Miks muiden muttei meidän?

Vertailu lasten kehityksen kanssa on mun mielestä vähän hölmöä. Jokainen lapsi on yksilö, joku toinen oppii kävelemään 9kk -ikäisenä, joku toinen 1,5-vuotiaana. Joku oppii laulamaan ennen puhumista ja joku juttelee kolmisanaisia lauseita jo puoltoista vuotiaana.

Se on hassua, että tän tiedostaa ja silti miettii joskus miks muiden muttei meidän? Tiedättekö? Esimerkiksi mä oon miettinyt, että miks Emma ei sano äiti eikä isä, mutta tosi monen muun lapsi osaa sanoa nää sanat. Meillä lauletaan vaan i-ha-haa, i-ha-haa… ja sanotaan tiukkoja anna-käskyjä! 😀 Toki tulee myös muutamia muita sanoja, mutta kun kysytään Emmalta, että miten sanot ÄI-TI, ni se vastaa aina KAAK-KA! 😀

Emmalla motorinen kehitys on ollut sellaista, kun ”oppikirjoissa”. Puolen vuoden iässä alkoi ryömiminen, siitä seuras konttaaminen jne.. Vuoden iässä ensiaskeleet ja siitä pikkuhiljaa juoksun pariin. Mutta puheen kanssa oon joskus miettinyt, että vitsi miten toikin jo osaa sanoa vaikka mitä, mutta Emma ei. Se on ihan hölmöä! Tiedän, mutta silti sitä tulee ajatelleeks.

Nää ajatukset ei varmaan lopu tähän vaiheeseen, sitten tulee koulu ja jonkun toisen lapsi oppii englannin nopeemmin kuin toinen ja joku toinen on parempi liikunnassa kuin toinen. Väkisinkin sitä varmaan tulee tällaisia pohdittua, kun oma lapsi kasvaa ja kehittyy just siihen omaan tahtiinsa ja kun ohjeita ja ”keskiarvoja” kerrotaan myös mm. neuvoloissa.

Mun eräälle ystävälle oli sanottu hänen lapsensa 1,5v-neuvolassa, että kyllä tuon ikäisen pitäisi mennä klo 19 nukkumaan ja nukahtaa yksin. Meille taas sanottiin 1,5v-neuvolakäynnillä, että joku lapsi tarvii vanhemman lähelleen nukahtaakseen vielä kolmivuotiaana ja perheillä on omat rytminsä. Ei tietysti sillä, että pikkulapsen olis syytä valvoa puoleen yöhön, mutta varmasti jossain perheessä mennään nukkumaan 20.30 ja jossain 19.00.

Vaikka näihin vertailuihin tulee välillä sorruttua, niin tiedän kuitenkin ettei niihin olis mitään tarvetta tai syytä. Mun mielestä on ihanaa, kun Emma ymmärtää niin hyvin puhetta. Tällä hetkellä tuntuu, että sanoi tai kysyi häneltä mitä tahansa, hän ymmärtää. Lisää sanoja tulee koko ajan ja varmasti myös ne äiti ja iskä sieltä jossain välissä tulee. 😀 Haha!

***

Miten päiväkodin vaihto on sujunut?

Kirjoitin muutamia viikkoja sitten postauksen siitä, että Emma sai päiväkotipaikan tästä meiän kodin läheltä. Silloin jännitti ja mietitytti miten vaihto onnistuu – jopa pelotti tuleeko koko ruljanssi alkamaan alusta. Kuten oon kertonut, Emmalla ei päiväkodin aloitus ollut helpoimmasta päästä. Oli kahden viikon syömälakko päiväkodissa ja joka kerta jäätiin itkun kera.

Kun Emma just oli tottunut entiseen päiväkotiin ja ruokakin oli alkanut maistumaan, tuli meille postia uudesta päiväkotipaikasta. Arvottiin jonkun aikaa, että mitä tehdään. Kävin tutustumassa uuteen päiväkotiin, joka tosiaan sijaitsee meiltä kotoa alle 5min kävelymatkan päässä. Päiväkoti kokonaisuudessaan oli isompi, mutta pikkuisten ryhmä vain se 12 lasta ja kolme hoitajaa.

Loppujen lopuks sitten järki voitti tunteet ja päätettiin yhteistuumin Tuukan kanssa, että on paljon helpompi tehdä se muutos nyt kuin syksyllä. Tässä vaiheessa Emma ei ollut ehtinyt vielä tottua silloiseen päiväkotiin kuin vajaa pari kuukautta, vaihto olisi siis ehkä helpompi nyt kuin vasta syksyllä, kun pikkuinen olis ehtinyt olla siellä jo puoli vuotta.

Nykyisestä päiväkodista tuli Emman ryhmän vastaava, aivan ihana ja lempeä nainen meille kylään uutta aloitusta edeltävällä viikolla. Tässä uudessa päiväkodissa on siis tapana aina ottaa ensitutustuminen ja kontakti lapsiin lasten kotona, turvallisessa ympäristössä. Ihana juttu! Huhtikuun puolivälissä alkoi sitten tutustumisviikko uuteen, viikko meni hyvin ja ekan kerran jätin Emman kokeilemaan ”yksin” olemista tarhassa kauppareissun ajaksi. Ei ensimmäistäkään kyyneltä, sinne hän jäi tököttämään muina tyttöinä.

En tiedä oliko sillä kotikäynnillä, tutustumisviikolla (joka tosin tehtiin jo ekassa tarhassakin) vai millä isoin vaikutus, mutta tää nykyinen päiväkoti on ollut aivan lottovoitto! Emma on syönyt siellä joka päivä, nukkunut hyvät päikkärit ja puuhannut omiaan ja leikkinyt muiden lasten kanssa. Kertaakaan ei oo jäänyt itkun kanssa, vaan joka kerta tyynen rauhallisesti jonkun hoitajan syliin.

Joku teistä lukijoistani epäili, että vaihto tulee olemaan helppo, koska Emma on jo ymmärtänyt päiväkodin tarkoituksen. Nyt vaan vaihtuisi rakennus ja hoitajat ja leikkikaverit. 🙂 No, näin se tosiaan meni. Ihan kuin Emma olis tosiaankin ymmärtänyt, että muutaman kerran viikossa käydään päiväkodissa ja sitten iskä tai äiti tulee aina hakemaan kotiin.

Voin kertoa, että olo on niin huojentunut!! Edellisessä päiväkodissa ei ollut mitään vikaa, päinvaistoin. Ainoa ”miinus” siinä oli etäisyys meiän kotiin – 15km. Nyt viedään Emma aamulla kävellen päiväkotiin ja iltapäivällä kun haetaan, kestää kotimatka sen 5min. 🙂 Tuntuu, että iso kivi on vierähtänyt sydämeltä.

Keskiviikkona päiväkodilla oli äitienpäiväkahvit ja yllätyksenä kahvien jälkeen meille äideille jaettiin maailman hienoimmat äitienpäiväkortit!! Sydän suli ja mun mielestä tää kortti on ihanin lahja mitä oon saanut!!

Emma on näyttänyt päiväkodissa jo omat metkunsa ja ilostuttanut hoitajia mm. tarttumalla rikkaharjaan ja lapioon, sekä työntämällä likaisten astioiden kärryt keittiöön. 😀 Myös Emman oma tahto ja päättäväisyys on tullut ilmi jo tarhassakin. Joka kerta kun oon hakenut Emmaa päiväkodin pihalta hiekkalaatikolta kotiin, on Emma sanonut ei, kun oon kysynyt lähdetäänkö kotiin. <3

***