Myönnän, mutta en selittele.

Olen saanut kevään aikana blogiin aina silloin tällöin tämäntyylisiä kommentteja:

”Ihanaa, kun kirjoitit tämän postauksen vanhalla omalla tyylilläsi. Mitään selittelemättä tai pahoittelematta.”

”On tylsää, kun kirjoitustesi tyyli on muuttunut kevään aikana, etkä enää kirjoita niin spontaanisti ja räväkästi omia mielipiteitäsi kuin ennen.”

”Kirjoituksistasi paistaa, että pelkäät kertoa omia mielipiteitäsi ilkeiden kommenttien pelossa.”

***

Kyllä, myönnän. Harkitsen nykyään valitettavan usein, että voinko kirjoittaa näin tai noin. Toki edelleen kirjoitan rehellisesti, mutta jätän myös asioita sanomatta. Niin sitä vaan ihminen toimii. Jos tarpeeksi monta kertaa koira hyökkää kimppuun, niin varmasti sitä koiraa alkaa pelkäämään. Eikö?

Nyt hyökkäävä koira on ollut lukijani. Ei missään nimessä kaikki, mutta kuitenkin niin moni, että olen alkanut varoa sanomisiani. Tällä hetkellä elämä tuntuu olevan sen verran väsyttävää, että en todella jaksa käsitellä siihen päälle enää mitään idioottien v*ttuiluja. Sen vuoksi, suojellakseni itseäni, joudun harkitsemaan mitä kirjoitan.

Myönnän myös sen, että olen muuttunut ihmisenä puolen vuoden aikana. Huomaan, että moni sellainen asia joka on ennen ollut tärkeää tai merkityksellistä, ei enää välttämättä ole. Prioriteetit ja merkitykselliset asiat ovat muuttuneet. Ennen en voinut oikeasti lähteä kauppaan, jos minulla ei ollut kulmakarvoja laitettuna tai edes vähän aurinkopuuteria. Nyt sillä ei ole väliä. Haluan toki edelleen pukeutua hyvin ja olla siisti. Haluan laittautua välillä ja lakata kynteni. Mutta ehkä jonkinlainen pieni kärki turhamaisuudeltani on tipahtanut pois.

Vertaistuki ja mustavalkoisuus

Blogin kirjoittaminen on kuitenkin minulle edelleen tärkeää, se on harrastukseni ja työni. Teen sitä mielelläni ja usein. Haluan kirjoittaa aiheista, joista ei välttämättä niin paljon puhuta. Koska tiedän saavuttavani kirjoituksillani monien kymmenien tuhansien silmät, haluan tuoda arkojakin aiheita esille. Jotta ehkä edes yksi ihminen saisi vertaistukea omille tilanteilleen.

En ehkä myöskään ole enää niin kärkäs mielipiteissäni. Tai, no siis vahvat mielipiteet edelleen minulta löytyy. Mutta ehkä en halua enää huutaa niitä omiani niin kovaan ääneen. Haluan omilla kirjoituksillani myös tehdä näkyväksi sitä, että asioilla on aina kaksi puolta. Mikään ei ole mustavalkoista. Siksi joku kirjoitus saattaa tuntua jonkun vanhan lukijan silmiin selittelyltä, joka on tottunut lukemaan minun paasauksiani. Ehkä? En tiedä.

Riehumaakari

Äitiys on pehmentänyt minua. Niin henkisesti, kuin fyysisesti. 😉 Haha.. Ei, mutta näin se on. Haluan nostaa tärkeitä aiheita esille blogissani, kirjoittaa aroistakin asioista. Olen edelleen sitä mieltä, että jokainen äiti ja isä on hyvä omalle lapselleen omalla tyylillään. Olen edelleen sitä mieltä, että homoilla kuuluu olla samat oikeudet kuin heteroilla. Olen edelleen sitä mieltä, että ihmisille pitäisi opettaa käytöstapoja enemmän. Edelleenkin minulla nousee savua korvista joka kerta, kun näen vapaana juoksevan koiran. En vieläkään ymmärrä, miten jotkut ihmiset voivat ja haluavat satuttaa toisia henkisesti tai fyysisesti. Olen edelleen sitä mieltä, että tunteilleen pitää antaa tilaa ja niiden pitää antaa loistaa. En vieläkään ole mikään seinäruusu, en tyyliltäni enkä läsnäololtani. Tykkään edelleen ripsipidennyksistä ja huulipunasta. Haluan vielä joku päivä humaltua oikein kunnolla, vaikka en enää mikään männävuosien bileprinsessa olekaan. Haluan edelleen harjoitella käsilläseisontaa ja temppuilua, kunhan keskivartaloni siihen luvan antaa. Niin ja sitä pyöreää pakaraa.. 😉

Silti taidan olla vähän pehmompi nykyään kuin ennen. Ja olkoon se niin. Rakastan olla pehmo. Rakastan sitä, että minusta on tullut äiti. Rakastan sitä, että minulla on tällainen kanava, jossa voin monista asioista kirjoittaa. Rakastan teitä lukijani. Ilman teitä, ei olisi tätä blogia. Pehmoillen tai kovistellen. 😉

 

Minäkö somevaikuttaja?

On alkanut taas Suomen parhaiden somevaikuttajien listaaminen. Kuka kahmii pokaalit vuoden 2017 The Blog Awards Finlandissa?

Kuka bloggaaja tai tubettaja inspiroi sinua? Kenen instafeed on pelkkää silmäkarkkia? Kenen snäpit pelastavat päiväsi? Kuka on sosiaalisen median kingi? Entä kuka tulokas on noussut yhtäkkiä kaikkien huulille? Ilmianna vaikuttaja, joka erottuu joukosta ja ansaitsee tunnustusta vuoden säkenöivimmässä gaalassa! Voit ehdottaa suosikkejasi mukaan kilpailuun yhdessä tai useammassa eri kategoriassa. Kirjoita boksiin vaikuttajan nimi, nikki tai kanava ja paina Lähetä-painiketta. Tuomaristo koostaa yleisön ilmiantamista ehdokkaista TBAF 2017 -kilpailun shortlistat, jotka julkistetaan syksyllä. Kaikkien ilmiantajien kesken arvotaan 5 kahden hengen lippupakettia TBAF 2017 -gaalaan.

Minut löytää valmiiksi jo kategorioissa Perhe, Harrastus, Lifestyle ja Keskustelunherättäjä. Jokaiseen kategoriaan voi kuitenkin ilmoittaa myös blogin, jota ei ole valmiiksi jo syötetty. Kun kirjoittaa kategorian vieressä olevaan boxiin kirjaimet Mo – löytyy blogini listalta. Mutta siis jokainen teistä voi ilmiantaa myös sellaisia blogeja, joita ei listauksesta valmiina löydy.

Kirjoitin jokunen aika sitten siitä, että minua ei ole koskaan palkittu minkäänlaisilla pokaaleilla tai kunniakirjoilla blogini vuoksi. Kerroin, että olen kerran ollut TOP10:ssä juurikin tässä samaisessa TBAF:ssä. Sain silloin myös tietää, että blogini oli ollut kolmen eniten ääniä saaneiden joukossa. Pokaalia ei kuitenkaan tullut. Kerroin, että minulle on aina ollut paras palkinto se, kun näen miten moni lukee juttujani. Niin se on edelleen. Se, että teitä on siellä tuhansia, jotka palaavat juttujeni ääreen päivittäin. Teitä on siellä ihan älyttömän monta, jotka ovat seuranneet blogiani ihan alusta asti, viitisen vuotta! Se on huimaa!!

Kun saan viestiä viikottain teiltä, että kiitos kun kirjoitit siitä tai tästä. Tai kun joku laittaa minulle IG:n directissä kiitosta siitä, että hän saa iloa päiviinsä minun MyStory-videoista. Tai kun saan sähköpostia teiltä lukijoilta kiitoksena motivoinnista elämäntapamuutokseen. Tai kun katson Google Analyticsista, että blogini sivulla on klikkauksia satoja tuhansia kuukausittain! Niin onhan ne nyt ihan äärettömän hienoja juttuja! Olen koko ajan vahvemmin sitä mieltä, että kirjoittaminen on minun juttuni. On ihanaa saada motivoida ihmisiä, on ihanaa paasata oikein olan takaa välillä ja kannustaa kaikkia olemaan rohkeasti omia itsejään. On ihanaa saada teiltä lukijoilta vertaistukea ja jakaa sitä teille päin.

Edellisen kerran olin ehdolla ja TOP10:ssä vuonna 2014.

Se, että blogini valittaisiin jossain kategoriassa sitten lokakuussa 2017 parhaaksi, on mielestäni absurdi ajatus. En jollain tapaa usko, että se on mahdollista. Vaikka kuinka lukijamäärät ovatkin nousseet, IG-seuraajien määrä on noussut jne. Silti ajatus siitä, että minä olen somevaikuttaja on jotenkin ihan hassu. Blogin kautta tuleva julkisuus on jollain tapaa ihan erilaista, kuin mielestäni ns. ”oikeiden” julkkisten julkisuus. 😀 En tiedä ymmärrättekö yhtään mitä tällä haen, mutta yritän selittää. Jos joku näyttelijä tai laulaja tunnistetaan katukuvassa, se on jotenkin itsestäänselvää. Hän tekee työkseen julkista ammattia ja monet sadat tuhannet suomalaiset tunnistavat näitä henkilöitä turuilla ja toreilla. Mutta se, että minä kirjoittelen tätä blogiani täällä oman kotini nurkassa ja sitten kaupungilla minua tullaan vetämään hihasta, että etkös sinä olekin se Monna – on jotenkin absurbin tuntuista. Se on ihanaa, kun joku tulee moikkaamaan ja vaihtamaan pari sanaa. Mutta edelleen siinä tulee sellainen olo, että minutko muka tunnistetaan?

Vuonna 2015 TBAF-gaalassa Natan kainalossa.

Olen kiitollinen siitä, että saan tehdä tätä työkseni. Ja se on teidän lukijoiden ansiota. Jos teitä ei olisi, ei bloggaaminen olisi minulle ammatti. Haluan siis ihan täydestä sydämestäni kiittää teitä jokaista siellä ruudun toisella puolella!! Toivottavasti jaksatte vielä pitkään juttujani! 😉

***

Ilmianna blogini ja minut TÄÄLLÄ jos olet sitä mieltä, että minä ansaitsin tällaisen tunnustuksen. 🙂