Miksi maanantai on toista päivää huonompi?

Onko teiänkin mielestä maanantai aina viikon tyhmin päivä? Alkaako jo sunnuntaina rinnasta puristaa, että voi prkle kun huomenna on taas maanantai?

Mulla oli näitä ajatuksia aikoinaan. Ahdisti suurin piirtein jo perjantaina, että kohta on taas maanantai. Aloin tekemään erilaisia juttuja, jotka veisi tätä angstia pois. Sunnuntaisin piti keksiä aina jotain super kivaa tekemistä, että maanantai olis häipynyt mielestä. Sunnuntaisin ei saanu puhua mitään työjuttuja tai mitään muitakaan ”tylsiä” juttuja.

Vasta nyt muutaman vuoden oon ajatellut, että maanantait on itse asiassa tosi kivoja! Maanantait on nykyään mulle aina sellaisia reippaita ja kivoja alkuja. Uusi viikko ja uudet kujeet. 😉

Miten oon päässyt näistä ”maanantai on pyllystä” -ajatuksista eroon? No, mäpä kerron! Josko näistä vinkeistä olis apua jollekulle toisellekin!

  1. Sovi jotain kivaa maanantaille! Lounastreffit hyvän ystävän kanssa, kasvohoito, joku kiva jumppatunti, maanantaisauna tms. tms. Silloin maanantaista tulee jotain mitä odottaa! 🙂
  2. Ajattele maanantaita uutena alkuna! Yritä työntää pois mielestä ne ajatukset, että ”voi plääh, mitähän taas tästäkin viikosta tulee..”. Mieti sen sijaan, että ”vitsi sentään, mitähän kaikkea kivaa tällä viikolla voikaan tapahtua?
  3. Mieti, voitko tehdä jotain isompia ratkaisuja? Onko jotain tiettyjä asioita, joiden vuoksi maanantait aina ahdistaa? Voisitko ehkä tehdä jotain muutoksia niihin?

Mulla poistui nämä ahdistavat fiilikset samalla, kun lopetin työt ahdistavassa työpaikassa. Siihen auttoi myös se, että en kärsinyt joka sunnuntai krapulasta. Alkoholin vähentäminen on poistanut huomattavasti kaikenlaisia angsteja. 😀

Kuva: Hannes Paananen / A-lehdet

***

Vaikka välillä voi tehdä tiukkaa katsella omia fiiliksiä ja varsinkin syitä niille, se tekee hyvää. Oikeastaan millään muulla tavalla ei voi omia mielialoja hoitaa paremmaksi. 

Iloista, ihanaa ja energistä maanantaita! 🙂

 

 

 

Uskomattoman taitava kroppa.

Taas jäin kiinni itseni aliarvioimisesta. Olen jäänyt siitä itselleni kiinni tänä vuonna monta kertaa. Toki aiemminkin joskus, mutta varsinkin tänä vuonna.

Olimme kuvaamassa viime viikolla taas ensi keväänä ilmestyvän kirjamme kuvia. Suunnitelmissa oli kuvata muutama liike, jotka olen osannut helposti ennen raskautta. Epäilin, että en osaa / pysty niihin tällä hetkellä. Usutin Tuukan kokeilemaan tai tekemään niitä puolestani. Tuukka kuitenkin sanoi, että kokeile nyt vain ainakin ensin itse.

Hymy oli melkoinen, kun sen ihmeempiä jännittämättä tein pistoolikyykyn. Ensin yhden kerran ja sitten toisen. Olin aivan varma, että jaloistani ei todellakaan löydy samaa voimaa enää, eikä ainakaan liikkuvuus anna periksi. Mutta olin väärässä. Tein myös L-asennossa punnerruksen, sekin ihmetytti. Pystyin hallitsemaan keskivartaloani ja koukistamaan kyynärpäistä ja vielä työntämään ne takaisin suoraksi. 😉

On ihan uskomatonta, miten taitava ihmisvartalo on! Miten se osaa palautua raskaudesta, synnytyksestä, isoista leikkauksista, murtumista jne. Tahdonvoima on iso tekijä taustalla ja tietysti oikeanlainen kuntoutuminen. Jos kuitenkaan ei usko pystyvänsä johonkin, ei se tule varmasti onnistumaan.

Lupasin viime viikolla tämän kuvauspäivän jälkeen itselleni, että en enää aliarvio itseäni. En minä ole mitenkään huonompi fyysisesti nyt kuin silloin joskus ennen.

Oletteko te saaneet hämmästyä jostakin taidosta, minkä olettekin osanneet vaikka ette ole aluksi niin uskoneet? Tuleeko helposti aliarvioitua itseään? Miksi? Muistakaa, että meidän vartalot on uskomattoman taitavia! ❤️