Henkireikä!

Kiitos alkuun kaikille edelliseen postaukseen tulleista kommenteista ja omista, aika tuskaisistakin kokemuksista synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja/tai uupumuksesta. Vastailen teille pian. <3

Haluaisin vielä jatkaa aiheesta vähäisen. Nimittäin sen verran, että kerron teille henkireiästäni.

Henkireikä tarkoittaa urbaanin sanakirjan mukaan henkisen terveyden kannalta erittäin merkityksellistä aikaa, tapahtumaa tai paikkaa. Pitkäaikaista harrastusta tai aktiviteettia, joka auttaa kestämään arjen paineita. Esimerkiksi edesmennelleelle presidentti Mauno Koivistolle se merkitsi liikuntaharrastusta ja varsinkin lentopalloa. 

Myös minulle henkireikä on liikunta. Olen miettinyt tässä parin päivän sisällä sitä, miksi olen ollut ja olen edelleen niin uupunut. Olen kuitenkin saanut nukuttua säännöllisesti 8-10h yöunia, kiitos mieheni, jonka kanssa jaamme Emman yövastuun puoliksi. Mutta miksi minua silti väsyttää. En usko, että se on johtuu vain yöheräilystä tai paljosta tekemisestä. Ymmärsin vasta eilen aamulla, että henkireikäni on ollut kateissa koko tämän vuoden. Uskon sen varmasti lisänneen väsymystäni.

Kun aiemmin liikunta on saanut minun endorfiinivarastoni huippuunsa ja olen saanut niin paljon energiaa treenaamisesta, sen kokonaan puuttuminen on varmasti uuvuttanut minua entisestään. En ole päässyt hengähtämään edes hetkeksi uuden arjen lomassa. Koska en ole saanut. Koska vartaloni on ollut mäsänä ja olen vain kuntouttanut sitä.

Luojan kiitos löysin kesällä Lupauksen, heidän Kuntouta keskivartalo -kurssinsa, sekä sen jälkeen Saran yksilövalmennuksen. Niiden avulla sain erkaumani paranemaan ja lantionpohjan lihakset kuntoon. Olen oikeasti sitä mieltä, että ilman näitä kahta asiaa en olisi kuntoutunut varmasti lainkaan. Erkaumani olisi jäänyt ja olisin varmasti ennemmin tai myöhemmin alkanut kärsimään alaselkäkivuista ja virtsankarkailusta.

Nyt kun olen parin viikon ajan päässyt treenaamaan ihan oikeasti, siis sellaisia treenejä kuin joskus ennen raskautta, olen tajunnut kuinka olen niitä ikävöinyt. Ja se syy miksi tästä asiasta hehkutan täällä kerrasta toiseen, on se, että haluan jonkun muunkin saada tämän saman tunteen. Ei tarvitse olla äiti tai isä, voi olla ihan yhtä hyvin väsynyt opiskelija tai paljon töitä tekevä henkilö – oman henkireiän löytäminen on ihan ehdoton juttu jaksamisessa!

Tällä viikolla oli hymy herkässä Vertical Clubilla. <3

Mikä on teidän henkireikänne? Oletteko löytäneet sen? Suosittelen vahvasti etsimään sitä ja sen jälkeen saamaan siitä voimaa ja virtaa arjen pyörittämiseen. Ja virtaa siitä arjesta nauttimiseen! <3 Koska ennen kaikkeahan se useimmiten on aika ihanaa ja siitä osaisi nauttia enemmän jos ei olisi väsynyt tai uupunut. Vai mitä?

Klikatkaa itsenne Kuntouta keskivartalosi -kurssille!! Se alkaa taas 6.marraskuuta ja lukijanani saatte sen hintaan 79€! Suosittelen ihan 100% ja rutosti päälle! 😉 Vaikka synnytyksestä olisikin jo pidempi aika. TÄSTÄ pääseet lukemaan lisää ja osallistumaan.

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

8 vastausta artikkeliin “Henkireikä!”

  1. Minunkin henkireikä on liikunta. Varsinkin juoksu ❤ Tykkään liikkua myös kaverin kanssa, mutta juoksemaan on pakko päästä yksin vähintään kerran viikossa. Muuten minusta tulee hirviö 😂

  2. Juoksu minullakin :). Kyllä sitä on vaan hirveän melankoliaan taipuvainen ihminen kun ei pääse nyt flunssan takia liikkumaan. Olen samaa mieltä kanssasi siitä että ihmisten PITÄÄ löytää itselleen harrastus tai muu juttu mikä piristää, pitää arjessa pään ”kasassa” ja tuo sitä iloa, oli elämä missä tilanteessa vain :).

  3. Liikunta henkireikänä täälläkin. Kerran viikossa on päästävä salille, ennen lasta siellä tuli vietettyä aikaa enemmänkin, mutta jo tuo yksikin ilta viikossa saa ihmeitä aikaan. Plussaa myös vaunulenkit pururadalla koiran kanssa 🙂 Liikunnan ja peruspositiivisen elämänasenteen avulla on selätetty monta rankkaa vastoinkäymistä joita elämä on eteen vuosien varrella heittänyt. Jokainen kompuroi joskus, mutta jatketaan vaikka polvet vähän ruvella sitten, eikö vaan 😉

  4. En nyt löydä kysyinkö tätä jo sulta vai oliko se vain ajatus… 🙂 mutta kun on saanut erkauman kuntoon, niin voiko silloin tehdä rajujakin treenejä ilman pelkoa, että erkauma tulee uudestaan (treenistä siis)? Kuinka monen sentin erkauma sinulla oli ja kauanko sen kuntouttamiseen meni?

    Kiitos tarjouksesta kurssille, aion osallistua!

    • Moi! Et ole kysynyt! 🙂
      Kun erkauma on kuroutunut kiinni voi pikku hiljaa lähteä treenaamaan normaalisti. En kuitenkaan itse esim. jalkatreeniä aio vielä tehdä isoilla painoilla, vaan palaan treeneihin kehonpainotreenin muodossa. 🙂 Se on turvallisempaa. En usko, että erkauma sieltä enää voi ”revetä” jos kudokset on kerran palautuneet.
      Mulla oli kolmen sormen levyinen erkauma pahimmassa vaiheessa.

  5. Toisen lapsen jälkeen opiskelin omaksi ilokseni avoimessa yliopistossa, mikä oli tuolloin henkireikäni. Toki näin paljon muita äitejä perhekerhoissa ym., mutta oli virkistävää tavata muita ihmisiä muissakin merkeissä kuin lasten kautta. Kolmannen lapsen jälkeen innostuin juoksusta ja jonkin verran on tullut käytyä myös salilla. Olen sitä mieltä, että perheelle ja lapsille ei voi kokonaan omistautua, sillä lapset kasvavat ja jossain vaiheessa lähtevät maailmalle. On oltava joku ”oma juttu”. Nyt olen alkanut pitää myös omaa blogia, joka on minulle yksi harrastus. Muistan kuitenkin aina, että tärkeimmät asiat ovat kotona. <3

    https://lenkilla.wordpress.com/

  6. Nykyinen ehdoton henkireikä on metsälenkit koiran kanssa 🙂 saan siinä ladattua akkuja ja hetken vaan oltua. Aistia ja elää hetkessä. Tunnen metsän lämmön ja voimauttavan sylin, turvallisuuden ja jatkumon tuntua. Lintujen viserrys ja lehtien havina tuovat helpotusta stressiin. Päivittäin käyn metsälenkillä aamusta ja tämän jälkeen ajatus on kirkkaampi ja jaksan myyjän töitä paremmin 🙂 saan itsestäni enemmän irti.

    Ennen henkireikä oli hevoset. Toivon nykypäivänä että saisin jotenkin sisällytettyä hevoset elämääni mukaan. Ehkä edes kerran vuodessa tehty islanninhevos vaellus toisi paljon virtaa. Tämä on kyllä vähän muyta rahoitus on haasteena ja edes silloin tällöin on parempi kuin ei yhtään.

    Ennen juoksu kuului myös tähän kategoriaan. Nykyään polvi vihoittelee jatkuvasti enkä pysty harrastamaan juoksua. Tähän tulikin sitten rauhalliset metsälenkit sekä joogahetket kotona. Jooga sekä meditoiminen palauttavat takaisin tähän hetkeen ja kehon kuunteluun. Haluan oppia myötätuntoa omaa kehoani ja jaksamista kohtaan <3

    https://aktiivinensohvaperuna.blogspot.fi

  7. Pidin tietoisesti kiireisemmällä viikolla lepoviikon ja se venyikin menojen takia sitten puoleentoista. Jo tässä ajassa tuntui, että motivaatio laski, tai jotenkin oli vaikeampaa mennä liikkumaan. Sen kun kuitenkin teki, huomasin heti, että tästähän se motivaation puute, laiskuus, väsymys ja ärsyyntyneisyys johtui. Mä tarvitsen tarpeeksi liikuntaa, sillä se oikeasti antaa mulle niin paljon lisää energiaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 15
Tykkää jutusta