Uusi harrastus!

Jos pystyisin jotenkin tuomaan tämän fiiliksen teille konkreettisesti sinne teille ruudun toiselle puolen!! Tämä on niiiiin mahtava fiilis!! Sellainen, jonka olen kokenut viimeksi pari vuotta sitten.

Sain viestiä Vertical Clubilta viime viikolla. He ehdottivat yhteistyötä kanssani. Minun ei tarvinnut kovin pitkään miettiä vastaustani. KYLLÄ!!! Pääsisin testaamaan heidän tuntejaan yksityisopetuksella, saisin tarjota lukijoilleni alekoodin ja vielä kaiken päälle lukijoilleni ilmaisen kokeilutreenin!

Minä sain toivoa oman ensimmäisen yksityistuntini sisällön ja se oli rengastrapetsia, lattia-akrobatiaa, sekä hammockia.

Rengastrapetsia olin kokeillut joskus muutama vuosi sitten kerran. Jännitti se, että ollaan niin ylhäällä ja onko minulla muka mitään voimia enää tallella. Mutta oli!! Mikä ihana onnistumisentunne tulikaan!

Toki esimerkiksi polvitaipeet oli vähän kovilla ja käsivarret, sekä puristusvoima. Kyllä siellä ylhäällä noihin kuvissakin näkyviin asentoihin siirtyminen myös hieman jännitti, koska rengas ei ole kiinteä elementti. Silti opin mm. menemään ylös renkaalle, joka roikkuu tosiaan aika ylhäällä ja tekemään siellä muutaman asennon.

Se, mikä teetti mahtavan fiiliksen oli päälläseisonta! Vaikka se onkin näistä kaikista tunnilla tekemistämme asioista tutuin minulle, mutta en ole uskaltanut suoristaa jalkoja kertaakaan synnytyksen jälkeen. Plus päälle raskauden kaksi viimeistä kolmannesta ilman akrobatiaa. Eli pitkä aika on päälläseisonnasta. Nyt kuitenkin uskalsin ohjatusti ja pehmeällä alustalla kokeilla suoristaa jalat ja ne menivät kuin menivätkin moneen otteeseen ihan suoraksi asti. Asento tuntui jopa kevyeltä! Niin hyvä fiilis, että en osaa sanoihin sitä pukea!!

Loppuun tehtiin vielä käsilläseisontaharjoituksia ja hammockilla muutamia liikkeitä. Tuo hammock oli ihan uusi tuttavuus! Voi kuinka sulavasti opettajani Saija teki liikkeet ja tuon invertin (pää alaspäin) ja voi kuinka isot naurut pääsi minulta ensimmäisellä yrityskerralla. 😀 Pääsin kuitenkin inverttiin ja sieltä pariin asentoon.

***

Mahtavinta tällaisessa ”tempputreenissä” (kuten sitä joskus aikoinaan jo kutsuin) on sen monipuolisuus! Koko vartalo saa treeniä, keskivartalo ja yläkroppa varsinkin. Ja se, että treeni tulee vähän ”siinä sivussa”. Koska tekeminen on haastavaa ja hauskaa, ei tule mietittyä kuinka nyt tässä leveä selkälihas supistuu ja tässä kyynervarren koukistaja. Vaan kroppa joutuu likoon siinä samalla, kun haastaa itseään uusiin juttuihin tai harjoittelemaan jotain tuttua liikettä (esim. päälläseisontaa tai käsilläseisontaa) paremmaksi.

Päätin tänään, että koska salitreeni-intoa ei jotenkin tunnu olevan, en aio pakolla tehdä mitään perus salitreeniä. Jalkatreenin otan kerran viikkoon salilla, kehonpainolla ja/tai lisäpainoilla. Yläkroppaa ja keskivartaloa treenaan tällä minun rakastamallani tavalla: temppuillen! 😉 Saan siitä niiiiin paljon energiaa! Tällaisen treenin jälkeen olen ihan kuin nousuhumalassa, fiilis on älyttömän korkealla ja koko ajan hymyilyttää!

***

Sitten se lukijatreeni!! Eli nyt 12 nopeinta saa varata itselleen paikan ILMAISELLE kokeilutunnille Vertical Clubille! Tunti järjestetään 11.11.2017 klo 15.45! Tunti sisältää hammockia, sekä rengastrapetsia. Tunti sopii ihan aloittelijoille, tai pari kertaa jompaan kumpaan lajiin tutustuneille! 🙂 Sitova ilmoittautuminen minun sähköpostiini: [email protected]  EDIT: Tunti on nyt täynnä, mutta jonopaikalle voi vielä ilmoittautua.

Ja eikä siinä vielä kaikki! 😉 Nyt minun lukijani saa Vertical Clubin 10x -kortista huiman alennuksen! 10x -kortti teille lukijoilleni hintaan 119 € (norm. 140 €) -> sen saa ostettua Vertical Clubin kassalta kertomalla olevansa minun lukijani. 🙂 Tutustukaa heidän laajaan tuntivalikoimaan TÄSTÄ.

 

Toivottavasti nähdään kokeilutunnilla! 🙂 <3

* Tunnin minulle tarjosi Vertical Club.

Naurua, hyvää energiaa ja onnistumisia!

Ai ettien että! Eka opin pistoolikyykyn ja nyt rupeen oikeesti jo ymmärtämään, miten siellä käsilläseisonnassa pitää olla. Ja uskallan tehdä sitä ilman tukea. Oi ettien että! <3

DCIM102GOPRO

Aloitettiin torstaina aamu taas ihanasti temppuilutreeneillä Taitoliikuntakeskuksella Rosannan ja Nanan kanssa. Ollaan kolmistaan nyt käyty treenailemassa erilaisia akrobatia-juttuja, eli ”temppuilua” kuten me sitä kutsutaan. Jokainen ollaan vähän eri tasolla, mutta jokainen kehittyy omalla tasollaan. Ihan huippua! <3

Lämmittely ja liikkuvuustreenit on tosi tärkeitä, jos haluaa oppia oikeasti jollain tapaa hallitsemaan sitä omaa kroppaa. Puhuttii juurikin näissä treeneissä Nanan ja Rosannan kanssa siitä, kuinka paljon apua siitä on kun venyttelee ja huoltaa kroppaa – kaikenlaiset akrobatia ja kehonpainoliikkeet on äärettömän paljon mahdollisepia silloin kun koko kroppa ei ole ihan jumissa ja juntturassa.

DCIM102GOPRO

Meitä kaikkia vaan nauratti koko ajan ja saatiin ihan älyttömästi energiaa tästä treenistä. Opittiin jokainen lisää ja kannustettiin toisiamme. On ihan huippua treenata yhdessä ystävien kanssa! <3 Vielä kun saa treenata seurassa, jossa huumori on hersyvää, energia on hyvä ja kannustava ja kun vielä temppuilukin kehittyy. Miten sitä voisikaan lähteä tällaisten treenien jälkeen huonolla tuulella kotiin? Ei voi.

Screenshot_2016-02-04-11-36-56 Screenshot_2016-02-04-13-12-32

Vaikka käsilläseisonnassa on vielä paaaaljon opittavaa ja tällä hetkellä pysyn siellä ylhäällä noin sekunnista kahteen, on se silti aivan huikea fiilis itselle. Vaikka tälläkin treenikerralla kaaduin useasti, se ei huonontanut fiilistä – sillä olin kuitenkin tullut taas pari askelta eteenpäin.

On ihana myös huomata, kuinka Rosanna on kehittynyt kuukaudessa kun ollaan yhdessä treenattu, ihan selkeästi. Kehonhallinta on huimasti parempaa ja liikkuvuus parantunut myös ihan todella paljon. Opit on menneet perille.. 😉

DCIM102GOPRO DCIM102GOPRO

Nana on meistä kolmesta selkeästi kehittynein tässä akrobatia-hommassa. Nana meitä opastaakin mahtavasti ja kannustaa vaan yrittämään.

Olen noin vuoden verran nyt harrastanut erinäisiä temppuilutreenejä ja mun ihana ystäväni Jenni on auttanut mua huikeasti eteenpäin näissä jutuissa. Jennin opeilla oon oppinut päälläseisonnan ja paaaljon muuta. Jennin ja mun treeneistä oonkin teille paljon kirjoittanut. <3 Ja kun Jenni tulee maaliskuussa takaisin Suomeen, on meillä temppukerhossa varmasti neljä jäsentä. 😉

Screenshot_2016-02-04-11-10-42

***

 

***

Tuo lisääntynyt valon määrä ja mm. näiden ihanan kahden naisen energia, sekä erinäiset onnistumiset tällä viikolla treeneissä, on kyllä sellaisia buustereita nyt mulle etten meinaa housuissani pysyä. 😀 

Kevättä kohti! Pus! <3

Screenshot_2016-02-04-11-15-04