Kalenterin kunnioittaminen

Kävin toissa viikolla taas ystäväni Emmin luona Lupauksessa lifecoaching-sessiossa. Puhuimme ajanhallinnasta. Aiheesta, joka tuottaa minulle päänvaivaa vuodesta toiseen. Kerron vähän mistä puhuimme.

Kalenteri

Kun aloitin yrittäjyyden, päätin ottaa kalenterin käyttöön ja käyttää sitä ihan kaikissa asioissa. Siihen mennessä kalenteri oli ollut minulla vain jonkinlainen työväline. Sinne merkittiin siis vain työasiat, ne mitä piti muistaa tehdä minäkin päivänä. Työaikoja ei kalenterissa tarvinut lukea, koska menin aina töihin maanantaista perjantaihin klo 7-8 välillä, riippuen siitä monelta minäkin aamuna ehdin.

Mutta kun yrittäjyys alkoi, oli pakko ottaa kalenteri käyttöön ihan kaikessa ja todella myös käyttää sitä kaikkeen; asiakastapaamisiin, palavereihin, ystävien näkemisiin, vapaa-ajan määrittämiseen jne. Kirjoitin kalenteriin tilityspäivän ja laskujen läpikäyntiä varten päivän. Kirjoitin ne puoleksi vuodeksi eteenpäin aina kerrallaan. Niistä en luistanut.

Jossain vaiheessa yritin tehdä itselleni ”Monna-päivän” kerran kuussa, päiviä jolloin tekisin vain asioita itseni kanssa, hemmottelua, lepoa ja rauhaa. Merkkasin kalenteriin myös nämä päivät. Varmasti kahden kuukauden ajan pidin niistä kiinni. Sen jälkeen aloin lipsua, enkä pitänyt niitä niin tärkeinä.

Kiire

Paljon puhutaan siitä, että kiire on itsetehtyä. En ole aivan varma allekirjoitanko tuota sanomaa. Tavallaan kyllä. Ymmärrän sen, että jokainenhan meistä itse tekee elämänsä aikataulut. Jos elää ruuhkavuosia, ei varmasti kannata siihen päälle ottaa vielä montaa uutta projektia tehtäväksi. Jokainen itse tietää omat aikasyöppönsä ja niiden mukaan pystyy järjestelemään päivien sisältöä.

Silti kuitenkin olen sitä mieltä, että kyllä välillä ihan oikeasti on kiire. On monta asiaa samanaikaisesti hoidettavana, päivästä loppuu tunnit kun kotona on koiria ja lapsia. Tuntuu, että ei millään ehdi tekemään kaikkia asioita siinä ajassa kuin olisi ns. ”pakko”.

Rauhattomuus ja kaoottisuus

En ole kovin järjestelmällinen ihminen. En pidä säännöistä, rajoista tai sellaisista ”näin tämä on aina tehty” -asioista. Joku on joskus kutsunut minua taivaanrannan maalariksi ja sellainen taidan olla. Mutta tajusin Emmin kanssa puhuessani, että tällaisella minun kaltaisella ihmisellä niitä rajoja pitäisi juuri olla. Nehän tuovat rauhaa loppujen lopuksi. Vähän kuin lapsien kanssa ”rajat on rakkautta”. 😉

Tuntuu välillä (oikeastaan tosi usein) siltä, että elämäni on rauhatonta ja kaoottista sähellystä. Olen koko ajan menossa johonkin tai jokin projekti käynnissä. Kuitenkaan harvassa niistä on selkeää rytmiä. Haluaisin oppia tästä kaoottisuudesta pois.

Sihteeri

Sanoin Emmille, että minulla pitäisi olla sihteeri, joka määrittelee kalenterini sisällön. Hän aikatauluttaisi minun asiakastapaamiset, palaverit, pr-tilaisuudet, ystävien treffaamiset, treenit, vapaa-ajan perheen kanssa, blogin kirjoittamisen, kodin siivoamisen ja kaiken muun. Hän tietäisi kuinka monta vapaapäivää viikossa tarvitsen ja missä ajassa saan tehtyä työt.

Tällaista sihteeriä en kuitenkaan palkkaa, koska henkilökohtaisia sihteereitä tuskin on olemassakaan. 😉 Mutta se mitä aion ottaa takaisin, on kalenterin kunnioittaminen. Aion nyt kirjoittaa kalenteriin vapaapäivät, tilitykset, laskun läpikäyntipäivät jne. Ja aion pitää niistä kiinni. Aion tehdä itselleni rajat ja säännöt. Uskon, että se rauhoittaa.

***

Rauhallista päivää kaikille! 😊

 

Ajanhallinta kuntoon!

Olen nyt vuosia taistellut saman asian kanssa; ajanhallinnan. Varmasti monelle tuttu juttu, aika tuntuu hupenevan käsistä ja tekemistä olisi vaikka kuudelle kädelle ja kolmelle päälle. 😉

Nyt kuitenkin olen päättänyt tehdä asialle lopun. En halua tuhlata enää energiaani siihen, että ahdistun siitä kun kalenteri on niin täynnä ettei sinne mahdu mitään. Ei kivoja vapaa-ajan juttuja, eikä työjuttuja.

Tiedättekö, kun välillä on niitä hetkiä elämässä, että on vaan pakko pistää asiat tärkeysjärjestykseen? Nyt on sellainen tilanne. Ja minun on tehtävä se järjestys tällä kertaa kunnolla. Minun on pidettävä kalenterissa vapaapäiviä, minun kohdallani ne tarkoittaa ehdottomasti sitä ettei silloin tavata edes niitä hyviä ystäviä. Minun kalenterissa tulee olemaan tästä lähtien joka viikko ainakin yksi päivä, jolloin ei ole mitään sovittua.

Ystäväni Emmi Lehtomaa on opiskellut LifeCoachiksi ja tehnyt nyt töitä jo jonkin aikaa. Päätin  varata häneltä neljän kerran lifecoaching-session. Neljä tuntia, jolloin saan vain purkaa ja läpikäydä omia asioitani. Saan apua niihin asioihin jotka on minulle vaikeita – kuten ajanhallinta.

Tuukka kysyi minulta, että eikö ole hassua käydä läpi tällaisia asioita ystävän kanssa? Mutta itse asiassa se ei ollut yhtään hassua. Me rupattelimme ensin kuulumiset läpi ja sitten kun alkoi itse lifecoaching, oli Emmi minulle ammattilainen ja minä asiakas. Sain Emmiltä yhden todella hyvän harjoituksen ajanhallintaan liittyen. Sain myös luvan häneltä jakaa sen teille!

Plussat ja miinukset

  • Ota kynä ja paperia. Ja hetki sellaista aikaa, joka ei keskeydy.
  • Listaa ensin ylös kaikki omat työtehtäväsi, arkipäivän asiat, perhe, ystävät, harrastukset, jne.
  • Jaottele sitten asiat plussaan ja miinukseen. Mitkä tuo energiaa, hyvää mieltä, iloa jne. ja mitkä vie näitä samoja asioita pois?
  • Tee lempeä inventaario näille asioille. Mieti, mitkä asiat ovat sellaisia joita haluat tehdä. Mieti onko jokin ihmissuhde sellainen, että se vain vie energiaa? Täyttyykö kalenteri vain velvollisuuksista? Onko jokin asia kuitenkin pakollinen, vaikka se vähän veisikin energiaa? Mieti mitkä asiat on tehtävä joka tapauksessa, mutta kuitenkin saisit elämääsi eniten niitä asioita, joista saat energiaa, hyvää mieltä ja iloa.

Itselleni tämä harjoitus tuntui alkuun jollain tapaa itsekkäältä. Hankalalta. On helppoa miettiä niitä asioita, jotka vain vievät energiaa mutta ei anna mitään. Mutta kuitenkin joidenkin asioiden listaaminen sinne miinuksien puolelle tuntui pahalta, ilkeältä. Ein sanominen on ollut aina minulle hankalaa, mutta olen jo opetellut sitä hieman. Tämä harjoitus helpotti asioiden priorisointia. Ja ne asiat, jotka menivät sinne miinuksen puolelle, ovat niitä joita kohdatessa on vain uskallettava sanoa ei. Koska eihän siitä mitään tule jos sanoo vain kaikkeen joo. Siinä helposti kärsii sitten joku plussan puolelle jäävä asia.

Onneksi on tämä, joka seisoo isolla ja ylimmäisenä plussalistalla. Enkä halua varsinkaan tämän kärsivän niistä miinuslistalla olevista asioista.

Nyt vain selkeyttä kalenteriin ja asioihin. Selkeys on muutenkin asia, joka kaikuu joka puolella tällä hetkellä ajatuksissani. Selkeyttä ja yksinkertaisuutta asioihin.

Jos Emmiin haluaa ottaa yhteyttä lifecoaching-asioissa, niin meilatkaa tähän osoitteeseen: [email protected] Suosittelen ihan 100%! Emmi on tosi hyvä työssään, osaa kuunnella ja oikeasti antaa avaimia niihin elämän osa-alueihin missä saattaa olla itsellä jotain painittavaa.

***