Meistä tulee espoolaisia!!

Hahaa!! Vitsi miten siistiä! Nyt on paperit allekirjoitettuna ja tammikuun lopussa muutetaan uuteen asuntoon! Rivitalo eteläisessä Espoossa – 4huonetta + keittiö + sauna. En kestä!! 😀

Nyt se on sitten tosiaankin varmistunut! Ihan hassua ja kutkuttavaa!! Olen koko ikäni asunut Helsingissä ja olenkin paljasjalkainen helsinkiläinen kolmannessa polvessa. 🙂 Mutta nyt meistä tulee espoolaisia! Ihan kuin sillä nyt olisi jotain väliä, mutta silti se tuntuu kuitenkin ihan isolta asialta.

Mahtavinta tässä on se, että saamme ison kodin. Kodin, jossa on sauna, oma terassi, työhuone, Emman huone, meidän makkari, olohuone ja keittiö. Valoisa koti rauhallisella alueella. Vitsit sentään!! Vaikka odotankin joulua, niin ehkä silti voisin tänä vuonna toivoa josko olisikin jo ensi vuosi! 😉

Meitä ei haittaa, että uusi kotimme on paljon kauempana Helsingin keskustasta kuin olemme ikinä kumpikaan asuneet. Sieltä kulkee juna ja ehkä vielä joskus aika lähelle tulee metrokin. Niin ja onhan meillä edelleen auto ja bussikin menee ihan meidän talon vierestä.

Ajattelen niin, että kulkeehan ihmiset Helsinkiin töihin Vihdistä ja Porvoosta ja Lahdestakin asti. 😉 Meillä työmatkaan menee julkisilla puoli tuntia ja omalla autolla saman verran, paitsi ruuhka-aikana voi Länsiväylä vähän tökkiä. Onneksi meidän ei ole pakko kulkea päivittäin ruuhka-aikaan.

Meillä tulee olemaan luonto lähellä, hyvät ulkoilumaastot koirien kanssa. Päiväkoti löytyy myös läheltä. Emman olisi tarkoitus aloittaa päiväkoti sitten ensi keväänä, jos hyvin käy – alkukeväästä. Vaikka se kyllä meitä äitiä ja iskää vähän jo jännittääkin. Siis se, että pikkuinen mene ihan yksinään päiväkotiin. 😀

Odotan kyllä niin älyttömän paljon muuttoa ja sitä, että pääsemme asettumaan meidän uuteen kotiin. Mulla on vahva tunne siitä, että tämä koti tulee olemaan meille ”the” koti.

 

 

 

Lue myös: Suuri suositus: Fuerteventura