Kaikki kolme lasta.

Meidän perheessä on kolme lasta. Yksi ihmislapsi ja kaksi koiralasta.

Gere, meidän esikoispoika tuli meille vuonna 2013. Pimu, tuli meille vuonna 2015 ja sitten syntyi rakas pieni tyttömme Emma vuonna 2016. Kerronkin teille nyt pienen tarinan kaikista ja siitä miten rakkaus kaikkia kohtaan on olemassa.

Gere – opaskoiran pentu

Me haimme opaskoirakoululle kasvatusperheeksi alkuvuodesta 2013. Tuukka oli lukenut netistä, että opaskoirakoulu kaipaa kasvatusperheitä labradorinnoutajille pentuvuodeksi. Ajatus kuulosti kivalta. Voisimme tehdä hyväntekeväisyyttä ja samalla saisimme vuodeksi koiran.

Kahdeksan viikon ikäisenä pieni musta pallero, Gere haettiin kotiin. Gere oli valloittava! Mennä tohelsi ympäri kotiamme, pissasi pitkään kuin tyttökoirat ja rakasti jo pennusta asti lunta. Ja ruokaa. Gere hurmasi meidät ihan satasella. Aloimme pelkäämään sitä, että miten meidän käy jos Gere läpäisee opaskoiratestit ja lähtee meiltä pois. Tiedettiin toki alusta asti, että tämä on ns. ”tarkoitus”, mutta emme todellakaan tienneet kuinka kovasti tullaan rakastamaan Gereä.

Sitten kävi kuitenkin niin, että Gere oli sellainen tohelo ja energiapakkaus opaskoiratesteissä ettei se läpäissyt niitä. Saimme Geren takaisin testeistä, mutta tulevaisuus oli silti vielä auki. Gere lähetettäisiin tullikoiratesteihin. Sydän syrjällään jännitettiin miten testeissä käy, mutta tohelo ei jaksanut sielläkään keskittyä. 😀 Saimme Gerestä oman koiran.

Pimu – ystävän koirien vahinkolapsi

Sitten tuli Pimu! Meidän ystävämme koirat oli tehneet vahingossa pentuja ja sieltä tuli maailmaan kuusi söpöä pientä koiraa. Kävimme katsomassa koiria ja ihastuttiin samantien. Halusimme antaa Pimulle kodin.

Jännitettiin, että mitähän se Gere oikein sanoo Pimusta. Jääkö pieni koiranpentu Geren alle ja ymmärtääkö meidän tohelopoika yhtään omaa kokoaan Pimun rinnalla. Gere oli aivan hämmästyksissään, mutta nopeasti heistä tuli ylimmät ystävät. Pimu juoksi Gereä pakoon ympäri kotia ja sujahti välillä sohvankin alle piiloon. Sinne Gere ei mahtunut. 😀

Pimu oli pienestä pitäen tomera tyttö. Hän näpäytti Gereä jos Gere yritti tulla syömään Pimun ruokia tai ottamaan Pimun leluja. Pimu sai Gerestä kovasti turvaa ja ihan ensimmäisistä päivistä lähtien Pimu hakeutui aina Geren päälle nukkumaan. Tekee sitä edelleen. <3

Pimusta tuli mun lellikki. Gere on aina ollut enemmän ”iskän poika” ja Pimusta tuli mun tyttö. Hellin ja lellin Pimua pienestä asti. Pidin sitä kovilla pakkasilla toppatakin sisällä ja Pimu nukkui tyynylläni pitkään. Pimu on edelleen hyvin läheisyydenkaipuinen. Hakeutuu aina tosi lähelle nukkumaan.

Emma – maailman rakkain tyttö

Sitten meidän perheeseen saapui Emma. Maailman rakkain tyttö!! Vaikka koirat olikin jo ennen Emmaa aivan todella rakkaita, rakkaus Emmaa kohtaan oli kuitenkin jotain hurjasti suurempaa. Ei sitä oikeastaan osannut edes aavistaa tai ajatella, miten paljon omaa lasta voi rakastaa.

Emma on vienyt mun sydämeni. Emma on vienyt rakkauden määrän ihan omalle tasolle. <3

Mutta onko sitten rakkaus koiria kohtaan muuttunut Emman myötä?

Ei se ole muuttunut. Rakastan edelleenkin Pimua ja Gereä ihan tosi paljon. Silti kuitenkin mun aika koirille on vähentynyt. Koirat on enemmän Tuukan vastuulla, se on mennyt jotenkin luonnollisesti niin. Emma on mun vastuulla vähän enempi ja siten oma aika koiria kohtaan on vähentynyt.

Kyllä mun mielestä on edelleen ihana välillä käydä koirien kanssa ulkona ja iltaisin kun Emma jo nukkuu, rapsutella Pimua ja Gereä. Rehellisesti sanottuna on ollut jopa huono omatunto siitä, että tämän vauvavuoden aikana en niin paljon kuin ennen ole ehtinyt olla koirien kanssa. Mutta luulen, että se tulee muuttumaan nyt kun Emma kasvaa. 🙂

Meillä on mun mielestä tosi hyvä ja toimiva kombo! 🙂 Emma tykkää todella paljon koirista ja koirat Emmasta. Gere antaa Emman ratsastaa ja vetää hännästä. Pimu pesee ja pussailee Emmaa ja on heti tarkkana, jos Emman huoneesta kuuluu iltaisin ähinää. <3

Me pidetään huolta kaikista kolmesta. On ihanaa, kun on just nää kaikki kolme rakasta lasta. 😉

Asia, joka saa pulssin koholle!

”Oho, kyllä se yleensä on totellu.” Näillä sanoilla tuli sunnuntaina eräs mies rööki huulessa löysin askelin ottamaan vapaana juosseen koiransa kiinni Tuukan ja meidän koirien nenän edestä murisemasta ja hampaita näyttämästä.

Niinpä!!

Yksi asia, joka minua suututtaa ihan järjettömästi on se, kun koiria pidetään vapaana kaupungissa!! Ei tämä meidän rekku kellekään pahaa tee tai juurikin, että kyllä tämä meidän vuffe on yleensä totellut. Mutta eipä tarvita kuin se yksi kerta, jolloin sen oman rakkaan turren tottelevaisuus joutuu koetukselle, kun jotain liian mielenkiintoista (toinen koira) ilmestyy näkökenttään.

Mieheni oli meidän koiriemme kanssa sunnuntaina kävelyllä Keskuspuistossa, keskellä kirkasta päivää ja keskellä paljon käytettyjä lenkkiteitä. Ihmisiä paljon liikkeellä, pyöriä, lapsia ja koiranulkoiluttajia. Sitten jostain ihan viereen juoksee isokokoinen koira, joka alkaa vihaisesti haukkumaan meidän koirille. Omistaja vetää röökiä pitkän matkan päässä, seisoo paikallaan ja laiskasti kutsuu koiraansa takaisin. No eipä koira reagoi mitenkään, vaan jatkaa räksyttämistä meidän koirille. Tilanne alkaa mennä jo hieman epämiellyttäväksi, sillä meidän koirat alkavat hermostua ja puolustaa itseään. Pari sekuntia ennen kuin koira olisi ehkä hyökännyt meidän koirien kimppuun, saa tämä mies löntystettyä paikalle ja otettua koiran pannasta kiinni. Ainoa asia, mitä hän miehelleni sanoo on: Oho, kyllä se yleensä on totellut.

Suututtaa ihan älyttömästi se, että ihmiset eivät välillä näe tässä koira-asiassa omaa nenäänsä tai sitä oman vuffen nenää pidemmälle. Vaikka se oma koira olisi kuinka kiltti ja ihana ja maailman tottelevaisin, voi tulla vastaan tilanne, jossa pasmat menee sekaisin. Tai entäs jos tällainen kiltti ja ihana koira sitten vapaana juokseekin jonkun aggressiivisen koiran luokse, joka on pannassa kiinni?

Mm. Saksassa on käytössä koira-ajokortti. Tällaista on mietitty myös Suomeen, mutta se ehdotus ei ole mennyt läpi. Eläinsuojeluyhdistys on ehdottanut, että Suomessa yli 15kg:n kokoisten koirien omistajat joutuisivat suorittamaan koira-ajokortin. Mielestäni tämä olisi erittäin hyvä asia!

Valitettavasti itselläni on huonosti kasvatetuista koirista omakohtaista kokemusta. Kun koiraa ei osata kouluttaa tai kasvattaa kunnolla, se käyttäytyy yllättävästi. Minulta on haukattu sormenpää irti koirapuistossa. Jos koira voi hyvin, se ei hyökkää toisen koiran eikä ihmisen kimppuun. Jos koira taasen on aggressiivinen tai vähän sekoboltsi luonne, ei sitä tulisi viedä koirapuistoon tai pitää vapaana kaupungissa.

Itselläni nousee joka kerta syke miljoonaan, kun näen vapaana juoksevan koiran. Pelkään samaan aikaan, että se tulee ja hyökkää meidän koiriemme kimppuun ja samaan aikaan olen niin vihainen, että tekisi mieli marssia näiden koirien omistajien luokse ja huutaa pää punaisena pari valittua sanaa.

Meille koirat on niin tärkeitä ja rakkaita, että en kyllä tiedä mitä tekisin jos joku koira yrittäisi hyökätä niiden kimppuun. 🙁 Varmasti puolustaisin omia koiriani ja saisin siinä sitten itse pataan. Kuten kävi silloin sormeni kanssa.. :/

Suututtaa se, kuinka koiria kohdellaan. Meidänkin naapurissa asuu kaksi koiraa, joita ei ole kasvatettu yhtään. Koirat ovat hyökänneet rappukäytävässämme yhden ihmisen kimppuun ja lastenvaunuihin. Näistä koirista toinen on hyökännyt läheisessä koirapuistossa pienen koiran kimppuun. Nämä koirat tappelevat jatkuvasti keskenään. Se kuuluu meille sisään ja on todella karmean kuuloista. Paikalle on soitettu poliisit, isännöitsijälle on tehty monta ilmoitusta ja myös eläinsuojeluun on tehty ilmoitus. Silti koirat saavat riehua mielivaltaisesti talossamme ja pitää pelossa muita talon asukkaita. Selvää on, että tällaisessa tapauksessa nämä koirat ei itsekään voi hyvin. Mutta mitään ei voi tehdä. 🙁

***

Pirulaude, että välillä ihmetyttää ihmisten käytös! 🙁