Mamma lähti juhlimaan… osa 2

Helmikuun 25.pvä oli rakkaan veljeni syntymäpäivät. Olin ajatellut, että silloin jaksan lähteä ensimmäisen kerran pienokaisemme syntymän jälkeen vähän kohottamaan maljaa. Olin innoissani, mutta klo 21.30 tuli väsymys ja kotiinlähdön aika. Olinhan jopa nauttinut yhden kuoharilasillisen ja kaksi siideriä. 😀

Eilen vietettiin ystäväpariskunnan häitä. Ajattelin, että no nyt kyllä lähden sitten ekaa kertaan melkein kahteen vuoteen ihan baariinkin asti. Klo 22.00 kotimatka koitti. 😀

Mietin illalla kotimatkalla, että onko minusta nyt tullut niin vanha ja väsynyt, ettei minusta ole enää juhlimaan. Toisaalta mietin, että oli kuitenkin aivan upea päivä. Oli kunnia olla mukana ystävien häissä ja nähdä sitä ilon, onnen ja rakkauden määrää. Oli ihana nauraa ja höpötellä hyvässä seurassa ja nauttia sen pari lasia kuohuvaa. Ja sitten kun väsymys yllätti klo 21 ja vaakakupissa oli vähän pidemmät yöunet vs. lyhyet yöunet ja ehkä koittava krapula, valitsin unet.

Vihkiminen oli kauniissa Tuomiokirkossa ja hääjuhla Suomenlinnassa, upeassa paikassa ja juhlatilassa. Häissä oli ihan mahtava tunnelma ja turhaa pönötystä ei ollut. Oli kaikenkaikkiaan ihan älyttömän kiva päivä.

Eilinen sai minut taas kerran miettimään omaa suhtautumistani alkoholiin. Juhlimiseen ja alkoholinkäyttöön liittyy niin vahvasti uskomuksia ja ne vahvimmat on siellä omassa päässä. Olen ollut ns. ”hyvä juhlija”. Hauskaa seuraa etkoilta jatkoille ja välissä shotteja naamaan, tanssia ja laulua. Jo ennen Emman syntymistä ja raskautta kuitenkin vähensin juomista radikaalisti. Se tapahtui vähän kuin vahingossa. Kun aloin miettimään enemmän terveellisiä ruokailujuttuja, aloin taas treenaamaan säännöllisesti jne. – samalla jäi juhliminen.

Muistan, kun vuonna 2014 kävin baarissa yhteensä ehkä viisi kertaa. Se oli minulle todella vähän. Olinhan pyörinyt yökerhoissa bileprinsessana melkein joka viikonloppu jossain vaiheessa elämääni. Se, että olen ”osannut juhlia” on ollut iso osa omaa identiteettiäni. Se on ollut minusta hauskaa, että ystävät ja kaverit ovat pitäneet minua huippuna bileseurana. Ja onhan minullakin ollut hauskaa! En sitä kiellä.
Alkoholia en ole koskaan nauttinut yksin. Se on aina ollut vain seurajuomaa.

Nyt kuitenkin ymmärrän, että ei minun tarvitse enää olla samanlainen bileprinsessa kuin 25-vuotiaana. Juhlissa voi olla hauskaa, vaikka ei ottaisikaan valkovenäläisiä ja mummontossuja vuoronperään. Se oma uskomus siitä, että ”Monna on hyvä bilettäjä” on kovin vankkana omassa pääkopassa. Mutta hiljalleen, niitä omia uskomuksiaankin pystyy muokkaamaan. Sitähän elämä on.

Oma ego ja uskomukset ohjaa ihan älyttömän vahvasti meidän tekemisiä ja mieltä. Oletteko huomanneet?

Aurinkoista sunnuntaita kaikille! <3
Ja kiitos Meri & Joni, kun sain olla mukana teidän ihanassa päivässä!

Suhteeni alkoholiin.

Suhtautuminen alkoholiin on vahva myös siksi,
että oma rakas isäni kuoli alkoholin liikakäytön vuoksi.

40665_462622020350_2886949_n

Näin kirjoitin reilu puolitoista vuotta sitten blogiini. Alkoholi. Mitä se merkitsee minulle ja miten siihen nykyään suhtaudun?

Kerron nyt jotain mitä en ole aiemmin kertonut. Se liittyy isääni ja hänen alkoholinkäyttöönsä. 
Lapsena en ikinä kokenut isäni alkoholinkäyttöä huonona asiana. Isäni ei juonut arkisin, vain viikonloppuisin. Se ei vaikuttanut meidän elämään mitenkään. Isäni, eli papan kuten me häntä kutsuttiin, kanssa oli aina super kivaa ja hän oli sellainen temppuilija ja huumormies. Hän kävi töissä arkisin, oli erittäin arvostettu työssään ja teki työnsä hyvin. Hän siirtyi firmasta toiseen, koska hänelle tarjottiin parempaa asemaa ja parempaa liksaa. Hän teki jonkin verran työmatkoja, mutta oli paljon meidän kanssamme.

Desktop20

Minä olin sellainen isin tyttö. Pappa ja minä aina riehuttiin ja mellastettiin niin paljon, että äidilläni ja veljelläni meinasi mennä hermot. Talvella kun oli lunta, halusin aina Papan tekevän käsijarrukäännöksiä ja sitten naurettiin Papan kanssa vedet silmissä. Äiti ja veli pitelivät auton karmeista kiinni ja perklasivat meidän touhuja.

Työmatkat Pappa teki lähes aina autolla, ainakin jos ne olivat Suomessa tai Baltiassa. Pidemmälle hän meni lentäen. Muistan, että joskus Pappa tuli työmatkoilta humalassa lentokentälle. Se on sellainen asia, joka on joskus harmittanut. Odotettiin veljen kanssa, että jee kun isämme tulee kotiin ja tuo tuliaisia. Ja sitten joskus hän tulikin lennolta sen verran pierussa kotiin, että oli tuliaisetkin unohtunut ostaa lapsille.

Desktop19

Kun sitten vuonna 1997 isäni sai yllättäen potkut, hänen maailmansa romahti. Samoihin aikoihin äitini ja isäni erosivat. Nämä kaksi asiaa olivat isälleni liian iso pala purtavaksi ja alkoholi alkoi maistua enemmän. Myös arkisin.

Asuimme tällöin upeassa asunnossa Katajanokalla. Isäni oli ollut esimies-asemassa töissään ja vuosia työelämä oli jatkunut nousukiidolla. Perhe oli koossa ja kaikki hyvin. Kun sitten lähti samoihin aikoihin työpaikka ja vaimo ja muutimme Helsingin ”eliitti-alueelta” Herttoniemeen kaupungin vuokra-asuntoon, oli pudotus isälleni varmasti kova. Elämä muuttui kertaheitolla liian paljon. Enkä syytä tästä äitiäni, en yhtään. <3

12091307_10153554515930351_70235837553361177_o

Vuosina 1997-2003 alkoholinkäyttö vain lisääntyi isälläni. Yritimme veljeni kanssa puhua hänelle ja auttaa pois liiallisesta alkoholin kulutuksesta. Mutta niinä vuosina opin sen, että jos ihminen ei itse halua eroon alkoholista, niin sitä ei voi kääntää kukaan muu.

Muistan erään tapauksen erittäin tarkasti, se nostaa edelleen kyynelet silmiini ja saa sydämeni hakkaamaan nopeammin, kun sitä muistelen. Nyt tärisen, kun kirjoitan tätä.
Se oli luultavasti vuonna 2001. Isäni tykkäsi silloin vetäytyä hänen siskonsa mökille yksinään. Siellä kukaan ei vahtinut hänen juomisiaan tai tekemisiään. Tällä kertaa isäni siskon tyttären mies oli mennyt mökille katsomaan isäni vointia, koska hän ei vastannut puhelimeen. Isäni löytyi sieltä aivan tuhannen humalassa, todella sekavasta tilasta. Hänellä oli likaiset vaatteet päällä ja oli hän tainnut laskea alleenkin.
Olin isäni kotona heitä vastassa kun he saapuivat. Isäni oli ei ollut silloin Pappa. Hän oli jotain ihan muuta. Hänen elämänhalunsa oli kadonnut ja hän oli lähellä kuolla. Soitin ambulanssin ja pakotin hänet lähtemään sairaalaan. Hänen maksansa oli niin lopussa, että vatsa oli turvonnut kuin hän olisi ollut viimeisillään raskaana. Lääkärit sanoivat, että oli tunneista kiinni ettei hän kuollut.

Desktop21

Tämän jälkeen isäni yritti hetken aikaa ilman alkoholia. Saimme hänelle puhuttua järkeä ja hän lähti jopa vieroitukseen. Mutta elämänhalu oli kadonnut.
Lääkäri sanoi tämän tapauksen jälkeen hänelle, että jos hän nyt ei lopeta alkoholinkäyttöä, on se sama kuin tekisi erittäin hitaan itsemurhan. Hän ei lopettanut. Hän kirjoitti kirjeen minulle ja veljelleni, jossa luki ”tämä vene on purjehtinut satamaansa”.

Pari vuotta tämän jälkeen isäni nukkui pois. Syyskuussa 2003, Herttoniemen sairaalassa.

11265098_10153233685240351_7770918786957069132_n

Itse aloitin alkoholinkäytön joskus lukiossa. Alaikäisenä ravattiin baareissa ja juhlittiin. Se tuntui makealta ja tempaisi mukanaan. Olin rohkeampi kun join.

Isäni poismenon jälkeen erosin pitkäaikaisesta poikaystävästäni ja siitä oikeastaan kolmisen vuotta eteenpäin elämäni meni Studio51:ssä tai Onnelassa. Studio51:ssä pyörin VIP-puolella ja heilastelin julkkismiesten kanssa. Bilettämistä oli vähintään kolme kertaa viikossa.
Kävin koko ajan myös töissä, mutta töihinmeno krapulassa ei ollut mikään paha juttu.

Desktop22

Vuonna 2007 tapasin Tuukan. Alkoholinkäyttö ei todellakaan loppunut silloin, mutta toki bilettäminen ja se julkkismiesten kanssa heilastelu hieman väheni.

2011 menin työpaikkaan, joka meinasi viedä burn outtiin tai ehkä jopa veikin. Silloin join taas paljon enemmän. Kävin juhlimassa melkein joka viikonloppu. Se oli tapani korjata pahaaoloa, mitä työ aiheutti. Mutta eihän se tietenkään oloa helpottanut. En sitä silloin nähnyt.
Kun sitten vuoden 2011 lopussa minut irtisanottiin tästä työpaikasta, päätin muutoksen olevan ainoa vaihtoehto.

12189016_10153613793970351_1290075679903882501_n

Nykyään alkoholi kuuluu elämääni muutaman kerran vuodessa.
En tykkää juoda viiniä, en tykkää ottaa yhtä siideriä perjantaina kotona, tiukan viikon jälkeen. Käyn juhlimassa muutaman kerran vuodessa ja se riittää. En koe tarvetta kieltäytyä kokonaan alkoholista, mutta jokaviikonloppuista dokaamista en enää halua. Se ei enää edes tunnu vaihtoehdolta. Se tuntuu erittäin vieraalta ja kaukaiselta ajatukselta.

***

Tässäpä siis pieni tarina siitä, mikä on suhteeni alkoholiin. Ja siitä miten se on muodostnut sellaiseksi, mitä se nyt on.

Keho sekä mieli voi tätä nykyä paremmin.
Keho sekä mieli voi tätä nykyä paremmin.