Taaperosirkus!

Voi että kuinka siistiä! Ensimmäinen harrastus Emmalle! Sellainen, josta hän oikeasti ihan silmin nähden nauttii! TAAPEROSIRKUS!! 😀

Päästiin Emman kanssa kokeilemaan taaperosirkusta jo tällä viikolla ”yksilövalmennuksessa”, koska ryhmän vetäjä on ystäväni. Ens viikon maanantaina starttaa sitten ihan oikeasti tämä meidän harrastus Espoon esittävän taiteen koulu ESKO:ssa.

Taaperosirkusta on tän kevään ajan aina maanantaisin klo 10. Tuo taaperoryhmä on jo täys, mutta vauvasirkukseen mahtuu vielä! Kannattaa tsekata tuolta ESKO:n sivuilta!

Me oltiin Tuukan kanssa puhuttu jo kesästä asti, että mennään Emman kanssa sitten ehdottomasti johonkin taapero + vanhempi -voimistelu/sirkus/temppuilukouluun. Koska Emma on energinen ja liikkuva lapsi, mietittiin jo silloin, että olis mahtava löytää sellainen harrastus, missä energiaa saisi käyttää.

Kun ystäväni Jenni kertoi, että hän aloittaa ESKO:ssa tammikuussa nyt myös Taaperosirkus -ryhmän, ilmoittauduin saman tien mukaan!

Emma oli niin riemuissaan, kun oli iso tila missä sai juosta, kiipeillä, tanssia ja vaikka mitä! Oli ihana nähdä miten innoissaan hän oli ja miten ylpeä, kun osasi tehdä juttuja – taputti aina itselleen! 😉

Tunnin aikana tehtiin temppurataa, harjoteltiin penkin päällä kävelyä (mikä osoittautui meillä ihan lemppariks), tanssittiin musiikin tahdissa, tehtiin voimaliikkeitä (missä äiti joutui voimailemaan) ja paljon muuta.

Tää harrastus on niin oikea just nyt! 🙂 On hauska nähdä maanantaina, kun koko ryhmä on koossa, että minkälaisia vipeltäjiä kaikki kymmenen taaperoa on. Ja minkälainen on meno ja meininki, kun kaikki taaperot puuhaa omiaan ja ravaa ympäriinsä, kiipeilee ja tanssii! Varmaan ihan super hauskaa!

Kato äiti, näin mä osaan! 😀

***

Maanantaita odotellessa! <3 <3 <3

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

4 vastausta artikkeliin “Taaperosirkus!”

  1. Vaikuttaa aivan superilta tuollainen taaperosirkus! Täytyykin katsoa olisko Turussa jotain vastaavaa tarjolla! 🙂

    • Joo suosittelen!! 🙂 Niin hauskaa tekemistä taaperolle ja yhdessä äidin tai iskän kanssa.

  2. Tuo on varmasti kiva juttu just menevälle lapselle ja kehittää hyvin motoriikkaa 🙂
    Lähti muuten tilaukseen nuo samat housut Lukalle mitkä Emmalla näissä kuvissa 😉

  3. Emma on kyllä selvästi niin touhukas ja rohkea tyttö, mukava että kannustatte ja tuette häntä ettekä yritä pumpuliin kääriä 🙂 Hänestä tulee varmasti luontaisesti liikunnallinen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 36
Tykkää jutusta