Tiukempi toukokuu?

Mä päätin ennen vappua, että toukokuun ajan ottaisin taas omista neuvoistani ihan käytäntöön asti asioita pikkusen tarkemmin. Oon kirjoittanutkin siitä, että esim. herkuttelu on tässä välillä lähtenyt vähän lapasesta, eikä treeniinkään oo ollut aikaa.

Ajatus lähti oikeastaan siitä, että haluan tuntea taas sen energian ja hyvän fiiliksen, joka tulee siitä kun ei syö sokeria päivittäin tai pääsee tekemään edes muutaman kerran viikossa jonkunlaisen treenin. Mulla ei oo mitään painonpudotustavotteita, vaan haluun mennä se hyvä fiilis edellä.

Huomaan omassa olossa nimittäin jo parissa päivässä sen, kun mietin vähän mitä suuhuni pistän. Se tarkottaa käytännössä sitä, että syön säännöllisesti päivän aikana ja päivään kuuluu pari kunnon ateriaa, ei vaan jotain hätäisiä välipaloja. Se tarkottaa myös sitä, että ne karkit jää kaupan hyllyyn arkisin, enkä nälkäisenäkään osta mitään ”pientä suklaapatukkaa”.

Sunnuntaina vietetään Älä laihduta -päivää. Mä tykkään, että se on tosi hyvä päivä olla olemassa. Mun mielestä on ns. hyvää ja huonoa laihduttamista. Nopea laihtuminen on useimmiten sellainen asia, joka ei oo missään määrin hyvä juttu. Usein mitä nopeammin paino on pudonnut, sen varmemmin ne kilot palaa takaisin, koska kukaan ei jaksa olla millään ihmedieeteillä ikuisesti. . Laihdutuksessa pitäis aina muistaa maltti ja järki. On ihan älytöntä lähteä pudottamaan esim. kymmentä kiloa kuukaudessa. Pysyvämpiä tuloksia saavutetaan vähän maltillisemmilla tavoilla.

Painonpudotus voi kuitenkin olla jollekin se isoin motivaattori, jolla lähteä liikkeelle sieltä sohvan kulmasta. Mä oon aikoinaan sanonut omille asiakkailleni, että 0,5-1kg viikossa on hyvä pudotustahti. Tietysti sekin riippuu siitä, mikä on lähtöpaino. Itse mä oon pudottanut painoa viitisen vuotta sitten hyvin maltilla ja ajan kanssa. Mulla tippui vuodessa 10kg ja sinä aikana myös kehonkoostumus muuttui rasvaisemmasta lihaksikkaammaks. Söin päivittäin hiilihydraatteja; leipää, pastaa, perunaa. Söin proteiinia; lihaa, kalaa ja kanaa. Herkut jätin kauppaan, mutta n.kerran kahdessa viikossa ostin kuitenkin irtokarkkeja. 🙂

Laihdutus-sanasta on tehty vähän kirosana mun mielestä. Ei painonpudotus automaattisesti oo aina jotenkin pinnallista toimintaa. Mutta tapa millä se tehdään on se avain. Jos haluaa pysyviä tuloksia, pitää muistaa että se vaatii aikaa ja työtä. Kolmen viikon dieetillä voi saada nesteet pois kropasta ja kropan hetkellisesti kireämmän näköiseks. Mutta kuka jaksaa ikuisesti vetää 1300 kalorin ruokavaliolla, jossa kiellettyjen raaka-aineiden lista on suurempi kun sallittujen?

Mä oon sitä mieltä, että paino on jokaisen oma asia. Oon kuullut paljon siitä, että ylipainoisille tullaan sanomaan ”neuvoja” päin näköä, että hei kun teet näin ni laihdut. Miksi oletetaan, että ylipainoinen haluaa edes laihtua? Ei ylipaino tarkoita automaattisesti terveysriskejä. (riippuu tietysti ylipainon määrästä) Myös hoikat ihmiset saa osakseen kommenttia, että syötkö sä ollenkaan tms.. Se on myös aikamoisen loukkaavaa toimintaa.

Moni sanoo, että ystävänpäivä on joka päivä. Mun mielestä älä laihduta päivä vois olla joka päivä. Että oltais sellaisessa tilanteessa, missä jokainen sais olla ylpeästi just sen painoinen tai kokoinen kun haluaa ja hyväksi tuntee. Ja sitten jos tuntuu siltä, että haluaa pudottaa painoa ei sitäkään tuomittais.

***

Mä kyselin instagramissa, että mitkä on teidän sellaisia arjen pieniä juttuja jolla lisäätte hyvinvointia. Niitä oli kiva lukea! 🙂 Monella oli vastauksissa sellaista positiivista henkeä: menee portaita eikä hissillä, jokaisella aterialla jotain vihreää tai hedelmiä, päivittäin jotain liikuntaa vaikka 5min, nukkuu riittävästi, ei suorita ja stressaa jne.

Ihania juttuja! Pienillä asioilla saa helposti lisättyä hyvinvointia! ❤

 

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 70
Tykkää jutusta