Ohikatsominen on pahinta.

Olin viime lauantaina työni puolesta mukana Jani Toivolan cityretriitissä Hyvinvointistudio Lupauksella. Oli ihana päästä kuuntelemaan Janin ajatuksia, kokemuksia ja mietteitä. Yksi juttu, mikä kolahti (monien muiden juttujen ohella) oli tämä: Ohikatsominen on pahin tapa reagoida.

Mutta siis niinhän se on! Ignooraus! Ihan kamalinta. Se on täysin sellainen tapa näyttää, että ”sä et ansaitse multa hyvää, etkä ees sitä huonoa”. Eikö?

Mun mielestä on tosi mielenkiintoista ja samalla aika karuakin seurata miten ihmiset kohtelee toisiaan. Nään paljon ihmisiä työn kautta, erilaisissa pr-tilaisuuksissa, tapahtumissa, treeneissä ja vaikka missä. Monesti tällaisissa kutsutilaisuuksissa, on ne sitten pr-tilaisuuksia tai muita tapahtumia mihin on tullut kutsu jokaiselle paikalla olevalle, on aina iloinen tunnelma. Ihmiset hymyilevät, katsovat silmiin ja juttelee keskenään vaikkei tuntisikaan.

Näissä tilaisuuksissa on kuitenkin myös sellaisia ihmisiä, jotka rakentaa oman ”piirin”. Tällaisten piirien sisään ei pääse todellakaan ihan kuka vaan ja niistä piireistä katsotaan niin kovaa ohi kuin vain mahdollista. Se on jotenkin aika surullista. Mikä tekee sen, että moni näistä piirien sisäpuolella olevista kuvittelee olevansa jollain tapaa parempia kuin muut paikalla olevat henkilöt. Instagram-seuraajien määrä? Kalleimman laukun omistaminen? Parhaimman kropan tai makeimpien kledjujen määrittäminen?

Tällaisia piirejä on tehty jo kouluissa. Jokaisella luokalla on niitä ”parempia tyttöjä ja poikia”, jotka vähän niin kuin määrää mitä muut luokkakaverit tekee tai mistä tykkää. Ainakin meidän luokalla oli ala-asteella. Nämä piiriläiset ei välttämättä ole kiusaajia. Ainakaan fyysisesti. He eivät välttämättä ole niitä, jotka tönii toisia tai haukkuu. He ”vain” määrittävät, ketkä on tarpeeksi hyviä, että pääsee tähän piirin.

Mä en oo koskaan kuulunut tällaiseen parempaan piiriin, en koulussa, enkä nyt tässä osittain julkisessa työssäni. En haluaisikaan kuulua. En nimittäin ikinä halua jättää ketään ulkopuolelle. Pienestä pitäen oon halunnut kutsua synttäreille koko luokan ja isompana mahdollisimman paljon ystäviä ja kavereita. Häitä oli kauhean vaikea järjestää, kun juhlapaikalle mahtui vain tietty määrä ihmisiä. 😉

Oon tutustunut muutaman vuoden sisällä pariin henkilöön, joiden kanssa oon ollut erilaisissa tapahtumissa. Sanonut käsipäivää, treenannut yhdessä, viettänyt jopa yötä samassa talossa yhden heistä kanssa. Silti joka kerta kun näen heitä kaupungilla, nämä henkilöt katsoo ohitseni. Alkuun se tuntu tosi pahalta. Mietin mikä mussa on vikana, miks nää tyypit ei tykkää musta. Nyt oon ymmärtänyt, että ei se vika ole mussa.

Mun mielestä käytöstapoihin kuuluu tervehtiä. En mäkään kaikkia ihmisiä rakasta kehen oon tutustunut vuosien aikana, mutta kyllä mä silti aina sanon MOI! kun näen heitä. 🙂

Surullisimpia nää piirit kuitenkin on ala-asteella. Ne jutut on ihan kamalia kuulla, joissa koko muu luokka on kutsuttu synttäreillä paitsi yhtä. Se on ihan kamalaa!! Miten hurjan pahalta voi tuntua tästä yhdestä. Mulla jo tätä ajatellessa nousee pala kurkkuun. Tuntuu tosi pahalta.

***

Mä oon oppinut elämäni aikana sen asian, että on olemassa ihmisiä, jotka lähtökohtaisesti haluaa toisille hyvää. Mä luulen (ja haluan uskoa), että näitä hyviä ihmisiä on enemmistö. Mutta sitten on niitä ihmisiä, jotka ajattelee aina muista pahaa ja kokee monet muut ihmiset uhkana.

On vaan opittava elämään niin, että keskittyy hyvään ja niihin hyviin ihmisiin. 🙂 Ja jakaa ite niin paljon hyvää eteenpäin kun pystyy.

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

22 vastausta artikkeliin “Ohikatsominen on pahinta.”

  1. Moi Monna! Olin tässä yksissä kotibileissä. Siellä oli yks nainen, joka oli just sellainen ”ohi katsoja”. Katsoi puhuessaan vain juhlien emäntää, ei ketään muita jutturingissä olevia. Hän puhuikin niin ylevästi, oli olevinaan muita ylempi, koska oli koulutukseltaan joku hiton insinööri. Vielä se elämä häntäkin opettaa (toivottavasti… Mut mua siis raivostuttaa tuommoinen ihminen, joka luulee olevansa ylempi arvoinen ja saa toiset tuntemaan ittensä nollaksi.

    • Äh.. 🙁 Tosi tylsää. Se, että saa toiset tuntemaan itsensä nollaksi on kauheata. Toisaalta ikinä ei tiedä mitkä on syyt tällaisella ohikatsojalla.. Joko hän ajattelee, että on parempi kuin muut tai sitten juurikin toisinpäin. 🙁
      Mene ja tiedä. 😀

  2. Tärkeä aihe!

    Musta on hassua että aikuiset ihmiset käyttäytyvät noin. Ja koulumaailma on todella julma, odotan jo kauhuissani oman pojan (11 kk 😀) koulutaipaletta.

    Monesti olen eri työpaikoissani käytävällä kävellessäni sanonut ohikävelleille työkavereille moi ja he vaan katsovat silmiin ilmekään värähtämättä ja mitään ei suusta tule ulos. 😀

    • Joo, munkin mielestä tää on älytöntä aikuisten kesken! Lapset on lapsia ja joo julmia – mikä on ihan järjettömän kamalaa!! Mäkin ootan kauhuissani Emman koulutaipaletta just tän asian vuoks. Mutta aikuisilta kuitenkin jotenkin odottais järkevämpää käytöstä.

      Toi on muuten myös ihan kamalaa, että sanot jollekin moi ja se ei vastaa!!! Aivan älytöntä käytöstä!

  3. Meillä on tommonen naapuri. Välillä se saattaa tulla pihassa juttelemaan ihan muina naisina ja just viime viikolla kun oltiin samassa kaupassa niin tää käveli kahdesti ohi edes katsomatta päin mutta todellakin näki meidät. Ennemmin pidän tätä rouvaa naurettavana kuin jotenkin ylempiarvoisena.

    • Eikä!! No ehkä hänellä on vaan todella vaihtelevia päiviä. 😀 Mutta siis onhan tuo huonoa käytöstä!!

  4. Mä oon törmännyt myös tähän samaan ilmiöön ja haluan tuoda tähän keskusteluun hieman eri näkökulman; entä jos tämä ohi katsova ihminen onkin vain niin ujo, ettei tiedä mitä sanoisi tai miten käyttäytyisi? Toisille silmiin katsominen voi olla vaikeaa eikä smalltalk kulje..Joskus ylimielisen oloinen henkilö onkin vain ujo..Toinen syy tällaiselle käytökselle voi mielestäni olla myös oma epävarmuus ja kateus. Tai sitten henkilö on vain huonosti käyttäytyvä toope.

    • Tää on tosi hyvä pointti! Hyvä kun toit esiin! 🙂 Tätä mietin myös ite usein. Ujous kätkeytyy nimittäin aika useinkin ”kovan kuoren” alle.
      Mutta sitten tosiaan on myös niitä vaan ”huonosti käyttäytyviä toopeja”.. 😀

    • Lindan kanssa samoilla linjoilla. Tuo ujous ym. -näkökulma täytyy tosiaan muistaa. Oma siskoni on juuri loistava esimerkki tästä. Hän oli hyvin arka lapsi, koulukiusattu. Ja hyvin ujo, jota on nelikymppisenäkin edelleen. Ujous ja arkuus näkyvät nimenomaan sosiaalisten taitojen puutteena, töksähtelevinä vastsuksina/kommentteina, kateutena ihan kaikkea ja kaikkia kohtaan. Eräänlaisena avuttomuutta jne. Tämmöistä nimenomaan vieraiden tai ihan tuttujenkin, mutta ei läheisten ihmisten seurassa.

    • Meinasin kommentoida ihan samaa!
      Musta tuntuu että olen justiin tollanen ohikatsoja, mutta se johtuu siitä että ajattelen että se toinen ei halua moikata ja ohi katsomalla vältän nolon tilanteen. Nyt kirjoittaessa tuntuu kyllä tosi typerältä käytökseltä/ajattelutavalta!
      Samoin en ikinä olisi kuvitellutkaan kutsuvani kaikkia luokkakavereitani synttäreille koska ajattelin ettei ”se ja se varmastikaan halua tulla.. Kutsuin siis vain parhaat kaverit.

  5. Olipa hyvä ja terävä teksti! Hyvä Monna! 🙂
    Maailma tartteis just enemmän sellasta pientä mukavaa vuorovaikutusta et ”moi ja hei ompa sulla muuten tosi kiva paita tänään tms.” 🙂 Se on pientä mutta silti niin tosi suurta ja tärkeetä.<3 Oon kokenu kouluaikoina kiusaamista ja mua ei oo aina kohdeltu kovin hyvin, mut en mä enää oo siitä mitenkään katkera, enemmänkin vaa käy sääliks kiusaajia. Mä en ainakaan halu olla se tyyppi joka vaan jää vellomaan siihen vihaan ja kostoon, mä hymyilen ja heitän moikat niillekin jotka ei oo aina ehkä ollu kovin kivoja mulle. Saan niskaani joskus ihmettelyy siitä että miks oon niin iloinen ja sosiaalinen kun aina hymyilen ja sanon kaikkee kivaa JOPA HETI AAMUSTA 😉 noh, miksipä en?

    • Joo, siis todellakin just tollasta maailma tarttis enemmän! Miten ihanalta se voikaan tuntua, että joku puolituttu tai hyväkin tuttu sanoo jonkun pienen kivan asian. 🙂 Eikä se tee pahaa kellekään.
      Kiusaajilla on itsellään usein pahin olla. 🙁 Ikävä kyllä. He purkaa pahaa oloaan muihin, eikä osaa tehdä sitä muuten kuin kiusaamalla.

      Ja siis JES, todellakin heti aamusta asti hyvällä tuulella ja hymyillen! 🙂

  6. Amen:) Kirjoitat Monna niin asiaa ja tää voisi olla mun kynästä. Oon lapsesta asti kokenut sitä, että en aina ole ns. ydinporukassa ja siinä ”suosittujen” jengissä ja nyt vasta kolmekymppisenä olen alkanut tajuta, ettei mun tarvikkaan siihen kuulua. Riittää että ite koitan olla tasapuolinen ja kiva kaikille, ja käyttäytyä asiallisesti niitäkin kohtaan, jotka ei musta tykkää ja joista en ite tykkää.

    Aloitin hetkisitten harrastuksen, jota leimaa tietty yhteisöllisyys ja me-henki. Muutaman kk harrastettuani huomasin, että tuollakin on jengi, joka pitää itseään ns. muita parempina ja haluaa hengailla vaan keskenään ja katsoo muita vähän alaspäin. Mua tietty vanhojen kaavojen mukaan harmitti eka, etten oo päässyt tohon jengiin, kunnes tajusin et hei mitä väliä, mä oon löytänyt tuolta harrastusporukasta mun oman jengin, mukavia tyyppejä, jotka ei valikoi seuraa ja haluan olla ns. kaikkien kaveri.

  7. Näihin tilanteisiin, tai tälläisiin ihmisiin törmää aina silloin tällöin, valitettavasti! Olen päättänyt tervehtiä aina, ja haluan olla ensimmäinen, en se joka jättää tervehtimättä. Minut on jo kotikasvatuksessa opetettu huomioimaan muita ihmisiä .Kaikkia, ihan kaikkai, erottelematta ketään syystä tai toisesta.
    Mm. salilla olen törmännyt muutamiin tälläisiin naisiin. En antanut periksi,tervehdin, tervehdin toistamiseen.
    Ja kas kummaa, pian minuakin alettiin tervehtimään takaisin. Tosi mukavia naisia (olen itsekin nainen), kun uskaltavat jo vaihtaa muutaman sanan kanssani.
    Toiset ovat sosiaaliarkoja, ja kellä minkinlaiset syyt olla tervehtimättä. Mutta tervehditään me ”tytöt” kaikkia.
    Olipa ihana kerran huomata yksi tosi totinen nainen hymyilevän, voi kuinka kaunis hän onkaan hymyilevänä.
    Kiitos Monna, Sinulle blogistasi, tätä on mukava lukea!

  8. Tosi hyvä kirjoitus!
    Mua kiusattiin lukiossa ja pahinta kiusaamista oli juurikin se kun suosikkitytöt kuiskivat keskenään kun piti tehdä jotain ryhmässä ja käyttäyttivät kuin minua ei olisikaan. Sitten taas oppitunnilla jos vaikka viittasin vastatakseni opettajan kysymykseen niin naureskeli minulle koko luokka. Ihan järkyttävää paskaa.
    Onneksi sain vaihdettua lukiota hyvinkin nopeasti ja se lukio johon pääsin oli aivan ihana ja sain heti hirveästi kavereita ja osasta heistä on tullut elämänmittaisia ystäviä ❤
    Vaikka tuosta kiusaamisesta on jo melkein kymmenen vuotta niin vieläkin välillä vituttaa mitä sitä joutui silloin kokemaan ja oikeasti säälittää se herkkä teinityttö mikä silloin olin ja joka oli aivan yksin ja koitti pysyä vahvana vaikka tunsi itsensä täysin nollaksi.
    Kiusatuksi tuleminen on yksi maailman kauheimmista asioista.

  9. Tytär kertoo kavereista että kun koittaa toisille jutella niin ei vastata tai mutistaan jotakin takaisin. Nuori kertoi että tuntuu pahalle kun ei tule kuulluksi ja nähdyksi vaikka yrittää jutella. On täysin yksin jäänyt vaikka yrittää ottaa toisiin kontaktia. Surullista. Tätähän se on aikuisten maailmassakin. Työpaikalla on monta tällaista ohikatsojaa ja ei se hyvälle tunnu mutta olen oppinut käsittelemään sen asian.

  10. Pakko kommentoida vielä yksi näkökulma tähän nimittäin kasvosokeus. Yllättävän moni ihminen on kasvosokea. Tästä on sekä lieviä että voimakkaita versioita. Itsellä ei vaan jää ihmisten kasvot mieleen. Saatan treenata salilla 3-5 kertaa viikossa samojen ihmisten kanssa, jotka tulevat tutuiksi siellä ja moikkaan/saunassa jutellaan. Sitten sama ihminen tulee kaupungilla arkivaatteissa/meikeissä juttelemaan ja minulla ei ole aavistustakaan kuka hän on. Ei, vaikka kotona miettisin pääni puhki. Helpottaa jos ihmisellä on persoonallinen ääni, puhetapa, erikoisen väriset hiukset tai jotain persoonallista kasvoissa.

    Nykyään naiset meikkaavatkin itsensä niin samannäköisiksi, että on tosi vaikea löytää mitään persoonallista. Kavereiden poikaystävät ja ylipäätään normaalit lyhythiuksiset miehet ovat kaikki samaa massaa.

    Toki 10-20 tapaamiskerran jälkeen on henkilöstä piirtynyt jo sen verran vahva kuva mieleen, että tunnistaa jo muissakin yhteyksissä. Puolitutut jää kyllä helposti moikkaamatta ihan vaan siitä syystä etten heitä tunnista.

    • Pakko kommentoida tähän, että tunnistan tästä vähän itseäni ja tähän kun yhdistää vielä huonon nimimuistin…

      Tunnistan myös Monnam kirjoituksesta tietyn ihmistyypin ja heitäkin kyllä on, jotka eivät vaan tervehdi, joille jotkut ihmiset on vain ilmaa. Sitten on nämä tietyt piirit, joihin lapsena olisi halunnut kuulua, mutta näin aikuisena kun tällaiseen törmää niin ajattelen, pitäkööt piirinsä…

    • Munkin on pakko myöntää, että tätä tapahtuu myös minulle. Muutaman kerran on jopa tultu juttelemaan ja mietin samalla, kuka tämä ihminen on. Pahinta on, kun näkee toisen silmistä, että toinen tunnistaa.

      Vahvin esimerkki oli, että aloin tunnistamaan Cheekin vasta Vain elämää-esiintymisen jälkeen. Musiikki ei koskaan iskenyt, ja minun silmään tosi tavallisen näköinen suomalainen mies. Olen kuitenkin ollut vahvasti kohdeyleisön ikäinen, 16-17-vuotiaana juhannuksena soi koko ajan se hänen joku liekki-biisi, jota Siltsu coveroi.

  11. Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    Tuttu ilmiö, ja olen huomannut vastaavaa myös keskuteluissa, joissa usein hiljaisena koen jääväni ulkopuolelle. Uskopuolisuuden kokemus syntyy helposti siitä, että puhuja katsoo vain niitä, jotka ovat osallistuneet aktiivisesti keskusteluun, ja hiljaisena tuntee jäävänsä kokonaan ulkopuolelle. Ymmärrän kyllä tämän, ja monella tämä katsekontaktien valinta tulee varmaan niin automaattisesti, ettei sitä edes huomaa (ja varmaan syyllistyn itsekin samaan). Toisaalta taas jos puhuja huomioi katseellaan myös silloin, kun olen ollut pitkään hiljaa, niin se tuntuu yleensä hyvältä ja tuntee olevansa paljon enemmän mukana, vaikka ei olisi sanonutkaan vähään aikaan mitään.

    Hyviä huomioita siis siitä, miten suuri merkitys katsekontaktilla voi olla. 🙂

  12. Tartuttava tähän, koska musta varmasti moni ajattelee, että oon epäkohtelias ja huonokäytöksinen. En oo oikein ikinä osannu päättää kuuluuko mun moikata ihmistä jonka oon vaikka nähny jossain samoissa juhlissa, mutta en oo ikinä vaihtanut sanaakaan. Monesti jätän moikkaamatta, koska ajatus moikkaamisesta tuntuu typerältä ”jos se ei muistakaan mua?”. Lisäksi kaupassa, kadulla, kaupungilla…en ikinä nää ketään. Siis vaikka mun nenän edessä seisois mun oma äiti niin en pakosta tulisi moikanneeksi. Oon saanu palautettakin, että ”ootko vihainen ku et ikinä kylillä moikkaa” siis voi saatana. Oon aina niin ajatuksissani, että hyvä ku en oo rähmälläni katukivetyksissä koko ajan. Ettei se moikkaaminen aina kusipäisyyttä ole vaan ihmisillä lienee päänsisällä paljon muutakin käynnissä, kuin se että olinko nähnyt tuon vastaantulijan jossain aiemmin.

    Ja mulle on monesti käynyt niinkin, että joku menee ohi ja huomaan sen moikkaavan mua, mutta en kerkeä enää moikata takaisin ja näin ollen tyypille jää olo etten tervehtinyt, vaikka katsoin päälle. Huoh. 😂

    • Tämä! Voin samaistua tähän ihan täysin. Veljeni tuli kerran kaupungilla vastaan ja tönäisi leikillään. En tunnistanut häntä vaan ajattelin vaan, että olipas idiootti kun noin tönii..veli sitten juoksi mut kiinni ja kyllä nauratti 😀 Vanha tuttu tuli kerran avautumaan miksi olen hänelle vihainen. En vaan ollut tunnistanut häntä jossain enkä ollut hoksannut moikata. Viime viikolla välttelin kaupassa yhtä ihmistä, näytti hiton tutulta mutta en tiennyt yhtään onko kaupan kassa, neuvolan täti, joku julkkis vai tuttu. Pysyttelin siis kauempana, koska en tiennyt yhtään oisko pitänyt mennä juttelemaan! Ja en vaan voi tälle asialle mitään! Monesti olen vielä niin ajatuksissani ja jos naamani on peruslukemilla näytän vihaiselta. Monen mielestä olen varmaan tyly ja epäkohtelias. Tosi harmi, koska en ole sellainen oikeasti 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 114
Tykkää jutusta