Tulppa kurkussa.

Nyt kirjoitan teille jotain todella henkilökohtaista.

Lauantaina istuin ystäväni edessä penkillä. Hän pyysi minua laittamaan kaksi penkkiä erilleen toisistaan, sellaisen matkan päähän joka kuvaa sitä eroa miltä niiden penkkien päällä istuminen tuntuu. Toinen penkki oli se, missä minulla oli paha olla. Siinä penkissä olin se, joka olen nyt bloggaajana. Toisessa penkissä olin minä muutama vuosi takaperin. Rinta rottingilla, intoa puhkuen ja maailma täynnä uusia ideoita. Siinä penkissä istuin menestyvänä bloggaajana.

Ystäväni pyysi minua laittamaan silmät kiinni ja kuvailemaan sitä tunnetta mikä minulla on nyt. Hän kysyi onko minulla fyysisesti jokin kohta, jossa tuntuu painetta tai jotain muuta tunnetta. Tarkastelin kroppaani ja tunsin valtavan paineen rinnan ja kaulan kohdalla. Ystäväni kysyi, miltä tämä tunne näyttää. Sanoin, että tulpalta. Isolta mustalta tulpalta.

Minun piti nostaa tulppa pois rinnastani ja kurkustani, se oli vaikeaa. Se ei meinannut irrota. Kun sain sen irti lähes kokonaan, ystäväni kysyi miltä se tulppa näyttää nyt siinä edessäsi. Aloin itkeä. Se näytti isolta. Kamalalta. Tunteet ryöpsähtivät sisältäni ja itkulle ei tullut loppua. Ystäväni kysyi mikä se on, miksi se on ollut sisälläsi ja osaatko sanoa koska se on sinne tullut.

Osasin. Se tuli sinne tammikuussa. Rakensin itselleni suojan. Olin niin rikki ja hajalla siitä paskamyrskystä ja niistä kamalista haukuista joita tuoreena äitinä sain. Muistan edelleen sen hetken, kun istuin sängyllä ja itkin. Äitini oli meillä silloin ja sanoin etten voi enää kirjoittaa blogia. En pysty. En uskalla. Olin poljettu niin alas, että se tuntui aivan kamalalta. Se tuntuu samalta myös nyt, kun muistelen sitä. Tätä kirjoittaessani kyyneleet valuvat pitkin poskiani.

Tiedostamattani lähdin rakentamaan suojaa. Tulppa pitäisi siitä lähtien henkilökohtaisimmat asiat pois blogista, tulppa hallitsisi äänen tulemista suustani ulos. Se säätäisi sitä mitä kirjoitan blogiin. Siitä asti olen kirjoittanut paljon, kertonut paljon, mutta persoonattomammin. Ymmärsin sen eilen siinä penkillä istuessani.

Kun ystäväni sitten kysyi minulta, että kenelle kirjoitan blogia tällä hetkellä – vastasin, että niille kiusaajilleni. Koitan jokaisessa postauksessa miellyttää heitä. Josko saisin heidät pitämään minusta. Ymmärsin tämän asian vasta eilen. Olen unohtanut kirjoittaa teille ihanille lukijoilleni, jotka olette olleet matkassa mukana jo yli viisi vuotta. Käteni tärisevät nyt. Tulppa on otettu pois sieltä rinnan, kaulan ja kurkun alueelta. Pistin sen sivuun, mutta en vielä uskaltanut heittää sitä kokonaan pois.

Sitten istuin siihen toiseen tuoliin. Ensimmäisenä asiana ystäväni sanoi minulle, että huomaatko istuvasi aivan eri asennossa kuin äsken tuolla toisella penkillä? Huomasin. Tajusin istuneeni ensimmäisellä penkillä aivan lysyssä, kädet suojanani, silmät kiinni ja kasvot alaspäin. Kun istuin siihen toiseen penkkiin, istuin ryhdissä, hymyilin ja katsoin ystävääni koko ajan silmiin.

Ymmräsin sen, että minun täytyy uskaltaa taas istua siinä penkissä. Olla täysin oma itseni. En aio enää kirjoittaa kiusaajilleni, kirjoitan tästä lähtien taas teille uskollisille, ihanille seuraajilleni. Ystäväni sanoin; tulppa kurkkuuni tuli tarpeesta. Tein itselleni suojan, jotta pystyin jatkamaan eteenpäin. Nyt tulppa on kuitenkin poissa.

Sattumalta eilen selasin vanhoja juttuja Facebookissa ja eteeni tuli tämä:

” Moi Monna!
Mä ajattelin nyt ensimmäistä kertaa tulla kommentoimaan sulle. Tää saattaa kuulostaa jotenkin hassulta, ja toivon ettet ajattele mun olevan joku hullu stalkkeri… 😀

Alotin vuosia sitten, varmaan 2011-2012 käymään Märskyssä salilla. Näin sua siellä useasti, tietämättä vielä sillon kuka olit. Muistan aina miettineeni, että vau, onpa kaunis nainen, rohkea tyyli ja upea kroppa. Sitten joskus sun blogin siirryttyä tänne fitfashioniin, löysin sen sattumalta tosta etusivulta. Avasin sun blogin, ja tajusin että ei vitsi, se on juurikin se sama nainen sieltä Märskystä. Niin musta tuli sun lukija.
Aika meni eteenpäin ja salilla käyminen vähentyi. Luin kyllä sun blogia edelleen satunnaisesti. Sitten yhtäkkiä tajusin, että sähän käyt samassa tanssikoulussa kun minäkin. Näin sua siis edelleen säännöllisen epäsäännöllisesti. Kesällä, kun en käynyt tanssitunneilla, törmäsin suhun muutamia kertoja muualla, ihan sattumalta.
Ja mä oon vähän taikauskoinen ihminen. Sen jälkeen kun aloin lukea sun blogia, en enää katsonut sua ihailevasti, vaan koska oot niin upea tai kaunis, vaan lähinnä siksi että sulla on niin mahtava asenne. Niin kauniita ajatuksia. Ja kun mä ajattelen Monnaa, mulla tulee mieleen positiivisuus. Aina kun mä nään sut, sä oot hymyillyt. Ja se taikauskoinen osa musta on ajatellut, et siinä on ollu joku tarkoitus. Että sun tarkoitus on ollu tuoda sitä positiivisuutta, elämäniloa ja riemua, herkkyyttä, edes ajatuksen tasolla mun elämään.

Hahaa, toivottavasti et pelästy tätä kommenttia. Oot Monna upea! Ens kerralla kun törmätään, tuun vetämään hihasta. Ihanaa loppusyksyä 🙂 ”

Tämän lukijan viestin siivittämänä päätän tämän postauksen. Vaikka aihe on erittäin henkilökohtainen ja herkkä, halusin kertoa tämän teille. Tämä aihe on bloggaaja-minusta ja se jos joku liittyy teihin. <3 

Erityisherkkä?

Erityisherkkyydellä tarkoitetaan synnynnäistä, hermostollista ominaisuutta. Erityisherkkä ihminen reagoi tavallista herkemmin ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin, sillä hermosto käsittelee aistien välittämää tietoa laajemmin ja syvällisemmin. Erityisherkkyys ei ole sairaus tai diagnoosi. Erityisherkkien ihmisten kokemukset omasta herkkyydestään vaihtelevat. Herkkyydestä voi olla sekä hyötyä että haittaa. Erityisen herkät ihmiset ovat usein luovia, intuitiivisia, pohdiskelevia ja tunnollisia. Toisaalta he kuormittuvat muita helpommin esimerkiksi kiireestä, melusta ja negatiivisesta ilmapiiristä.

Näin sanoo Wikipedia. Sunnuntain kunniaksi julkaisen taas jotain henkilökohtaista, mutta en ihan sitä kaikkea kuitenkaan.

Kun minä sanon jotain kaunista, herkkää tai paljon tunteita sisältävää, ehkä jopa positiivisen voimakasta jollekin henkilölle, nousee vedet silmiini. Aina.
Se voi olla tilanne kun istun asiakkaan kanssa Mäkelänrinteen Uintikeskuksen katsomossa ja kyselen häneltä menneestä viikosta tai tunnelmia jonkin projektin suhteen. Kun tunnen ylpeyttä asiakkaan puolesta ja haluan myös hänen tuntevan ylpeyttä itsestään – nousee lauseiden mukana vedet silmiin.

Se voi olla tilanne kun olen ihan tuntemattoman kanssa tekemisissä, vaikkapa hyvän tarjoilijan, jolle kehun maistuvaa ruokaa. Vedet nousee silmiin.

Jos olen erityisen innoissani (kuten aika usein kaikesta) ja voimakkaalla fiiliksellä paasaan jostain asiasta, mikä herättää itsessäni tunteita – on taas vedet silmissä.

Se ei ole itkemistä. Se on liikuttumista. Ja useimmiten onnellista sellaista.

Jos asiakkaani kertoo minulle onnistuneensa jossain tai saaneensa energiatasot ylös ja jaksamista arkeen. Olen niin iloinen hänen puolestaan, että tekee mieli halata ja taas nousee vedet silmiin.
Muistan erään asiakkaan ja hänen kanssaan käydyn keskustelun erittäin tarkasti.
Istuimme juurikin yllämainitussani katsomossa, olimme päättäneet pitää fyysisen treenin sijaan henkisen treenin. Näin ja tunsin kuinka heikko olo hänellä oli henkisesti.
Keskustelimme tunnin ajan, kyselin häneltä erinäisiä kysymyksiä hänen minäkuvaansa liittyen. Kysyin muunmuassa sitä, että miten se tilanne rehellisesti olisi parempi jos jo kauniin nuoren sileän masun tilalla olisi sixpack? Miten se käytännössä vaikuttaisi hänen arkeensa ja miten se tekisi hänestä onnellisemman?
Tämän tunnin aikana nousi vedet silmiini monta kertaa ja myös asiakkaani varmasti sen huomasi. Aistin niin vahvasti hänen tuntemuksensa. Sen pienen tytön siellä kropan sisällä, joka ei uskonut itseensä. Näki vain virheitä.

Tämä ei ole ainoa tapaus, intuitiivisuus on vahvasti olemassa minussa. Se ei ole huono asia, vaan se on itse asiassa vahvuus.

Toiset erityisherkistä ovat hiljaisia ja sulkeutuneita, toiset puheliaita ja ulospäin suuntautuneita. Erityisherkkyyteen liittyy kuormitusherkkyys johtuen hermostojärjestelmän voimakkaista reaktioista. Siksi kiire, ihmiskohtaamiset, tekemisen paljous ja vastuut kuormittavat enemmän kuin useimmilla.

monnalångvikOlen miettinyt miksi väsyn niin helposti. Ja miksi tuntuu usein, että elän todella kiireistä elämää? Kyllähän muillakin täyttyy päivät kalenterissa ja on töissä ensin 8-16 ja sen jälkeen lapset päiväkodista ja sitten ruokaa pöytään ja koira lenkille ja pyykit koneeseen. Ei kaikilla ole mahdollisuutta ottaa edes kerran kuussa ”monnapäiviä”. Jolloin ei ole mitään muuta kuin aikaa itsensä kanssa. Silti tuntuu, että kuormitun ja stressaannun todella helposti.

Minusta tuntuu, että aistin ihmisten tuntemuksia helposti. Positiivisia ja negatiivisia. Usein myös osaan vähän ennustaa ja ennalta arvata miten tulee tapahtumaan missäkin tilanteessa, jo tunteja ennen itse tilannetta. Vaistoan paljon ja luotan myös vaistooni.

Erityisherkän ihmisen hermosto käsittelee aistien välittämää tietoa tavallista laajemmin ja syvällisemmin. Se ilmenee tarkkana havainnointikykynä, kokemisen syvyytenä sekä monipuolisena ja syvällisenä asioiden käsittelykykynä.

Tekeekö nämä asiat minusta kuitenkaan erityisherkkää? Vaiko vain erittäin herkän ja intuitiivisen?

Kävin tällä viikolla upean ja ihanan Sarianne Tähtivaaran luona reikihoidossa ja samalla hän teki minulle intuitiivisen tulkinnan. En ollut aiemmin käynyt reikissä, eikä minua oltu tulkittu intuitiivisesti. Kokemus oli 110% mahtava ja vähän päälle. Reikihoito oli aivan ihana. Oli myös uskomatonta minkälaisia asioita Sarianne näki minussa, asioita jotka todellakin on kulkenut mielessäni jonkin aikaa, enkä niistä ole puhunut oikein kenellekään. Sarianne sanoi myös aistivansa minussa vahvasti herkkyyden ja intuitiivisuuden. Hän kehottikin minua elämään niiden puitteissa. Koska ne minua vahvasti vievät eteenpäin.

Monesti me ihmiset rakastetaan analysoida itseämme. Eivät kaikki, mutta suurin osa sitä tykkää tehdä. Eikä siinä ole mitään väärää. Se on mielenkiintoista ja on hyvä välillä miettiä miksi tekee jotain asioita kuten tekee.  Mutta se onko siitä itseanalyysista ns. oikeaa hyötyä on ihan tuntematon asia. Liika analysointi ja miettiminen ei aina ole hyvä. Itse sorrun siihen aika paljon, mutta olen nyt päättänyt sitä jättää vähemmälle. Aion luottaa niihin vaistoihini ja herkkään, helposti havainnoivaan minääni ja mennä päivä kerrallaan eteenpäin.

Sariannen tapaamisen jälkeen mulla on ollut todella rauhallinen olo ja suosittelen ihan satasella kokeilemaan reikihoitoa ja/tai tulkintaa.
Sarianneen voi ottaa yhteyttä [email protected] / Tähtipajat

Onko joku teistä kuullut erityisherkkyydestä? Tai onko joku teistä erittäin herkkä? 🙂

Ihanaa sunnuntaita! <3
OLYMPUS DIGITAL CAMERA