Mitä tarkoittaa brändilähettiläs?

*Sisältää mainoslinkkejä

Monet on varmasti nähneet eri somevaikuttajien kanavissa vilahtelevasta sanasta brändilähettiläs tai brand ambassador. Mitä se tarkoittaa?

Mä olen nyt ollut puoli vuotta treenivaatemerkki Yveten brändilähettiläänä. Kun Yvette pyysi mua keväällä brändilähettilääkseen, mietin ensin etten voi olla vain yhden merkin edustaja. Kuten monessa muussakin elämässäni, mun on vaikeata valita vain yhtä hyvää. 😉 Mä kuitenkin pidin jo silloin tosi paljon Yveten vaatteista; makeita, värikkäitä, erilaisia, mun näköisiä. 🙂 Siispä päätin vastata myöntävästi.

Nyt puoli vuotta on takana ja itse asiassa juuri allekirjoitettiin uusi sopimus. Haluan jatkaa Yveten lähettiläänä ja he haluavat pitää minut lähettiläänään. <3

Mitä se käytännössä on tarkoittanut viimeiset puoli vuotta ja tulevat samanmoiset tulee tarkoittamaan?

Brändilähettiläs edustaa aina vain yhtä brändiä. Tottakai brändilähettiläänä voi toimia eri aloilla samanaikaisesti; kuten vaikkapa jonkin elektroniikkavalmistajan lähettiläänä ja vaatemerkin lähettiläänä. Ne eivät tietysti kilpaile keskenään, joten ei ole estettä samanaikaisille sopimuksille. Mutta esimerkiksi treenivaatemerkkejä ei voi edustaa montaa samaan aikaan. Mä edustan nyt ylpeydellä Yvetteä ja siksipä minkään muun treenivaatemerkin tuotteita ei mun kuvissa näy.

Mulle tää brändilähettilään homma Yveten riveissä on ollut sinäänsä helppoa ja luontevaa, koska mä aidosti tykkään näistä Yveten vaatteista! Tuskin kukaan ehkä lähtiskään pitkäaikaisiin sopimuksiin jonkin brändin kanssa, jonka tuotteista ei pidä?!

Mulla on muutamia suosikkituotteita Yveteltä ja esim. mustia korkeavyötäröisiä housuja mun tulee pidettyä ihan vapaa-ajallakin. Ne on niin paksua materiaalia ja niin ihanan korkea vyötärö, että ne menee arkihousuistakin. Niitä on myös muita kuoseja ja värejä, myöskin ihania, mutta mulla just noi mustat on yhdet suosikeista! Housuista mulla on muitakin suosikkeja! 😀 Mm. nämä , nämä , nämä ja nämä (näissä postauksen kuvissakin näkyvät). Yveten urheiluliiveistä mä tykkään kovassa treenissä eniten näistä ja näistä, koska nää molemmat tukee oikeasti hyvin ja tarpeeksi myös pompuissa ja juoksuaskelia ottaessa. Näitä tykkään taas käyttää ihan vapaa-ajallakin, ne on hyvän tuntuiset ja pehmeät päällä. Näistä tuli mun uudet suosikit ulkonäkönsä vuoksi! 😉 Tosin nekin on oikeasti hyvät liivit esim. salitreeniin.

Kyselin muutamia infoja Yvette Suomelta, nää on olleet teiltä tulleita yleisimpiä kysymyksiä Yvetteen liittyen.

  1. Kiinnostaisi tietää hieman Yvette-brändin taustaa. Mistä tulee, missä valmistetaan jne.? Yvette-brändi on perustettu Kiinassa noin neljä vuotta sitten. Brändin omistaa kiinalainen pariskunta, jotka ovat olleet tekstiilibisneksessä mukana noin 23 vuotta. Heillä on tällä hetkellä kolme omaa tehdasta Etelä-Kiinassa ja pääkonttori Nangingissa. Työntekijöitä yhteensä noin 300 . Laadukkaat tekniset ja hengittävät materiaalit ostetaan  mm. Italiasta, Taiwanista, Koreasta. Tuotteiden valmistus tapahtuu Kiinassa.
  2. Milloin Yvette tuli Suomeen ja miksi juuri tämä brändi kiinnosti tuoda Suomeen? Yvette Finland Oy perustettiin marraskuussa 2016. Brändin tulo Suomeen johtui siitä, että omistajapariskunta on tehnyt yhteistyötä suomalaisten isojen yritysten kuten L-Fashion Group ja Nanso Groupin kanssa aiempina vuosina.
  3. Miten kokoluokitus menee, onko pienempää vai isompaa kuin yleensä? Periaatteessa aika normaalit koot , mutta joissakin tuotteissa saattaa olla niukka mitoitus. Tämä on yleensä ilmoitettu verkkokaupassa.
  4. Miten hyvin liiveissä koot pitää paikkansa? Uskaltaako ostaa sen mukaan mitä koko normaalistikin käyttää? Löytyykö jostain joku koko-opas ja voiko liivejä palauttaa? Koko-opas löytyy verkkokaupasta, mutta sovitus on aina varmin tapa löytää parhaiten tukevat liivit oikealla koolla. Liiveillä on palautusoikeus 14 päivää, kun ostaa verkkokaupasta.

Näiden ihanien vaatteiden parissa tuun siis näyttäytymään seuraavat puoli vuotta lisää! 🙂 Se on ilo ja kunnia! Saan myös aina aika ajoin alekoodin teille mun seuraajille ja nyt sellainen olis taas tarjolla! 🙂 Koodilla MONNA20 saatte siis -20% alennusta kaikista Yveten normaalihintaisista tuotteista! Sinne on tullut nyt paljon uutuuksia! Kandee käydä tutustumassa! 😉 TÄSTÄ pääset suoraan Yveten sivuille.

***

Miksi luotan vain yhteen?

*Sisältää mainoslinkkejä

Mä oon aina ollut huono valitsemaan kahden hyvän väliltä. Jos vaihtoehtoja on vielä enemmän, on päätös vielä hankalampi. Toki jossain asioissa on helppo valita vain yksi, kuten vaikkapa aviomies! 😉 Mutta vähän ehkä ”pienemmissä” jutuissa vaaka heiluu helposti puolelta toiselle ja kaikki mahdolliset olis kiva valita.

Multa on ennenkin kysytty lähtisinkö edustamaan jotain tiettyä urheiluvaatemerkkiä. Niin, että mun päällä somessa, blogin treenikuvissa jne sais näkyä vain yhden brändin tuotteita. Mä oon luottanut aina vahvasti viiteen merkkiin: Yvette, Biancaneve, Lorna Jane, 2XU ja Röhnisch. Toki muitakin merkkejä kaapista löytyy, mutta nää viis on ollut mun kropalle aina ne parhaat.

Tasan vuosi sitten tutustuin Yvetteen. Merkki rantautui Suomeen ja pääsin heti tutustumaan brändiin. Ihanat, pirteät värit ja makeet erilaiset leikkaukset leggareiden lahkeissa ja monenlaisten yläosien kirjo ihastutti samantien. Tän kuluneen vuoden aikana oottekin nähneet mun päällä lukuisia Yveten vaatteita ja mm. ”Monna-housuiksikin” lanseeratut Rainbow-leggarit on myyty moneen kertaan loppuun ja tilattu aina uusia satseja varastoon.

Mun on ollut siis vaikea valita vain yhtä, kun on kyse treenivaatteista. 😉 Mutta koska tykkään ihan super paljon Yveten vaatteista ja heillä on runsas valikoima erilaisia tuotteita, päätin hypätä brändilähettilään saappaisiin ensimmäistä kertaa, kun sellainen mahdollisuus mulle tarjottiin!

Ylpeydellä kerron siis, että toimin Yveten brändilähettiläänä seuraavat puoli vuotta! ❤ Miksi uskalsin valita vain yhden ja luottaa tällä haavaa vain yhteen? Koska Yveteltä löytyy kattava, todella laaja mallisto. Mallistoon tulee myös paljon uutuuksia jatkuvasti. Yveten vaatteet on laadukkaita! Esimerkiksi Rainbow-leggareita oon käyttänyt melkein vuoden ja ne on edelleen kuin uudet. Ei kutistu eikä haalistu pesussa.

Tykkään myös siitä, että Yveteltä löytyy värejä ja kuoseja! Niin housuista, topeista kuin urheiluliiveistäkin!

Tuotepuolen lisäksi mun mielestä on ihana tehdä pidempiaikaista yhteistyötä perheyrityksen kanssa. Suomessa Yvetestä vastaa vain muutama nainen. ❤ Voisin tehdä teille jonkinlaisen koosteen Yvetestä. Kertokaahan mitä haluatte tietää? 

Yveten monipuolista valikoimaa pääsee tutkimaan osoitteesta: www.yvette.fi  Muistakaa, että koodilla MONNA20 saatte -20% alea normaalihintaisista tuotteista! ❤

Mun päällä näissä isoissa kuvissa on Mesh Bomber takki ja urheiluliivit on Tropical Holiday, jalassa mulla on Free Time housut. Noista housuista on tullut mun jokapäiväiset lempparit ja nää liivit on ehdottomat suosikit – super hyvä tuki ja muutenkin mun lemppariliivit just nyt!

***

Tällaisia uutisia tällä kertaa! 🙂

Ps. Lue myös meiän perheen uudesta menopelistä! 😉