Blogien päiväkirjamaisuus mennyttä?

Vietimme eilen tyttöjen iltaa Annan ja Saran kanssa. Monesti kun tapaamme, juttelemme myös jonkin verran bloggaamisesta. Olemmehan kaikki sitä tehneet suurin piirtein saman aikaa, reilut neljä vuotta.

IMG_0402

Puhuimme eilen siitä, minkälaisia meidän kolmen blogit oli alussa. Meillä oli jokaisella jonkinlainen elämäntapamuutos käynnissä. Kirjoitimme painonpudottamisesta, treenaamisesta ja omasta elämästämme siinä ohella. Pidimme jokainen hyvin päiväkirjamaista blogia. Silloin sitä pidettiin erikoisena ja jopa rohkeana kirjoittaa omalla nimellä ja kasvoilla niin epäonnistumisista kuin onnistumisista. Meillä jokaisella oli kaunistelemattomia kuvia senhetkisestä kunnostamme ja olimme myös rohkeasti ylpeitä saavutetuista tuloksista, vaikka emme joidenkin silmiin näyttäneetkään sillä hetkellä kuin löysiltä palloilta.

Ajan kuluessa meillä kaikilla alkoi lukijamäärät nousta. Sen myötä jätimme monia juttuja pois blogista, emme halunneetkaan enää kertoa ihan jokaisesta askeleesta ja tekemisestä julkisesti.

Mutta niin tekivät monet muutkin. Samoihin aikoihin alkoi blogibuumi kasvamaan, silloin moni kirjoitti hyvin päiväkirjamaista blogia. Kuvat oli kännykällä otettuja ja postauksissa ei ollut sen kummempaa sisältöä, kuin se mitä oli sinä päivänä syönyt, juonut ja tehnyt. Mutta niistä postauksista tykättiin. Niiden ansiosta meilläkin kolmella ja monella muulla kasvoivat lukijamäärät. Sitä kautta moni meistä Fitfashioninkin bloggaajista alkoi kasvattamaan näkyvyyttään ja tunnettuuttaan.

Sara Sara ja Anna Monna

Silloin paljon luetut ja tykätyt postaukset, mutta silti se päiväkirjamaisuus on nyt häviävä aihepiiri blogeissa. Nykyään postaukset on enenevissä määrin tarkoin suunniteltuja, ajastettuja, harkittuja. Kuvat on järkkärillä otettuja ja kuvankäsittelyohjelmilla paranneltuja. Niin minullakin siis, enkä soimaa ketään. Juttelimme siitä, kuinka bloggaaminen on ammattimaistunut ja sitä myötä myös meillä bloggaajilla on paineita kirjoitusten sisällöstä ja kuvien laadusta.

Itse laitan blogiin sekä järkkärillä otettuja kuvia, että kännykkäkuvia. Harkitsen tarkemmin mitä kirjoitan ja koen silloin tällöin pientä painetta siitä, että mistä pitäisi kirjoittaa. Samaa miettivät Anna ja Sara. Kuitenkin huomattiin, että silloin tällöin tekemämme ”päivä kanssani”-tyyppiset postaukset ovat edelleen hyvin suosittuja, tykättyjä ja luettuja. Miksi niitä on sitten niin vaikea tehdä enää usein?

grilliherkut jälkkäri jälkkäri.

Ammttaimaisia blogitekstejä verrataan nykyään aikakausilehtien artikkeleihin. Kun kaikki haluavat tietysti kehittyä ja olla parempia työssään, ei tee mieli jäädä laakereille lepäämään ja pistää sitten omaan blogiin niitä pimeitä ja epätarkkoja kännykkäkuvia.
Toisaalta, nykyään kännyköissä on niin hyvät kamerat, että harvoin sitä edes huomaa mikä kuva on otettu kännykällä ja mikä järkkärillä.

Mutta mitä te luulette lukijana, onko blogien päiväkirjamaisuus mennyttä? Vai vieläkö niillekin jutuille löytyy lukijakuntaa? Pitääkö postauksien olla mielummin tarkoin harkittuja artikkeleita? Vai hetken mielijohteesta tunteella kirjoitettuja turinoita? Vai kenties sekamelskaa näistä?

IMG_0428 Me kolme Me kolme :D

 

ps. Kävin muuten pidemmän tauon jälkeen taas ottamassa itselleni ripset Helsingin parhaalla ripsientekijällä Anniinalla Beauty Anniinassa. <3  Tykkään ja suosittelen!! <3

Kolme muskettisoturia – Monna, Anna ja Sara

Me joskus nimesimme meidän WhatsApp-keskusteluryhmämme nimellä Kolme Muskettisoturia. Minä, Anna ja Sara. Niin, sellaisia me olemme toisillemme.

Sara, Monna, Anna

Meidän kolmen ystävyys on jotenkin ihan omanlaista. Annan olen tuntenut jo reilu kymmenen vuotta, Saran reilu viisi. On aikoja kun emme näe, voi mennä pari kuukauttakin. Tai sitten näemme kahdestaan, minä ja Anna tai Sara ja Anna tai minä ja Sara. Kun sitten näemme kolmistaan, on meillä jotenkin ihan erityinen fiilis koko kolmikossa. Kukaan ei ole ulkopuolinen, kaikki ollaan tasavertaisia ja yhtä tärkeitä toisillemme.

Meillä kaikilla on ollut keskenämme jos jonkinlaista vääntöä. Annan kanssa on taidettu jopa ihan litsareihin ryhtyä nuoruudessa baari-illan päätteeksi. 😀 Mutta kun on ystävä isolla y:llä, niistä väännöistä mennään eteenpäin. Hyvän ystävän kanssa molemmat tietää, että siellä taustalla on kuitenkin rakkaus ystävää kohtaan. Ja toisaalta, hyvän ystävän kanssa voikin välillä vähän tapella. Ja olla eri mieltä.

soturit

Jokainen meistä tietää sen, että joskus on aikoja kun toinen käy hermoille. Niinhän ihmissuhteet pelaavat. Me kolme olemme myös aina pystyneet puhumaan toisillemme niistä inhottavista fiiliksistä tai asioista, joista ei ollakaan samaa mieltä toisen kanssa. Siinä on voinut tulla pari perkelettä ja kiivastuksissa sanottua sanaa, mutta nopeasti on pöly laskenut ja taas ollaan muistettu se vankka ystävyys siellä taustalla.

Me jaamme toisillemme henkilökohtaisia ja mieltä painavia asioita. Tiedämme, ettei ne asiat kulje eteenpäin. Tiedän Annasta ja Sarasta asioita, joita kukaan muu ei tiedä. Ja se on kunnia. Ei ystävän asioita kerrota eteenpäin, ne pidetään sydämessä ja ollaan tukena ystävälle.

masu

Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että minulla on Saran ja Annan kaltaisia ystäviä. Ja muutama muu yhtä rakas ja tärkeä siihen päälle. Nämä kaikki ystävät tuntevat minut jo vuosien takaa. He tietävät, että välillä olen taivaanrannan maalari ja elän kovasti tunteella, mutta he myös tietävät, että olen luottamuksen arvoinen ystävä. Jos minulle kertoo salaisuuden, pidän sen.
Nämä ystävät tietävät myös sen, että minä en tuomitse. Jos ystävä kertoo minulle jostain omasta asiastaan, en ikinä tuomitse tai hauku hänen valintojaan. Vaikka se valinta olisikin sellainen, mitä en itse tekisi. Silti se ei anna minulle oikeutta (eikä edes halua) tuomita toisen valintaa. Ystävä on olemassa juuri sen vuoksi, että se seisoo rinnalla vaikka kallion kielekkeellä.

ystävät

Ystävät on elämän suola. <3

***

Välipala-kirjan sekä saksanpähkinätahnan voittajat ovat arvottu ja tässä voittajien nimimerkit: Ellu ja Maarit! <3 ONNEA! 🙂 Laitan teille vielä sähköpostia henk.koht.!