Yhdeksän kuukautta vanha!

Minä olen nyt yhdeksän kuukautta vanha. Olen ollut tässä maailmassa yhtä kauan, kun olin äidin mahassa. Tavallaanhan minä olen ollut olemassa siis jo 18 kuukautta, vaikkakin tässä mahan ulkopuolisessa maailmassa vasta puolet siitä ajasta.

Joka päivä on minulle kyllä ihan uusi seikkailu ja opin kaikenlaista kivaa koko ajan. Tykkään tällä hetkellä seistä tukea vasten ja kävellä tuen kanssa. Kuten vaikkapa kävelykärryn kanssa tepastelemisen olen nyt oppinut. Äitin tai iskän ei tarvi enää pitää minua selästä kiinni, vaan saan mennä ihan itse. Olen oppinut, että on hyvä pitää kieli mukana näissä kävelyhommissa. Sujuu jollain tapaa paremmin tuo kävely, kun vääntää kieltä ulos suusta.

Iskä leikkasi multa eilen otsatukan pois. Oon kyllä vähän sitä mieltä, että seuraava kampaamokäynti varataan jollekin muulle, jollekin oikeelle kampaajalle. Mutta ihan kivat näistä nyt kuitenkin tuli, eipäainakaan oo hiukset koko ajan silmillä kun touhuan.

Äiti osti minulle sellaisen hirveän ison puuhäkkyrän. Siellä olen nyt päivittäin käynyt aina jonkun aikaa leikkimässä. Se on aika hauska paikka! Kaikki leluni on siellä ja saan viskoa niitä siellä ihan mielinmäärin! Niin ja sitä vasten on kanssa tosi kiva kiivetä, seisoskella tai tanssia. Jos äiti tai iskä laittaa jotain musiikkia telkkarista, niin sitten minä tanssin. Kaikkein eniten tykkään sellaisesta koira-laulusta, jossa on siinä videolla saman näköisiä koiria kuin se meidän Gere.

Minulla on jo seitsemän hammasta. Äiti sanoi, että kun neljä hammasta on puhjennut ylös ja kaksi alas, niin sitten kuulemma yleensä tulee tauko. Mutta minä kyllä meinasin puskea nämä kaikki nyt kerralla. Pääseepähän siitäkin vaivasta sitten. Viime viikolla putkahti alas kolmas ja äiti on vähän sitä mieltä, että sinne on näkyvissä jo neljäskin. Hitto vieköön! Hoidetaan nyt homma kerralla purkkiin, pääsenpähän sitten oikein vielä pikkaisen kovempaa puremaan äitiä tai iskää sormesta.

Äiti on yrittänyt alkaa opettamaan minulle jo jotain sellaisia asioita, joita saa tehdä ja ei saa tehdä. Kuten vaikkapa en saa repiä valokuvakehyksiä lattialle tai kiskoa äitiä niin kovaa hiuksista, että sitä sattuu. Mutta minua kyllä lähinnä tällä hetkellä naurattaa jos äiti yrittää olla tuimana. Muutenkin minun mielestä on kiva vähän jekuttaa äitiä ja iskää. Saatan antaa tutin heille, jos he pyytävät, mutta ihan viime hetkellä nappaankin sen takaisin päin. Se naurattaa!

Tykkään ihan älyttömän paljon koirista! Siis kaikista ja kaikkialla! Meidän omat koirat Gere ja Pimu on tietysti ihan parhaat, mutta aina kadulla jos nään koiran, niin vilkutan sille ja vähän juttelenkin. Kaupassakin yhtenä päivänä löysin koiria, ne oli jossain ihmeellisissä pahvipaketeissa ja tölkeissä. Yritin niillekin vilkuttaa, mutta äiti sanoi ettei ne ole oikeita koiria. Tai että ne on vaan jotain kuvia. No minusta ne näytti ihan samalta kuin oikea koira.

Syömishommat minulla menee vieläkin vähän niin ja näin. Tai äidin mielestä menee. Itse olen kyllä oikein tyytyväinen siihen maitoon ja muutamiin muihin juttuihin. Äiti lupasi niistä teille kertoa siellä sen instagramissa tänään maanantaina. Että kattokaa sinne, jos haluatte kuulla lisää minun syömishommista. 😀 Enpä kyllä tajua miksi minun syömiseni jotain kiinnostaa. Mutta hauskaahan se on, jos kiinnostaa!

Tänään minulla onkin ensimmäinen virallinen mummulapäivä! Äitillä alkaa työt ja minä menen mummulleni Käpylään. Siellä on kiva riehua! Vedän kyllä mummua ihan sata kertaa taas hiuksista ja sitten käkätän päälle.

Kivaa viikkoa kaikille! Ja varsinkin teille kaikille pienille tyypeille, niin kuin minä!

  • Emma <3

Viikon parhaat asiat!

Höpöttelin eilen Instagramin MyStoryyn kiitollisuuden aiheista. Joskus aiemmin puhuin kiitollisuudesta paljonkin blogissani, edelleen mietin samoja asioita. Mutta en ehkä ihan päivittäin tai edes viikottain. Se on hölmöä, koska kun pysähtyy pariksi minuutiksi miettimään, huomaa taas kuinka ihanasti moni (suurin osa) asioista on!

Tällä hetkellä parhaita asioita, kiitollisuuden aiheita on:

  1. Leikkikehä! Ostin meidän riehurollelle älyttömän ison leikkikehän Tori.fi:stä. Se on ollut ihan huippu! Se on niin iso, että Emma mahtuu siellä konttaamaan edes takaisin ja nousemaan ylös ja alas ja vaikka mitä. Parasta on, että Emma viihtyy siellä ja näkee koirat ja meidät kehästään. Ja parasta on, että itse ei tarvi olla ihan joka sekunti silmät selässä katsomassa tyllerön perään, kun hän on milloin vetämässä Gereä korvasta, lähestymässä Pimua liian nopeasti, nousemassa tv-tasolle ja vetämässä tv:tä alaspäin, repimässä roskapussia eteisessä, konttaamassa kylpyhuoneeseen jne..
  2. CitySurvivors! On ihan älyttömän hyvä fiilis siitä, kun sähköpostiin kilahtelee päivittäin uusia osallistumisia. Se, että me (90% Tuukka) on onnistuttu kehittelemään näin kiinnostava kilpailu! Odotan ihan innolla syyskuuta, kun kilpailut käydään! Helsingissä jo toistamiseen, mutta aiempaa vielä siistimpänä! Odotan niin sitä, kun kilpailijat tulevat näkemään mitä kaikkea huikeeta heidän päänmenokseen on tiedossa. 😉
  3. Hormonihirviön katoaminen! Lopetin minipillerit vajaa pari kuukautta sitten. Ei, älkää nyt innostuko siellä. En sen vuoksi, että nyt Emmalle heti perään pikkusisar. Vaan sen vuoksi, että huomasin olevani ihan eri ihminen niiden vuoksi. Naama oli turvonnut, koko kroppa oli. Mutta pahimpana oli omat mielialavaihtelut. Kun luin, että minipillerit aiheuttavat monille suuriakin mielialavaihteluita, jätin ne pois. Nyt huomaan, että pahimmat hormonihirviön höyryt alkaa olla takanapäin! 🙂 Ihanaa!!
  4. Emman syöminen! Tuskailin ja ihan oikeasti stressasin jo kovasti, kun itsepäinen tyttömme päätti ettei enää syö mitään kiinteää. Ainoa mikä kelpasi oli maito ja maissinaksut. Olin kuullut ja lukenut, että hampaat saattavat tehdä tämän, mutta silti jotenkin ahdisti. Emmalla puhkesi neljä ylähammasta kuukauden sisällä ja vielä tässä pari päivää sitten huomattiin kolmannen alahampaankin puhjenneen. Ei ihme, että suussa on tuntunut pahalta. MUTTA NYT!! Vajaan viikon ajan hän on syönyt taas suurella ruokahalulla soseita, sormiruokaa, puuroa ja melkeinpä kaikkea mitä ollaan hänelle tarjottu. Ihan kuin olisi suuri kivi tipahtanut sydämeltä.
  5. Oma kroppa – oma minä! Se, että vihdoin oma kroppa alkaa pikkuhiljaa tuntumaan omalta. Se, että keskivartalon hallinta alkaa paranemaan ja ryhti suoristumaan. Se, että pääsee treenaamaan säännöllisesti ja liikuttamaan sitä kroppaa! Se, että minä olen minä – en ”vain” äiti.

Tietysti yksi isoin ja joka päivä tärkein kiitollisuuden aihe on Emma. Enkä sano tätä vain jotenkin nostaakseni äitiyttäni ja rakkauttani Emmaa kohtaan korokkeelle, vaan siksi koska tunnen niin. Joka päivä haluan ottaa hänet monta kertaa syliin ja pussata sata pusua pitkin pehmeitä poskia ja niskaa ja vatsaa. Haluaisin jotenkin kertoa hänelle sen, että kuinka paljon rakastan. Luin jostain jokin aika sitten, että n.10kk synnytyksestä äidit alkavat tuntemaan jonkinlaista eroahdistusta vauvasta. Että silloin nousee vahvasti pintaan haikeat tunteet siitä, että pieni vauva onkin jo kohta vuoden. Monet lopettavat tässä kohden imetyksen ja se on iso askel. Vauva ei ole enää riippuvainen äidistä ravinnon vuoksi. Muutenkin vauvat itsenäistyvät ja alkavat koko ajan tutkimaan elämää ja maailmaa avarammin ja rohkeammin. Ihan koko ajan ei tarvitse äidin olla vieressä, siis vauvan – pian taaperon mielestä. 😉

Eilen illalla ennen nukahtamista mietin sitä, että miten ikinä voin suojella Emmaa kaikelta pahalta. Enhän tietysti pysty siihen, eihän kukaan vanhempi niin voi. Mutta varmasti suurin osa haluaisi. Suojella omaa lastaan kaikelta maailman pahuudelta. Olla koko ajan vieressä turvaamassa jokainen askel. Ettei kukaan satuttaisi omaa pientä rakasta, ei henkisesti eikä fyysisesti. En oikein pystynyt edes ajattelemaan tätä asiaa loppuun, koska rintaa alkoi puristamaan. Tuli sellainen olo, että miksi en pysty olemaan oman tyttäreni turvana ihan koko ajan, aina! Huh. En nytkään pysty ajattelemaan tai kirjoittamaan, koska se tuntuu niin pahalta. Vaikka tiedän, että sehän on fakta. Eihän kukaan äiti kulje tuolla pitkin kyliä oman lapsensa kanssa siihen asti kun hän on 18-vuotias. Tai 35-vuotias.

***

Mistä sinä olet kiitollinen juuri tänään? Tai tällä viikolla?

 

Pst. Lue myös: Tämä mamma kuntoon!