Ajatuksia siitä, että elämä on julkista.

Välillä saan kysymyksiä siitä, että miltä se tuntuu kun elämä on julkista. Se, että tuhannet ja tuhannet ihmiset tietää mitä teen ja mitä mulle kuuluu. Joskus mietin tätä itsekin.

Varsinkin Emman suhteen välillä mietin, että en halua enää niin paljon jakaa juttuja hänestä. Ainakaan kovin yksityiskohtaisesti joka päivä. Ehkä joku on huomannutkin, että Emma ei enää vilahtele jokaisessa blogipostauksessa, eikä kaikki poastus-aiheet pyöri lapsen ympärillä. 🙂

Mua ei oikeastaan ”haittaa” se, että kirjoitan julkista blogia ja päivitän kuulumisia IG:ssä. Syy miks se ei mua vaivaa on se, että rajaan asioita pois. Mulla on aika tarkkoja rajoja, on paljon asioita joista en puhu somessa. Niistä yks on raha ja talous. Mä tiedän, että monia kiinnostaa raha-asiat. Monesti saan toiveita, että voisitko kertoa teidän perheen rahankäytöstä ja miten jaatte kauppalaskut ja muut laskut. Mutta rahasta en halua puhua. 🙂

Toinen asia, jonka oon rajannut pois on mun ystävät ja perhe. Tottakai välillä joku mun ystävä (joka ei oo jollain tapaa itse somessa esillä) saattaa vilahtaa jossain postauksessa ja/tai IG:ssä. Samoin mun äiti ja veli tai appivanhemmat, tai täti ja serkku. Mutta pääosin haluan pitää heidät pois mun somekanavista. Mun blogi tai IG ei käsittele mun veljen tai äidin elämää tai kenenkään mun ystävän elämää, siks en heitä halua tuoda täällä esiin jatkuvasti. Jotenkin musta myös tuntuu, että on mun velvollisuus huolehtia ettei ne täällä näy tai etten aina heitä tavatessani vaan kuvaa jotain videoita jne..

Kyllä mä tottakai joskus mietin, että vitsi toikin kaupantäti tai kadulla vastaantuleva ihminen tietää mitä oon syöny eilen lounaaksi tai koska oon käynyt viimeks salilla. Mutta kun se mitä kerron on kuitenkin suurimmaksi osaksi aika pintapuolista, ei tunnu se pahalta. Jos tuntuisi, tuskin tätä tekisin. 🙂 Sellainen päiväkirjamainen bloggaaminen ei enää oo mun juttu, se oli sitä silloin ihan alussa. Mutta nyt, kun seuraajamäärät on aika isot, oon halunnut lopettaa sellaisen. Silläkin tavalla rajaan sitä, että kaikki ei koko ajan tiedä missä meen ja mitä teen.

Kuvasin tällä viikolla kahden päivän MyDay-videon. Eli kaks päivää kävelin aamusta iltaan kännykkä kädessä ja kuvasin. Leikkasin ja koostin niistä sitten IGtv:hen 8 minuutin pituisen videon, jota oli toivottu. Jo tokan päivän aamulla musta kuitenkin tuntui, että en jaksa. 😀 No kuvasin sen päivän lupausteni mukaisesti loppuun, mutta oli huojentava fiilis, kun tiesin ettei huomenna tarvi taas kuvata koko päivää kaikkea mitä teen. Mä en siis vois lähteä mihinkään ”Iholla” -sarjaan. 😉 Mutta tuon kahden päivän MyDayn voitte käydä kattomassa TÄSTÄ. Jos toi linkki ei aukene, niin mun IG-profiilista löytyy IGtv ja sieltä tämä on eka video.

***

 

Monna

Olen pienen tyttölapsen ja kahden koiran äiti, personal trainer, vaimo, bloggaaja ja yksityisyrittäjä. Rakastan rauhallisia koti-iltoja perheeni kesken. Rakastan treenaamista ja työtäni. Olen korkealentoinen ja iloinen persoona. Haluan jakaa iloa ja hyvyyttä.

2 vastausta artikkeliin “Ajatuksia siitä, että elämä on julkista.”

  1. Sun täytyy varmasti tosi tarkasti miettiä, että mitä jaat ja tehdä just ne omat rajat siihen että mitä asioita et halua ollenkaan jakaa somessa. Se on tosi hyvä, että sä itse et koe tätä hommaa ahdistavaksi koska kuten sanoit itse, tuskin tätä tekisit jos tuntuisi koko ajan pahalta ja vaikealta. Itse en varmaankin pystyisi samanlaiseen julkiseen hommaan kun sä, mutta jokainen tietää sen itse. Ja mun mielestä sun juttuja ja ig-videoita on ihan hirmu kiva seurata. Sulla on jotenkin sellanen tosi hyvä meininki! Jatka samaan malliin! 🙂

    • Joo, kyllä mä tarkasti mietin, mutta kun ne peruspilarit on mielessä vankasti, ei tarvi ihan päivittäin pohtia voiko tätä tai tätä jakaa. 🙂
      Kiitos kovasti! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 24
Tykkää jutusta