Tältä näytän 1v1kk synnytyksestä.

Oon kirjoitellut teille tämän vauvavuoden (tai no nyt jo menneen vauvavuoden) aikana mun palautumisestani. On ollut erkaumaa ja on ollut raskausarpia. Mua toden totta pelotti silloin joskus alkukeväästä, kun tein Bio-Oilin kanssa yhteistyön raskausarpiin liittyen, että voinko mä laittaa julkisesti blogiin kuvia mun mahasta. Sellaisesta, mikä on ihan täynnä arpia ja napa roikkuu ja voih.. 🙁 Mutta uskaltauduin, koska tiesin etten ole arpineni ainoa maailmassa. 😉

Nyt kun katselin noita vanhoja kuvia, löytyi sieltä aika monta sellaista, joita en kuitenkaan uskaltanut julkaista. Nyt julkaisen niistä ”pahimman”. Siinä kuvassa näkyy ihan maallikonkin silmään huomattava erkauma. Maha on pullistunut ja vatsalihakset oudosti pullottaa sivuilla. Myös arvet on aika tummat mun silmään. Samassa kollaasissa kuva ylhäällä, joka on otettu tänään perjantaina 15.joulukuuta. Vuosi ja 1 kuukautta synnytyksestä.

Nyt vasta tuota kollaasia katsoessani tajuan, että mullahan alkaa olla homma hallussa. 😀 Siis vatsalihasten erkauma ei enää pullota ja arvet on haalistuneet lähes olemattomiksi. Arpiin mulle on tehty mikroneulausta Guinotin hoitolassa, josta kerron lisää myöhemmin. Bio-Oilin ja muiden rasvojen käyttö, sekä tuo mikroneulaus on ollut tietysti isosti osallisena arpien haalistumiseen, mutta myös aika. 🙂

Painan tällä hetkellä 2kg enemmän kuin ennen raskautta. 72kg silkkaa Monnaa. 😉 Oon syönyt nyt varsinkin joulukuun ajan vähän miten sattuu ja silti on kroppa voinut aikamoisen hyvin. Kulutus on päivittäin edelleen aika suuri, kun tuon pikkuisen energiapommin perässä koittaa pysyä. Kulutukseni on siis tällä hetkellä keskimäärin n.2500kcal/pvä ja treenipäivinä n.300-500kcal päälle. Eli saan pitää tarkkaan huolen, että syön tarpeeksi!

On muuten myös hauska, miten sitä näyttää housujen vyötärökaistale ylös vedettynä ihan kuin en olisi koskaan raskaana ollutkaan, mutta sitten vyötärökaistale alas vedettynä näkyy se ”todellisuus”. Mikä ei todellakaan ole paha! Mutta tämä on mun mielestä aika hyvä esimerkki tällaisesta ”some-illuusio” -jutusta. Voisin julkaista kuvia vain housut kainaloihin vedettynä tai sitten näyttää välillä oman totuuden.

Osalla naisistahan palautuu niin nahka kuin maha kokonaisuudessaan super nopeesti synnytyksen jälkeen. Mä kuulun siihen porukkaan, jolla se ei tapahdu / tapahtunut niin nopeasti. Mun mielestä on hyvä, että somessakin nähdään molempia versiota! 🙂

***

Mutta kyllä mä sanon, että on se kiva juttu kun kroppa ja varsinkin ne vatsalihakset on palautuneet vihdoin! Vaikka silti, olis mulla arpia tai ei – niin onhan toi ihana pötkylä vaan niin rakas ja ihmeellinen lahja ettei ne arvet siinä rakkauden ja onnen määrässä paljoa paina! 😉

Menettämisen pelko

Mitä se on? Tunteeko kaikki sitä?

Minä tunnen sitä lähes päivittäin. Varsinkin iltaisin, kun istun Emman sängyn vieressä ja katson pian nukahtavaa tai jo nukkuvaa pientä rakasta. Kurkkuun nousee pala ja sydäntä puristaa. Menettämisen pelko on välillä suuri!

Tiedän, että järjellä ajateltuna se ei kannata. Mikään liika pelkääminen ei ole hyvästä tai järkevää. Mutta ainakin itselläni tunteet välillä lyö kovaa järjen yli ja silloin tulee se olo, että miten ikinä selviäisin jos tämä rakkaan lapsen menettäisin. Jopa tämän sanominen tuntuu kamalalta.

Porvoossa tapahtuneesta pienen lapsen murhasta en voinut edes lukea. Näin otsikot, mutta en kertakaikkiaan pystynyt avaamaan artikkelia. Tuollainen on jotain niin käsittämätöntä, että en pysty mitenkään käsittämään sitä. Niin kamalaa, että alkaa itkettämään jos yhtään annan enemmän ajatusta sille. Miten kukaan voi tehdä lapselle niin?!? Sellainen ihminen on syvästi paha ja jos jollekin toivoisin kuolemantuomion olevan mahdollista, niin lapsenmurhaajalle!

Mutta se siitä, en halua puhua siitä enempää. En pysty.

Emma on minulle kaikki kaikessa. Haluan suojella häntä kaikelta pahalta. Niin uskon ajattelevan kaikkien vanhempien. Tai ainakin suurimman osan. En mitenkään jatkuvasti 24/7 pelkää jotain tapahtuvan, mutta iltaisin monesti se tunne tulee. Yritän silloin sulkea ajatukseni, tiedän ettei pelkääminen auta mitään.

Mutta mistä menettämisen pelko johtuu? Onko se asia, jota pystyy järjellä toppuuttelemaan? 

***