Ne ihanat kommentit!

Monesti nostetaan esiin ne huonot kommentit ja viestit. Ne kaikkein ala-arvoisimmat älynväläykset anonyymeiltä seuraajilta. Niin mäkin oon monesti tehnyt. Ne kaikkein kamalimmat ja jopa satuttavat kommentit tuntuu välillä niin järjettömiltä, että tuntuu kuin ois pakko jakaa ne julkisesti. Tuntuu, että sillä jotenkin sais tukea siihen omaan ajatukseen siitä, miten sekopäisiä ja negatiivisia jotkut seuraajat on.

Mä kuitenkin jossain vaiheessa lopetin niiden nostamisen esiin. Tulin siihen tulokseen, että ne sellaiset kommentit ei ansaitse auringonvaloa yhtään enempää. 😉 Kun vuos sitten otin itselleni ulkopuolisen kommenttien moderoijan, en itse nähnyt edes niitä kaikkein älyttömämpiä kommentteja. Hyvä niin. Pyysin myös moderoijalta ettei hän julkaisisi niitä kaikkein negatiivisimpia, eikä niitä joissa mua tai mun perhettä haukutaan. Päätin, että mä en halua mun blogin kommenttiboksissa olevan niitä.

Mä oon aina sanonut, että mä kerään puoleeni niitä negailijoita ja ilkeilijöitä. Mua edelleen se ihmetyttää aika ajoin. Tiedän toki, että mun tyyli kirjoittaa asioista on suora ja rehellinen, se voi aiheuttaa vastareaktioita. Mutta ne ihmiset, jotka mut tuntee, tietää etten tahdo pahaa kellekään. Että sopu on aina ensisijainen asia. Että mä rakastan jakaa iloa ja hyvää. Sen vuoksi haluankin nyt tässä postauksessa keskittyä hyvään (tämän alkusepostuksen jälkeen 😉 ).

Saan instagramin directiin tosi paljon viestejä. Päivittäin tulee kymmeniä, yritän aina kaikkiin vastata. Oon tosi kiitollinen siitä, että ihmiset haluaa lähettää mulle viestejä. Koen, että mun jutut herättää 95% seuraajille hyvää, iloa, tsemppiä, naurua, motivaatiota. Saan lähes päivittäin viestejä, joissa sanotaan about näin: ”on ihana seurata sun juttuja somessa, sun aitous ja ilo tarttuu ja Emman videot tuo hymyn huulille”. Jokainen tällainen viesti tuntuu ihan todella hyvältä, nää viestit muistuttaa mua siitä kuinka ihana on tehdä tätä mitä teen.

Kysyin kahdelta seuraajaltani erityislupaa julkaista heidän kommenttinsa postauksessa. Halusin nostaa nää kaks viestiä esiin, koska ne on esimerkkejä just niistä ihanista viesteistä ja kommenteista joita saan. Tällaiset viestit on vaan kertakaikkiaan niin ihania ja tällaisia lukiessani mulla nousee suupielet korviin ja tuntuu lämpimältä sydämessä.

Siis minähän olen sitä mieltä, että paras elämä alkaa vasta viisikymppisenä. Mutta kun olet näköjään mua 10 vuotta vanhempi (mitä en olis uskonut, oletin jotain 32 maksimissaan) niin eipä mua haittaa vanheta kymmentä vuotta, kun sinä oot niin kaunis, nuorekas ja hyvin säilynyt. Toivon itelleni samaa kohtaloa! 😉

Tää ensimmäinen viesti oli ihana mm. sen vuoksi, että on jotenkin hienoa olla mukana somessa vaikuttamassa 37-vuotiaana. Omalla tekemiselläni voin ehkä vähän vaikuttaa siihen, että täällä somessa voi ja saa toimia minkä ikäiset vain. 🙂 On se tietysti myös ihana kuulla kehuja omasta ulkonäöstä. 😉

Ihan mielettömän hienot leikkitaidot Emmalla ikäisekseen! Leikkii niin hienosti jo roolileikkiä. Siis wau! 
Oon päiväkodissa töissä ja oon niin harmissani, kun tänä päivänä lapsilta häviää leikkitaidot. Musta on ihana kattoo miten ihanasti puuhaatte Emman kanssa; metsäretkiä, ulkoilua ja sitä normia yhdessäoloa, mikä tänä päivänä perheiltä monesti unohtuu. Ootte ihana perhe ja kasvatatte Emmaa ihanasti. Olkaa ylpeitä Tuukan kanssa.

Tää toinen viesti taasen oli ihana monella tapaa. Ensinnäkin mun mielestä on tosi kiva kuulla asioita Emman kehityksestä joltain sellaiselta henkilöltä, jolla on kokemuksesta lapsista ihan ammattinsa puolesta. Mun on vaikea tietää onko Emman kehitys missäkin asiassa millä tolalla, kun ei oo vertailukappaletta. 😉 Toisekseen tällaiset kommentit, jossa puhutaan hyvää mun tai meidän vanhemmuudesta on ihania. Silloin Emman ollessa pieni sain niin paljon kuraa niskaan ihan kaikesta vanhemmuuteen liittyvästä ja se satutti ihan kamalasti. Sen vuoksi tällaiset kommentit tuntuu erityisen hyvältä. 🙂

Muutenkin mun mielestä ihmiset kehuu toisiaan vähän turhan vähän. Jokainen tykkää kuulla kehuja! Sen ei tarvi olla edes mitään suurta, mutta pienikin kaunis sana ulkonäöstä, luonteesta, jostain tekemisestä tms. tuntuu varmasti jokaisesta hyvältä. Sitähän sanotaan aina, että pitäis muistaa kehua itseään ja katsoa peiliin joka aamu tai ilta ja sanoa jotain hyvää itsestään. Mutta ei se pahaa tee, jos niin tekee ystävälle tai perheenjäsenelle. Tai vaikka työkaverille.

Mitä jos seuraavan kerran, kun näät sun ystävällä, työkaverilla tai perheenjäsenellä jotain kaunista yllä, sanoisit sen hänelle? Tai jos hän näyttää erityisen kauniilta juuri sinä päivänä, kertoisit sen hänelle? Tai jos hän on tehnyt jonkun saavutuksen urallaan tai opinnoissaan, kehuisit häntä? 

Oon sanonut tän ennenkin, mutta se on edelleen fakta: ilo lisää iloa ja hyvä lisää hyvää. 

***

Aurinkoista viikon alkua kaikille!

Vielä siitä yrittäjyydestä..

Postaukseni Mun normi työpäivä sai arvatusti taas yrittäjä vastaan palkkatyöläinen keskustelun käyntiin. Hassua oli myös huomata, että ajatellaan näin: se kenellä on rankin duuni ja kuka näkee lapsiaan vähiten on jotenkin paras työntekijä.

Mä ajattelin, että avaan vähän mun työhistoriaani teille tässä postauksessa. Sen lisäksi ajattelin kertoa teille, että mä en oo ”pelkästään” bloggaaja, vaan oon myös sisällöntuottaja (esim. Kauneus & Terveys -lehteen), oon edelleen personal trainer ja vedän ryhmäliikuntatunteja meidän yrityksen nimissä, lisäksi kirjoitin mieheni kanssa juuri kirjan ja me myös yhdessä pyöritetään urbaania seikkailukilpailua (jo tuhansille ihmisille); nimeltä City Survivors. Näiden lisäksi toimin brändilähettiläänä ja kampanjakasvona urheiluvaatemerkki Yvetelle. Ja eikä siinä vielä kaikki 😉 .. lisäksi käyn eri tapahtumissa puhujana, vetämässä treenejä jne..

Mutta mitä oon tehnyt ennen tätä mun ”hengailua” ja  löysää arkeani. Miten tähän tilanteeseen on tultu?

Vuodesta 1995 alkaen oon tehnyt kesätöitä ja siitä lähtien ihan vakkaristi hommia. Ensin koulun ohella kesäisin ja jouluapulaisena ja sitten kokopäiväisesti. Nuorena tyttönä oon ollut mm. Korkeasaaressa jäätelökiskan myyjänä ja parissa eri firmassa puhelinmyyjänä jne.

Oon ehtinyt ikäni aikana tekemään töitä myös vaatemyyjänä Vero Moda / Only / Jack&Jones -myymälöissä. Saman ketjun palveluksessa olin monta vuotta ja etenin myyjästä somistajaksi ja myymäläpäälliköksi. Tein myös jonkin aikaa töitä ns. officena Itäkeskuksen myymälässä. Tätä ennen olin muutaman vuoden töissä Mäkelänrinteen Uintikeskuksen kassalla kaksivuorotöissä ja samaisessa hallissa tein yhteensä n.10 vuoden ajan kaikenlaisia hommia. Kun menin Kisakallion Urheiluopistolle kouluun vuonna 2005, jatkoin töitä Märskyn kassalla osa-aikaisesti ja koulun jälkeen aloin vetämään uimakouluja, kuntosaliohjauksia ja ryhmäliikuntatunteja Urheiluhalleilla.

Ennen yrittäjän polulle astumista olin töissä suomalaisessa vaateyrityksessä, jossa tein ympäripyöreitä päiviä. Siellä esimiehinä oli kaksi narsistia, jotka mm. antoivat meille työntekijöille tällaisia kivoja pikku vinkkejä töistä lähtiessään: ”jos tämä homma ei ole tänään valmis, voit kotiin lähtiessäsi jättää työavaimet pöydällesi”… jne.. Töitä tuli paiskittua paljon ja ahdistus kasvoi. Työsopimukseni oli tässä firmassa (luojan kiitos) määräaikainen ja sen jälkeen jäinkin tyhjän päälle hetkeksi.

Työttömänä ehdin olemaan vain pari kuukautta, sen jälkeen aloitin pt-koulun ja päätin saman tien perustaa oman yrityksen. Mieheni oli vielä tällöin töissä yhdessä urheiluliikkeessä, mutta aloitti itsekin samaisen pt-koulun ja n. vuosi tästä oltiinkin molemmat yrittäjiä.

Starttiraha oli alkuun ainoa vakkaritulo, yhtään asiakasta ei ollut valmiina odottamassa oven takana. Tehtiin tosi paljon työtä sen eteen, että saatiin oma yritys toimimaan. Silloin ei ollut vielä kaikkein kovin buumi pt-alalla ja päästiin pistämään jalka hyvin oven väliin siinä vaiheessa. Samaan aikaan perustin blogin ja tein itsekin elämäntapamuutoksen; jokaviikonloppuinen alkoholin käyttö loppui, ruokailutavat pistettiin uusiksi ja treeni tuli arkeen mukaan.

Voi pojat miten monta erilaista ideaa me ollaankaan saatu näiden vuosien aikana ja kuinka pieni osa niistä on tuottanut tulosta tai sitä rahaa viivan päälle. Silti hyvinvointi – ja liikunta-ala on ollut meille molemmille sydämen asia. Yrittäjyys on ollut meille molemmille unelma. Unelma kasvoi ja varmistui, kun asiakkaita alkoi pikkuhiljaa tulemaan ja sana alkoi kiiriä asiakkaalta toiselle – Monna & Tuukka on hyviä pt:itä, mennäänkö mekin niiden asiakkaaksi.. 🙂

Samalla myös blogini lähti kasvuun. Yhtäkkiä sain myös haastattelupyyntöjä treenilehtiin ja kutsuja mukaan erilaisiin tapahtumiin. Verkostoituminen alkoi ja tehtiin molemmat edelleen töitä 24 / 7 ja ihan jokaisena päivänä viikosta. Asiakkaita otettiin arkena ja sunnuntaina, ihan sama! Haluttiin tehdä työtä ja saada myös elantoa. Mulla oli yksi asiakas Lahdessa asti, Tuukalla yksi Mäntsälässä. Tehtiin todella paljon sen eteen, että meidän tunnettuus hyvinvointialalla kasvoi ja samoin mun tunnettuus bloggaajana. Mä heräsin usein kuuden-seiskan aikaan ja avasin koneen heti, tein töitä koneella, kirjoitin blogia ja sitten lähdin vetämään asiakkaita. Kun tulin asiakkaiden treeneistä kotiin työt jatkui, kone meni kiinni joskus klo 22-23 aikoihin.

Kun tulin raskaaksi mietin, että teen töitä ihan loppuun asti ja niin teinkin. Pari viikkoa ennen laskettua aikaa taisin vetää vikan treenin yhdelle asiakkaalle. Varsinaista äitiyslomaa pidin n.2kk. Sen jälkeen oli otettava jo nettivalmennuksia ja blogissa yhteistöitä, jotta tuli vähän rahaa runsaan YEL:n mukaisen äitiyskorvauksen rinnalle. Tavallaan kokonaista äitiyslomaa en pitänyt ollenkaan, blogihan mulla pyöri koko ajan. Toki kirjoitin sitä vain pääosin sunnuntaisin, jotta en olis menettänyt edes niitä vähäisiä äitiystukia.

Viime vuonna Emman ollessa n.6kk ikäinen, mä päätin etten halua tehdä koko Emman lapsuutta töitä kun hullu. Mun ystävä kysyi multa, että paljonko sä tarvit tuloja niin, että pärjäät? Se oli mulle tosi avaava kysymys ja silloin päätin, että en edes yritä takoa nyt mitään miljoonia – vaan teen sen verran, että pystyn maksamaan laskut ja että rahaa on ruokaan ja joskus johonkin kivaan.

Nyt mulla on sellainen tilanne, että pystyn välillä pistämään koneen kiinni klo 16 ja olla Emman kanssa loppuillan ihan vaan vapaata aikaa. Mulla on sellainen tilanne, että pystyn pitämään kesälomaa (vaikka nytkin istun tässä kirjoittamassa tätä blogikirjoitusta) muutaman viikon. Mä päätin, että mä haluan voida tarjota Emmalle lyhyemmän tarhaviikon ja olla sen kanssa kotona edes sen perjantain (viikonlopun lisäksi).

Tää kaikki on mahdollista vuosien työn jälkeen. Mä rakastan sitä mitä teen nyt ja oon viihtynyt yrittäjän polulla aina 100% !!! En todellakaan oo kovin isotuloinen, mutta saan elantoa sen verran, että sillä tulee toimeen kivasti. Mä arvotan tällä hetkellä tärkeämmäksi sen ajan perheen kanssa kuin tosi kovan työnteon. Mun mielestä hyvän työntekijän määre ei oo se, kuka tekee 12h töitä päivässä. Miksi ylipäätään sen pitäisi olla joku tavoiteltava asia, että töitä pitää tehdä ihan pirusti ja sitten vasta voi olla jotenkin tyytyväinen itseensä työntekijänä?

Mä tein töitä ensimmäiset viisi vuotta yrittäjänä ihan hemmetisti, nautin joka hetkestä. Mutta nyt mä nautin siitä, että saan olla perheeni kanssa ja tehdä töitä vähän vähemmän. Sitä ei tiedä mitä tuo tulevaisuus, eikä sitä tiedä oonko mä ens vuonna vaikka floristi palkkatöissä tai kouluttaudun sairaanhoitajaksi kolmivuorotyöhön. Mulle tärkeintä on se, että saan tehdä työtä jota rakastan, tällä hetkellä se on just tää mitä mä teen nyt.

 

 

 

Postauksen kaikki kuvat: Petri Mast

Vaatteet: Yvette

Meikki ja hiukset: Satu Arvo