Arjen ilot.

Tuntuu, että pienistä arkisista asioista, jotka liittyy meiän kotiin tai perheeseen saa tällä hetkellä tosi paljon iloa ja onnea! Ja hyvä niin!

Se, että meille tuli torstaina terassikalusteet ja eilen haettiin kaasugrilli, tuo iloisen fiiliksen. Meillä on oma terassi, johon saadaan eka oma grilli ja ekat omat kalusteet. Nyt jo fiilistelen kesäiltoja ja vapaapäiviä joita voidaan koko perheen voimin terassilla viettää. ❤

Emman uus päiväkoti alkoi tällä viikolla ja pelko siitä, että Emmalla alkais sopeutuminen päiväkotielämään taas alusta on ollut ihan turha. Uudessa päiväkodissa ruoka on maistunut samantien ja kertaakaan ei oo jäänyt itkemään. ❤ Toki hän ei oo siellä ollut yksin vasta kun yhtenä päivänä 30min ja toisena 4h, koska tutustumisviikko. Mutta silti, tää vaikuttaa positiiviselta!!

Me tilattiin eilen Emmalle isojen tyttöjen sänky!! Mua ihan mahanpohjasta kutkuttaa miten käy öiden kun Emma pääsee sängystä ite pois jos haluaa. Oon kuullut hyviä kokemuksia pinnasängystä juniorisänkyyn siirtymisestä. Tosin oon kuullut myös niitä ettei siellä pystyä ollenkaan. 😁

Terassi saa pian uuden ilmeen! 🙂

Mun mielestä Emma on nyt jotenkin ihan super ihanassa iässä. Yhtäkkiä se on jotenkin jo iso tyttö, vaikka samaan aikaan vielä ihan pikkunen äidin kulta. Mulla on kutina, että kohta alkaa sanainen arkku avautumaan ihan kunnolla ja ei:n, kukkuun, heihei:n ja anna-käskyn rinnalle alkaa tulemaan lisää sanoja. On jotenkin ihanaa, kun Emma ymmärtää niin paljon. Häneltä voi kysyä, että haluatko leipää ja hän osaa siihen joko sanoa ei tai nyökyttää päätään.

Vaikka onkin povattu jotain takatalvea vielä lähipäiville, niin mulla on ainakin nyt tosi keväinen fiilis. ❤ Kuten kirjoitin edelliseen postaukseen, jotenkin nautin tällä hetkellä ihan tosi paljon näistä arkisista jutuista. Ei elämä tarvi olla kimallusta ja glitteriä koko ajan, kyllä mulle ainakin suurimman onnen tuo ne arjen pienet ilot.

***

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

2 vastausta artikkeliin “Arjen ilot.”

  1. Heh, meillä 2,5-vuotias nukkuu pinnasängyssä edelleen, vaikka juniorsänky on ollut jo vuoden odottamassa. Hän on niin… ehtiväinen. 😅

  2. Ootteko tehny sen suurempaa tutustumista teidän naapureihin kun asutte rivarissa? 🙂 millaset naapurit teillä on? 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 46
Tykkää jutusta