Isä, iskä, pappa, isi.

Minulle isästä on kaksi tutumpaa nimitystä: iskä ja pappa. Omaa isääni kutsuimme veljeni kanssa papaksi ja Tuukkaa kutsutaan iskäksi.

Tuukka on huolehtiva, osallistuva ja rakastava isä Emmalle. Näen Tuukassa paljon samaa, kuin omassa isässäni; huumoria, sikailua ja iloa, lapsen tasolle heittäytymistä.  Kun me olimme veljeni kanssa pieniä, oli meidän isämme lähes aina valmiina leikkimään kanssamme. Hän heittäytyi täysin mukaan, sikaili (eli pelleili) housut korvissa ja silmälasit väärinpäin päässä meidän kanssa. Tätä samaa heittäytymistä on Tuukassa 100%! 

Tykkään todella paljon katsoa sitä riemua, mikä Emman silmissä kiiluu kun hän saa leikkiä iskän kanssa. Heistä näkee jo nyt, että temput eivät tule heiltä yhteisissä leikeissä loppumaan. Vaikka Emma on vielä pieni, on meillä jo nyt jakautunut hieman vanhempien roolit: Tuukan kanssa on vapaampaa riehumista, minun kanssani käydään kävelyllä, leikitään leluilla ja harjoitellaan vaikkapa kävelemistä. Toki Tuukkakin tekee isänä näitä samoja asioita, mutta selkeästi roolit on jo ainakin osittain muodostuneet.

Minun on aina, ihan Emman syntymästä lähtien ollut helppo luottaa Tuukkaan isänä. Hän pitää siitä huolen, että Emmalla on aina kaikki hyvin. Tiedän, että hän tulee pitämään siitä kiinni aina – hän tekee kaikkensa ettei Emman elämästä puutu mitään. Hän on myös jo nyt sanonut, että kun Emma menee kouluun, hän meinaa mennä koulun lähelle joskus vakoilemaan ettei kukaan kiusaa Emmaa. 😀

Ei ole asiaa, jossa en tietäisi Tuukan pärjäävän isänä. Monesti jopa moni asia menee paremmin hänen kanssaan. 😉 Esimerkiksi syöminen! Iskän kanssa Emma syö nätisti ja jopa syötettynä. Äidin kanssa hän haluaa itse syödä ja ravistelee päätään puolelta toiselle jos yritän syöttää. 😀

Kun isäni kuoli vuonna 2003, oli se suuri suru. Olin aina ollut isäntyttö, olin pitkään murheenmurtama. Pikkuhiljaa suru muuttui ikäväksi ja sitten vuosien varrella ikävää ei enää tuntenut ihan päivittäin tai viikottain. Ikävä tuli merkityksellisinä päivinä, jouluisin, hääpäivänämme, Emman synnyttyä, isänpäivinä. Olin pitkään aina isänpäivänä surullinen, mietin vain miksei minulla ole enää isää jota juhlia. Että miksi minulta on viety yksi rakkaimmista ihmisistä elämässäni? Varsinkin pari ensimmäistä isänpäivää papan kuoleman jälkeen oli pahimpia, ajattelin jopa että ihan tyhmä päivä.

Kuitenkin aika pian tämä ajatus häipyi aina päästäni. Isänpäivänä veimme veljeni kanssa isäni haudalle kynttilän, toivotimme hänelle hyvää isänpäivää täältä alhaalta. Toivotin myös kaikille muille isille ihanaa päivää.

Olen sitä mieltä, että isänpäivä ja äitienpäivä on päiviä, jotka kuuluvat kalenteriin ja ihan sellaisenaan. Tottakai on upeaa, jos annetaan mahdollisuus tehdä kortti vaikka mummolle tai kummisedälle, jollei näinä päivinä ole sitä isää tai äitiä kortinsaajana.

***

 

 

Lue myös: Hyvinvointiviikko Elsan ja Monnan tapaan!

4kk – mitä kaikkea se on pitänyt sisällään?

Tänään 6.maaliskuuta tyttömme täyttää neljä kuukautta. Jostain syystä itse olen pitänyt tätä ikää jonkinlaisena rajapyykkinä, että sitten sen jälkeen ollaan jo aika ”isoja tyttöjä”.. 😉 Nyt saa alkaa maistelemaan kiinteitä, vaunukoppa on välillä lenkeillä vaihdettu jo ihan siihen istuvaan malliin (rattaiksi niitä kai kutsutaan), päivän ja yön välinen ero on koko ajan selkeämpi… jne.

Tämä neljä kuukautta on opettanut vaikka ja mitä, niin meille vanhemmille kuin meidän ihanalle pienelle tyttärellemme. Mitä kaikkea matka tähän asti on pitänyt sisällään? Sisältää humoristista sananhelinää. 😉

Ymmärrys siitä, että oikeastaan mikään ei mene niin kuin olet joskus ajatellut. Tai ainakaan samalla tavalla tänään, kuin meni eilen.

Kahvin voi juoda lämpimänä, mutta ruokaa saatetaan syödä kylmänä. Usein. On tullut opeteltua paljon erilaisia ruokia, joita voi syödä yhdellä kädellä tai esimerkiksi juoda (smoothiet). Monta ruokaa on myös tullut syötyä suhteellisen kylmänä. Kahvin olen tähän asti aina saanut juoda kuitenkin lämpimänä.

Koko ajan tuntuu, että on kiire. Vaikka olisi vain kotona vauvan kanssa koko päivän, koko ajan on kiire. Kun vauva nukkuu, pitää ehtiä tehdä niin monta asiaa sinä aikana ja koko ajan on pelko persiissä, että kohta muuten herää. Kynsiä ei ainakaan kannata alkaa lakkaamaan, sillä saattaa olla ettet ehdi kaikkia kymmentä sormea tehdä kokonaan.

Kakka on puheenaiheena usein. Minkä väristä? Kuinka paljon? Ja koska viimeksi?

Peitto heiluu joka ilta. Mutta eri syistä kuin ennen. 😉

Joka päivä saa ihastella oman pienokaisen tekosia. Hymyjä, naurua, erilaisia ääntelyitä, nyrkin jauhamista, höpötyksen tolkutonta määrää. Sitä, kun hän ensimmäisen kerran kääntyy ja sitten sitä, kun hän kääntyessään liian kovalla vauhdilla vatsalta selälle, lyö takaraivonsa lattiaan.

Itkun äänenvoimakkuus todellakin kasvaa iän myötä. Joskus olen kuullut, että jotkut vanhemmat pitävät peltoreita iltaisin päässään, kun on nukutuksen aika.

Emma4_9

Muisti on lyhyt, mutta huono. Neljä kuukautta on mennyt uskomattoman nopeasti, silti viime marraskuisiin pimeisiin ja unettomiin öihin tuntuu olevan todella pitkä aika. Muisti on väsymyksen takia usein aika lyhyt.. 😉 Mutta jotain asioita muistaa erittäin tarkasti. Eräs kirkkaasti mieleen jäänyt muisto on marraskuulta, Emman ensimmäisiltä öiltä kotoa. Tuudittelin Emmaa sylissäni meidän Töölön kodin olohuoneessa kellon ollessa jotain 02-04 välillä, lauloin hänelle Karhunpoika sairastaa ja itkin onnesta.

Se pieni pallero alkaa olla jo aikamoinen jytky. Pieni vauvanpallero, jolla ei ollut motorisia taitoja lainkaan on kasvanut isoksi vauvaksi, joka itse päättää mihin laittaa kätensä ja kuinka kovaa vetää äidin hiuksista. Myös välillä öisin.

Kaikki tasoittuu. Ihan kaikki asiat, mitä tämän neljän kuukauden aikana on kokenut, on emotionaalisesti olleet suuria juttuja. Mutta jo nyt huomaan, että asiat alkavat tasoittua, tunteet alkavat tasoittua. Ihan kaikki asiat ja sanat eivät enää menee suoraan ihon alle ja pistona sydämeen.

Vitsi, kuinka tää elämä on siistiä! T. Emma 4kk

***

Ihanat neljä kuukautta takana ja kyllä joka päivä on vain edellistä ihanempi! Vaikka välissä onkin niitä päiviä, kun miettii, että olisi voinut jäädä peiton alle koko päiväksi. Tai hypätä kokonaan jonkun päivän yli. Mutta toisaalta ne huonommat ja kiukkuisemmat päivät myös opettaa. Jos jonain päivänä pienokaistamme kiukuttaa oikein urakalla, seuraavana päivänä ne hymyt ja naurut ja kuolapusut tuntuu entistä ihanemmilta.

Iloista ja aurinkoista viikon alkua kaikille toivotellen,