Ohikatsominen on pahinta.

Olin viime lauantaina työni puolesta mukana Jani Toivolan cityretriitissä Hyvinvointistudio Lupauksella. Oli ihana päästä kuuntelemaan Janin ajatuksia, kokemuksia ja mietteitä. Yksi juttu, mikä kolahti (monien muiden juttujen ohella) oli tämä: Ohikatsominen on pahin tapa reagoida.

Mutta siis niinhän se on! Ignooraus! Ihan kamalinta. Se on täysin sellainen tapa näyttää, että ”sä et ansaitse multa hyvää, etkä ees sitä huonoa”. Eikö?

Mun mielestä on tosi mielenkiintoista ja samalla aika karuakin seurata miten ihmiset kohtelee toisiaan. Nään paljon ihmisiä työn kautta, erilaisissa pr-tilaisuuksissa, tapahtumissa, treeneissä ja vaikka missä. Monesti tällaisissa kutsutilaisuuksissa, on ne sitten pr-tilaisuuksia tai muita tapahtumia mihin on tullut kutsu jokaiselle paikalla olevalle, on aina iloinen tunnelma. Ihmiset hymyilevät, katsovat silmiin ja juttelee keskenään vaikkei tuntisikaan.

Näissä tilaisuuksissa on kuitenkin myös sellaisia ihmisiä, jotka rakentaa oman ”piirin”. Tällaisten piirien sisään ei pääse todellakaan ihan kuka vaan ja niistä piireistä katsotaan niin kovaa ohi kuin vain mahdollista. Se on jotenkin aika surullista. Mikä tekee sen, että moni näistä piirien sisäpuolella olevista kuvittelee olevansa jollain tapaa parempia kuin muut paikalla olevat henkilöt. Instagram-seuraajien määrä? Kalleimman laukun omistaminen? Parhaimman kropan tai makeimpien kledjujen määrittäminen?

Tällaisia piirejä on tehty jo kouluissa. Jokaisella luokalla on niitä ”parempia tyttöjä ja poikia”, jotka vähän niin kuin määrää mitä muut luokkakaverit tekee tai mistä tykkää. Ainakin meidän luokalla oli ala-asteella. Nämä piiriläiset ei välttämättä ole kiusaajia. Ainakaan fyysisesti. He eivät välttämättä ole niitä, jotka tönii toisia tai haukkuu. He ”vain” määrittävät, ketkä on tarpeeksi hyviä, että pääsee tähän piirin.

Mä en oo koskaan kuulunut tällaiseen parempaan piiriin, en koulussa, enkä nyt tässä osittain julkisessa työssäni. En haluaisikaan kuulua. En nimittäin ikinä halua jättää ketään ulkopuolelle. Pienestä pitäen oon halunnut kutsua synttäreille koko luokan ja isompana mahdollisimman paljon ystäviä ja kavereita. Häitä oli kauhean vaikea järjestää, kun juhlapaikalle mahtui vain tietty määrä ihmisiä. 😉

Oon tutustunut muutaman vuoden sisällä pariin henkilöön, joiden kanssa oon ollut erilaisissa tapahtumissa. Sanonut käsipäivää, treenannut yhdessä, viettänyt jopa yötä samassa talossa yhden heistä kanssa. Silti joka kerta kun näen heitä kaupungilla, nämä henkilöt katsoo ohitseni. Alkuun se tuntu tosi pahalta. Mietin mikä mussa on vikana, miks nää tyypit ei tykkää musta. Nyt oon ymmärtänyt, että ei se vika ole mussa.

Mun mielestä käytöstapoihin kuuluu tervehtiä. En mäkään kaikkia ihmisiä rakasta kehen oon tutustunut vuosien aikana, mutta kyllä mä silti aina sanon MOI! kun näen heitä. 🙂

Surullisimpia nää piirit kuitenkin on ala-asteella. Ne jutut on ihan kamalia kuulla, joissa koko muu luokka on kutsuttu synttäreillä paitsi yhtä. Se on ihan kamalaa!! Miten hurjan pahalta voi tuntua tästä yhdestä. Mulla jo tätä ajatellessa nousee pala kurkkuun. Tuntuu tosi pahalta.

***

Mä oon oppinut elämäni aikana sen asian, että on olemassa ihmisiä, jotka lähtökohtaisesti haluaa toisille hyvää. Mä luulen (ja haluan uskoa), että näitä hyviä ihmisiä on enemmistö. Mutta sitten on niitä ihmisiä, jotka ajattelee aina muista pahaa ja kokee monet muut ihmiset uhkana.

On vaan opittava elämään niin, että keskittyy hyvään ja niihin hyviin ihmisiin. 🙂 Ja jakaa ite niin paljon hyvää eteenpäin kun pystyy.

Miksi julkisuudessa olevista saa puhua pahaa?

Taas kerran palaan tähän asiaan. Tämä asia on sellainen, mikä ei varmasti puhumalla lopu. Mutta aion puhua ja kirjoittaa siitä niin paljon kun vain jaksan.

Luin viime viikolla ystäväni Hanna Sumarin Facebook-päivityksen, jossa hän kertoi istuvansa laivan ravintolassa ja kuulevansa kaiken mitä viereisessä pöydässä mouhataan. Haukuttiin jokainen julkisuudessa oleva henkilö turhaksi jne.. Tiedettiin kaikesta kaikki. Ajatelkaa kuinka loistavia ja täydellisiä nämä kyseisen pöydän ääressä istujat ovat? Heillä oli varaa puhua kaikista tuntemattomistaan ihmisistä pahaa.

Luin viime viikolla myös toisen ystäväni Kirsi Ståhlbergin postauksen, jossa hän kirjoitti siitä kuinka paljon kuraa niskaan hän oli saanut uudesta työpaikastaan. Ajatelkaa, iloinen nainen, joka on onnellinen uudesta työpaikastaan. Samalla sekunnilla häntä tuntemattomat ihmiset ottavat asiakseen kertoa faktoja, kuinka sitä ja tätä.

Minä sain tänään kommenttina linkin erääseen postaukseen, postauksessa bloggaaja kertoi kuinka oli kuullut jonkun nuoren naisen haukkuvan minut ja elämäni puhelimessa jollekin toiselle. Tämä puhelimessa puhuja oli arvostellut ulkonäköäni, minun ja Tuukan kasvatusmetodeja, minun ja Tuukan parisuhdetta, päivitellyt kuinka jaan KAIKEN Emmasta ja olen teeskentelevä ylipositiivinen ihminen.

Haluaisin nyt sanoa sinulle, joka olet nämä asiat minusta mouhannut puhelimessa, pari asiaa:

  1. Tunnetko sinä minut? Tiedätkö minkälainen ihminen minä olen? Oletko tuntenut minut jo kauan ja asunut myös meillä? Tiedätkö olenko ylipositiivinen ja teeskentelevä?
  2. Tiedätkö oikeasti Emmasta kaiken? Miten hänen vatsansa toimii? Mitkä ovat hänen suosikkiruokiaan? Syökö hän ylipäätään tällä hetkellä muuta kuin maitoa? Tiedätkö minkälaisista leikeistä hän pitää?
  3. Entä meidän parisuhde? Miten voit sanoa, että mielestäsi minä ja Tuukka olemme todella epäsopivia toisillemme? Tunnetko sinä tosiaan meidät? Taidat tuntea. Kertoisitko ihan suoraselkäisesti kuka sinä olet?
  4. Kuulisin mielelläni sinulta suoraan nämä asiat, perustelut niille ja miksi koet oikeudeksesi väittää tällaisia asioita minun elämästäni?

Haluaisin kysyä sinulta myös, että:

  1. Minkälainen ihminen sinä olet? Perusposiitivinen, ylipositiivinen vai kenties pessimisti?
  2. Minkälainen on sinun parisuhteesi?
  3. Miten sinä kasvatat omaa lastasi? Millä tapaa kuvittelet, että sinun kasvatustapasi on jotenkin parempi tai oikeampi kuin minun?
  4. Entäs sinun ulkonäkö? Oletko täyden kympin nainen? Sellainen, jolla on varaa arvostella muiden ulkonäköä? Onko oikeasti sellaisia olemassa, kenellä siihen on muka varaa?

Minä en kertakaikkiaan ymmärrä, mikä oikeus ihmisillä on puhua pahaa julkisuudessa olevista henkilöistä?! Miten niin, että ”jos on kerta julkisuudessa, niin saa sitten luvan tottua paskanpuhumiisen” tai että ”koska on itse naamansa julkisuuteen tyrkännyt, saa luvan oppia ottamaan kritiikkiä vastaan” ?!?! Joo, mielipiteitä on erilaisia. Mutta kyllä niilläkin on joku raja! KÄYTÖSTAVAT!!!

En myöskään käsitä, että miten jollain ihmisellä on aikaa ja MIELENKIINTOA jauhaa toisen asioita?! Varsinkaan sellaisen ihmisen, ketä ei tunne!! Minua suututtaa tämä asia nykyään. En enää tule surulliseksi, eikä minulle tule itselleni jotenkin epävarma olo. Vaan minua ihan todenteolla suututtaa ihmisten käytös!! Miten aikuiset ihmiset käyttäytyvät kerta toisensa jälkeen typerämmin kuin moni teini-ikäinen? Mikä ajaa siihen tilanteeseen, että on haukuttava toisen ulkonäköä, tapaa elää, työskennellä, kasvattaa jne..?! Alan kallistua enemmän ja enemmän siihen, että tällaiseen käytökseen ajaa tylsyys omassa elämässä. Jos kaikki asiat ovat hyvin, ei kertakaikkiaan ole aikaa eikä KIINNOSTUSTA haukkua ja arvostella toisten elämää.

Miettikää ihmiset oikeasti mitä te sanotte. On paljon rohkeampaa ja hieompaa sanoa kehu, kuin loukkaus. On paljon rohkeampaa olla se, joka siinä pöytäseurueessa antaakin kehun, eikä hauku muiden mukana.

 

Lue myös kirjoitukseni: Se on aina väärin!