Äitiaivot vai uupumus?

Toive sulle: Jos koet olevasi supermutsi, joka pyörittää yht’aikaa viisilapsista arkea ja Suomen menestyneintä yritystä – älä lue ja kerro mulle, että eihän toi oo vielä mitään. Koskaan ei nimittäin pidä verrata itseään muihin. Ainoastaan itseensä. Ihmiset voi kokea väsymystä ja erilaisia elämäntilanteita myös hyvin eri tavalla.

***

Luin pari päivää sitten jutun uupumuksesta. En enää muista mistä sen luin, joten en voi linkata sitä tähän.

Muisti, se on asia jonka kanssa oon taistellut noin vuoden verran. En muista asioita, jos en kirjoita niitä ylös. Kalenteriin on merkattava ihan pienimmätkin asiat tai unohdan ne. Kovalevy on ihan täynnä, sinne ei mahdu enää mitään tietoa. Jos saan jonkun briiffin tulevasta yhteistyöstä on mun pakko lukea se vasta just ennen yhteistyön toteutumista, muuten en muista mitä ollaan sovittu.

Mulla on paljon sellaisia hetkiä, että en muista jotain sanaa. Joudun ihan kerta kaikkiaan pysähtymään ja miettimään, että mikä se sana on. Joskus muistan joskus en. Kirjan julkkareita varten mietin kaikkia tyyppejä, keitä haluaisin kutsua paikalle – unohdin. Jos avaan jonkun viestin, jonka oon saanut ja luen sen enkä heti vastaa – unohdan vastata myöhemmin. Mun on aina pakko jättää viestit lukemattomiksi siihen asti, kun on aikaa vastata.

Aamuisin kun herään oon väsynyt. En oikein muista miltä tuntuu herätä aamulla virkeänä. Nyt käynnistyn pikkuhiljaa aamun aikana. Energia saattaa joko nousta tai sitten ei. Mulla katkeilee ajatus vähän väliä ja jopa keskustelun aikana saatan unohtaa mistä puhuttiinkaan. Se vasta noloa on.

Mulla on tosi lyhyt pinna. Menetän hermot ihan parissa sekunnissa, jos joku asia ei onnistu tai menee pieleen. Esimerkiksi jos nettiyhteys ei toimi, mun tekee mieli paiskata koko kone seinään. Mua itkettää usein. Liikutun herkästi, mutta muutenkin on itku herkässä. Jos joku kysyy multa miten mä voin, mua alkaa itkettää. Vaikka usein peitän sen.

Tekis mieli vetää huppu päähän ja jäädä kotiin. Samaan aikaan tekis mieli sännättä keväiseen aurinkoon ja nähdä ihania ihmisiä.

Kun kuulin termin ”äitiaivot” joskus vuosi sitten, ajattelin mulla olevan just tasan ne! Nyt kun ne äitiaivot jyllää edelleen, oon alkanut miettimään onko tosiaan kyse vain niistä. Se on vähän pelottava ajatus, että voiko mulla olla uupumus? Se on myös jotenkin tosi noloa myöntää. Eihän mulla sellaista voi olla. Mähän oon aina iloinen ja jaan sitä positiivisuutta ympärillenikin, miten mä voisin olla uupunut?!

On tosi ristiriitainen olo siitä, että mulla on maailman ihanin lapsi jonka kanssa päivittäin koen suuria onnen tunteita ja nauran ääneen – silti olisin palamassa loppuun tai ehkä palanut? Tulee heti sellainen olo, että pitääkö mun tilata tarramonsterilta ”vuoden huonoin äiti” -tarroja ja liimata niitä mun otsaan tällaisten tunteiden ja väsymyksen takia?

On myös tosi ristiriitaista, että uskaltaudun kirjoittamaan tästä (pitkän pohdiskelun tuloksena) julkisesti tänne blogiin, mutta en uskalla mennä juttelemaan jonkun ammattilaisen kanssa asiasta. Kuten sanoin Tuukalle yksi päivä; mä en halua mitään masennuslääkkeitä. Enkä mä koe olevani masentunut, aika poikki vaan.

Liian vähäinen uni voi tehdä aika paljon hallaa, se voi käynnistää jopa jonkinlaisen stressitilan elimistössä. Kun puolitoista vuotta on nukkunut 99% öistä muutamalla herätyksellä ja siellä alkupäässä parin tunnin yöunilla, voi ihan vähän alkaa väsymys painamaan. Eikä yks hyvin nukuttu yö helpota. Itse asiassa sen jälkeen tulee vaan sellainen olo, että no ensi yönä sitten taas heräillään.

Mä tiedän yöheräilyjen ja pienen unissan huuteluiden olevan vain ohimenevä vaihe ja tämän kuuluvan pikkulapsi-aikaan, mutta ei se tieto silti vie pois sitä äärettömän väsynyttä oloa. Kun vaan joka ilta toivoo, että kunpa tänä yönä ei herättäisi kertaakaan.

Rakkain ihminen maailmassa!

Sitten kun väsymyksen keskellä yrittää ja haluaa kuitenkin tehdä asioita, on sitä aikamoisen myllyn keskellä. Ja itsehän sitä myllyä pyöritän. Samalla mä kuitenkin saan energiaa niistä ihanista asioista joita työkseni teen. Niistä ihanista ihmisistä keitä nään. Valmistuneista projekteista, kuten nyt viimeisimpänä meiän kirjasta. Mä en halua pysähtyä, mutta silti mun pitäis.

Mä koen, että mä haluaisin olla samaan aikaan kotona Emman kanssa 24/7 ja leipomassa pullia samalla kun imuroin ja leikin tyttöni kanssa. Ja silti olla menestyvä hyvinvointialan yrittäjä ja bloggaaja ja tehdä kaikkea makeita projekteja ja viedä sitä positiivisuuden sanomaan eteenpäin. Mutta eihän sitä ihminen vaan pysty kaikkeen.

Psyykkinen uupumus voi johtua siitä, että ihminen kokee omat kykynsä riittämättömiksi suhteessa oman elämäntilanteen, muiden ihmisten tai hänen itsensä itselleen asettamiin vaatimuksiin. – sanoo Wikipedia uupumuksesta.

Uupumus, äitiaivot vai ihan vaan tyypilinnen vaaka – valintojen edessä sormi suussa, koska kaikkea olis kiva tehdä vaikkei aika ja energia riittäisi.

***

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

51 vastausta artikkeliin “Äitiaivot vai uupumus?”

  1. Mulla on monta lasta ja käyn tavallisessa päivätyssä. Olen kokeilut uupumusta, väsymystä, kiukkua, suuttumusta ja käsittämättömiä onnen tunteita, päivääkään en antaisi pois menneistä reilusta 20 vuodesta. Kaikki tunteesi tuntuvat yhtä aikaa NIIN tutuilta ja samalla niin unohdetuilta ja halusin vain sanoa, että ymmärrän. Yhden neuvon tahtoisin kuitenkin antaa: älä ajattele illalla, että millainen yö on edessä tai toivottavasti saan nukkua, vaan mieti kuluneen päivän hyviä hetkiä ja siirrä muut ajatuksesi yö yli. Iloa ja voimia teille.<3

  2. Hei Monna,
    En yleensä kommentoi juuri blogiisi mitään, vaikka luen posauksesi aina ja blogisi onkin ensimmäinen jota aloin ”seurata”. Mutta, koska itsellä on nämä ”äitiaivot” ollut nyt reilu 3 vuotta (tytär täytti tammikuussa vuoden), halusin nyt kommentoida.

    Hieman taustaa; olen päivätyössä ma-pe toimistotyöaikana, mieheni rakennusalalla samoin päivätyössä ja tyttäremme päiväkodissa kokopäiväisesti. Meillä on pikkuneiti ollut alusta saakka levoton nukkuja (alkuun koliikki, raivokohtauksia unissaan, raivokohtauksia nukkumaan mennessä, puhuu unissaan, pyörii sängyssä, heräilyä monta kertaa yössä), joten tuttu tunne kun iltaisin ajattelen ja toivon, että jospa ensi yönä ei tarvisi herätä kertaakaan.. mutta meillä herätään edelleen. Toki on parempia vaiheita (vihaan sitä kun aina kaikki sanoo, että teillä on nyt siis tuollainen vaihe ja se menee ohi) jolloin nukutaan vähän paremmin, mutta en uskalla yhtään luottaa, että tämä hyvä vaihe kestäisi kovin kauan.

    Meillä 3 vuoteen mahtunut myös paljon; tyttären syntymä, muutto, talon rakennus, muutto, miehen uupumus/masennus, siitä toivuttuaan mies lähti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan puoleksi vuodeksi ja kaiken tämän jälkeen kun mies palasi kotiin opintojen loputtua minulle sitten alkuvuodesta tuli ns. uupumus, joka suurelta osin johtui siitä, etten ole nukkunut 3 vuoteen yhtenäisiä yöunia ja kaikki nämä pikku projektit mitä tässä on parin viime vuoden aikana ollut. Piti nöyrtyä ja käydä lääkärissä, jossa lääkäri laittoi heti 3 viikon saikulle. Olisi pitänyt hakea lisää, mutta en hakenut, koska tuntui että enhän mie ole sairas.

    Noh, sen opin tällä pienellä saikullani, että olin toooosi väsynyt ja olen edelleen, mutta saikuttelu kotona (vaikka lääkäri määräsi tekemään kaikkia kivoja asioita missä rentoutuu) ei vain sopinut minulle ja halusin töihin. Tilanne on hieman parantunut, vaikka öisin välillä taistellaankin uhmakkaan 3-vuotiaan kanssa, mutta kuitenkin on tunne, että kyllä tämä tästä ja se jo auttaa jaksamaan ja hiukan hymyilemään 🙂

    Mutta summa summarum: tulin siihen tulokseen, että on hyvä ja ihan hyväksyttävää myöntää olevansa uupunut ja väsynyt, ottaa pieni breikki esim töistä ja levätä. Monesti jo sekin auttaa, että asiaa pysähtyy miettimään ja myöntää sen itselleen.

    Vähän oli sekalainen kommentti, mutta toivottavasti hoksasit pointin

    Olet ihanan positiivinen ja aurinkoisen oloinen ihminen, sinä jos kuka kyllä selviät, muista vain se, että myös äidit väsyy joskus ja sekin on ihan ok <3

    Kaikkea hyvää sinulle Monna ja hyvää kevättä koko teidän perheelle 🙂

  3. Ihan kun oisit monna kirjoittanut omasta elämästäni. Meillä äideillä on jokin jännä taito syyllistää itseämme ja vetää kaikki ihan piippuun ennenkuin voidaan myöntää että on ihan ok olla joskus uupunut. Sää oot ihan mieletön ihminen kun olen seurannut sun blogia jo useamman vuoden ja ihailen sun rohkeutta kirjoittaa kaikenlaisista asioista. Mutta tämä äitiys asia uppoaa nyt kyllä samoin itseeni. Me ollaan hyviä äitejä vaikka joskus ääneen sanotaankin että nyt väsyttää.

    • Kiitos Annukka. <3 Joo, se on vaikeeta myöntää tai sanoa ääneen.
      Ja todellakin, me ollaan hyviä äitejä vaikka joskus väsyttääkin.

  4. Tervetuloa kerhoon, mitään ei enää muista, eikä siinä paljon Berocat auta. Ehkä sulla myös ison projektin eli kirjan loppuun ja myyntiin saattaminen on sellainen juttu, että nyt keho ja mieli uuvahtaa. Lohdutusta ja aurinkoista mieltä sinne hupun alle, nuo kaikki fiiliksesi tekevät sinusta vain ihan tavallisen ihmisen, et ole yhtään huonompi kuin kukaan muu.

  5. Tutun kuuloista! Itselläni meni pari vuotta ilman kunnon yöunia ja se aiheutti juuri tuollaista ”oireilua” ja alakuloista mielialaa. Tunsin itseni todella uupuneeksi. Nyt kun niitä paremmin nukuttua öitä alkaa olemaan enemmän kuin huonoja öitä, niin oma olo ja jaksaminen ovat parantuneet huomattavasti. En tiedä, mikä diagnoosi väsyneille mammoille pitäisi antaa… fyysisesti uupunut, mutta ei masentunut?

    • Joo, siis todellakin toi diagnoosi: fyysisesti uupunut, mutta ei masentunut! Se on nimittäin just sitä!!

  6. Moi Monna!
    En oo aikasemmin kirjottanut sun blogiin, mut tää aihe on vaan niin lähellä itseä että tänään ajattelin kommentoida. Itse kärsin siis toistuvasta masennuksesta, jonka takia sairasloma on pitkittynyt määräaikaiseksi työkyvyttömyyseläkkeeksi. Itselleen voi olla ihan järjettömän vaikeeta myöntää että tarvii ulkopuolista apuam se on ihan OK kaikille, oli sitten masentunut, uupunut tai kelailee vain liikaa jotain rankkoja asioita mielessään. Ammattiavun hakemiseen ei tarvitse diagnoosia, eikä ammattiapua hakiessa aina tarvitse aina turvautua lääkehoitoon. Ihanaa että uskalsit kirjoittaa tästä blogiin! Mulla ei ole lapsia eikä oikeastaan mitenkään äärettömän rankka elämäntilanne juuri nyt, mutta silti olen masentunut. Ei se arjen rankkuus kerro välttämättä siitä, miten psyyke voi. Sun elämä kumminkin vaikuttaa niin hektiseltä, että ihmettelisin, jos et olisi yhtään uupunut! Kaikkea tsemppiä, ja toivottavasti pääsisit puhumaan tilanteestasi jollekin ulkopuoliselle. Haleja ♡

  7. Ymmärrystä täältäkin roppakaupalla – ja onneksi kirjoitat myös tällaisesta asiasta. Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta parin todella läheisen ihmisen äitiyttä ja lapsiarkea sivusta seuranneena on tullut huomattua, kuinka järkyttävät paineet on ja somen kiiltokuva ei niitä ainakaan paranna… Siksi onkin niin ihanaa ja tärkeää, että joku uskaltaa näistäkin tunteista kirjoittaa, koska totuushan on se, että et todellakaan ole tunteidesi kanssa yksin.
    Pienikin breikki voi tosissaan tehdä hyvää, ja asian myöntäminen ja ennenkaikkea hyväksyminen itselleen voi auttaa jo paljon. Sitä on itselleen aina niin kovin ankara. Joskus olisikin hyvä miettiä, minkä neuvon antaisi vaikkapa rakkaalle ystävälle joka olisi samassa tilanteessa, ja toteuttaisi sen neuvon itselleen. Tsemppiä! ♥️

  8. Mulle ei ainakaan kukaan tyrkyttänyt masennuslääkkeitä kun varasin itselleni ajan terkkarille uupumuksen takia. Olin niin loppu että itkeä pillitin terkkarikäynnit ja ekat psykologikäynnit.

    Itseä ammattilaiselle puhuminen auttoi tosi paljon ja sain gradunkin tehtyä vihdoin loppuun ja valmistuttua, vaikka kävin töissä samalla. Mun aivot oli niin solmussa ja olin piiskannut itseäni eteenpäin niin pitkään, että ammattilaisen näkökulman ansiosta olen opetellut pysähtymään kun suoritan liikaa, hyväksymään itseni tällaisena ja oppinut ymmärtään miksi pyrin suorittamaan.

    Suosittelen vaikka edes terkkarin kanssa juttelua ja suoraanhan voi kertoa et pelkää masennuslääkkeiden tyrkytystä.

    Tsemppiä Monna <3

  9. Hei Monna! Voisi olla myös hyvä ajatus käydä lääkärillä pyytämässä lähete muutamooniin labratesteihin, jos et ole hetkeen käynyt! Kilpirauhanen tai ihan yksinkertaisesti raudan puute voi myös aiheuttaa monen moisia mielenmyllerryksiä ja kovaa uupumusta. Toivon sinulle aurinkoisia ajatuksia, et ole yksin etkä todellakaan tarvitse mitään tarroja otsaasi. Jos jonkun tarran haluat laittaa niin laita mielummin ”ihana äiti” tarra <3

  10. Kovasti tsemppiä kaikkien ajatusten ja tuntemusten äärelle ja uskoa siihen, että suunta on parempaan! Olet varmasti aivan yhtä rakas äiti, puoliso, tytär, ystävä ja kollega kaikille läheisillesi, vaikka kävisit läpi mitä.

  11. Voi kuulostaapa niin tutulta… pystyn samaistumaan jokaiseen tekstin lauseeseen ja tästä pitäis todellakin pitää enemmän ääntä, koska oon huomannut, että moni suorittaja supermutsi kavahtaa tätä aihetta, kun siitä alkaa puhumaan… Just törmäsin tossa sellaseen pilakuvaan, jossa äiti väsyneenä seisoo olikohan bussipysäkillä ja miettii, että muistinko viedä lapset päiväkotiin… voin kuvitella, jos omani olisi jo hoidossa, että saattaisin miettiä samoin jonain maanantaiaamuna.

    Oon kuullut, että helppoahan pitäis olla, kun isompi on jo koulussa ja yksi taapero vain kotona… Enää en jaksa edes selitellä väsymystäni, saati tuoda sitä julki juurikaan. En kans muista koska olisin kummankaan lapsen toimesta saanut nukkua kokonaista yötä viimeiseen puoleentoista vuoteen, koska koululaisellakin pitkään jatkuneet kovaääniset painajaiset mitkä lie herättävät usein… ja todellakin pystyn käsin koskettelemaan sitä äitikooman määrää, johon joka aamu herää…

    Tsemppiä Monna! Hienoa vain, että tätä asiaa tuodaan julki… ei edes pelkästään rohkeaa, vaan ihan mahtavaa ja todella tarpeellista ja silmiä avaavaa tekstiä. <3 Täällä myös yksi ei masentunut, vaan fyysisesti sika väsynyt ja uupunut..

  12. Paljon samoja tunteita ja ajatuksia mitä itsellänikin on ollut. Itse sairastuin uupumuksen kautta masennukseen kun toinen lapsemme oli alle vuoden. Hän on aina ollut huono nukkuja ja pitkään mentiin 2 tunnin unilla per yö. Univelka osittain auttoi laukaisemaan pitkään pinnan alla kyteneen masennuksen. Lääkkeitä en ole missään vaiheessa halunnut ja yritän mennä mahdollisimman pitkään ilman, eikä niitä olla minulle tyrkytetty, suositeltu kylläkin. Anna itsellesi lupa levätä, ota lastenhoitoapua vastaan ja lopeta syyllisyyden poteminen vaikka se vaikeaa onkin. Jos mieli ei kohene kehottaisin juttelemaan jonkun ammattilaisen kanssa. Itse odotin liian pitikään ennen kun suostuin myöntämään etten ole kunnossa. Me äiditkin ollaan vain ihmisiä, joilla on lupa väsyä vaikkemme sitä itselle soisikaan. Hyvää kevättä teidän ihanalle perheelle! ♡

  13. Juuri hetki sitten…
    Menin keittämään kahvia, ajattelin ison kupposen nauttia ennen kuin herätän esikoisen (2v6kk) ja laitan nuoremman (8kk) nukkumaan.
    Rupesin siinä kahvia väsäämään ja kaadoin ison kupposen, avasin mikron, jotta lämmittäisi kahvin kuumemmaksi (huono kahvikin) ja siellä oli kahvi, jonka olin näemmä keittänyt ihan hetki sitten.
    Ihan kauheeta! Siinä sitten tuli mieleen, että hetkonen joo joo kyllä mä jo kerran mietin, että kerkeen kahvin juomaan ja sen keitin. Kävin vessassa ja unohdin tyystin tuon… Ja keitin uuden kahvin.

    Eli moro äitiaivot/uupumus mikä lie.

    Sen tiedän, että mulla on varmasti ongelmia rauta-arvojen kanssa. Joudun ottamaan rautalisää jatkuvasti. Kannattaa tsekata tämäkin, jos et ole sitä tehnyt.
    Sitten toki uni. Meidän nuorempi kukkusi ensimmäiset 7.5kk 3-7h keskellä yötä. Täysin hereillä ja virtaa täynnä.

    Olen pitänyt huolta syömisistäni ja urheilusta, ne on auttaneet mua jaksamaan yllättävän hyvin. Muisti on kuitenkin aikalailla mennyttä…

  14. Voin niin samaistua tekstiisi. Meidän tyttö heräilu ensimmäiset 3,5 vuotta lähes joka yö 2-10 kertaa. Olin tosi väsynyt, koskaan ei aamulla herännyt pirteänä, kaikki hommat vaikutti pakkopullalta, mikään ei innostanut ja mitään ei muistanut…. Usein mietin, että olenkohan masentunut…
    Nyt tyttö on nukkunut puolisen vuotta paremmin ja olo on aivan toinen. Välillä jopa herään aamulla pirteänä ennen kellon soittoa. Asioita jaksaa tehdä ja ilo on palanut elämään.
    Tämä on ollut mahtava muutos ja nyt huomaan, että kyse ei tosiaan ollut masennuksesta vaan vain siitä järkyttävästä väsymyksestä.
    Oikein paljon tsemppiä ja voimia päiviin! Lupaan, että kyllä se joskus helpottaa, vaikka aikaa siihen kyllä voi mennä.

  15. Onko blogistit ja tämä myyty hyvinvointihypetys luonut maailman mitä ei oikeasti ole olemassa.
    Ehkä äidin kuuluu evoluution mukaan olla äiti. Kaikki muu on toissijaista.
    Ne keillä on tukiverkostoja moneen suuntaan, käyvät täysipäiväisesti töissä, treenaavat, yrittävät, somettavat…montako rehellistä tuntia viikossa viettävät lastensa kanssa. ? Ja eikä ole kyse siitä mitä lapsista tulee, voi kasvaa paremmin kuin vanhempien kanssa.
    Kuka on sanonut että elämän pitää mennä täydellisesti ja pitää olla helppoa.
    Nämä vain ajatuksia joita päässäni joskus pyörittelen.

    • Mä kuule luulen, että nää ”blogistit” ja monet yrittäjät on jopa enemmän lastensa kanssa kuin 9-17 töissä käyvät. Jokainen äiti ja isä varmasti viettää kaiken mahdollisen ajan lastensa kanssa. Että sillä lailla. 🙂

  16. Tsemppiä lähetän kovasti minäkin. Mä niin tiedän mistä sä puhut! Vakava synnytyksen jälkeinen masennus, joka uusi kun palasin töihin. Tästä aallonpohjasta on nyt aika tarkkaan neljä vuotta ja EDELLEEN joka aamu väsyttää, joka päivä VÄSYTTÄÄ. Palasin töihin 100 %sti viime syksynä ja aikamoista tasapainoilua tämä on ollut. Ja koko ajan on sellainen olo, että muut jaksaa enemmän, niillä on enemmän lapsia ja vaativammat työt jne jne jne. Sit on ihana lukea kommentteja täältä, että ehkä ne ei jaksakaan, mutta siitä ei vaan puhuta. Ja joo olisin kyllä halunnut toisenkin lapsen, mutta eiköhän se tässä ollut. #eijaksapystykykene Varmasti se olisi voinut olla hyvinkin eheyttävä kokemus tai sitten ei. Mä en vaan tajua miten ihmiset pystyy yhdistämään työn, perhe-elämän ja itsestään huolehtimisen ?!

  17. Kannattaa tarkistaa myös ihan rauta-arvot (hemoglobiini ja ferritiini). Aika monella pienen lapsen äidillä rauta-arvot helposti humpsahtaa.

  18. En lukenutkaan aikaisempia kommentteja. Moni oli jo labratutkimuksia suositellutkin.
    Itselläni tuli toisen lapsen jälkeen kilpirauhasen kanssa ongelmia joks ilmeni juurikin tolkuttomana väsymyksenä, itkuherkkyytenä ym. Kaiken pohjalla oli anemia joka selvisi vasta ferritiinistä (joka oli 5). Hemoglobiini oli vielä normaali. Kilpirauhanen ei toimi kunnolla ilman varastorautaa.

  19. Eka kerta kun kommentoin täällä. Ihanaa, että uskalsit kirjoittaa tämän tekstin, pystyn samaistumaan. Vanhemmuus on rankkaa! Itselläni oli muistiongelmia erityisesti ensimmäisen puoli vuotta vauvan syntymän jälkeen. Yksinkertaisinkin kysymyksiin vastaaminen oli hankalaa ja sanat olivat hukassa.
    Minusta on aika uuvuttavaa olla jatkuvasti käytettävissä. Lapsen kanssa ei tule niitä omia ”aivottomia” nollaushetkiä kovin usein, koska lapsi luonnollisesti vaatii huomiota ja saattaa keskeyttää minkä meneillään olevan puuhan tahansa. Mielialat vaihtelevat; (kotiäitinä) saman päivän aikana kokee usein valtavaa onnea ja sitten toisaalta ahdistusta ja suuttumusta/turhautumista.
    Suosittelen todellakin juttelemista esim tk:ssä. Siinä ei häviä mitään. Itse juuri eilen kävin siellä juttelemassa mielialan vaihteluiden takia. Tsemppiä! ❤️

  20. Olen Monna pitkään lukenut blogiasi ja aina ihmetellyt että miten sulla riittää aika ja energia tuohon kaikkeen ja näytät fressiltä aina. Joten en yhtää epäile että et voisi olla uupunut.

    Minusta tuo äiti aivot on vähän tyhmä nimitys sille että on niin väsynyt että unohtaa asioita. Sen sijaan hormonit ihan oikeasti aiheuttaa muistiongelmia. Mutta se että tiedostat itsekin olevasi väsynyt ja herkillä, kertoo minusta sen että et ole varustettu äiti aivoilla vaan nimenomaan uupunut ja silloin kannattaa ottaa se neuvolassa puheeksi. Joskus ihan saattaa auttaa että käy niitä omia tunteita läpi, omia pelkoja ja huolia. Stressi on yksi väsymyksen aiheuttaja, niinkuin sanoit sinulla on paljon toiveita millainen äiti, vaimo ja uranainen haluat olla ja koet ettet riitä. Niistä on hyvä puhua ja kerätä lisää energiaa 🙂 Tsemppiä <4

  21. Voi, tsemppiä ja voimahali täältä kuuden lapsen äidiltä <3
    Tuli mieleen sellainen että onko Emmalla ollut korva vaivoja? Meillä ollut ihan jokaisella ja huonot yöunet voi joskus olla siitä ainoa oire. Ja siinä asiassa kannattaa viedä lapsi ihan korvalääkärille, ei yleislääkärille. Ne ei monesti osaa katsoa eikä tulkita oikein. Kokemusta siitäkin vähän liikaa. Toivottavasti et pahastu tästä, ihan lämpimin ajatuksia täällä mietin sitä pientä tyttöä että mikä öisin herättelee <3

  22. Unohtelu ei vaadi edes niitä lapsia. Kuormittava työ jatkuvasti muuttuvine asioineen ja sitä myöden myös väsymys kotona vie muistin.

    Pääsääntöisesti muistini on hyvä. En unohtele tapaamisia tai muita tärkeitä asioita. Mutta kaikki muu meneekin erityisesti töissä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Saatan töissä luvata tehdä jonkun ihan pikkujutun, mutta kun olen päässyt perille työpisteelleni, olen jo unohtanut asian.

    Tiedän olevani jo jollain tasolla uupunut, ylikuormittunut. En vain ole sillä tasolla, että hakisin sairaslomaa. Masentunut en ole, elämässäni on kaikki hyvin, vain liian kuormittava työ.

    Tsemppiä sinne ja koita ottaa edes yksi viikko kevennetyksi, monesti jo sekin auttaa!

  23. Puhuin ehkä lähinnä itsestäni ja omasta tilanteestani. Olen itse hyvinvointialalla, somettava univelkainen kahden äiti ja välillä todella uupunut ja masentunut.😀 Mutta tilanne vaihtelee todella paljon unen määrän mukaan. Uskon vain että kaikkea aikansa, tietenkään en haluaisi sen näin olevan. Ja varmasti kaikki fysiologiset ilmiöt ovat mahdollisia.
    Mä olen siis puolellasi ja toivon että helpottaisi sinullakin!

  24. Hei Monna

    Mie olen monesti miettiny uupumisten ja äitiyden eroa. Joka kerta miettinyt olenko uupunut, mutta sitten taas huomannut että kaikki äidit allekirjoittavat samat asiat.
    Ehkä se on sitte kuka jaksaa ja kuinka paljon.

    Mulla helpottaa pahimman väsymyksen keskellä se, että lopetan suorittamasta ja luen lempirunon:
    ”Nukkumaan käydessä ajattelen: huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, kutsun itseni iltateelle. Puhuttelen ystävällisesti ja ihailen. Sinä pieni urhea nainen, sinuun minä luotan ❤❤”

    Sitte en tee mitää kuin pakolliset.

    Ota pieni breikki. Olet upea uranainen, mutta jos nyt väsymys alkaa ottaa ylivallan, se voi johtaa uupumukseen jollei jarruta ajoissa. 🙂
    Ja puhu. Käy juttelemassa. Se ääneen sanominenkin helpottaa niin paljon! Ei ne lääkkeitä ekana tyrkytä. ❤🌸 Jenkeissähän ne käy juttelemassa tämän tästä ihan säännöllisesti. Me suomalaiset ollaan vaan aina oltu tosi hiljasta kansaa, kaikki pitää piettää sisällä ettei vaa muut ala kattoo vinoon. Me uus sukupolvi vaan nyt ollaan alettu rikkoon tätä myyttiä. Kun se onki ihan okei sanoa et kaikki ei ole niin täydellistä ja että elämä on paljon mielenkiintosempaa ja helpompaan ku ottaa apua vastaan ajoissa.

  25. Tsemppiä! <3 Puhuminen ammattilaiselle ei sovi kaikille, mutta kannattaa ainakin kokeilla. Neuvolan kautta on esim mahdollista päästä psykologin juttusille tai sitten terveysasemilla on psykiatrinen sairaanhoitaja. Toki on paljon muitakin vaihtoehtoja, mutta nuo eivät varmastikaan ala ensimmäisenä tuputtanaan masennuslääkkeitä. Olet rohkea kun kirjoitit aiheesta ja varmasti moni saa voimaa tekstistäsi. Toivottavasti sinä saat voimaa kommenteista!

  26. Moi Monna!
    Kuulostaa siltä, että tarvisit ainakin unta. Paljon unta! Ei sitä univelkaa tietysti hetkessä korjata… Sellainen oma loma voisi tehdä sinulle hyvää. Edes muutamaksi päiväksi jonnekin yksin. Ettei tarvisi huolehtia mistään, edes koirista. Saisit nukkua, levätä, rauhoittua.

    Itselle jo pari huonosti nukuttua yötä tekee sen, ettei pää toimi. En pysty edes kuvittelemaan sinun tuntemaasi tilaa.

    Nyt kuitenkin, kun tiedostat missä tilanteessa olet, sitä on helpompi lähteä korjaamaan ja muuttamaan. Vaaka pyrkii aina täydellisyyteen ja vaatii itse itseltään liikaa (vaaka olen myös). On pitänyt opetella, että vähempikin riittää. Olla hellempi itselle ❤

  27. Osin varmaan myös työajattomuuden haasteita, kun työstä ei pääse oikein koskaan kunnolla irti, ja vaikka melkein kaikki tekeminen kivaa onkin, aivot ovat aika kovalla koetuksella kun yrittää pitää kaikki pallot ilmassa.

    Mut hei – tunnistat uupumuksen, tiedät ehkä keinojakin sen selätykseen, uskallat puhua asiasta kotona ja blogissa – ihan mahtava alku toipumisen tielle! Toivon elämääsi auringonpaistetta!

  28. Komppaan, että yksikin kerta ammattilaiselle puhumisessa tekee jo ihmeitä. Ajatukset tuntuu kaikin puolin niin tutuilla, mulla täydellinen uupumus tuli tosin vasta lasten oltua hieman isompia. Sillon pikkulapsiaikaan olin ”vain” väsynyt ja kärttyinen. Mutta sitten superkuormittava työ ja kiireinen arki, sairastelut ja muut ongelmat uuvuttivat täysin. Ajattelin kanssa aina että enhän mä aina iloinen tyyppi voi olla masentunut. Selvisin kun opin hölläämään, ottamaan aikaa itselleni, juttelin ammattilaisille ja ystäville, tein sitä mistä tykkäsin. Vieläkin juuri tuo muistamattomuus varoittaa kun alkaa menemään liian kovaa…

  29. En lukenut kaikkia kommentteja, joten en tiedä tuliko tämä jo. Menkää kaikki väsyneet äidit mittauttamaan varastorauta eli ferritiini. Raskaus ja imetys voi laskea äidin varastoraudan tosi alas ja aiheuttaa oireita. Hyvä hemoglobiini ei kerro mitään varastoraudan määrästä, pitää olla nimenomaan ferritiini. Itse sain avun lisäraudasta ja magnesiumista tuohon jatkuvaan väsymykseen ja sumuiseen oloon. Lähiömutsin Hanne bloggasi asiasta äskettäin, kannattaa käydä lukemassa osuuko. Tsemppiä!

  30. Et ole yksin näiden tunteiden kanssa! Minullakin on vain yksi lapsi, joka pian täyttää 2 v. Ja olen tosi väsynyt, joka ikinen päivä. Meitäkin on vaivannut huonounisuus ja muutenkin todella haastava vauvavuosi, siksi uskonkin että olen vielä toipumassa tässä kaikesta myllerryksestä ja se on fine. Sinulle on tapahtunut niin paljon kaikkea parin vuoden sisällä että ei ole ihme että olet väsynyt. Ja saat olla <3 Toki rauta-arvot ja sen sellaiset on hyvä tarkistaa, mutta myös vaikka parin yön reissu jonnekkin voisi tehdä hyvää. Reissu jossa et ole äiti, vaimo tai bloggaaja. Vaan ihan Monna. Ota joku/jotkut luottoystävät mukaan. Käykää ajoissa nukkumaan tai jutelkaa aamuun asti. Treenatkaa tai syöpötelkää. Juhlikaa tai lepäilkää. Joskus parasta lepoa on päästä hetkeksi irti ihan kaikista arjen vastuista 🙂

  31. Kuulostaa siltä, että kyse on tosiaan yksinkertaisesti pitkäaikaisesta riittämättömästä unesta johtuvasta väsymyksestä. Ootteko ajatellu tai kokeillu jo unikoulua Emmalle? Tosi moni ajattelee, että se heräily vaan kuuluu asiaan ainakin ekat kolme vuotta ja yrittää sinnitellä. Mutta eihän kukaan jaksa sellaista! Mulla on kolme lasta ja kaikki on saatu unikoulun avulla nukkumaan rauhassa yönsä alle vuoden ikäisenä. Toki kaikki lapset ovat yksilöitä eikä samat temput toimi kaikille, mutta uskon, että suurimman osan yöt rauhoittuisi unikoulun avulla. Se on kuitenkin koko perheen etu, että kaikki nukkuvat yöllä hyvin! Lapsellekin on hyväksi oppia nukkumaan yönsä rauhassa. Tiedän, että unikoulu jakaa mielipiteitä eikä sitä tietenkään tarvi toteuttaa, jos yöheräilyt ei haittaa. Mutta jos väsymys alkaa olla sitä luokkaa, että siitä kärsii koko perhe niin kannattaa kokeilla… eikä vain kokeilla vaan yksinkertaisesti tehdä yöheräilyille stoppi. Tämä on siis puhtaasti hyväntahtoinen kommentti! Sympatiseeraan sua ja oot mun mielestä inspiroiva tyyppi ja mahtava äiti! Väsyneenä kukaan ei vaan pysty nauttimaan täysillä elämästä, työstä ja äitiydestä ja sinulle jos jollekin sitä toivoisin.

  32. Komppaan muita kommentoijia siinä että ihan oikeasti tarkistuttakaa ferritiini. Se on jännä huomata että luulin olevani herkkä ja Kärttyinen väsymyksen takia ja mietin että en ole yhtään oma itseni. Noh sit kun vauva alkoi nukkua läpi yön niin nuo oireet vaan jatkui ja eräs kaveri sano että tsekkaappa ferritiini. Se oli ihan surkea. Nyt rautakuurilla olen ollut jonkin aikaa ja jaksan ihan eri tavalla enkä kilahtele turhista asioista. Raudanpuute on tosi yleistä ja mieluummin annetaan masennuslääkettä vailla väsymys on enemmän fyysistä 🙁

  33. Heippa Monna! Blogisi on ihana ja elämänmakuinen ja luen jokaisen postauksesi, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun uskaltaudun kommentoimaan. Kuten joku aiemmin totesikin, tällaisen tilanteen syntymiseen ei tarvita lapsia, vaan esimerkiksi jatkuvasti vaivaavat työasiat. Itse olen lapseton, mutta tunnistan kuvailusi tuosta huonomuistisuudesta ja siitä että unohtaa asioita jo kesken keskustelun ja itku on enemmän kuin herkässä. Olen käynyt läpi tuon saman. Itselläni se johtui nimenomaan töistä, jotka pitivät otteessaan ja pyörivät ajatuksissani 24/7 ja tämä johti uupumukseen. Olen perfektionisti ja omien rajojen vetäminen sekä sen päätöksen tekeminen, että en lähde pakolla/velvollisuudentunnosta mukaan juttuihin, jotka eivät itselleni ole merkityksellisiä, auttoi minua toipumaan enkä ole purskahtanut itkuun turhautumisen vuoksi moneen kuukauteen. Voin vain kuvitella miltä oma asetelmasi tuntuu yhdistettynä äitiyteen ja sen tuomaan univajeeseen.
    Hirveän paljon tsemppiä ja voimia ja aurinkoista kevättä! <3 Teillä on ihana perhe!

  34. Kuin omia ajatuksiani. Meillä vähän nuorempi lapsi ja vauva vuosi meni mini unilla. Aika ”raunioiksi” siinä menin. Nyt vihdoin unikoulujen myötä nukutaan, mutta herätään klo 5-6🙈 vaikka nykyään saan nukkua huimasti enemmän kuin aikasemmin, ei tää olo ja univaje korjaannu yhtäkkiä. Vielä kun lapsi on energiaa ja tempperamenttia täynnä, on mamma aika väsynyt.

    Mutta tuota uupumuksen ja äitiaivojen eroa on tullut mietittyä.. pidät varmasti tällösistä huolen, mut mua helpotti jonkun verran kun alitu laadukkaan minivitamiini yms muutamia ”välttämättömiä” ravintolisiä. Ei ainakaan niin hirveä makean nälkä jatkuvasti 🙈

  35. Kiitos, että kirjoitit juuri tästä! Jaamme lähes täysin samanikäisten lasten äitiyden -yksi syy siihen, että olen blogisi aktiivinen seuraaja. Olen kuluneen n. 1,5 vuoden aikana saanut monesti tsemppiä arkeen teksteistäsi. Ehkä juuri siksi haluan sanoa, että sä OLET paras mahdollinen äiti pienelle tyttärellesi ja sä TEET paljon makeita (ja vaativia!) töitä. Positiivisuus on osa sua, myös väsyneenä. Tsemppiä näihin päiviin, äitiaivotkin tasaantuu ajallaan ❤️

  36. Hei.

    Kiitos postauksessa! Voi kun olisin lukenut tällaisen viisi vuotta sitten. Silloin tuntui, ettei kenenkään muun lapsi valvo ja itke näin paljoa. Hirveästi tuli neuvoja suuntaan ja toiseen. Omaksi syyksi päättelin sen, ettei lapseni nuku hyvin. Olin pienen lapsen yksinhuoltaja, peloteltu sillä, että ”jos et jaksa, otetaan sinulta lapsi huostaan”. Sitten yksi aamu tuli raja vastaan. Soitin neuvolaan, en jaksa enää valvoa. Ja, hups. Oltiin matkalla keskussairaalaan, molemmat. Otettiin verikokeita ym. molemmista. Mitään ei löytynyt. Lapsi jäi nukkumaan sairaalaan, minä lähdin yöksi kotiin. Viikon verran siinä meni. Olin päivät sairaalalla lapseni kanssa ja klo 21 oli lähdettävä yksin kotiin. Aluksi ei uni tullut, mutta kolmantena tai neljäntenä yönä nukuin kuin tukki. Viikon jakson jälkeen sain tytön takaisin kotiin. Olin kuin uudesti syntynyt. Tyttökin nukkui ehkä paremmin sen jälkeen, ainakin katkonaisia unia oli helpompi kestää ja pääsin helpommin heräämisen jälkeen uneen. Nyt unettomuus on enää muisto vain. Vaikka päivääkään en vaihtaisi äitiydestä pois, ei aika ole kullannut muistoja. Syvä kunnioitus ja hatunnosto teille, jotka käytte unettomat yöt läpi vielä useamman kerran. Minä en jaksaisi, ei koskaan enää. Minulla kesti pinna silloin, mutta entäs jos ei kestäkään enää. Nyt ei tarvitsisi olla yksin, mutta ei silti.

    Voimauttavia haleja sinulle, Monna! Ja muillekin! Hyviä öitä ja kauniita unia ❤️!

  37. Hei vielä!

    Joku kommentoi unikoulusta. Sellaista kotona tehtävää ”unikoulua”, jossa lapsi itkee itsenä yksin uneen ja vanhemmat ovat toisessa huoneessa, en todellakaan ymmärrä, mutta sairaalan unikoulua (jossa olimme) kyllä. Siellä periaatteena oli löytää itkun syy, eikä se että ”kyllä se loppuu kun ei enää jaksa huutaa vaan nukahtaa” -yksin peloissaan. Kyllä siellä lasta sylitettiin ja silitettiin öisin. Meidän tytölle apu tuli ”kapaloinnista”. Ei toki enää taaperoa oikeaan kapaloon saa, mutta sängystä tehtiin tyynyillä ym. vähän ahdas. Ja katsottiin, että tutteja on saatavilla…

    Kannattaa kysyä neuvolasta mahdollisuutta sairaalan unikouluun.

  38. Samassa junassa ollaan. Hermot aivan riekaleina ja haluaisi olla täydellinen äiti, koko ajan läsnä ja silti tehdä omia juttuja, joista sais voimaa. Takana kaksi vuotta huonoja unia ja maailman ihanin poika 🙂

    Tsemppiä sinne arkeen!

  39. Ihan kun itsestäni olisin lukenut. Meidän vauva on ensi maanantaina vuoden ja kuukausi sitten palasin takaisin töihin kokopäiväisesti. Tyttö on isän kanssa kotona ja ihana iloinen pieni ja nukkuukin melko hyvin. Mulla huono omatunto kun vietän lapsen kanssa vain muutaman tunnin päivässä ennen nukkumaan menoa, mutta samalla näen kuinka hyvin isä ja tyttö viihtyy keskenään. Ja se tunne myös kun herää väsyneenä joka aamu. Mutta silti odotan sitä että pääsen nostamaan juuri heränneen pikkuisen pinnasängystä aikaisin aamulla ja hän on heti innoissaan ihmettelemässä kaikkia asioita.

  40. Monna Hyvä! Tunnen sinut vain blogisi kautta, mutta seuraavaa… Ajattelen, että olet herkkä, tunteellinen, ja kaikille hyvää tarkoittava. Jätätkö itsesi syrjään, haluat antaa muille enemmän!?
    Itsekin kolmen lapsen äitinä tiedän, että elämään mahtuu monenmoista. ”Asioilla on taipumuksena järjestyä.”
    Noissa aiemmissa postauksissa on monenlaisia vinkkejä. Ota niistä vaarin, jos koet jonkun hyväksi ITSELLESI.
    Me äidit tarvitsemme TERVETTÄ ITSEKKYYTTÄ.

  41. Vielä tekstiini palatakseni. Tarkoituksenani oli kirjoittaa tunnollinen, ei tunteellinen tuossa kohtaa. Sanoilla on merkitystä, joten halusin tehdä korjauksen.

  42. Multa kans suositus ammattilaiselle jutteluun, se auttaa niin paljon ja ihan erinlailla kuin ystäville/miehelle jne puhuminen.
    Onko teillä neuvolan kautta mahdollista saada unirytmin ohjausta emmalle? Täällä oulussa sitä on ja ihan ilmaista vieläpä.
    Perhetyötä on myös saatavilla varmasti joka kunnassa, edes pieniä määriä viikossa. Kodinhoitaja hoitais emman ja sinä saisit levätä. Tiedän miltä tuntuu olla pahasti uupunut, muistan itkeneeni iltaisin jo valmiiksi yöheräilyjä kun poikamme oli pieni vauva

  43. Hei Monna! Kiitos tästä kirjoituksesta. En nyt hirveästi osaa kommentoida muuta, mutta kuulostaa niin kaikin puolin tutulta. Itse palasin töihin kun poika oli 10 kk ja mies jäi kotiin. Vaikka enää mun ei tarvi herätä joka yö niin olen edelleen väsynyt. Viime keväänä ja syksyllä kävin juttelemassa mtt:ssa mut mitään lääkityksiä ei aloitettu. En koe olevani masentunut, vain täysin arjen uuvuttama. Ja pahimmalta tuntuu se että kukaan ei OIKEASTI ymmärrä. Eikä voi ymmärtää jos ei itse ole kokenut totaalista uupumusta. Se ei johdu lapsesta, vaan siitä koko paketista mikä vastuulla on. Joka menee nurin jos äiti väsyy.

  44. Kannattaa katsoa 3-osaisen I cant do it- dokkari Areenasta. Kertoo nuorista uupuneista naisista, mutta ei se uupumus katso,onko lapseton vai useamman lapsen äiti. Uupumus voi tulla työttömällekin jo pelkästä stressaamisesta ja unettomuudesta.
    Mitä enemmän luen ”hyvinvointi”-blogeja, sitä enemmän havainnoin pahoinvointia. Somella elantonsa saavat ovat valtavan kilpailun alla, eikä valitettavasti läheskään kaikki pärjää. Jokaisen blogi väistämättä hiipuu ajan kuluessa. Yhä useammin bloggaajat kirjoittavat uupumuksestaan ja osa kirjoittaa siitä hyvin usein.
    Ongelma on koko yhteiskunnassa.
    Arkityötä 8h pvässä olevakin voi uupua työtaakkansa alle. Ei ehkä siksi, että työpvät venyvät,vaan siksi että työssään moni joutuu tekemään kahden tai useamman ihmisen työn tietyssä ajassa. Ylitöitä ei saa tehdä tai niistä ei makseta. Työt kasaantuvat ja esimiestason paine on kova. On monta alaa, jossa yksittäinen työntekijä korvaa ne,jotka ovat sairauslomalla. Jokainen voi kuvitella, miltä tuntuu tehdä esim. 8.ssa tunnissa 200 työtehtävää kun yleensä niitä on 100 tuossa samassa ajassa. Tämä nyt vain esimerkkinä.
    Uupuminen ja loppuunpalaminen on asia, mistä toipuminen voi viedä vuosia. Jos nyt sinulla oireilee ”vain” psyyke, eli unohtelet ja olet itkuinen , seuraa kroppa kohta perässä. Kun se pettää, ihminen yleensä vasta havahtuu.
    Omana esimerkkinä voin kertoa; hiukset alkoivat lähteä, heräilin tunnin välein, akne puhkesi, migreeni, kilpirauhasen vt, korkeasykkeisyys (istuen ja huilanneena 90-120), ruokahaluttomuus –> alhainen d-vit. Lopulta en enää nukahtanut. Ahdistuin ja sen jälkeen alkoi paniikkikohtaukset. Seurasi työkyvyttömyys, jonka aikana masennuin toimettomuudesta.
    Olethan varovainen. Jos vähemmällä pärjää (taloudellisesti ja muutenkin) himmaa ajoissa. Suosittelen seuraamaan Stressitohtoria facessa. Kun kerran uupuu kunnolla, tulee seuraavat uupumiset aina vain helpommin. Ei kannata polttaa itseään molemmista päistä. Tärkein rooli on kuitenkin jo sinulle ihan biologisestikin luotu, olet äiti. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 131
Tykkää jutusta