Puolivuotiaan metkut.

Niin sitä lähdettiin liikkeelle eteenpäin! 😀 Samana päivänä, kun Emma täytti puoli vuotta lähti hän liikkeelle. 🙂 Nyt mennäänkin sitten jo kovempaa vauhtia ja mm. johdot on jo pikkuneidin metsästyslistalla.

Tahti on tosiaan kiihtynyt aikamoiseksi tässä muutaman viikon aikana. Kohta varmasti otetaan polvet alle. Nyt koirien tassut ja hännät, sähköjohdot ja koirien vesikippo on parasta hupia. Koirat on vähän ihmeissään, kun tämä pieni toukka onkin alkanut yhtäkkiä liikkumaan ja tulemaan kovaa vauhtia kohti. Myös hänen riemun kiljahdukset ovat uutta sointia täällä kotonamme. 😀

On hauskaa katsella Emman touhuja ja sitä, kuinka hän ihan oikeasti on itsekin aivan täpinöissään uusista taidoistaan. Hän hymyilee, kiljuu riemusta ja naureskelee vielä entistäkin enemmän. Riemun kiljahduksia tapahtuu varsinkin silloin, kun hän näkee Pimun tai Geren. Ja sitten täysillä kohti. 😉

Syömishommissa ollaan huomattu, että tämä pikku neiti haluaa itse tehdä senkin asian. Sormiruokailu on varmasti enemmän hänen juttujaan, kuin soseiden syöminen. Kun Emma istuu jossain välissä ihan kunnolla syöttötuolissa, saa hän varmasti mätettyä kaksin käsin ruokaa itse napaansa. Nyt on ihan neidin omasta fiiliksestä kiinni, meneekö lusikka äitin tai iskän kädestä suuhun vai ei. 😀 Jos hän saa omaan käteensä jotain (esim. oman lusikan), suostuu hän syömään paremmin myös vanhempien tarjoamasta lusikasta.

Päikkärien määrä on vähentynyt ja / tai ainakin lyhentynyt. On päiviä, kun Emma nukkuu vain parit 30min päikkärit ja riehuu muun ajan. Ja sitten on päiviä, kun hän nukkuu yhdet oikein kunnon pitkät päikkärit, yli kaksi tuntia. Yöunille nukahtaminen on taas helpottanut, lukuunottamatta viime yötä.. 😉 OMG!

On yhtä aikaa ihaninta ikinä katsella tämän pienen neidon touhuja ja temppuja. Ja samalla olla ihan rättinä itse tästä kaikesta. Kun eilen nukkumaanmeno oli sellaista showta, että oksat pois – samanaikaisesti nauratti Emman metkut ja turhautti, kun hän ei nukahtanut. Eilen illalla Emma nimittäin myös oppi, miten noustaan kontilleen pinnasängyn reunoja hyväksikäyttäen. Sekös vasta oli hauskaa ja nauratti niin paljon pientä neitiä, että eihän siinä nyt mikään uni maistunut.

Emma on aivan älyttömän energinen persoona. Eikä tietenkään ihme, kun katsoo peiliin.. 😀 Mutta hän ei siis todellakaan ole mikään sylissä viihtyvä halailija. Vaan hän haluaa koko ajan mennä. Uskon, että hän nauttii siitä aivan suunnattomasti, kun on oppinut nyt itsekseen liikkumaan. Hän mennä viipottaa täällä kotona huoneesta toiseen yksinään. Ainakaan vielä häntä ei kauhistuta jäädä yksin olohuoneeseen, jos äiti tai iskä käy keittiössä. Ei, kun hän tutkii maailmaa sillä aikaa. Ja sitten kuuluukin kopina, kun hän pylly heiluen viipottaa ohi keittiön oven kohti työhuonetta. Kun perästä hiipii katselemaan, hän tutkii siellä äitin crocsia tai jotain muuta mukavaa. 😀

Nyt kuitenkin sen verran ollaan iskän ja äitin perään, että vierastamista on ollut parisen viikkoa. Olen ymmärtänyt, että tässä puolen vuoden iässä vauva vierastaa jos on vierastaakseen. Silloin hän ymmärtää, että on oma itsensä ja eroahdistus vanhemmista / vierastaminen kulkee vähän käsikädessä. Se on hassua, kuinka Emma vierastaa ihan niitä lähimpiä. Ihmisiä, keitä hän on nähnyt viikottain syntymästä lähtien. Mutta itku tulee tällä hetkellä helposti, jos syli on jonkun muun kuin äidin tai isän.

Onneksi vierastaminenkin on vain vaihe. 😉

Eilen kävimme Geren 4-v synttärien kunniaksi Seurasaaressa koko perheen voimin. Emma oli sielläkin ihan tohkeissaan kaikesta mitä näki. Päikkärit ei todellakaan kiinnostanut, kun oli niin paljon uusia juttuja hämmästeltävänä. Meren kohina, kukat ja muu luonto. Kaikki oli ihmeellistä ja niin ihanaa, että rattaista kuului tasaiseen tahtiin juttua, kun suu kävi pienokaisella. 😀

***

Onko siellä muiden kotona tällaisia touhottajia ja ikiliikkujia? Ja kertokaa myös niitä tarinoita, jos teidän pienokaiset viihtyy sylissä ja on rauhallisia. 😉
Mukavaa Helatorstaita kaikille! <3

Emma 6kk

Eilen meidän pieni rakas tyttömme täytti kuusi kuukautta! Siis puoli vuotta! Apua sentään, hän on jo ihan iso tyttö. 😀 No, pieni vielä. Mutta tuntuu tosissaan, että aika lentää aivan hurjaa vauhtia!

Me päätimme juhlistaa tätä puolivuotispäivää ja kutsuimme Emman kummit kylään. Me tykkäämme siitä, että Emma tottuu pienestä pitäen siihen, että meillä käy ystäviä kylässä. Ja tulevaisuudessa tietysti hänkin saa aina tuoda ystäviään kotiin.

Lauantaina aamusta siivoilimme kotona, kun Emma nukkui aamupäikkäreitään parvekkeella. Kun Emma heräsi, otettiin hänestä puolivuotiskuvat. <3

Perjantaina kyselin instagramin MyStoryssä vinkkejä johonkin hyvään, mutta suht terveelliseen tarjoiltavaan. Sain niin monta ehdotusta smoothiekakusta, että sellaisen tein. Aluksi näytti, että se ei hyydy… 😀 Mutta hyytyi kuitenkin ja meni kaupaksi koko kakku, kehujakin tuli. 😉 Jaan reseptin teille lähipäivinä!

Mietin ennen vieraiden saapumista, että mitenhän Emma ottaa vieraat vastaan. Hän on nimittäin ihan tässä muutaman viikon sisällä alkanut hieman vierastamaan. Alahuuli menee mutrulle ja sitten pitää äkkiä päästä äidin tai iskän syliin. Vierastamista on ollut varsinkin miehiä kohtaan. Olenkin jostain lukenut, että vauvat saattavat helposti vierastaa miehiä, mutta ei naisia. Hassua. 😀

No, mutta joka tapauksessa Emma istuskeli juhlien ajan kaikkien vieraidemme sylissä ihan tyytyväisenä ja väliin höpötti omia juttujaankin. Pari kertaa lähti alahuuli väpättämään, mutta se meni ohi aina yhtä nopeasti kuin alkoikin. 🙂

Illalla juhlien jälkeen Emma päätti ottaa ryömimishommat haltuun ja lähtikin vetelemään tyynen rauhallisesti itseään eteenpäin. 😀 Tähän mennessä on siis pyöritti vain akselin ympäri ja peruutettu. Mutta nyt lähti eteenpäin ja kohta varmaan saa olla perässä juoksemassa. 😉

Juhlat taisi väsyttää pientä sankaria sen verran, että illalla nukutushommat meni aivan läskiksi. Uni tuli loppujen lopuksi silmään vasta klo 22, kun normaalisti Emma nukahtaa yöunille klo 20 aikoihin. Aamulla hän herää JOKA päivä klo 06, ihan sama monelta on menty nukkumaan. Niin kävi myös tänään. 😀

Niin suloinen, ihana prinsessamme. <3

***

Aurinkoista sunnuntaita kaikille! <3 

Ensi viikolla tulossa juttua hyvistä matkarattaista, smoothiekakun ohjetta ja kaikenlaista muuta mukavaa höpötystä! 😀 Ja postaustoiveita saa aina antaa!