Vapaaehtoisesti lapseton nainen herättää raivoa.

Siis oikeasti!! 😀 Mä en käsitä tätä! Miten jonkun toisen ihmisen päätös oman elämänsä kanssa voi raivostuttaa muita ihmisiä? Varsinkaan tuntemattomia! En käsitä!!

Luin juuri jutun YLE:n sivuilta, jossa kerrottiin mm. näin:

Etenkin naisten päätös lapsettomasta elämästä on yhä edelleen vaikea pala monelle. Julkaisimme tammikuussa jutun naisista, jotka eivät tee lapsia ympäristösyistä.

Osa jutusta saamastamme palautteesta oli todella raivoisaa. Yhdessä palautteessa naisten sanottiin jopa pettävän koko ihmiskunnan.

Juttuun haastattelemamme naiset tiesivät jo ennakolta, millaisia osa reaktioista tulisi olemaan. He halusivat suojautua niiltä ja esiintyivät sivuillamme nimettöminä.

Vapaaehtoisesti lapsettomista miehistä kertova juttu ei kerännyt ainuttakaan raivoavaa palautetta. Viestit alkoivat yleensä tähän tyyliin: “Kiitos mielenkiintoisesta jutusta.”

Siis ihan oikeasti! 😀 Mä en käsitä!! Mun mielestä lapsiasia on niin henkilökohtainen juttu, että ei kellään pitäisi olla siihen yhtään mitään sanomista. Ei omalla äidillä tai isällä, ei sukulaisilla tai ystävillä, eikä tuntemattomilla. Mun kaaliin ei mahdu se, miten kenenkään toisen lapsettomuus voi olla joltain toiselta pois?? Jos joku tän asian käsittää, niin pliis avartakaa mun mieltä!

Moni teistä muistaa varmasti postauksen, jonka kirjoitin ennen Emmaa. Siinä käsittelin tätä aihetta, haluanko koskaan lapsia. Kirjoitin silloin näin:

Kyse on niin jumalattoman isosta asiasta, että kenellään toisella ei saisi olla oikeutta puuttua siihen. Ei kukaan äiti saisi halveksua sellaista naista, josta ei koskaan tule äitiä. Ei kukaan äiti saisi sanoa, että sinä et tiedä elämän tarkoitusta kun sinulla ei ole lapsia. Ei kukaan äiti saisi väittää, että vasta lapsien saamisen jälkeen tietää mitä elämä ja rakkaus on.
Miksi lapsettomat olisivat huonompiarvoisia tai juurikin niitä itsekkäitä? Miksi he eivät voisi tietää mitä rakkaus tai onnellisuus tai elämä on? 

Haluanko minä lapsia sen takia, että haluan äidiksi? Vai haluanko lapsia sen vuoksi, että äitini ja anoppini saavat olla isoäitejä? Hankinko lapsia siksi, että kaikilla muillakin on? Onko se väärin jos ei halua lapsia? Vai haluaako niitä sittenkin? Mitä jos nyt ei hanki lapsia, kaduttaako se joskus? Jos olosuhteet eivät ole suoneet lapsia, pitäisikö siihen asiaan vain tyytyä?

Joku ehkä luki rivien välistä, että me oltiin yritetty saada lasta, mutta olosuhteet ei antaneet periksi. Meille kävi niin, että kun lopetimme lapsen ”hankkimisen” tulin raskaaksi. Stressi tai mikä lie teki tepposet ja kun se laski, tulinkin raskaaksi. Meille vauvauutinen oli yllätys, oltiin jo ajateltu ettemme ehkä ikinä saa lapsia ja sen vuoksi myös alkaneet ajattelemaan elämää lapsettomana pariskuntana. Koiralapsien vanhempina. 😉 Kun raskaustesti sitten näytti yhtäkkiä plussaa, oltiin ihan ällämystyneitä, mutta super onnellisia.

Meille Emma on ollut iso asia. Se on tärkeintä ja rakkainta elämässä. Mutta en silti ikinä halua sanoa kenellekkään, että vasta lapsen saatua voi tietää mitä on onni tai rakkaus. Kyllä mä oon ollut onnellinen jo ennen äidiksi tuloa ja oon tiennyt mitä on rakkaus. Onni ja rakkaus on saanut erilaisia muotoja oman lapsen myötä. Aiemmin rakkaus on ollut romanttista tai ystävyyttä, mutta nyt Emmaa kohtaan se on jotain todella syvää ja niin erilaista kuin romanttinen rakkaus.

Mun mielestä äidiksi tulon jälkeen vasta tietää mitä äidinrakkaus on. 😀 Mutta kyllä  kaikesta muusta rakkaudesta voi ilman lapsiakin tietää! 😉 Myös onnellisuudesta. Tottakai!! Miksei voisi? Me ihmiset ollaan kuitenkin kaikki tosi erilaisia. Joku saa nautinnon ja onnen vaikkapa matkustelusta. Joku toinen siitä äitinä (tai isänä) olosta.

Kaikki mun lapset <3

Joka tapauksessa on sitten lapsia, koiralapsia, kissalapsia tai ei lapsia lainkaan voi mun mielestä jokainen olla onnellinen ja tuntea suurtakin rakkautta. Mä en vaan tosiaan ymmärrä sitä, miten siitä omasta onnesta ja rakkaudesta voi olla pois se jonkun toisen päätös lapsien suhteen. Mutta ehkä mun ei tarvikaan ymmärtää. 😀

Ihanaa pakkaspäivää kaikille!

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

18 vastausta artikkeliin “Vapaaehtoisesti lapseton nainen herättää raivoa.”

  1. Sama täällä! En vaan ymmärrä miten jonkun toisen, yleensä tuntemattoman, päätös kutittaa kenekään muun ahteria. Miten ihmeessä jonkun päätös olla lapseton voi häiritä jonkun muun elämää.

    Nimenomaan vielä että kun nainen päättää olla lapseton niin se on hirveää ja itsekäs yms. Sitten kun mies tekee saman päätöksen niin se on ihan ok. Mulle tulee tuosta vaan mieleen että onko naisen elämäntarkoitus vaan tulla äidiksi, ja se on suurin saavutus? Kyllä mun mielestä elämässä on muutakin kuin äitiys. Lapsettomat on ihan yhtä tärkeitä kuin lapselliset.

  2. Kiitos mahtavasta mielipidepostauksesta! Jennifer Aniston sanoi myös n. vuosi sitten jossain haastattelussa, että miksi naisia aina arvostellaan ja nähdään vain ne negatiiviset asiat, ja koko iso ura tms. elämä typistetään siihen, että on lapseton, eli ei voi olla onnellinen. Mua ärsyttää yli kaiken se, kun anoppi ja oma äiti tai kummitäti ym. kyselevät aina, että ”no koska teille tulee niitä lapsia?? Ajattele nyt vähän, sun äiti on jo aika vanha, ei se ehdi kohta enää nähdä sitä vauvaa.” Olen myös kärsinyt vuosia vulvodyniasta, joten lastenhankinta ei todellakaan ole tullut ensimmäisenä, vaan ihan vaan se, että saisi joskus ”normaalin” seksuaalisuutensa toimimaan. Asia on kuitenkin niin henkilökohtainen, ettei siitä paljoa tee mieli anopille huudella. 😀 Ollaan me naiset fiksuja ja ihania yhtä lailla lapsettomina kuin lapsienkin kera. <3

  3. Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Hienoa että pystyt myös äitinä käsittelemään asiaa näin avarasti 🙂
    Se, että vapaaehtoisesti lapsettomia kritisoidaan ja valistetaan argumentein: ”Äitiys on naisen tärkein saavutus elämässä” on todella julmaa myös niiden naisten kannalta, ketkä eivät pysty saamaan lapsia. Jääkö heiltä sitten automaattisesti puuttumaan elämän suurin merkitys jos biologia on pettänyt? En tarkoita etteikö äitiys olisi suurin tehtävä juuri äideille, mutta se ei saisi olla ainoa asia jonka perusteella naisia arvostetaan. Myös tuo kaksinaismoralismi, jossa suhtautuminen naisten ja miesten lapsettomuuteen eroavat, saisi jo painua historiaan.
    Kiitos vielä artikkelistasi, ja hyvää kevättä! 🙂

  4. Hyvä Monna! Hienoa, että vielä äitinäkään et nosta itseäsi jalustalle, etkä kyseenalaista toisten tekemiä päätöksiä. Onneksi ilmapiiri tämän lapsiasian suhteen tuntuu tulevan hiljalleen myötämielisemmäksi myös vapaaehtoisesti lapsettomia kohtaan. Itsestäni ainakin tuntuu, että en nykyään saa ehkä yhtä kärkeviä kommentteja kuin aiemmin tai sitten se johtuu siitä kun alkaa ikää olla jo sen verran, että aletaan pikku hiljaa uskomaan, että on se näköjään ihan tosissaan. 🙂 Olen myös miehiltä saanut jopa positiivisia kommentteja, että uskallan ajatella omilla aivoilla enkä mene yleisen normin mukana. Jotkut heistä ovat myös myöntäneet, että olisivat itsekin todennäköisesti muutoin pysytelleet lapsettomina, mutta vaimojen painostuksesta perhe-elämään lähtivät. Eivät silti siis kadu lasten tekemistä nyt, kun ne ovat jo olemassa, mutta ymmärtävät, että muunkinlainen elämä olisi voinut olla vaihtoehto.
    Vielä kun saataisiin ilmapiiriä kohotettua uusperheitä kohtaan. Nimittäin vapaaehtoisesti lapseton ”äitipuoli” se vasta oikea friikki onkin… 😉

  5. Mainio postaus! Olen itsekin kovasti ihmetellyt sitä, että miksi toisten ihmisten henkilökohtaiset päätökset elämässä voi saada tällaista raivoa osakseen. Tuntuu, että lapsetonta (varsinkin vapaaehtoisesti lapsetonta) naista pidetään jotenkin tunnekylmänä lapsienvihaajana, vaikka tätähän lapsettomuus ei suinkaan automaattisesti tarkoita.

    Ymmärrän jollain tasolla sen, että lapsettomuuden valinneiden naisten/miesten vanhemmat saattavat surra sitä, että he eivät tule kokemaan isovanhempana oloa, mutta ei se ole silti mikään peruste syyllistää omaa lasta asiasta. Kaikki ovat oikeutettuja elämään omannäköistä elämää. Vanhemmat eikä kukaan muukaan voi valita sitä, mihin suuntaan yksilö päättää suunnata elämänsä polulla.

    Mielestäni on kovin surullista ja syyllistävää sanoa jollekin, että tämä ei tiedä, mitä rakkaus on ennen kuin tulee vanhemmaksi. Varsinkin, jos tilanne on se, että joku on lapseton vastoin omaa haluaan ja kaipuu sekä suru tyhjästä sylistä on suuri. Se on myös hirvittävän julma ajatus, että vain vanhemmat ovat niitä, jotka ovat oikeutettuja kokemaan ns ”aidon ja oikean” rakkauden ja kaikki muut jäävät tästä paitsi. Meidän kaikkien onneksi rakkautta on montaa lajia ja kaikkien on mahdollisuus päästä siitä osalliseksi niin kuin sinäkin tekstissäsi sanoit. 🙂

    Kiitoksia mahtavasta blogistasi ja hyvää kevättalvea sinulle! 🙂

  6. Hyvä postaus!

    Ja täytyy kompata Pahattaren ajatuksia, että ihanaa, kun et tosiaan nyt itse äitinä kohota itseäsi jollekin ”äitiys ja lapset ovat elämäntarkoitus” jalustalle! Sellaisia henkilöitäkin on nimittäin tullut vastaan (mm. omassa lähipiirissä), että ennen raskautta on oltu avarakatseisia tämän asian suhteen, mutta sitten kun se lapsi on syntynyt, niin yhtäkkiä onkin ääni muuttunut kellossa.

  7. Kiitos hyvästä tekstistä! 😊 Harva äiti osaa ajatella noin. Itse lapsettomana kuulee liiankin usein vihjailua, ihmettelyä, uteluita ja tyhmiä kommentteja. En siis voi saada lapsia mutta se on asia mistä ei vaan tule juuri puhuttua. Turhan monta asiaa kuulee puhuttavan että sitten kun sulla on lapsia niin vasta tietää sitä ja tätä ja sitten on vasta tyyliin oikee nainen! Ihan älytöntä. Haukotellakaan ei saa eikä kertoa ettei nukkunut yöllä jos ei ole lapsia 😉 onneksi on myös avarakatseisia naisia vielä olemassa 😊

  8. Todella hyvä kirjoitus!
    Itse olen 37-vuotias vapaaehtoisesti lapseton ja ollut mieheni kanssa kimpassa 14 vuotta. Voit uskoa, että olen kuullut ihan kaikenlaiset kommentit omasta valinnastani vuosien varrella! Edelleen lähemmäs nelikymppisenäkin kuulen jatkuvasti näitä perinteisiä: vielä se mieli muuttuu, biologinen kello alkaa vielä tikittää, kadut sitten viiskymppisenä jos et nyt lisäänny jne. Itsekäs myönnän kyllä olevani, mikä luultavammin johtuu siitä, että olen ainut lapsi eikä sillä ole mitään tekemistä lapsettomuuteni. Äitiys ei vain ole koskaan tuntunu yhtään mun jutulta, en tiedä lapsista mitään, enkä halua ”tuottaa” yhtään ihmistä lisää tälle ylikansoitetulle ja pian täysin tuhotulle pallolle. Vaikka eihän tätä pitäis tarvita perustella mitenkään 😀 Harvemmin tulee kyseltyä perheelliseltä, mitkä oli syyt perustamiselle.. Enkä näitä asioita mieti arjessa juuri koskaan, muut varmaan enemmän 😀

    Mun mielestä tietyt asiat on todellakin jokaisen henkilökohtainen juttu, eikä pitäis millään muotoa kuulua ulkopuolisille! Ihmettelin joku aika sitten, kun pari jamppaa jutteli kirkosta eroamisesta, et vaimo ei anna lupaa erota, vaikka ite haluis. Tämä oli mulle täysin käsittämätöntä! Uskominen Jumalaan, ufoihin tai mihin tahansa on ihmisen oma asia, eikä siihen ole mun mielestä edes puolisolla mitään asiaa puuttua. Eipä sillä, että se uskominenkaan mitään maksullisia kerhoja tai välikäsiä vaatisi..

  9. Aamen! Itse oon joutunut niin monta kertaa utelujen, vauvaveikkausten ja juorujen kohteeksi, että oon ihan traumatisoitunut koko aiheesta. Tuntuu että mun parilla kaverilla on elämän tehtävä ”tietää että joku on raskaana ennen kuin hän itse kertoo”. No, mun kohdalla ovat siis ”tienneet” tämän jo kymmeniä kertoja viimeisen n 7 vuoden aikana. Vaikka olen asiallisesti kieltänyt olevani raskaana (samalla kun sisäisesti savu nousee korvista), mua ei ole uskottu, vaan raskaushuhuja on levitetty ympäri kaveripiiriä. Edelleenkään ei siis lapsia ole, ehkä joskus tulevaisuudessa tulee, mutta se on mun ja mieheni välinen asia, eikä kenenkään muun. Onneksi oma äiti ei asiaa utele, ja anoppikin selvästi tsemppaa ettei kyselisi (vaikka hänellä selvästi mieli tekisi :D)

    Mun mielestä on todella tökeröä kysyä raskaussuunnitelmista, saati sitten raivota vapaaehtoisesti lapsettomille naisille. Itse olen sentään jälkimmäiseltä säästynyt. Voitaisko antaa ihan kaikkien nyt elää omaa elämäänsä.

  10. Olen 34-vuotias lapseton nainen, enkä ole kuin kerran elämässäni, mummoani lukuunottamatta, joutunut käsittelemään lapsettomuuttani. Tosin ei minulla ollut vuosiin välissä miestäkään, joten sain olla uteluilta rauhassa.
    Tosin olen ollut myös rauhaton adhd taustainen henkilö, joka purkaa itseään matkusteluun ja liikkumiseen, joten ei elämäntapaani kukaan kyseenalaista.
    Toisaalta, mulle on herännyt kysymys, että millaista kaikua saan, jos päädyn vielä äidiksi..? Se mua jännittää. Hämmennystä aiheuttaa jo vakituisen parisuhteen hankkiminen 😀
    Toiset meistä naisista saa elää levottomuuttaan rauhassa, jopa vanhempiensa tuella 🙂

  11. Voi Monna, tää oli aivan ihana teksti, erityisesti tuo kohta, jossa puhut äidinrakkaudesta ja siitä, että jos päätyy lapsettomaan elämään, niin ei se tarkoita, että jäisi paitsi jostain syvemmästä rakkaudesta. Musta olisi nimittäin tosi surullista ajatella, että lapsi olisi se ainoa mahdollisuus kokea niin voimakasta rakkautta.

    Oon tosi monesti ajatellut, että osut aina ihan maaliin näillä sun teksteillä, tämä oli hyvä esimerkki taas siitä 🙂 Ihanaa kevättä koko teidän perheelle!

  12. Vanhemmuus on kuin benjihyppy; sitä on turha kuvailla sanoilla tai tuntemuksilla toiselle joka sitä ei ole tehnyt. Sitä ei kuitenkaan unohda koskaan. Mutta yhtälailla voit elää koko elämäsi ilman sitä.

  13. Tästä vastakkainasettelusta tuli myös mieleen yksi esimerkki, jota olen iät ja ajat ihmetellyt keskusteluissa ja foorumeilla. Vapaaehtoisesti lapsettomilta kysytään ja tivataan aina, miksi et halua, miksi teit tämän päätöksen, oletko nyt aivan varma, entä jos, miksi miksi miksi. Kukaan ei kysy äidiltä syitä, miksi itse asiassa halusit hankkia lapsen.

    Onneksi nykyään on naisillakin oikeus valita. Ennen ei ollut.

  14. Hienoa että oot kirjottanu aiheesta! Täällä yks 23v, joka ei oo koskaan halunnu vielä ainakaan lapsia. Oon ollu sitä mieltä jo ala-asteelta asti. Silti se on monelle ollut kova paikka, paitsi omille vanhemmilleni, koska ovat tottuneet jo nii kaua aikaa sitten ajatuksee =D Oonki sanonu monesti että siskoni tekee munki puolesta. Hänellä on nimittäi jo kolme. Kaikille ei vaa koskaa välttämät tule sitä tunnetta että haluaa lapsia. Mulla on itsellä kaks koiraa ja ne on mulle ihan riittäviä 🙂 Ärsyttävää on kyllä se kun itse on lapseton niin joutuu esim töissä monesti joustamaan työssä ja tekemään ylitöitä, koska minnekkäpäs mulla olis kiire kun ei oo lapsia, huoh. Vaikka ihan yhtälailla koirat oottaa mua kotii ja että pääseevät pihalle yms. Emmä niitäkää halua pitää pitkää keskenään, ne on mulle tärkeitä ja niitte hyvinvointi riippuu paljon meist omistajista. Haluan koirilleni antaa mahdollisimman hyvän elämän ja aikaa. Työskentelen siis päiväkodissa, joten se aika riittää lasten seurassa, en tarvitse omia.

  15. Luin tuon saman jutun ja ei voi kuin ihmetellä. Toisen elämä, miksi raivostua sellaisesta varsinkaan kun ei ole mistään laittomuuksista kyse??!! Samalla logiikallahan ne lapsettomat voisivat sitten raivostua muiden muista valinnoista! Että voisin vaikka lapsettomana arvostella ja suuttua toisen iltapäiväkahvin seuraksi otetusta pullasta tai vaikka liikakiloista tai mistä nyt ikinä tykkää raivostuakaan. Ihan hullua. Mä sanon aina että vihaajat vihaa, heitä se viha nakertaa ei vihan kohdetta. Tai ei mua ainakaan liikuta. Se vaan surettaa toisen puolesta, että kohdistaa negatiivista energiaa toisiin ihan turhista asioista ja joskus vaan ajattelee, että no pistänpäs vähän lisää vettä myllyyn vihaajalle ja elää itselleen onnellisesti mikä aiheuttaa lisää vihaa toisessa. Vihatkoon jos se on niin kivaa. Musta elämä on ainakin niin mielekästä, että en jaksa miettiä toisten tai naapureiden tekemisiä enkä kadehtia mitään, koska se on tässä maailmassa hei oikeasti loputon suo! Suomessakin on miljoonia ihmisiä, joilla on kaikilla omat valintansa ja ne eivät välttämättä ole sun mieleen. Perusasiat kunnossa, joten kaikki on hienosti.

    Viha on toki yksi osa ihmisyyttä, mutta vihaa kokee ilmankin, että tarvitsee sitä tuollaisista kerätä lisää! Ei se silti mikään hirveän hyödyllinen tunne ole liiallisessa määrin.

    • Ja minulla on siis yksi lapsi, mutta olen alun perin 100% vapaaehtoinen lapseton luonteeltani ja ymmärrän sen puolen hyvin.

  16. Hyvä kirjoitus, koen aivan samoin. Itse en ollut lainkaan varma haluaisinko lapsia, mutta mieheni oli toivonut lasta jo kymmenen vuotta, niin päätin myöntyä, vaikka monet asiat edelleen askarruttaa. Onko tämä maailma sellainen, jossa toivon lapseni elävän. Joutuuko lapseni elämään aikaa, jolloin luonnonvarat loppuuu. Ihmisiä on liikaa, tosin puollan meidän perheenlisäystä, että fiksujenkin pitää lisääntyä 🙊

    Olin raskaanakin kovin huolissani lapsenhankintapäätöksestä, mutta kun poika syntyi, ja oli kaikista peloistani ja kuvitelmista huolimatta terve ja niin hieno, niin kaikki on luonnistunut hienosti. Ymmärrän hyvin, ettei kaikki halua, itseäkin epäilytti lähes viimeiseen asti 🤔

    Minun on todella vaikea vain mukautua tiettyihin muotteihin; äidin pitäisi pesiytyä kotiin, elää vain lapselleen, muodostaa äiti-minä, pysyä kotona. Pukeudun kuten aikaisemmin, treenaan kuten aikaisemmin, ja haluan töihin heti kun se on mahdollista; parin kuukauden päästä. En voi olla hyvä ja eheä, jos esitän muuta kuin olen. Minua raivostuttaa äidit, jotka arvostelee lapsettomia tai äitejä, jotka ei tee kuten he.

  17. Ihanasti kirjoitettu Monna, kiitos! Itselleni lapsiasia on kipeä juttu, sillä olen 32v. ja eron myötä ilman puolisoa. En ole koskaan erityisemmin kaivannut lapsia, mutta on surullista jos en pysty asiasta itse päättämään (eikä sekään, että haluaa lapsia vielä tarkoita, että niitä saa). Hurjan usein kuulee juuri äideiltä kommentteja, joista tulee lähinnä luuseriolo. Sinun tekstisi oli ihanan erilainen ja ymmärtävä.

    Olen pitkään seurannut blogiasi, vaikka elämäntilanteeni on täysin eri. Tykkään erityisesti treenijutuista ja blogin positiivisesta fiiliksestä, siitä tulee hyvä mieli! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 133
Tykkää jutusta