ravinteikkaampaa ruokaa kun mun sekaanilapseni, joka suostuu syömään nykyään lähinnä nakkia ja perunaa.

    Eettiset asiat on meidän perheessä läsnä kasvatuksessa, emme kuulu kirkkoon, joten lapsi ei käy esim päiväkodin pyhäkouluaamuissa ja opetetaan itse monenlaisia eettisiä asioita lapselle. Hän myös saisi 6-vuotiaana päättää jos haluaisi lopettaa lihansyönnin tai vaikka eläinalkuperäisten tuotteiden käyttämisen. Mietin asiaa myös perheen kannalta niin, että jos vegaaniruokavalio on perheen ainoa ruokavalio ja ruuan tuotannosta keskustellaan lapsen kuullen, voi lapselle tulla todella iso ristiriita siitä, ettei hänen ruokavalionsa ole sama, mitä kotona arvostetaan. Päiväkoti-ikäiset kyllä ymmärtää paljon asioita.

    Ehkä vegaaniuden maine on vähän kuin 90-luvulla kasvisruokailun maine, eli erikoisuudentavoittelua ja epäterveellistä huuhaata. Mutta niin vain kasvisruuastakin tuli normaali ja hyväksytty ruokavalio ja eiköhän niin käy veganiudellekin, kun meillä on vain tämä yksi maapallo. Ja tietoa monipuolisen vegaaniruokavalion koontiin löytyy pilvin pimein.

    Eli itse kannatan vegaaniuden hyväksymistä osaksi päiväkoti/kouluruokailuja, kyse ei ole kuitenkaan mistään rakettitieteestä tai hanhenmaksaan ja mätiin verrattavasta vaatimuksesta.

  17. Onpa harmillista lukea blogistasi näin ennakkoluulojen sävyttämää tekstiä ilman huolellisen taustatyön tekemistä. Tulen joka kerta surulliseksi, kun vanhemmat lyttäävät toistensa valintoja ilman aitoa halua ymmärtää ja ottaa selvää taustoista tai halua asettua toisen perheen asemaan. Tällainen keskustelutapa ei mielestäni edistä empatiaa ja toisten perheiden kunnioitusta yhteiskunnassamme.

    Jos haluat avartaa omaa katsantokantaasi, suosittelen seuraavaa:

    1) Lue alkuun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisema ”Syödään yhdessä – ruokasuositukset lapsiperheille”. Sivusta 99 eteenpäin löydät perustietoa vegaaniruokavaliosta lapsiperheessä.
    http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-599-8

    2) Tutustu vegaaniperheiden ajatusmaailmaan. Liity vaikkapa johonkin vegaanisten lapsiperheiden ryhmään Facebookissa ja seuraa keskustelua. Huomaat hyvin todennäköisesti, että lapsen ravitsemuksesta välitetään näissä perheissä todella paljon. Nämä vanhemmat rakastavat lastaan yhtä paljon kuin sinä rakastat omaasi.

    3) Pohdi omaa ajatusmaailmaasi liittyen lapsen eettiseen kasvatukseen. Kirjoitat näin: ””Eettisiä arvoja voi lapselle opettaa, kun se niitä alkaa ymmärtämään. Sitä ennen aion ainakin itse antaa Emmalle monipuolista ruokaa.” Eettisiä arvoja meillä ihmisillä on monenlaisia ja yksi meidän vanhempien tärkeimmistä tehtävistä on omien eettisten periaatteidemme siirtäminen omille lapsillemme ja tämä alkaa jo heti varhaislapsuudessa. Kasvatustyötä ei oikein voi jättää siihen, kun ”lapsi itse ymmärtää”, sillä lapsen ymmärrys alkaa kehittyä hiljalleen jo ihan heti syntymän jälkeen. Lämmin ja hellä kosketuksesi opettaa lapsellesi empatiaa ja kunnioittavaa vuorovaikutusta, eettinen valinta sekin. Empatia, toisten ihmisten kunnioitus, ystävällisyys, väkivallattomuus… kaikki nämä ovat eettisiä periaatteita. Tapoja suhtautua maailmaan, ympäristöön ja kanssaihmisiin (tai -eläimiin). Tarkemmin pohdittuasi huomaat ehkä, että valinta syödä lihaa on valinta siinä missä lihattomuuskin – yhtä lailla valinta, jonka tekee oman lapsensa puolesta. Me vanhemmat teemme erilaisia valintoja ja vahvuutta on yrittää hyväksyä erilaisia valintoja, vaikkei aina ihan ensi yrittämällä ymmärtäisikään.

    Omat lapseni eivät ole vegaaneja, mutta lakto-ovo-vegetaristeja he ovat olleet syntymästään lähtien. Itse olen ylpeä, että olen heille tämän oman eettisen valintani siirtänyt. Olisi ollut hämmentävää lisätä lihaa lasteni ruokavalioon ja alkaa kertoa heille kasvisruokavalion eduista vasta kun he ovat isompia. Milloinhan tämä sitten olisi edes tapahtunut? Milloin lapsen ymmärrys mielestäsi riittää?

    Toivon siis lämmöllä, että tämän postauksesi kommenttien johdosta sitoudut tutkimaan asiaa tarkemmin.

  18. Miksi vegaani ei saisi päättää lapsn ruokavaliota, jos kerran sekasyöjä saa? Vanhemmat tuovat ruoan pöytään ja lapset sitten myöhemmin valitsevat itse jne? Kumpikin on valinta vanhemman puolelta, seka- ja vegaaniruokavalio. 🙂 Vegaanina kasvanut lapsi voi aivan hyvin myöhemmin alkaa syödä lihaa, kunhan ei heti vetele 200g punaista lihaa kerralla. Siitä menee monen sekasyöjänkin pakki tukkoon!

    Ja ei, meillä ei olla vegaaneja. En vain ymmärrä, miksi on enemmän okei päättää syödä lihaa kuin päättää olla syömättä lihaa lapsen puolesta. Kun ihan yhtälailla sekasyöjienkin ruokavalion on monessa perheessä hyvin yksipuolinen ja perustuu viljoihin ja lihoihin plus maitotuotteisiin. Aina löytyy poikkeuksia, mutta ravitsemusohjauksessa käyneistä vegaaneista 99% on olleet erittäin perillä ruokavaliostaan, kun sekasyöjissä taasen on paljon enemmän hajontaa.

  19. ”melko hurjaa pistää pieni vaapero/taapero vegaanille ruokavaliolle ja vaarantaa sillä lapsen riittämätön ravintoaineiden saanti. ” Jos nyt pilkkua hierotaan niin kirjoittaja sanoo, että on huolissaan siitä, että vaarannetaan lapsen riittämätön ravintoaineiden saanti. Tämä onkin hyvä huoli, sillä vegaanit noin keskimäärin saavat enemmän ravintoaineita kuin sekasyöjä. Hui tasapainoista ruokaa syövä lapsi!

    Nyt vakavoidun ja otan kantaa siihen mitä kirjoittaja taisi tarkoittaa. Vegaaniruokavalio on oikein koostettuna täysin turvallinen, tämän toteaa jo valtion ravitsemussuositukset. Näin ollen tuntuu ikävältä, että perheeni tekemää valintaa pidetään hurjana ja annetaan ymmärtää, että tekemämme valinta saattaa lapsen vaaraan.

    Myös sekaruokavalio on valinta, jonka vanhempi tekee lapsen puolesta. Yleensä tämä valinta on vain niin automaatio etteivät vanhemmat edes sitä ajattele.

    Eläinperäisten tuotteiden käyttö on valtava ongelma, eikä näitä ongelmia poista täysin se, että suositaan lähiruokaa ja pientiloja. Myös Suomen liha- ja maitotiloilla on järjestäen eettisiä ongelmia, eikä ekologiseksi valinnaksi voi niidenkään tuotteita sanoa.

    Mietin myös sitä miksi uskonto on hyvä syy tiettyyn ruokavalioon mutta eettiset syyt eivät?

    Sanot kertovasi vain oman tapasi toimia, mutta teksti antaa kyllä täysin eri kuvan
    Tämäkään ei ole hyökkäys sinua kohtaan, mutta tekstisi taas tuntuu hyökkäykseltä elämäntapaa ja ruokavaliota kohtaan jota et taida täysin tuntea.

  20. Minä taas mietin sitä, että mitä jos lapsi jonain päivänä ei haluakaan noudattaa vegaanista ruokavaliota ihan omista ideologisista syistään, esimerkiksi ihan vain siksi että hän ei tunne sitä omakseen. Sekaruokavaliosta on turha haaveilla, sillä suolisto tuskin ottaa lihaa vastaan sillä bakteerikanta on kehittynyt sietämään vain kasvisruokaa. Tie ”sekaanista” vegaaniksi käy helpommin. Vegaaniruuasta saa varmasti monipuolista myös lapsen kasvua ajatellen. Itsekin vegaaniruokaa harrastan vaikken vegaani olekaan, ja varsin tuhtia ruuasta saa. Vegaaniruoka ei myöskään ole aina ekologisin vaihtoehto. Tästä aiheesta löytyy enemmän tutustuessa esim. soijaviljelmien sivuvaikutuksiin sademetsäalueella. Ja ”knoppitietona” mm. palmuöljy on tyypillinen ainesosa kaikkien rakastamissa Alpron vegaanisissa ”vispikermoissa”. Minua myös häiritsee satunnaisesti ”olen muita parempi ihminen” -asenne. Vegaanius menee, mutta ei ”sekaanien” syyllistäminen. Kyseessä on ideologia, johon liittyy paljon kauniita ajatuksia. Jos vanhemmat ovat tosissaan ideologiansa takana ja haluavat taistella sen puolesta, mikään ei estä laittamasta lapselle eväitä. https://aliisantarinakirja.blogspot.fi/

  21. Täällä on jo tullut paljon asiallisia kommentteja kirjoituksessa esitettyihin ravitsemusväittämiin liittyen, joten mulla ei ole lisättävää niihin. Niiden lisäksi yksi asia mikä oli mielestäni vähän hassusti ilmaistu oli tämä: ”… lapsen pitäisi antaa päättää se itse, sitten kun on siihen kykenevä” (mitä syö). Näinhän vegaaniperheissä toimitaan ja kyseessä on monesti tärkeänä pidetty arvo; nimenomaan halutaan antaa lapselle mahdollisuus päättää itse syökö eläimiä vai ei, haluaako olla osallisena siihen vai ei, sitten kun on kykenevä tekemään päätöksen. Annetaan valinnan ja vapauden lahja, jota harva saa.

  22. Ymmärrän pointtisi, mutta aika rajua lähteä esittämään moisia väitteitä tietämättä asiasta kuitenkaan mitään. Maitotuotteet, lihat ja kananmunatko takaavat terveellisyyden ja sen, ettei elä puutteessa? Jodi ja B12 taitavat olla ne, mitä ei kasvikunnan tuotteista saa, ne otetaan purkista. Ollaan sekasyöjiä, mutta yritetään tehdä vähitellen parempia valintoja, edes osittain. En siis ole mikään vegaanien tietopankki, mutta sen verran tiedän minäkin, että osaan olla huolestumatta vegaanien terveydestä.

  23. Tämä on vähän off topic, mutta koska itse mainitsit aiheen: miten sitten uskonnon valinta lapsen puolesta on mielestäsi ok, jos ruokavalion valinta ei ole? Tehän olette antaneet kastaaa ja liittää Emman kirkkoon ilman, että hän on voinut asiasta mielipidettään ilmaista. Joo, kirkosta voi myöhemmin erota, eikä se tietenkään ole sama asia kuin ruokavalio, mutta tulipa vaan mieleen.

  24. Minä myös ihmettelen, miten on hyväksyttävää tarjota lapselle pienestä asti punaista lihaa, mikä on todistetusti epäterveellistä, mutta kyseenalaistetaan vanhemmat jotka tarjoavat erilaista, mutta puhtaampaa ruokaa? Ja syöttämällä lapselle lihaa vanhemmathan tekevät myös valinnan lapsen puolesta, joten miksi on väärin tehdä toisenlainen valinta? Minusta on jotenkin outoa, että usein kärkkäimmät vegaanisen/kasvisruokavalion vastustajat ovat juuri niitä, jotka eivät ole todellakaan perehtyneet faktoihin.

  25. KIITOS KOVASTI KAIKILLE KOMMENTEISTA!

    Vastaan nyt yhteisesti, koska moni kommentti kysyy samaa.
    Alkuun sanon, että olin ehkä turhan kärkäs. 😉 En tiedä vegaaniperheiden syömisistä todellakaan tarpeeksi, kirjoitin postauksen vain niiden muutamien huonojen kertomusten kuulleena.

    On totta, että sillä ei ole merkitystä terveellisissä ruokailutottumuksissa onko sekaani, vegaani vai jotain siltä väliltä Kuten en väittänytkään. 😉 Yhtä lailla sekaaniperheissä voidaan syödä huonosti ja toisaalta vegaaniperheissä paljon paremmin. Niin kuin kaikissa asioissa, on tässäkin ainakin kaksi puolta! 😀

    Myönnän kirjoittaneeni asiasta, josta en todella tarpeeksi tiedä. Tarkoituksenani ei ollut haukkua vegaaneja! Ei missään tapauksessa. Postauksen koko pohja oli siinä, että itse en uskaltaisi tällä tietotaidolla lähteä omalle tyttärelleni rajaamaan mitään pois ruokavaliosta näin pienenä. <3

    Peace and love! 😉 Ollaan kaikki juuri sellaisia kuin olemme!

  26. Meillä ainakin on annettu reilu 1 vee sormiruokailijan päättää just ite, mitä syö. Tarjotaan monipuolisesti, mutta hän itse valitsee lautaselta vaan lihat! Kasvikset jää joka kerta, enkä voi väkisinkään tunkea suuhunsa, kun osaa jo syödä myös itse lusikalla, jolloin myös valitsee esim. keitosta pelkät kananpalat/lihat, perunoiden, porkkanoiden ja kukkakaalien jäädessä aina lautaselle. Luojan kiitos syö edes hedelmiä tuon lihaisan ruokavalionsa lisäksi. Mutta siis vähän kevennyksenä tähän, että näinkin päin voi käydä. 😉 Mä ainakin maalaisjärjellä tajusin, mitä Monna tarkoitit postauksellasi, mutta ihan hyvä varmaan, että selvensit vielä, ettei jäänyt paha mieli nyt kellekään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 23
Tykkää jutusta