Toiset kestää enemmän kuin toiset.

Minä ihailen ja ihmettelen niitä vanhempia, joiden perheissä on monta lasta, koirat, oma piha ja kaikki. Ihailen heidän voimavarojaan ja ihmettelen, mistä ihmeestä he niitä saa?!

Itse olen aivan lopen uupunut. Välillä on päiviä, kun on energiaa paljon. Mutta kuitenkin suurimmaksi osaksi tämä on väsymystä ja sen kanssa kamppailua. Ihan sama onko nukkunut 8h putkeen vai herännyt yöllä kaksi kertaa antamaan tuttia tai maitoa – lopputulos on sama = väsyttää.

Olen miettinyt, että mistä se johtuu. Miksi toiset jaksaa ja kestää enemmän kuin toiset? Tietysti yksi vaikuttava tekijä voi olla se, että en osaa/malta/pysty (töiden takia) levätä silloin kun siihen on mahdollisuus. Tai se, että on liian monta rautaa tulessa koko ajan. Mutta onhan toisaalta niilläkin vanhemmilla, jotka käy töissä, siivoaa kotiaan putsplankiksi päivittäin, vie lapset harrastuksiin arkisin, treenaa, näkee ystäviä ja on muutenkin elämänsä kunnossa kaikilla elämän osa-alueilla.

Kyllä minä olen rehellisesti sanottuna miettinyt, että jaksanko enää tämän ikäisenä toista raskautta, toista vauvavuotta ja toista synnytyksestä palautumista. Olisihan se aivan ihanaa, että Emma saisi sisaruksen. Mutta entä jos äiti menee rikki sen vuoksi? Henkisesti ennen kaikkea.

Minun äitini linkkasi minulle muutama päivä sitten jutun, jossa kerrottiin raskauden jälkeisestä masennuksesta. Siihen sairastuu yllättävän moni äiti. Uskon, että vielä useampi olisi tilastoissa, jos kaikki menisivät lääkäriin puhumaan asiasta. Mutta moni varmasti vähättelee omaa oloaan ja tuntemuksiaan. Minä olen miettinyt ihan vakavasti sitä, että sairastuinko minäkin? Mutta ehkä kuitenkin vähättelin asiaa ja tulin siihen tulokseen, että enhän minä. Minä, aina iloinen ja energinen Monna. Eihän nyt hyvinvoinnin ammattilainen voi uupua täysin. Ihan kuin se olisi jotenkin noloa sanoa muille ääneen tai todeta itselleen – olen masentunut.

Vai olenko? Onko vain huono päivä ja väsyttää.

Lue myös: Uusi harrastus!

 

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

20 vastausta artikkeliin “Toiset kestää enemmän kuin toiset.”

  1. Minä ajattelen niin, että me ihmiset ollaan erilaisilla energiatasoilla varustettuja. Huomaan sen jo erittäin hyvin vaikkapa omassa parisuhteessani. Jos me tehdään puolisoni kanssa samat asiat, niin mieheni väsyy aivan varmasti nopeammin kuin minä. Ja palautuminen vie myös enemmän aikaa. Niin se vaan on ja se on hyväksyttävä. Sitä alkaa helposti verrata itseään muihin ja ajattelee, että olen jotenkin huono, jos en jaksa yhtä paljon kuin muut tai että no jo on kumma, kun tuo toinen ei jaksa. Jokainen me ollaan yksilöitä, joten vertailu on aika turhaa. Siihen on vaan niin helppo sortua…

    Lapsen syntyminen on ihan älyttömän iso muutos elämään. Ja todellakin myös ihanan asian tapahtuminen voi aiheuttaa alakuloa ja väsymystä. Raskauden jälkeinen masennus on yleistä. Minusta on hienoa, että pohdit näitä asioita. Ei varmasti olisi haitaksi pohtia niitä myöskään jonkun ammattilaisen kanssa. Kokemuksesta tiedän, että jo muutama kerta voi helpottaa oloa ja selkiyttää ajatuksia.

    Muista, että myös iloinen ja energinen ihminen voi ja SAA väsyä. Ja siihen saa hakea apua ja tukea. <3

    Voimia sinulle, Monna! 🙂 <3

  2. Oon miettinyt ihan samoja asioita! Toki väsymys on helpottanut paljon nyt kun lapsi on 2.5, mutta paljon mietin sitä, että jaksanko uudestaan vauvavaihetta ja unettomuutta. Varsinkin kun on jo se toinen lapsi.

  3. Olen samaa mieltä siitä, että toiset vain jaksavat enemmän kuin toiset. Mutta toisaalta omat kriteerit myös muuttuvat elämäntilanteen mukaan.

    Jos mietitään lapsiperhearkea, perhe-elämää, lasten lukumäärää, asumisjärjestelyä ym. niin ehkä niille koiran kanssa omakotitalossa asuville kolmen lapsen vanhemmille ei ole enää niin tärkeää se, kuinka järjestyksessä koti on. Kolmen lapsen vanhempi ei pysty antamaan itsestään sitä 110% jokaiselle lapselle vaan yrittää jakaa prosentit lasten, itsensä, parisuhteen, kodin ja harrastusten välillä.

    Itse siis olen kolmen lapsen äiti, meillä on koira, isompia rakasahommia vaativa omakotitalo. Lapset sen verran ei ikäisiä, että vanhin harrastaa 5krt/vko, keskimmäinen 3 krt/vko ja nuorin on niin pieni, että hänellä ei vielä kodin ulkopuolisia aktiviteetteja ole järjestetty.
    Jos mietin itseäni ensimmäisen ja viimeisen lapsen kohdalla, ero on kuin yöllä ja päivällä. Kämppä ei ole enää niin siisti eikä asiat vimpan päälle. En käy enää töissä vaan vietän kotiäidin elämää, jota ensimmäisen kohdalla en olisi voinut edes kuvitellakaan eläväni. En käy enää joka päivä suihkussa enkä meikkaile/laita hiuksia joka päivä. Osaan heittäytyä sohvalle lepäämään samalla kun pienimmät ovat päiväunilla. Satsaan mieluummin lasten harrastuksiin kuin omiin aikaan ja paikkaan sidottuihin harrastuksiin. Siinä asiat, jotka tulivat ensimmäisenä mieleen.

    Mitä ”syvemmällä suossa” – sitä helpommalla itsensä päästää. Mun mielestä se on asia, jonka oppii vain omien kokemusten ja tuntemusten kautta.
    Mä ainakin uuvun tän paletin keskellä, mutta pikku hiljaa aina päästän irti naruista etten kuukahda täysin. On ollut ihan kamalaa yrittää sopeutua epäjärjestykseen kotona, mutta ymmärrän, että pidemmän päälle siitä stressaaminen vie järjen.

    Täytyy yrittää olla itselleen armollinen, oli sulla minkälainen elämäntilanne tahansa. Ihan sama onko lapsia 0 tai 5, koiria 0 tai 5, kerrostaloasunto tai omakotitalo, liukuhihnatyö tai henkisesti/fyysisesti raskas duuni.
    Kaikille tulee paskoja fiiliksiä, väsyttää, ja masentaa. Sit vaan pitää miettiä, että missä kohtaa pitäisi antaa itsellensä lupa olla heikko ja antaa itselleen aikaa kerätä voimia.

    En mä enää edes tiedä kirjoitinko yhtään sinnepäin mikä sun postauksen ydin oli 😂
    Pointtina se, että ollaan itsellemme armollisia ❤❤❤

  4. Voi että, kiitos tästä kirjoituksesta. Oli kuin omasta suustani ja olen todella paljon pohtinut samoja asioita kuin sinä. Minulla on ihan samanikäinen lapsi kuin sinulla ja olen aina haaveillut suurperheestä, mutta kun tämä vauvavuosi on saanut miettimään toisin. En jaksa! Samoin kuin sinä, en ymmärrä miten toisilla äideillä tuntuu olevan homma niin hanskassa: kauniit kodit, kauniit pihat, treenattu kroppa, terveellistä itsetehtyä kotiruokaa, omia harrastuksia, lasten harrastuksia, ystäviä, perhettä jne. Kun itse saisi aikaiseksi edes uuden lampun ostaa keittiöön kun keittiö ollut ilman lamppua lapsen syntymästä asti 😉 Nykyään pitää niin hirveästi olla kaikkea ja mennä ja tehdä ja näyttää myös ulospäin tietynlaiselta. Todella kuluttavaa! Erityisesti naisille ja äideille. Tsemppiä ja jaksamista Monna, olet niin rohkea ja esimerkillinen sekä ihana äiti! 🙂

  5. Ihan kuin olisi omia ajatuksiaan lukenut. Olen 39- vuotias ja nyt raskaana. Esikoinen on jo eskarissa. Esikoinen valvotti tosi pahasti 3 vuotta ja kyllä tässä koko ajan pelottaa että onko taas yhtä pahat kolme vuotta edessäpäin. Alkuraskaus on tehnyt nyt todella väsyneeksi kuten ensimmäisellä kerralla ja olen ollut onnellinen että tuo esikoinen on jo niin iso että osaa touhuilla paljon itsekseenkin. Mutta on muutamsn kerran tullut mietittyä että mitä tulikaan tehtyä. Ulkopuolisten silmissä tosin saatan vaikuttaa hyvinkin energiseltä kun liikun todella paljon ja opiskelen täyspäiväisen työn ohella, mutta aika äärirajoilla mennään. Olen tullut myös siihen tulokseen, että kaipaan keskimääräistä enemmän omaa aikaa eli sitä, että pääsen vaikka lenkille yksin tai saan lukea kirjaa.

  6. Itsekin koin kaikista raskaimmaksi arjen ensimmäisen lapsen saatuani. Se elämänmuutos oli niin valtava. Ja kun sen lapsen kanssa olin niin tiivisti kahdestaan koko ajan. Hän oli myös tosi vaativa vauva. Nukkui huonosti ja isompana ainokaisen roolissaan myös vaati kaiken huomion itseensä 😀
    Ihan erilaista arkea elän nyt yli 10-vuotta myöhemmin, neljän lapsen vanhempana. Nyt on myös se omakotitalo 🙂 tosin itse koen omakotitalon, tilan, oman pihan ja lapsiperhealueen vain helpottavan omaa elämää, kun lapset ovat pienestä asti voineet touhuta pitkin pihoja naapureiden lasten kanssa.:)
    Itse koen että tähän lapsiperheen elämään tottuu vuosien myötä ja lapsi kerrallaan. Olen oppinut organisoimaan tosi hyvin ja jostain asioista toki joutunut luopumaan ja omista kriteereistä monien asioiden suhteen joustamaan. Olen oppinut myös nauttimaan ihan uudella tavalla esimerkiksi työnteosta 😀 ja meillä on hyvät tukiverkostot.:)

    • Ihan sama juttu,ensimmäisen lapsen kanssa kaikki tuntui hirvittävän raskaalta ja silloin mietinkin kuinkahan sitä jaksaa useamman kanssa😅 (olen aina halunnut monta lasta ) Mutta nyt toisen kanssa olen ihan erilainen, ehkä siksi ,että tiesi jo mitä on ”tulossa” ja molemmat kuitenkin ovat nukkuneet ihan hyvin😊ensimmäisen lapsen aikana otin jo jälkitarkastuksen jälkeen hormonikierukan ja jälkeenpäin tajusin,että se kierukka teki minusta ihan kummallisen,olin oudon apaattinen ja maassa, vaikka synnytyksestä palauduin ihan kohtuudella toisin kuin toisesta. Otatin kierukan pois ensimmäisen lapsen ollessa reilu vuoden ja sitten sain itseni takaisin😊 me äidit olemme monesti itsellemme liian ankaria, pitäisi osata olla itselleen armollinen😊tsemppiä Monna!😍

  7. Kuten edelläkin, samoja asioita täälläkin on mietitty.. Minulla on vähän nuorempi lapsi kuin teillä. Välillä on vain ihan puhki. Tuntuu, juurikin siltä, että kaikki muut mammat hoitavat unet ja vauvan syömiset paremmin, kodista puhumattakaan😅 Täytyy myöntää, että vaivavuoden rankkuus yllätti täälläkin. Toisaalta joissain asioissa on pitänyt vaan priorisoida..
    välillä itseäni oikein naurattaa: olen lastentarhan opettaja ja olen työssäni tottunut hoitelemaan ihan pienimmästä eskariin ja nyt täällä kotona tämän oman pikku-piltin kanssa on ihan piipussa 😂 Lounas hetki esim vie kaikki voimat jollei pikkuinen ole syömäpäällä😂😂
    Mutta kaiken väsymyksen (se muuttaa jotenkin muotoaan ihan niistä ekoista kuukausista) sitä haaveilee vielä siitä yhdestä pikkuisesta..
    Ja totta tosiaan, viimeistään nyt on tullut huomattua miten eri tavoin me puolison kanssa väsähdetään/tarvitaan omaa aikaa.. viimeistään nyt olen huomannut, että mieheni tarvitsee enemmän unta, mutta myös sitä aikaa omien juttujen parissa kuin minä. Tosiasia, jonka kansaa vaan on tässä perhe-elämässäkin opeteltava elämään. Onhan se lapsen syntymä elämän isoimpia ”kriisejä”. Moni asia hakee muotoaan, omassa äitiydessä, parisuhteessa ja koko pienessä perheessä 💕

  8. Voi Monna! Se on rohkeaa eikä ollenkaan noloa jos pystyy myöntämään itsellensä että on väsynyt tai vaikkapa masentunut!Itse sairastuin ekan raskauden jälkeen synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Aloin odottaa nopeasti toista ja tilanne pahentui aivan kamalaksi. Toisen lapsen jälkeen halusin kuolla. Siihen aikaan apua oli vaikea saada ja neuvolasta vain käskettiin olla puhumatta asiasta ettei saisi leimaa otsaansa. No,vitkuttelin liian kauan kun en halunnut leimautua ja tilanne meni todella pahaksi. Nyt joudun syömään mielialalääkkeitä lopun elämääni. Monta kertaa olen koittanut vähentää mutta ei siitä tule mitään kun menen toimintakyvyttömäksi itkukasaksi. Näin on hyvä ja olen kiitollinen että lääkkeet pitävät minut kunnossa ja järjissäni;)

  9. Meillä on kaksi lasta (6- ja 2-vuotiaat), kolme koiraa, työt ja mulla vielä opiskelut päälle. Ehdin treenaamaan, mies harrastaa koirien kanssa, vanhempi lapsista harrastaa 3 kertaa viikossa (2x treenit ja kerran soittotunti), ja silti ehditään touhuta yhdessäkin joskus jotain. Tehdään pääsääntöisesti itse aina ruoka. Mies tekee n. kerran parissa kuussa viikon työreissuja. Ja se omakotitalokin on.

    Eikä tätä aina tosiaankaan jaksa. 🙂 Eilen viimeksi kehonhuoltotunnille mennessäni meinasin nukahtaa rattiin ja koko päivä oli kyllä totaalisen paska muutenkin. Kummasti kuitenkin sen tunnin rullailun jälkeen alkoi taas elämä voittaa ja kun koko perhe istuttiin syömässä jätskiä sohvalla, oli taas aivan hyvä olo.

    Tietysti pitää antaa jossain periksi kun elämä on tällaista. Koti ei todellakaan ole siisti emmekä edes yritä pitää sitä siistinä. Siivoamme keittiötä ja vessaa sen verran että kehtaamme syödä ja päästää vieraat pissalle, mutta muuten n. kerran viikossa tai parissa siivotaan muuten. Toki nyt keräillään kamoja välillä lattioilta, viedään roskia, pestään pyykkiä yms. mutta siis emme tosiaankaan imuroi montaa kertaa viikossa, saati pese lattioita viikoittain. Omista treeneistäni joustan myös – haluaisin treenata kuten ”ennen vanhaan” kolme kertaa viikossa salia ja muut heilumiset päälle, mutta oikeasti pidän kiinni yksistä futsaltreeneistä, yhdestä kuntonyrkkeilystä ja yhdestä kehonhuoltotunnista, kaikki muu on plussaa. Myös koirien lenkittämisessä oikaistaan, eli käytämme niitä kaikkia kolmea kerralla pitkillä (2-4h) metsälenkeillä muutaman kerran viikossa ja muuten lyhkäisillä pissatuksilla ja pienillä pihatreeneillä. (Koirat siis asuvat ulkona ja ovat metsästyskoiria, sisäkoirien kanssa tämä ei tietysti olisi mahdollista.) Ne eivät myöskään kuole jos miehen reissuviikolla en ehdi lenkittää kuin kerran tai kaksi, tietenkään tämä ei ihanne ole mutta joskus esim. kipeän/kipeiden lasten tai tiukan deadlineviikon kanssa siihen on pitänyt taipua.

    Sitten… ruoanlaittamiseenkaan ei mene kyllä aikaa kuin juuri sen verran kuin on pakko. Kun käy sunnuntaina kaupassa niin että aineksia on vähintään torstaille saakka, niin aikaa menee meillä valehtelematta maks. puoli tuntia, joskus uunissaoloaikaa lisäksi. Esim. nyt menneellä viikolla syötiin tomaattijauhelihakastiketta, makaronia ja keitettyjä porkkanoita (valmistusaika 15min), härkiskiusausta (5min + vajaa tunti uunissa), kalaa, riisiä ja tomaatteja (15min) ja kanapastaa ja mitähän rehuja siinä oli (20min) . Ja tadaa, puhdasta ruokaa, reilusti kasviksia ja kaikki tehty ite. 😀 Maku nyt ei tietenkään ole mitään gourmet-ilotulitusta läheskään aina, mutta hyvät raaka-aineet nyt ei mitään ihmeitä vaadi mun mielestä.

    Mutta. Mun ja meidän ehdottomasti tärkein ohjenuora tässä arjessa on se, ettei mistään stressata. 🙂 Tietysti juostaan välillä ponnari suorana koulu-työ-iltapäiväkerho-treenit-koti-luento-treenit-koti- väliä, mutta siltikin kaikenlainen niuhottaminen ja ylisuorittaminen on kiellettyä. Jos ei jaksa tehdä itse ruokaa, niin sit haetaan Apetit-lohipihvejä pakasteesta. Jos ei jaksa tyhjentää tiskikonetta, niin sit ei tyhjennä. Jos ei jaksa viikata pyykkejä, niin sit ei viikkaa. Jos ei huvita kerätä leluja päivän päätteeksi, niin sit ei kerää. Kun mikään ei oo pakkopakkopakkoapuapakkoehtiä-asia, niin kummasti sitten tulee tehtyä ihan omasta vapaasta tahdosta. Mä oon vakaasti sitä mieltä, että kaiken sen mihin _oikeasti_ haluaa aikaansa laittaa, ehtii kyllä tehdä. Jos ei ehdi, niin sit ei halua. Esim. jos oikeasti todella haluaisin treenata siellä salilla kolmesti viikossa, niin kyllä iltoihin tai aamuihin ihan hyvin saisi aikaa sumplittua. Nyt just vaan haluan enemmän nukkua 8-9 tunnin yöunia ja käyttää treeniaikani toisin.

    Mut siis joo tsemppiä ja vertaistukea<3 Aina ei naurata, mutta kun suurimmaksi osaksi naurattaa niin ollaan hyvällä mallilla!

    • Wau! Itse töissäkäyvänä yhden pikkulapsen vanhempana myös miettinyt näitä jaksamisasioita. Itselle on tärkeää että vapaa-ajalla jää aikaa perheelle, pääsee treenaamaan sen 3 x vkossa salilla, tehdään terveellistä ruokaa ja kotiakin pidetään viihtyisänä ja siistinä. Viimeinen lause ’aina ei naurata, mutta jos suurimmaksi osaksi naurattaa niin ollaan hyvällä mallilla’ tuli mieleeni että jostain pitää joustaa että kaikilla on vielä hauskaa. Kaikki ei voi nimittäin olla täydellistä.. Jos ulkopuolisen silmiin kaikki näyttää täydelliseltä niin voi olla että jokin elämän osa-alue hajoaa lopulta käsiin, esim parisuhde. Kiitos kommentistasi, sain hyviä vinkkejä myös ruoanlaittoon 🙂 Ennen kaikkea armollisuus itseä, myös puolisoa kohtaan on tärkeintä eikä täydellisesti viikatuilla lakanoilla.

  10. Tarviiko kaiken ollakaan aina niin helppoa? Ekan lapsen kanssa se elämä muuttuu kokonaan ja kun saa toisen niin tietää jo mitå se arki on…

  11. Vähä toinen näkökulma aiheeseen, sillä olen paljon miettinyt että saanko lapsettomana valittaa väsymystä ja onko minullakin lupa uupua. Helposti ulkopuolisen silmin elämäni vaikuttaa kepeältä tälleen kolmekymppisenä sinkkuna, mutta todellisuudessa olen hyvin väsynyt ja uupunut.

    • Saat valittaa, jos siltä tuntuu 🙂 Olen aina inhonnut sitä, kun ihmiset (etenkin naiset…) usein vertailevat kenellä on raskainta ja vaikeinta. Ihan kun siitä saisi jotain palkintoja. Minulla on noin vuoden ikäinen tytär eikä mieleeni tulisi vähätellä toisten ihmisten kokemaa väsymystä ja uupumusta. On totta, että syyt uupumukseen ovat todennäköisesti erilaisia kolmekymppisellä sinkulla ja suurperheen äidillä, mutta henkilökohtainen tunne on silti jokaisella oma. Jokaisella on elämässään erilaisia kuormittavia ja helpottavia tekijöitä.

      Olen itse esimerkiksi ennen lapsen saamista vuositolkulla kuullut työkavereiltani (etenkin itseäni nuoremmilta lapsen saaneilta naisilta) vähättelyä, jos olen todennut olevani väsynyt. Suurin osa ei kuitenkaan tiennyt miten raskaana välillä koin esimerkiksi lapsettomuuden, univaikeudet ja yksinäisyyden vieraalla paikkakunnalla. Joten sen olen ainakin oppinut, että itse en ikinä halua sortua toisten ihmisten elämän ja tunteiden vähättelyyn!

  12. Mulla on ns. helppo vauva ja apua, niin en ole erityisen uupunut. Tietysti joskus on väsyttänyt. Raskaus oli helppo, vauva-arki on ihan erilaista kun kaikelta pelottelulta osasin odottaa. Näin koen, vaikka sairastin alkuraskaudessa ja haasteita on ollut. Ihanaa aikaa ja rankemmaksi muuttuu mitä enemmän kasvetaan- näin meillä. Jos yhtään tuntuu, että kyse voisi olla masennuksesta, niin suosittelen pikaista käyntiä ammattilaisella. Tilanne voi vaan pahentua ja vaikuttaa vuorovaikutukseenkin, mikäli ihan oikea masennus jätetään hoitamatta. Synnytys oli hirveä, muut osiot varmaan kestäisin uudelleen, mutta eiköhän tämä ole tässä monesta syystä, mm. just terveyssyistä.

  13. Eka lapsi on ”pahin”, kun se elämänmuutos on niin valtava. Seuraava/seuraavat ei tunnut enää niin pahalta, kun se vapaus on jo ensimmäisen myötä viety. Tämä siis huumorin kautta ilmaistuna. Ja ymmärrän väsymyksesi. Itsekin olen ollut väsynyt jo vuosikausia, mutta silti tosin jaksan suorittaa arkea. Mutta sitä se sitten on, suorittamista.

  14. Toiset on myös herkempiä kuin toiset. Ne jotka ei oikein huomaa erilaisia asioita elämässä ja maailmassa, eikä juuri mikään näin ollen häiritse, ovat yleensä jaksavampia koska elämä on niin tasaista.

  15. Yksi näkökulma, että jos tekee sen toisen niin lapsen tarvitse olla yksin. Pikkulapsivaihe on toki haastava mutta kun kasvavat niin on kavereita toisilleen ja on se sisarus aina sisarus. Esim kouluiässä ja
    leikki-iässä sisaruksesta seuraa ja lapset oppivat leikkimään ja jakamaan asioita kun on sisarus.

  16. Voi ettien että Monna!
    Täällä mä taas lueskelen sun blogia ja mietin miten ihanaa musta on tätä lukea. Jos muistat, laitoin sulle taannoin sähköpostia aiheella ”F-word – minustako äiti?!” Aika kuluu, meidän mimmi nousee seisomaan ja höpöttelee. Niin rakas.
    Mä löydän taas itseni sun kirjoituksista. Tää väsymys ja toisinaan energiapuuskat. Niin tuttua! Miehelle luetutin eilen Tuukan Taivas ja helvetti – tekstin. Samaistuttiin molemmat. Mahtavaa edelleen lukea, että ihan samat asiat pyörii, ihastuttaa ja vihastuttaa muidenkin mieliä.
    Jaksamisia sulle ja mulle! Muillekin äideille ja isille!

  17. Kiitos Monna rehellisestä kirjoituksesta.. minä olen lapseton ja teen paljon töitä.. työtä, joka on henkisesti ja fyysisesti raskasta, lisäksi ajan pitkää työmatkaa.. välillä olen aivan poikki.. meillä on ollut kaksi vuotta haaveissa lapsi, jota ei ole tullut vaikka mitään vikaa ei ole missään.. nyt olen kuitenkin ”prosessin” aikana alkanut yhä enemmän miettimään, olisiki minusta sittenkään siihen..? Mitä jos väsyn tästä ”normiarjesta?”.. voiko silloin edes haaveilla lapsesta? Toinen asia, jota olen alkanut miettimään, on se, haluanko lasta lapsen vuoksi vai onko haluaminen muuttunut itsepäisyydeksi.. haluan lapsen, koska tuntuu, etten voi saada sitä..
    Kaikkea tulee mietittyä.. :/
    Mutta tuo ”miksi väsyn helpommin kuin muut”, ajatus on kyllä armoton ja ahdistava…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 89
Tykkää jutusta