Tuunattu protskujätski – hyvä apu herkkuhimoihin!

Viikonloput on niitä, jolloin se itsekuri mitataan. Pystyykö olemaan herkutta tai ylläpitämään tipatonta. Viikonloppuisin aivot menee jotenkin sellaiselle eri levelille, että nyt saa rentoutua ja monille siihen kuuluu herkuttelu ja pullollinen viiniä.

foodin

Omalla kohdallani alkoholittomuus on helppo homma. Alkoholin käytöstä aionkin vähän kirjoitella teille tässä joku päivä, on nimittäin vähän uusia ajatuksia sen suhteen. Herkut on se kompastuskivi minulle. Irtokarkit on kaikkein pahin juttu – tai siis houkuttelevin! Olen miettinyt, että haluaisin ihan oikeasti olla sellainen ihminen, joka ei edes tykkää karkista. Toki osaan minäkin pitää karkit poissa arkipäivistä, enkä viikonloppuisinkaan vedä niitä kaksin käsin kilotolkulla. Eikä karkin syömisessä tavallaan ole mitään pahaa jos se määrä pysyy kohtuudessa, mutta kun toisaalta se on kuitenkin vähän turhaa. Irtokarkin ravintosisältö kun ei todella ole mitään kovin hyvää ja terveellistä. 😉

Paras tapa itselleni pysytellä niistä irtokarkeista erossa on tehdä jokin terveellinen herkku tilalle. Se toimii hyvin monelle. Toki osalle toimii ehdottomuus, on helpompi pitää kaikki herkut pois. On ne sitten terveellisiä tai epäterveellisiä.

Proteiinijäätelö on helppo tehdä itse ja se maistuu tosi hyvälle. Jaan nyt yhden reseptin, jossa on pieni extratvisti. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

* 3 banaania
* 1,5 dl Foodinin vaniljaheraa
* 150g pakastemarjoja
* 0,5 – 1 dl kauramaitoa
* 1 / 2 pullo Evoke Protein Juicea

Pilko banaanit pieniksi paloiksi. Kaada banaanien sekaan kippoon puolikas pullollinen Evoken proteiinimehua. Pistä tämä kippo pakkaseen reiluksi tunniksi.
Heitä jäätyneet banaanit ja proteiinimehu tehosekoittimeen, sekä pakastemarjat. Lorauta joukkooon hieman kauramaitoa ja surauttele sitten pikkuhiljaa tasaiseksi mössöksi. Kauramaitoa kannattaa lisäillä joukkoon pikkuisen kerrallaan lisää.
Kun jäätekö on tasaista mössöä, lisää joukkoon heraproteiini. Surauttele sitten vielä tasaiseksi.

electrolux

Tuo extratvisti tuli siis tuosta proteiinimehusta. 🙂 Ja oli muuten hyvä! Syötiin Tuukan kanssa koko jäätelömössö eilen illalla. <3

Hyviä herkkuhetkiä launtaille! <3

Herkullista jäätelöä!

Nam! Mä onnistuin tekemään ihan super hyvää mansikkajäätelöä!
Ja siinähän ei oo maitoa, eikä sokeria – mutta maistuu ihan super hyvältä. Ihan oikealta mansikkajätskiltä! <3

IMG_20150701_205628Siispä ajattelin jakaa reseptin kanssanne. Ja vielä kun koko viikonlopuksi on luvattu hyviä ilmoja, ni voi jätski maistua. 😉

Tarvitset:
* 2 kananmunan valkuaista
* 2dl kauramaitoa
* 2 banaania
* 2,5dl pakastemansikoita
* 2dl mansikkaheraa
Vapaaehtoisena voit lisätä 1rkl lucumaa jos kaapistasi sitä löytyy. 🙂

Kaikki ainekset tehosekoittimeen. Mansikat jäisinä. Surrur ja mössö valmis. Mössö kippoon ja kippo pakkaseen noin kahden tunnin ajaksi. Mitä laakeampi astia, sitä nopeammin jäätyy. Mulla oli aika syvä kippo, joten keskeltä kesti pidempään jäätyminen.

IMG_20150701_215622Sitten jos löytyy jätskikauha, ni ei muuta kun palloja pyörittelemään. 😉 Meiltä ei sellaista hienoutta löytynyt, joten lusikalla pistelin kuppiin. Ripottelin vielä vähän kookoshiutaleita päälle, mutta itse asiassa tokan kupillisen vedin ilman ja oli vähän parempaa ilman niitä.

IMG_20150701_220033IMG_20150701_220052Oikeesti nam!! Harmi kun tuo kippo tyhjeni täällä meidän taloudessa aika nopeasti, nyt olis ollut kiva ottaa pari palloa ihan jopa aamupalaksi. 🙂

***

Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua!! Oi nauttikaa nyt tuosta auringosta ja ottakaa siitä kaikki irti.
Monesti sitä valittaa kun on kylmä ja sataa, mutta sitten kun ne auringonsäteet osuu ja lämmittää, unohtaakin oikein keskittymällä keskittyä siihen miten ihanaa se onkaan! <3

Mä olin eilen ihan fiilareissa koko päivän! Aamusta käytiin vähän kuvausjuttuja tekemässä.. (stay tuned 😉 ) Aamupäivällä tehtiin töitä ulkona, ihanassa Kahvila Tyynessä Töölönlahden rannalla. Illan vikat treenit vedettiin porukalle Jätemäellä ja melkein koko päivän olin ulkona. Niin ihanaa!!

Pus!

IMG_9585-001
MT Personal Training