Saanko kysyä, että onko sulla silarit?

Muutama viikko takaperin minulta kysyttiin tämä kysymys. Pitkästä aikaa. Minua se hymyilytti. 😀 Kysymys oli puhtaasti mielenkiinnosta ja hyväntahtoinen. Sen jälkeen olemmekin heittäneet asiasta huulta aina siihen sopivassa tilanteessa. 😀

Ajatus tähän postaukseen syntyi tuosta kysymyksestä ja sitten se ajatus taas hieman laajeni. Vaikka tosiaankaan alkuperäinen kysymys ei liittynyt tähän, mutta haluan kirjoittaa kehonkuvista ja niiden hyväksymisistä.

Minulta on kysytty usein rinnoistani, onko ne luomut vai silikonit. On ihmetelty reisieni kokoa ja kerrottu minun näyttävän mieheltä, silloin kun treenasin paljon. Joskus minulla sanottiin olevan lättäpylly ja joskus on kerrottu minun olevan peppuidoli. On kerrottu, että minulla ei ole hartioita ja että minun kannattaisi treenata välillä vähän myös ylävartaloa ja keskivartaloa.

Olisi hienoa, jos naiset oppisivat arvostamaan toisia naisia enemmän. Olisi hienoa, jos naiset oppisivat arvostamaan omaa kehoaan enemmän. On se keho sitten pyöreämpi tai laihempi, tai ihan sellainen ”normaali”. Tai on siinä luomurinnat tai silikonirinnat. Tai siloinen pieni maha, vähän pyöreämpi maha tai jotain siltä väliltä. Opittaisiin kantamaan oma keho ylpeydellä. Ja jos siinä on jotain mitä haluaa korjata tai muokata, pitäisi senkin olla sallittua. Jokainenhan tekee valinnat oman vartalonsa suhteen.

Kaiken pitäisi kuitenkin mielestäni lähteä hyvästä. Ei itseinhosta, vaan siitä, että haluaa tehdä keholleen ja samalla monesti mielelleen hyvää. Jos joku ei halua tehdä samanlaisia valintoja, ei niitä muiden tekemänä pitäisi parjata. Kauneusleikkauksista on monia mielipiteitä. Kaikki eivät halua silareita, mutta kaikki eivät myöskään halua pieniä luomurintoja. Ja sitten on vielä niitäkin, jotka haluaisi pienennyttää isommat luomurintansa. On myös sairauden vuoksi tilanteita, jonka jälkeen haluaa tehdä kauneusleikkauksen. Nykyään tehdään myös paljon muita leikkauksia kuin silikoneja. Leikataan mm. alimpia kylkiluita pois ja yritetään saada keinotekoisesti hyvin kapea uuma. Kohotetaan poskipäitä ja silotetaan otsaa. Minä olen sitä mieltä, että jotkin kauneusleikkaukset on ok, mutta jotkut taas menevät yli ja kovaa. Nimenomaan oman terveyden vuoksi yli.

Kauneusleikkauksien lisäksi on tietysti ihanista ihanin photoshopaaminen. Isojen brändien ja lehtien mainoksissa photoshoppaaminen on mennyt pitkälle. Malleilta karistetaan kiloja tieyistä paikoista tai lisätäään muhkeutta tiettyihin paikkoihin. Näillä toimenpiteillä luodaan vääristyneitä ja ei todellisia kauneusihanteita. Jos joku haluaa tehdä itselleen jonkun kauneusleikkauksen, joka ei ole terveydelle riski – tehköön niin. Omasta vartalostahan siinä on kyse, ei kenenkään muun. Mutta mielestäni myös niistä kauneusleikkauksista olisi hienoa kertoa. Varsinkin niiden henkilöiden, jotka on julkisuudessa ja monien esikuvana. Se, että leikkauttaa uumaan kapeaksi, pepun ja tissit isommaksi, silottaa otsan ja tekee huulista turpeammat ja sitten kertoo julkisuudessa, että ”juu, on minulle tehty pieni rintojen suurennus” – on valheellista puhetta ja monen esikuvana moraalitonta toimimista.

Sitten vielä se on mielestäni erittäin hassua kun sanotaan, että timmi tai laiha nainen ei olisi ”oikea”. Kaikki ovat varmasti nähneet iltapäivälehtien kansissa otsikoita tältä oikeat naiset näyttävät. Kysymys herää, että ai miten niin oikeat?! Eikö luonnostaan laiha tai treenillä ja ruokavaliolla hyvinvointiaan vaaliva, timmissä kunnossa oleva nainen ole oikea? Muistan kun joskus muutama vuosi sitten Dovella oli mainos, jossa oli monta naista ja kaikki oli erikokoisia ja erinäköisiä. Oli tummia, oli vaaleita, oli isompikokoisia ja pienempikokoisia. Siinä tuli mielestäni esille se, että jokainen nainen on kaunis. Siinä ei parjattu laihoja tai ylipainoisia. Eikä kerrottu, että mikä vartalo on se oikea.

***

Kaikilla on kuitenkin erilainen käsitys kauniista vartalosta. Jonkun mielestä se, että on ”vähän lihaa luiden ympärillä” on kaunista ja toisen mielestä taas vimosen päälle treenattu timmi kroppa on kaunista. Joku toinen tykkää itsellään isommista rinnoista, joku toinen ei välitä minkä kokoiset ne rinnat ovat. Yhdelle kaunista on se, että kroppa toimii hyvin ja on terve – ei kilot tai muut ulkoiset seikat. Se olisi hienoa, jos annettaisiin jokaisen olla kaunis omalla tavallaan. Joskus muutama vuosi sitten oli sellainen ig-kampanja kuin #stopbodyshaming, mielestäni se on ajankohtainen vielä ja ehkä entistä enemmän nyt.

Niin ja ei, minulla ei ole silikoneja. 😉

Ulkonäkökeskeinen maailma.

Kuka osaa vääntää itseään parhaaseen s-kirjaimen muotoiseen asentoon kuvissa? Kuka osaa vetää vatsaa parhaiten sisäänpäin, niin ettei kasvoilta näy hengityksen pidättäminen? Kuka osaa pyllistää juuri sopivasti, mutta ei liikaa?

Olen miettinyt nyt lähiaikoina todella paljon sitä, kuinka ulkonäkökeskeistä tämä elämä on. Ulkonäkö on käyntikortti. Eikä sen käyntikortin kiillottamiseen riitä se, että pukeutuu siististi ja on ystävällinen ja kohtelias. Kiiltävin kortti on sillä, jolla on niin älyttömän upea kroppa ja niin kalliita outfittejä, että ei niihin ihan peruspertit ja pirkot pysty. Ei rahallisesti, eikä vain kuntosalilla kyykkäämällä.

Minua on alkanut myös todella kovasti mietityttämään se, haluanko oikeasti tehdä töitä enää personal trainerina. Ehkä haluan. Mutta haluanko valmentaa ihmisiä ulkonäkö edellä? En halua. Toisaalta, en ole koskaan halunnut kannustaa asiakkaitani pelkästään ulkonäkötavoitteisiin. Ulkonäöstä saa ja pitää välittää. On hienoa, että halutaan kropan olevan sellainen, jota itsellään on kiva kantaa. Sellainen, jota ei häpeile. Mutta jos ainoa tavoite on ulkonäkö ja koko elämä pyörii sen ympärillä miltä näyttää missäkin ig-kuvassa, on mielestäni jotain ehkä vähän pielessä. Mutta tietysti tämä on vain minun mielipiteeni.

Luin viime viikolla kirjoituksen, kuinka nuorten itsemurhatilastot ovat nousseet. Kuinka paljon nuoret kokevat ahdistusta ja sairastavat masennusta. Olen varma, että osa näistä ahdistuksista johtuu todella kovista ulkonäköpaineista ja siitä, että nuoria ei osata auttaa näissä asioissa. Tai kuulla heidän ahdistustaan. En oikein tykkää niistä sellaisista ”tältä näyttää nainen (tai mies) oikeasti” -kuvapostauksista, koska on olemassa ihan oikeastikin hyväkuntoisia ja hyvännäköisiä ihmisiä. Mutta se mikä pitäisi jollain tapaa terottaa nuorille on se, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Kaikki ig-kuvien takana olevat upeakroppaiset mimmit eivät elä unelmaansa, eivätkä he pysty olemaan pidättämättä hengitystään, kuin sen kuvan oton verran. Kaikki muskelimiehet ig-kuvissa ei ole hankkineet hauiksiaan pelkällä heraproteiinilla.

Tiedän, että ääneni ei tästä asiasta kanna tarpeeksi kauas. Mutta kirjoitan, koska tiedän siellä lukijoissa olevan äitejä, joiden lapset nyt miettivät tai tulevat tulevaisuudessa miettimään näitä asioita. Tiedän siellä lukijoissa olevan nuoria, jotka kamppailee juuri tällä hetkellä ulkonäköpaineista. En vain tiedä, kuka olisi oikea ihminen puhumaan näistä niille yläaste-ikäisille, jotka katsovat joka aamu itseään peilistä ja miettivät olenko minä tarpeeksi. Tai niille parikymppisille neidoille, jotka katsovat julkisuudessakin pyörivien naisten kuvia ihaillen. Unelmoiden siitä kropasta ja ajatellen, että kun tuollaisen kropan minäkin saan, olen onnellinen. Sitten kun se peppu ei kasva ja hauis ei pullistele liian kovalla treenillä ja pelkällä parsakaalilla ja kanalla, onkin suru puserossa – olenko minä huono, kun en onnistunut?

Tiedättekö mistä puhun?

En tiedä… Jotenkin vain tulen kovin surulliseksi siitä miten se voi olla mahdollista, että ulkonäöllä on niin suuri merkitys. Edelleenkään en kiellä sitä, etteikö ulkonäöstä saisi välittää ja vaikka tavoitellakin sitä pyöreää peppua. Mutta jos ulkonäkö määrittää sinut ihmisenä ja vain sillä on merkitystä kenen uuma on kapein ja peppu pyörein, niin miten ihmeessä se on mahdollista?! Ihan oikeasti. Kuinka moni oikeasti liikkuu liikunnan riemusta? Kuinka moni treenaa sen vuoksi, että viihtyisi omassa kropassaan, mutta kuitenkin pilke silmäkulmassa ja jotain sellaista lajia mikä innostaa joka ikinen kerta liikkumaan? Ja kun ihan oikeasti siinä omassa kropassaan voi  ja saa viihtyä myös vaikkei olisikaan sitä pyöreää peppua ja kapeaa vyötäröä. Itseensä voi olla pirun tyytyväinen, vaikka olisi minkä näköinen tai kokoinen. Painokiloilla ei ole merkitystä, kunhan ne eivät ole terveydelle vaarallisen suuria.

Minusta tuntuu, että olen välillä niin kovin sinisilmäinen. Ja sitten kun kuulen asioita ja luen juttuja, joissa ollaan valmiita tekemään aivan päättömiä asioita vain ulkonäön vuoksi, tulen surulliseksi.

***