Voihan babyblues.

En ilosta itke, en surusta itke – jos itken, niin itken muuten vaan.” Näin lauletaan yhdessä Juice Leskisen kappaleessa. Kertosäkeen ensimmäisten sanojen jälkeen voisi kuvitella, että laulu kertoo babybluesista. Mutta kyllä se taitaa kertoa rakkaustarinoista, parisuhdejutuista..

Joka tapauksessa, tuo on se tunne mitä nyt olen läpikäynyt pari päivää. Itkettää, vaikka ei ole mitään syytä. Luin, että se on sitä babybluesia. Tunteet ovat pinnassa ja herkistyminen erittäin vahvaa. Ja toisaalta, kuten eräs ystäväni sanoi, onhan sitä syytäkin – näissä ajoissa on paljon mitä itkeä, niin ilosta kuin surustakin.

img_2722

Eilen itkin mm. sitä, että olen huono äiti, koska imetys ei aina onnistu kuin Strömsössä. Silti se on onnistunut 90% kerroista hyvin, mutta välillä vaan sattuu niin maan pirusti. Eikä sen vuoksi hommasta meinaa tulla mitään. Vauva tuskastuu ja minä tuskastun, kun en voi ruokkia häntä. Ja tiedän tämän johtuvan asentovirheestä. Mutta kun vauva ja minä ollaan harjoiteltu näitä asentoja vasta muutaman päivän, niin aina ei onnistuta. Se itkettää.

Itkin myös ihan kyyneleet valtoimenaan virraten sitä, kuinka ihana tuo pieni on. Kuinka suloinen hän on ja miten rakas hänestä on tullut jo parissa päivässä. Antaisin vaikka toisen jalkani hänen puolestaan. Tai mitä vain. Itkin sitä, että miten ihana mies Tuukka on. Kuinka mahtava isä hän on. Koska synnytys eteni loppujen lopuksi kiireelliseen sektioon (kerron synnytyksestä kaiken myöhemmin) , oli Tuukka se, joka otti vauvan ensikosketukseen iholle. Jäi kahdestaan vauvan kanssa ja otti samalla sekunilla isän roolin maailman hienoiten vastaan, kun minä jäin leikkauspöydälle maha auki leikattuna makaamaan.

Minua rupesi itkettämään sekin, kun yksi instagram-seuraajistani kertoi hänen alkaneen muutama päivä synntyksen jälkeen itkemään sitä, kuinka hyviä cornflakesit ovat.

img_2725 img_2737

Kyllä tämä vauvan syntymän jälkeinen elämä todella yllättää. Vaikka sitä kuinka on lukenut siitä, että ei sitä onnen ja rakkauden määrää voi ymmärtää, että miten paljon voi jostain pienestä parin päivän ikäisestä asiasta niin välittää – on se tullut yllätyksenä, kuin iso kyynelistä märkä rätti päin kasvoja. Rakkaus vauvaa kohtaan on äärettömän suuri, mutta samalla myös rakkauteni Tuukkaa kohtaan kasvoi entisestään ja myös koiriamme ja muuta perhettäni kohtaan. On tämä vaan aivan mielettömän ihmeellistä aikaa.

Onko siellä minkälaisia kokemuksia babybluesista? 🙂 ❤️ Kuinka paljon on itkettänyt ja mitkä asiat? Onko jotain hassuja juttuja, mitkä on saaneet kyyneleet silmiin?

Minä taidan tästä nyt mennä tuijottamaan tuota pientä ihmettä ja odottamaan, että hän herää. ❤️

fullsizerender-3 img_2750

Ihanaa päivää kaikille! ❤️

fullsizerender