Vielä siitä yrittäjyydestä..

Postaukseni Mun normi työpäivä sai arvatusti taas yrittäjä vastaan palkkatyöläinen keskustelun käyntiin. Hassua oli myös huomata, että ajatellaan näin: se kenellä on rankin duuni ja kuka näkee lapsiaan vähiten on jotenkin paras työntekijä.

Mä ajattelin, että avaan vähän mun työhistoriaani teille tässä postauksessa. Sen lisäksi ajattelin kertoa teille, että mä en oo ”pelkästään” bloggaaja, vaan oon myös sisällöntuottaja (esim. Kauneus & Terveys -lehteen), oon edelleen personal trainer ja vedän ryhmäliikuntatunteja meidän yrityksen nimissä, lisäksi kirjoitin mieheni kanssa juuri kirjan ja me myös yhdessä pyöritetään urbaania seikkailukilpailua (jo tuhansille ihmisille); nimeltä City Survivors. Näiden lisäksi toimin brändilähettiläänä ja kampanjakasvona urheiluvaatemerkki Yvetelle. Ja eikä siinä vielä kaikki 😉 .. lisäksi käyn eri tapahtumissa puhujana, vetämässä treenejä jne..

Mutta mitä oon tehnyt ennen tätä mun ”hengailua” ja  löysää arkeani. Miten tähän tilanteeseen on tultu?

Vuodesta 1995 alkaen oon tehnyt kesätöitä ja siitä lähtien ihan vakkaristi hommia. Ensin koulun ohella kesäisin ja jouluapulaisena ja sitten kokopäiväisesti. Nuorena tyttönä oon ollut mm. Korkeasaaressa jäätelökiskan myyjänä ja parissa eri firmassa puhelinmyyjänä jne.

Oon ehtinyt ikäni aikana tekemään töitä myös vaatemyyjänä Vero Moda / Only / Jack&Jones -myymälöissä. Saman ketjun palveluksessa olin monta vuotta ja etenin myyjästä somistajaksi ja myymäläpäälliköksi. Tein myös jonkin aikaa töitä ns. officena Itäkeskuksen myymälässä. Tätä ennen olin muutaman vuoden töissä Mäkelänrinteen Uintikeskuksen kassalla kaksivuorotöissä ja samaisessa hallissa tein yhteensä n.10 vuoden ajan kaikenlaisia hommia. Kun menin Kisakallion Urheiluopistolle kouluun vuonna 2005, jatkoin töitä Märskyn kassalla osa-aikaisesti ja koulun jälkeen aloin vetämään uimakouluja, kuntosaliohjauksia ja ryhmäliikuntatunteja Urheiluhalleilla.

Ennen yrittäjän polulle astumista olin töissä suomalaisessa vaateyrityksessä, jossa tein ympäripyöreitä päiviä. Siellä esimiehinä oli kaksi narsistia, jotka mm. antoivat meille työntekijöille tällaisia kivoja pikku vinkkejä töistä lähtiessään: ”jos tämä homma ei ole tänään valmis, voit kotiin lähtiessäsi jättää työavaimet pöydällesi”… jne.. Töitä tuli paiskittua paljon ja ahdistus kasvoi. Työsopimukseni oli tässä firmassa (luojan kiitos) määräaikainen ja sen jälkeen jäinkin tyhjän päälle hetkeksi.

Työttömänä ehdin olemaan vain pari kuukautta, sen jälkeen aloitin pt-koulun ja päätin saman tien perustaa oman yrityksen. Mieheni oli vielä tällöin töissä yhdessä urheiluliikkeessä, mutta aloitti itsekin samaisen pt-koulun ja n. vuosi tästä oltiinkin molemmat yrittäjiä.

Starttiraha oli alkuun ainoa vakkaritulo, yhtään asiakasta ei ollut valmiina odottamassa oven takana. Tehtiin tosi paljon työtä sen eteen, että saatiin oma yritys toimimaan. Silloin ei ollut vielä kaikkein kovin buumi pt-alalla ja päästiin pistämään jalka hyvin oven väliin siinä vaiheessa. Samaan aikaan perustin blogin ja tein itsekin elämäntapamuutoksen; jokaviikonloppuinen alkoholin käyttö loppui, ruokailutavat pistettiin uusiksi ja treeni tuli arkeen mukaan.

Voi pojat miten monta erilaista ideaa me ollaankaan saatu näiden vuosien aikana ja kuinka pieni osa niistä on tuottanut tulosta tai sitä rahaa viivan päälle. Silti hyvinvointi – ja liikunta-ala on ollut meille molemmille sydämen asia. Yrittäjyys on ollut meille molemmille unelma. Unelma kasvoi ja varmistui, kun asiakkaita alkoi pikkuhiljaa tulemaan ja sana alkoi kiiriä asiakkaalta toiselle – Monna & Tuukka on hyviä pt:itä, mennäänkö mekin niiden asiakkaaksi.. 🙂

Samalla myös blogini lähti kasvuun. Yhtäkkiä sain myös haastattelupyyntöjä treenilehtiin ja kutsuja mukaan erilaisiin tapahtumiin. Verkostoituminen alkoi ja tehtiin molemmat edelleen töitä 24 / 7 ja ihan jokaisena päivänä viikosta. Asiakkaita otettiin arkena ja sunnuntaina, ihan sama! Haluttiin tehdä työtä ja saada myös elantoa. Mulla oli yksi asiakas Lahdessa asti, Tuukalla yksi Mäntsälässä. Tehtiin todella paljon sen eteen, että meidän tunnettuus hyvinvointialalla kasvoi ja samoin mun tunnettuus bloggaajana. Mä heräsin usein kuuden-seiskan aikaan ja avasin koneen heti, tein töitä koneella, kirjoitin blogia ja sitten lähdin vetämään asiakkaita. Kun tulin asiakkaiden treeneistä kotiin työt jatkui, kone meni kiinni joskus klo 22-23 aikoihin.

Kun tulin raskaaksi mietin, että teen töitä ihan loppuun asti ja niin teinkin. Pari viikkoa ennen laskettua aikaa taisin vetää vikan treenin yhdelle asiakkaalle. Varsinaista äitiyslomaa pidin n.2kk. Sen jälkeen oli otettava jo nettivalmennuksia ja blogissa yhteistöitä, jotta tuli vähän rahaa runsaan YEL:n mukaisen äitiyskorvauksen rinnalle. Tavallaan kokonaista äitiyslomaa en pitänyt ollenkaan, blogihan mulla pyöri koko ajan. Toki kirjoitin sitä vain pääosin sunnuntaisin, jotta en olis menettänyt edes niitä vähäisiä äitiystukia.

Viime vuonna Emman ollessa n.6kk ikäinen, mä päätin etten halua tehdä koko Emman lapsuutta töitä kun hullu. Mun ystävä kysyi multa, että paljonko sä tarvit tuloja niin, että pärjäät? Se oli mulle tosi avaava kysymys ja silloin päätin, että en edes yritä takoa nyt mitään miljoonia – vaan teen sen verran, että pystyn maksamaan laskut ja että rahaa on ruokaan ja joskus johonkin kivaan.

Nyt mulla on sellainen tilanne, että pystyn välillä pistämään koneen kiinni klo 16 ja olla Emman kanssa loppuillan ihan vaan vapaata aikaa. Mulla on sellainen tilanne, että pystyn pitämään kesälomaa (vaikka nytkin istun tässä kirjoittamassa tätä blogikirjoitusta) muutaman viikon. Mä päätin, että mä haluan voida tarjota Emmalle lyhyemmän tarhaviikon ja olla sen kanssa kotona edes sen perjantain (viikonlopun lisäksi).

Tää kaikki on mahdollista vuosien työn jälkeen. Mä rakastan sitä mitä teen nyt ja oon viihtynyt yrittäjän polulla aina 100% !!! En todellakaan oo kovin isotuloinen, mutta saan elantoa sen verran, että sillä tulee toimeen kivasti. Mä arvotan tällä hetkellä tärkeämmäksi sen ajan perheen kanssa kuin tosi kovan työnteon. Mun mielestä hyvän työntekijän määre ei oo se, kuka tekee 12h töitä päivässä. Miksi ylipäätään sen pitäisi olla joku tavoiteltava asia, että töitä pitää tehdä ihan pirusti ja sitten vasta voi olla jotenkin tyytyväinen itseensä työntekijänä?

Mä tein töitä ensimmäiset viisi vuotta yrittäjänä ihan hemmetisti, nautin joka hetkestä. Mutta nyt mä nautin siitä, että saan olla perheeni kanssa ja tehdä töitä vähän vähemmän. Sitä ei tiedä mitä tuo tulevaisuus, eikä sitä tiedä oonko mä ens vuonna vaikka floristi palkkatöissä tai kouluttaudun sairaanhoitajaksi kolmivuorotyöhön. Mulle tärkeintä on se, että saan tehdä työtä jota rakastan, tällä hetkellä se on just tää mitä mä teen nyt.

 

 

 

Postauksen kaikki kuvat: Petri Mast

Vaatteet: Yvette

Meikki ja hiukset: Satu Arvo

Mun normi työpäivä.

Ai millainen se on? No, sellaista ei oo. Mulla on jokainen työpäivä erilainen. Mä aloitan työt n.klo 8.15, kun oon vienyt Emman päiväkotiin ja lopetan ne n.klo 15.30, kun lähden hakemaan Emmaa päiväkodista. Päiväkotia meillä on tällä hetkellä ma-to, eli pe-su on vapaapäiviä.

Brändilähettiläänä, sekä mallina toimimista treenivaatemerkki Yvetelle.

”Sulla on aina ihanasti aikaa käydä lounailla ja treenaamassa keskellä päivää.”
”Mitä sä oikein teet päivisin, kun ehdit istumaan kahvilla kaverien kanssa?” 
”Kyllä mullekin tollanen työ kelpais.”

Tällaisia viestejä saan silloin tällöin. Mä ymmärrän, että somen kautta ei mun seuraajat näe kaikkea mitä mä teen. (onneks) Mutta helposti just sen takia tulee välillä vähän katkeriakin viestejä, että onpa sulla nyt rankkaa.. Kokonaisuus ei kuitenkaan näy muille kun mun perheelle. Raotan nyt vähän..

Mä teen mun työpäivät töitä tauotta (kuten moni muukin, on sitten yrittäjä tai palkkatyössä). Mä syön lounaan läppärin ääressä ja mulla on koko ajan ”valmius” päällä esim. blogin suhteen. Kun mä kävelen tuolla iltaisin Emman kanssa puistossa tai teen treenin silloin tällöin, mä mietin aina voisko tästä ottaa kuvan blogiin, mitähän aiheita mä kirjoittaisin ens viikolla jne. Vapaa-aikanakin on työ mielessä.

Ilmaisia asioita ei oo. Kuka vaan voi perustaa blogin ja alkaa myymään omia sisältöjään tai koittaa sopia kaupallisia yhteistöitä eri yrityksien kanssa. Ihan kuka vaan. MUTTA kuka niitä saa? Ennen kun yksikään yritys kiinnostuu susta yhteistyökumppanina, on sulla on oltava jonkinlainen pohja olemassa. Tietty määrä seuraajia, tietty määrä klikkauksia blogissa ja myös osoittaa minkälaista jälkeä teet yhteistöissä. Yksikään yritys ei maksa palkkaa vaikuttajalle, kenellä ei oo seuraajia tai kuka ei osaa kirjoittaa tai valokuvata.

Blogin sisältösuunnittelua, valokuvaamista, kuvien käsittelyä, sisällön kirjoittamista, sähköposteihin vastaamista, kommentteihin vastaamista (sekä blogi että instagram), palavereja yhteistyökumppaneiden kanssa, kuvauksia, pr-tapahtumia, Treeniryhmän treenejä, City Survivorsin suunnittelua ja myyntiä. Näistä asioista koostuu mun työpäivät. Se on vaan ja ainoastaan musta kiinni, miten teen työni. Hengaanko joka päivä kaverien kanssa kahvilla ja treenaamassa? Vai teenkö töitä niin paljon kuin ikinä ehdin ja käyn kerran viikossa salilla ja yhdistän yhtenä päivänä lounaan syömisen ystävän näkemiseen?

Se on vaan musta itestä kiinni kuinka tehokas mä oon ja siitä riippuu se, kuinka paljon mä saan joka kuukausi palkkaa. Yrittäjänä varmasti yksi isoimmista miinuspuolista on tulojen epätasaisuus. Joka hiton päivä on niska limassa painettava hommia ja myös koko ajan suunniteltava ja mietittävä tulevaa; mistä mä saan rahaa ens kuussa tai ens jouluna? Ei tule mitään lomarahoja, ei ole mitään sairaslomakorvauksia.

Treeni, edes kerran viikossa salilla.

Jos jotain ”mallia” mun normipäivästä yritän raapustaa, se näyttää suunnilleen tältä:

  • 8.00 Emma päiväkotiin
  • 8.15 läppärin kansi auki ja hommiin
  • 11.00 lounas ja samalla työt jatkuu
  • 14.30 koirien kanssa ulos
  • 15.00 tiskit koneeseen ja pyykkikone pyörimään
  • 15.30 Emma päiväkodista
  • 16.00 -> vapaata iltaa Emman kanssa

PAITSI

  • kerran viikossa Treeniryhmän treenit klo 18.00
  • yhteistyöpalaverit tai tapaamiset yritysten kanssa
  • oma treeni siellä täällä, yleensä aamupäivällä, muttei läheskään joka päivä
  • lounastreffit kerran viikossa / kahdessa viikossa ystävän kanssa

Mä oon monesti miettinyt sitä, että taloudellisesti olis helpompaa ja stressittömämpää olla ns. normi palkkatyössä. Myös vapaa-ajan erottaminen töistä olis helpompaa. Mutta silti mä rakastan yrittäjänä oloa ja itse asiassa rakastan myös sitä, että jokainen työpäivä on erilainen. Mulle tärkeetä on myös se, että mä itse oon oman kalenterini herra.

Yrittäjyydessä on puolensa, mutta niin on myös palkkatyössä. Molemmissa on ne ärsyttävät puolet, mutta myös ne aivan huiput jutut. Niitä ei pitäis vertailla, eikä muutenkaan pitäis vertailla omaa työtä ja arkea kenenkään muun tekemisiin.

***